Spectator: Kohtuutonta käytöstä – Kiinan hilpeät rasistit

Rotuhierarkiat eivät ole vanhentuneita ja pannaanjulistettuja täällä vaan kyseenalaistamaton uskomus.

Carola Binney, The Spectator

Lähtiessäni opettamaan vuodeksi englantia Zhejiangin provinssiin kaakkoiseen Kiinaan, odotin monia yllätyksiä. Asia josta kuitenkin yllätyin oli jotain mistä ei kerrota opaskirjoissa: rasismi.

Se alkoi kun menin luokkaan ja kysyin oppilailta mistä kaupungista he ovat kotoisin. Kun tulin hieman tummempi-ihoisen pojan kohdalle, luokkakavereista oli riemastuttavaa huutaa "Afrikasta!". Se on teema. Tyttöä, jolla oli samanvärinen iho kiusattiin apinan äänillä ja hänen luokkatoverinsa kieltäytyivät istumasta hänen viereensä sanoen, että hän haisee pahalle. Tein myös ilmeisesti virheen, kun opettaessani sanaa "vaimo" näytin oppilailleni kuvaa Michelle Obamasta. Kuvaa Yhdysvaltain presidentin vaimosta tervehdittiin liioitellun inhotuksen äänin: "Niin ruma!", he sanoivat, "Niin musta!".

Tuollaisia kommentteja olisi kohdeltu kovalla kädellä brittiläisessä luokkahuoneessa neljännesvuosisata sitten, puhumattakaan tästä päivästä. Minun protestointiini kuitenkin vastattiin hämmentynein kasvoin - pahastuneina siitä, että he olivat tuottaneet opettajalleen pettymyksen - mutta ymmärtämättä millä lailla. Ja tämä on ulottuu paljon luokkahuonetta laajemmalle. Monille kiinalaisille ajatus rotuhierarkioista ei ole vanhentunut ja pannaanjulistettu vaan kyseenalaistamaton uskomus.

Britanniassa poliittikko, joka käyttää vanhentunutta kielikuvaa, jossa on n-sana menettää paikkansa. Kiinassa rasismi on normaali alavire julkiselle keskustelulle. Muutamia kuukausia sitten Pan Qinglin, poliitikko Tianjinistä, kertoi toimittajille keksineensä "miten Guangdonin mustan väestön ongelma ratkaistaan", provinssin, jossa on pieni afrikkalaisväestö. Varoittaen, että uudet tulokkaat tuovat muassaan huumeita, raiskauksia ja tartuntatauteja, hän suositteli paikallisia poliittisia päättäjiä kiristämään rajoja estääkseen Kiinaa muuttumasta "keltaisesta keltamustaksi maaksi."

Kiinalaista eivät tee rasismista isoa numeroa, se on niin tavallista, että se voi vaikuttaa suorastaan hilpeältä. Valkaisuaineen mainos näyttää mustan miehen iskemässä kiinalaista naista vain joutuakseen naisen heittämäksi pesukoneeseen siksi aikaa, että hän valkaistuu aasialaiseksi siellä. Mainos oli julkisuudessa kuukausia ennenkuin englanninkielinen sivusto julkaisi sen ja vasta sitten se aiheutti kalabaliikin. Qiaobi-yritys pyysi anteeksi ei-asiakkailtaan. Sen analogia mustasta ihosta ja likaisesta pyykistä kävi täydellisesti kiinalaisten järkeen.

Kiinalainen rasismi on osaltaan jatke pitkäaikaiselle mielleyhtymälle rikkauden ja vaalean ihon välillä: lähes universaali rakennelma, joka on erityisen akuutti maassa, jota on vuosisatoja johdettu vaalean pohjoisen eri väestönosien toimesta.

Kiinan historia on myös ylpeän eristäytymisen historiaa: se on pitänyt muukalaisia loitolla sukupolvitolkulla. Kiina oli pitkään Aasian kehittynein maa ja aivan kuten kreikkalaiset leimasivat naapurinsa barbaareiksi, kiinalaiset halveksivat omiaan. 1900-luvun vaihde toi vastahakoisen tietoisuuden länsimaisen teknologian ylivoimaisuudesta ja sen myötä poikkeuksen näkemykseen, että kaikki muukalaiset ovat alempiarvoisia: poikkeus tehtiin länsimaalaisten kohdalle.

Rasismi alkaa oletuksella, että kaikki länsimaalaiset ovat valkoisia. Kamerunilaisen kolleegani mukaan kiinalaiset ovat taipuvaisia ajattelemaan, että "mustat ovat Afrikasta ja jokaisella Afrikassa on AIDS."

Mustan britin ajatus on hämmentävä, koska olla kiinalainen tarkoittaa, että kuuluu han-kiinalaisten etniseen ryhmään ja päinvastoin. Kommunistinen puolue uskoo olevansa legitiimi hallitsija ei vain kaikille Kiinan haneille vaan myös kaikille muille han-kiinalaisille ympäri maailmaa. Vuonna 2015 viisi Hong Kongissa asuvaa han-kiinalaista kirjakauppiasta pidätettiin väitetysti kumouksellisten teosten myymisestä. Yksi heistä oli Britannian kansalainen, toinen Ruotsin, mutta heidän passin kansillaan ei ollut mitään väliä hallituksen silmissä heidän kiinalaiseen verenperimäänsä verrattuna ja molemmilta miehiltä evättiin konsulin tuki. Ruotsalainen lausui televisiossa, todennäköisesti pakon edessä, että "Koen todellakin olevani vielä kiinalainen."

Vastaavasti, kiinalaista ei-hania pidetään mahdottomana käsitteenä ja kiinalaiset käyttävät tätä samaa logiikkaa myös muiden maiden kansalaisten kanssa. Kun näytin heille oman kouluni luokkakuvan, pelkäsin heidän huomauttavan siitä miten hirveältä hiukseni näyttivät. Sen sijaan heidän ensimmäinen reaktionsa oli: "Miksi nuo mustat tytöt ovat Englannissa?"

Kiinan hallinto sanoo olevansa "yhtenäinen monietninen maa". Se ei ole. Britannialaiselle vierailijalle Kiina vaikuttaa häkellyttävän homogeeniselta sen han-kiinalaisten etnisen ryhmän osuuden ollessa 92% väestöstä, mutta kävellessäsi melkein minkä tahansa kaupungin kaduilla ihmettelet missä se 8% oikein piilottelee. Vastaus on: etnisissä konklaaveissa jossain maan köyhimpien provinssien laitamailla. Kiinassa ei ole oikeastaan ollenkaan kansalaisia, joilla on ei-kiinalaiset juuret: siirtolaisten on äärimmäisen vaikeaa saada Kiinan kansalaisuus, joten useimmat joutuvat lähtemään kun heidän viisuminsa vanhenee. Kiinan ei-hanilaiset asukkaat ovat maan alkuperäisten vähemmistökansojen jäseniä, jotka ovat melkein aina tummempi-ihoisia kuin heidän han-kiinalaiset naapurinsa.

Kiinan vähemmistöt ovat jääneet jälkeen maan taloudellisesta kehityksestä puoli vuosisataa, koska heitä on kohdeltu joko turvallisuusriskinä tai viehättävien kulttuurillisten kummallisuuksien tarjoajina. Useimmat tekevät maatöitä ja harvat löytävät työtä esiintymällä kansantansseissa han-kiinalaisille turisteille. Eräässä tutkimuksessa väestöön suhteutetut tuloerot kasvoivat han-kiinalaisten ja vähemmistökiinalaisten välillä melkein 17% vuosien 1988 ja 1995 välillä, kun Kiinan talous lähti hurjaan kasvuun. Vaikka köyhyys on pudonnut Kiinassa hämmästyttävät 92% 40 vuodessa, melkein puolet niistä jotka elävät alle puolellatoista dollarilla päivässä asuvat vähemmistökonklaaveissa.

Kun kehitys sitten tulee, se on usein keskusvallan pakottamaan kulttuuri-imperialismia. Hankkeet Tibetin lasten opettamisesta sujuviksi mandariinikiinan puhujiksi, esimerkiksi, ovat johtaneet niiden pidätyksiin, jotka ovat yrittäneet tuoda esiin paikallista kieltä. Lähetymistapa vähemmistöihin on julma ja ristiriitainen: useimmat han-kiinalaiset eivät näe vähemmistökansalaisia omina maanmiehinään, mutta ovat silti sitä mieltä, että Pekingillä on oikeus hallita heitä.

Se aika minkä vietin kiinalaisessa luokkahuoneessa ei paljon antanut toivoa valaistuneesta seuraavasta sukupolvesta, mutta muutamia merkkejä muutoksesta on. Kiinalaiset teinipojat esimerkiksi ihailevat mustaa koripalloilijaa Kobe Bryanttia, jonka julisteet peittivät opiskelija-asuntoloiden seiniä.

Jos Kiina aikoo realisoida tavoitteensa amerikkalaisten korvaamisesta maana, jota maailma katsoo ylöspäin, sen on pian setvittävä rotuongelmansa. Se on ongelma, joka aiheuttaa jännitteitä kotona ja vaurioittaa maan mainetta ulkomailla. Xi Jianping on puhunut "kiinalaisesta unelmasta" - toivotaan, että sen mukana tulee suvaitsevaisuutta, ei rasismia.

Asiasta kertoi The Spectator.