Mainos:

Seksuaalirikokset lisääntyneet 70 prosenttia saksalaiskaupungissa (video)

Julkaistu 10.11.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Poliisi: On tekijöiden joukossa saksalaisiakin...

Saksan televisiokanava RTL:n mukaan seksiin liittyvät rikokset ovat lisääntyneet Freiburgin yliopistokaupungissa 70 prosenttia. Naiset pelkäävät liikkua yksin.

- Viimeisten kahden vuoden aikana tilanne on muuttunut huonommaksi. Kaupungilla ei enää uskalla liikkua yksin, eräs nuori nainen sanoo.

- Oikeastaan mitään ei voi enää tehdä yksin, ei voi olla edes töissä pelkäämättä. Tietysti tilanne on huonompi kuin aikaisemmin, sanoo toinen nuori nainen.

Poliisin mukaan seksuaalirikosten määrä on lisääntynyt Freiburgissa huimasti. Samassa yhteydessä poliisi toteaa, että tekijöiden joukossa on myös saksalaisia.

Mainos:

- Emme voi antaa kansalaisille "täyskaskovakuutusta", mutta voimme antaa ohjeen: älkää tehkö itsestänne haavoittuvia käyttämällä alkoholia tai huumeita, sanoo Freiburgin poliisipäällikkö Bernhard Rotzinger.

Lokakuun 14. päivänä joukko syyrialaisia raiskasi saksalaisen teinitytön Freiburgissa. Yhdellä miehistä oli poliisin mukaan Saksan passi. Tytön juomaan oli laitettu jotain huumaavaa teknobileissä. Tämän jälkeen hänet joukkoraiskattiin rakennuksen ulkopuolella.

Naiset ovat joutuneet raiskauksen uhriksi myös lenkkeillessään. Elokuun 25. päivän jälkeen tapauksia on ollut viisi; neljä seksuaalirikosta ja yksi pahoinpitely. Tekijät ovat olleet ulkomaalaisia.

Viimeisimmässä tapauksessa seitsemän ulkomaalaista kävi lenkillä olleen nuoren naisen kimppuun ja hakkasi hänet sairaalakuntoon. Aina lyöntien jälkeen he komensivat naisen takaisin seisomaan, jotta voivat hakata häntä lisää.

Tapauksen jälkeen Saksan RTL-televisiokanava kehotti naisia valitsemaan lenkkeilyreittinsä huolellisesti, tarkkailemaan ympäristöään ja pitämään ihmisiin seitsemän metrin turvavälin.

Hallitus on luvannut Saksan kaduille 15 000 poliisia lisää turvaamaan asukkaita.

Saksalaisvideolla käydään Freiburgin tilannetta läpi. Video on tekstitetty englanniksi.

https://www.youtube.com/watch?v=JleuK1oRJM0

Lähteet: Voice of Europe, Voice of Europe, Spiegel

Aiheeseen liittyvää:

https://www.nykysuomi.com/2018/11/09/saksa-torjuu-ykn-siirtolaissopimuksen-vastaiset-kansalaisaloitteet/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

17 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Suvakkimedialukutaitoa todella tarvitaan
Suvakkimedialukutaitoa todella tarvitaan
7 years ago

On varmasti saksalaisiakin ja uusia saksalaisiakin. Suvakkimedia mielellään uutisoi suomen kansalaisuuden saaneen mokkakikkelin heiluttajan ihan vaan suomalaiseksi.

Elf
Elf
7 years ago

Ei muslimi oikein näyttäisi kuuluvan Eurooppaan. Heillä ei ole kykyä olla läntisessä maailmassa siten mikä eurooppalaisuuteen kuuluu. Riittävän suuret laillisuuden ”olkapäät” pitää nyt löytyä, jotta täällä kanta-asukkaat voivat enää jotenkuten asua. Islamin uskonnon kriminalisointia tulisi alkaa selvittämään nopeasti.

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Valtamedia ei tule hiiskumaan yhtä ainoaa totuuden sanaa Saksan tilanteesta. Jos uutisoidaan niin petomaiset hyökkäykset muutetaan jonkin ihmeellisen äärioikeiston ja saksalais miesten tekosiksi, sillä olihan yhdellä juridinen Saksan kansalaisuus.
Raiskuu ja väkivalta on näemmä jo samalla tasolla kuin puna-armeijan tullessa1945. Kyllä saksalaisten olisi jo aika lopettaa maailmansodan jälkeinen itsensä ruoskiminen ja nousta totaaliseen vastarintaan miehittäjiä vastaan. Siinä tulisi kerralla maa siivotuksi ihailtavalla saksalaisella tehokkuudella ja siinä sivussa vaikka koko saatanan Eurooppa kun Suomenkaan pölvästi poliitikoista ei ole pyyhkimään edes omaa persettään.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
7 years ago

Miehitysjoukot toimivat samoin kuin ne ovat toimineet läpi historian. Ne tahot, eli globalistit, jotka ovat tämän tilanteen euroopassa aiheuttaneet on pystyttävä eliminoimaan tai tilanteen laajeneminen jatkuu ja raiskausepidemia pahenee entisestään. Mitään muita ratkaisumalleja ei ole olemassa -brutaaliin väkivaltaan on pystyttävä vastaamaan tai sota omasta elintilastamme tullaan häviämään. Tasapeli ei ole mahdollinen -sellaisen perään haikailevien idealistien puheet on pystyttävä hiljentämään sillä ne ovat suurin este valkoisen euroopan tulevaisuudelle. On PAKKO herätä todellisuuteen!

fucktheEU
fucktheEU
7 years ago

merkkelin kultapaskapallerot vähän keppostelee vaan ..

Jeppes
Jeppes
7 years ago

”voimme antaa ohjeen: älkää tehkö itsestänne haavoittuvia käyttämällä alkoholia tai huumeita”

Ja tämän lisäksi naisten ei ole suotavaa liikkua yksin ilman miessaattajaa. Tila on otettu haltuun ja poliisi jakelee sharia-ohjeita.

savonsulttaani
savonsulttaani
7 years ago
Reply to  Jeppes

Poliisi voisi jakaa kantasaksalaisille naisille purkin vaseliinia.

Sillä sitten aina voitelisi värkkinsä, kun ulos lähtee, niin ei tulisi niin pahoja hiertymiä, kun 10-15 ukkoa höylää sua…

Jos ei haluta puuttua ongelman juureen, niin olisihan tämä ainakin haittojen minimoimista…Ja halvalla;)

Karri Nyman
Karri Nyman
7 years ago

Naisille jotain kättäpidempää mukaan ja ehdottomasti taito käyttää sitä.

Risto Jääskeläinen
7 years ago

Joissakin barbaarimaissahan naisen täytyy kulkea aina miespuolisen sukulaisensa seurassa kadulla, mieluummin vielä säkitettynä. Muuten paikalliset miehet alkavat ahdistelemaan. Näistä maista maahantuodut miehet eivät ehkä heti muuta tapojaan.

Jeppes
Jeppes
7 years ago

Niin, joissakin barbaarimaissa joiksi alkavat muodostua lähes kaikki euroopan maat yhä kiihtyvällä tahdilla ja poliisikin oikean työnsä tekemisen sijaan lähinnä jakelee alkuperäisasukkaille sopeutumis- ja alistumisohjeita. Ainoastaan Itä-Euroopan itsenäisemmät kansat ovat osanneet pitää puolensa koska heillä on karu kokemuksensa hirmuvallasta ihan viime vuosikymmeniltä.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
7 years ago
Reply to  Jeppes

Poliisi edustaa vihollista eikä se tule toimintaansa koskaan muuttamaan.

CFF
CFF
7 years ago

Tosi on. Sensuroimaton totuus.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago
huugo
huugo
7 years ago

Menee vähän aasinsillan kautta mutta tässä hyvä video Helsingistä 1964. Ei ollut ylipaino ogelmaa, ei arabeja, somaleja ym. maleksimassa ostareilla, ei mustakaapuisia synnytyskoneita lastenvaunujen kanssa ja jumalaton kersalaumaa perässä. Kaikki oli ikään kuin puhtaampaa ja yksinkertaista, ihmiset raatoivat töissä, kävivät ehkä kaljoilla rankan työpäivän jälkeen, vihervassareiden sosiaalituilla eläjiä ei näkynyt katukuvissa, ei ollut vehkoon kaltaisia paskanjauhajia ja rajojen avaamista vaativia tyhjäpäitä, oli vain miehiä ja naisia ym.
https://www.youtube.com/watch?v=FkXdZ04hITE

ei neekereille
ei neekereille
7 years ago

On se jännä että meidän pitää muuttaa tapojamme näiden neekereiden takia. Kaikki tälläset raiskaaja karvaturvat pitäisi ampua kuin kapiset koirat niille sijoilleen.

CFF
CFF
7 years ago

Onko Day of the Rope edessä?

Mitä se käytännössä tarkoittaisi?

”Tänään on ollut Köyden päivä – kaamea ja verinen, mutta päivä, jota ei voitu välttää. Tänään, ensimmäistä kertaa viikkoihin, Etelä-Kaliforniassa on täysin hiljaista ja rauhallista. Mutta yö on täynnä hiljaista kauhua; kymmenistä tuhansista lyhtypylväistä, sähköpylväistä ja puista kaikkialla tämän suunnattoman laajan suurkaupungin alueella roikkuu kammottavia hahmoja.

Valaistuilla alueilla niitä näkee joka puolella. Jopa risteysten katukyltit on otettu käyttöön ja käytännössä joka kadunkulmassa, jonka tänä iltana matkallani päämajalle ohitin, riippui ruumis, neljä joka risteyksessä. Vain noin mailin päässä täältä on noin 30 ruumiin ryhmä, joka roikkuu yhdestä ainoasta ylikulkusillasta, jokaisella samanlainen plakaatti kaulansa ympärillä, johon on painettu teksti ”Petin rotuni”. Siinä ryhmässä kaksi kolmesta oli puettu akateemisiin kaapuihin ennen hirttämistään ja koko ryhmä on ilmeisesti läheisen UCLA:n yliopistokampuksen henkilökuntaa.”

juha.
juha.
7 years ago

10:stä saksalaisesta 6 haluaa Angela Merkelin painuvan helvettiin! Öööh…. Miksihän???

Hakkerit iskivät Ranskan veriplasmavarastoon

Kyberturvallisuus

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
EFS-veripalvelun rakennuksen sininen julkisivu Sensissä, jossa on EFS-kyltti, punainen veripisara-grafiikka ja luovuttajien pysäköintiopasteet.
Arkistokuva: Ranskan veripalvelu EFS Sensissä. Tätä toimipistettä ei ole vahvistettu yhdeksi hyökkäyksen kohteeksi joutuneista laitoksista.

Uudet kyberhyökkäykset ovat koetelleet verenluovutuspalveluja Ranskassa hakkereiden murtauduttua ranskalaisen veriplasman jäähdytysjärjestelmiin ja asetettua pakastinhuoneiden lämpötilaksi 110 °C. Hyökkäys tapahtui samana yönä, jona ruokakauppoihin Ruotsissa ja muualla Euroopassa iskettiin.

Yksi yritys, jonka on vahvistettu joutuneen kohteeksi, on Coolworld, joka ylläpitää säilytyskontteja Ranskan veripalvelulle Etablissement français du sangille (EFS), muun muassa Bourgogne-Franche-Comtén alueella.

Pakastinhuoneissa säilytetään verenluovuttajien näytteitä -30 °C:n lämpötilassa. Lukema 110 °C viittaa hyökkääjien ohjelmoimaan lämpötila-asetukseen, ei huoneiden sisältä mitattuun lämpötilaan.

Päivystävä teknikko huomasi lämpötilojen nousevan pakastinhuoneissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, EFS kertoi Le Canard enchaîné -lehdelle.

Mainos:

Veripalvelu sanoi aluksi, että huoneissa säilytettiin verensiirtoihin liittyvää terveyden seurantaa varten pidettyjä näytteitä. EFS myönsi myöhemmin, että hyökkäys oli vaikuttanut myös "verensiirtoon tarkoitettuun pakastettuun plasmaan".

Ranskan terveysministeriö sanoo tietomurrolla olleen "nolla operatiivista seurausta", koska henkilökunta havaitsi tilanteen ajoissa.

Sitä, kuka oli Coolworldiin kohdistuneen hyökkäyksen takana, ei edelleen tiedetä.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hyökkääjät ottivat kohteikseen myös kylmä- ja pakastealtaita ruokakaupoissa Belgiassa, Virossa, Irlannissa, Luxemburgissa, Alankomaissa ja Ruotsissa.

Kohteeksi joutuneisiin ketjuihin kuuluvat ICA ja Coop. Eräässä ICA-myymälässä pakastimien lämpötila nousi 50 °C:een, ja tuotteet jouduttiin heittämään pois henkilökunnan saavuttua töihin.

Ruotsin kansallinen kyberturvallisuuskeskus (NCSC) seuraa tapauksia, pitää yhteyttä kohteeksi joutuneisiin yrityksiin ja vaihtaa tietoja vastaavien tahojen kanssa useissa Pohjoismaissa ja muissa Euroopan maissa.

Varoitus annettiin jo lokakuussa

Ranskan kansallinen tietoturvaloukkausten vastauskeskus CERT-FR varoitti jo 12. lokakuuta laajalle levinneistä murroista Danfossin, Copelandin ja Dixellin valmistamiin etäohjattaviin jäähdytysjärjestelmiin.

Varoitus seurasi aikaisempia hyökkäyksiä satoihin ranskalaisiin ruokakauppoihin.

CERT-FR päivitti varoituksen 16. lokakuuta kirjoittaen, että laitteisiin kohdistuvat hyökkäyskampanjat olivat "todennäköisesti edelleen käynnissä".

Tietoturvayhtiö Censys löytää hieman yli 1 000 Danfoss StoreView -ohjausjärjestelmää avoimesti saatavilla internetin kautta maailmanlaajuisesti, joista 50 on Ruotsissa. Luku viittaa ulkopuolelta tavoitettavissa oleviin järjestelmiin, ei myymälöihin, joihin on isketty.

Silti hieman yli neljässä kymmenestä ruotsalaisesta järjestelmästä on käytössä vanhempi ohjelmistoversio ilman tietoturvapäivitystä.

NCSC kehottaa nyt organisaatioita inventoimaan internetiin kytketyt laitteensa ja arvioimaan, tarvitseeko niiden ylipäätään olla kytkettyinä.

Donald Trump kärsii raskaasta vaalitappiosta

Donald Trumpin Yhdysvallat

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva Donald Trumpista sinisessä puvussa hänen virallisessa presidentin muotokuvassaan, taustalla Yhdysvaltain lippu.

Demokraatit ottavat kongressin hallintaansa Yhdysvaltain välivaalien murskavoiton jälkeen. Puolue on voittanut molemmat kamarit, senaatin ja edustajainhuoneen, suurin marginaalein, kun taas Donald Trump kiistää vastuunsa tappiosta.

Uutistoimisto AP ja useat Yhdysvaltain tiedotusvälineet ovat julistaneet senaatin demokraateille. Puolueen piti voittaa puolelleen vähintään neljä paikkaa, ja se ylitti määrän reilusti.

Demokraattien ehdokkaat voittivat senaatin paikkoja Iowassa, Kansasissa, Ohiossa, Pohjois-Carolinassa, Etelä-Carolinassa ja Texasissa. Useat näistä osavaltioista ovat olleet republikaanien turvallisimpia tukikohtia vuosikymmenten ajan.

Kansas valitsi demokraatin senaattiin ensimmäistä kertaa vuoden 1932 jälkeen ja Texas ensimmäistä kertaa vuoden 1988 jälkeen. Mainessa republikaani Susan Collins myönsi tappionsa Troy Jacksonille kolmenkymmenen senaattivuoden jälkeen.

Mainos:

Demokraatit ovat myös varmistaneet edustajainhuoneen enemmistöön tarvittavat 218 paikkaa The New York Timesin ennusteen mukaan. Enemmistön lopullinen suuruus on vielä nähtävissä.

Vähemmistöjohtaja Hakeem Jeffriesistä on tulossa maan ensimmäinen musta edustajainhuoneen puhemies, mikäli hänen puoluetoverinsa valitsevat hänet tehtävään tammikuussa.

"Ei isku minulle"

Trump lupaa The New York Timesin haastattelussa hyväksyvän vaalituloksen.

— Olen ehdottomasti valmis hyväksymään tulokset, Trump sanoo.

Presidentti odottaa innolla yhteistyötä demokraattien kanssa eikä aio toteuttaa uhkaustaan jokaisen lakiesityksen veto-oikeudella kumoamisesta. Samalla hän muistuttaa vastustajiaan siitä, kenellä on viimeinen sana.

— Minulla on täysi veto-oikeus, joten heidän on tultava meidän luoksemme.

Trump uskoo sodan Iranin kanssa vaikuttaneen merkittävästi lopputulokseen, mutta ei halua syyttää ketään. Hän väittää, että republikaanit olisivat voittaneet, jos hänen oma nimensä olisi ollut äänestyslipussa.

Fox Newsilla hän kehui demokraatteja kovasta taistelusta ja hyvästä työstä. Hän syytti sen sijaan republikaanien ehdokkaita.

— En koe tätä iskuna minulle, Trump sanoo.

Texasin kuvernööri Greg Abbott, yksi presidentin uskollisimmista liittolaisista, hävisi demokraatti Gina Hinojojalle. Trump leimasi hänet myöhemmin Truth Socialissa "RINOksi" (Republican in name only), eli republikaaniksi vain nimellisesti.

Oma puolue osoittaa sormella presidenttiä

Kaksi republikaanien senaattikampanjoissa mukana ollutta virkamiestä maalaa hyvin erilaisen kuvan. Tappiot Etelä-Carolinassa, Ohiossa ja Texasissa olivat suora tuomio presidentille, he kertoivat AP:lle nimettömänä.

Donald Trump voitti kaikki kolme osavaltiota selvin marginaalein kaksi vuotta sitten. Hän pyysi äänestäjiä äänestämään aivan kuin hänen nimensä olisi äänestyslipussa.

Äänestäjät tekivät juuri niin, vaikka eivät tavalla, jota presidentti oli toivonut, strategit sanovat. Tyytymättömyys hänen politiikkaansa ja elinkustannusten nousu ajoivat äänestäjiä pois.

Edustajainhuoneen puhemies Mike Johnson myönsi tappion yön aikana. Republikaanien olisi pitänyt uhmata yli vuosisadan pituista välivaalihistoriaa säilyttääkseen edustajainhuoneen hallinnan, hän selitti.

Johnson viittasi siihen, että presidentin puolue häviää lähes aina välivaalit. Äänestäjät tekivät saman päätöksen kuin lähes kaikissa välivaaleissa viimeisen vuosisadan aikana, hän totesi myöhemmin.

Demokraatit ottavat tammikuussa haltuunsa kongressin valiokunnat ja voivat sen jälkeen käynnistää tutkimuksia Trumpin hallintoa kohtaan.

Robert Garcia, josta on tulossa edustajainhuoneen valvontavaliokunnan puheenjohtaja, antoi lyhyen viestin lausunnossaan: "Hankkikaa asianajaja."

— Helpota on tulossa, lupaa senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer.

USA varoittaa terroriuhasta Moskovassa – koordinoi toimia Venäjän kanssa

Julkaistu 1.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Punatiilinen Kuviosilta, jossa on koristeellisia torneja ja suuri keskiholvi polun yllä Moskovan Tsaritsynon museopuistossa.
Kuviosilta Moskovan Tsaritsynon museopuistossa (arkistokuva).

MOSKOVA (Xinhua) -- Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelu (FSB) sanoi lauantaina saaneensa Yhdysvalloilta tietoa mahdollisen terrori-iskun valmisteluista Moskovassa ja ryhtyneensä asianmukaisiin toimenpiteisiin, paikallinen media raportoi.

Tieto saatiin kumppanikanavien kautta, FSB sanoi lausunnossaan ja lisäsi, että "asianmukainen työ on käynnissä".

Samaan aikaan Yhdysvaltain Moskovan-suurlähetystö julkaisi turvallisuusvaroituksen X:ssä, varoittaen mahdollisesta suuria uhrimääriä aiheuttavasta tapahtumasta Tsaritsynon museoalueella Moskovassa lauantaina 31. lokakuuta.

Suurlähetystö sanoi, että Yhdysvaltain hallitus koordinoi toimiaan asianomaisten Venäjän viranomaisten kanssa vastauksena uhkaan.

Mainos:

Tätä artikkelia saatetaan päivittää.

Morawiecki varoittaa kansalaissodasta: ”Istumme ruutitynnyrin päällä”

Julkaistu 1.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Mateusz Morawiecki mielenosoitusnäkymän vieressä, jossa näkyy mielenosoittajia ja poliiseja, jäljennetty Laki ja oikeus -puolueen materiaalista.
Mateusz Morawiecki varoittaa, että oikeuskriisi voi kärjistyä. Laki ja oikeus -puolue on kutsunut uusiin mielenosoituksiin perustuslakituomioistuimen ulkopuolelle.

Puolan entinen pääministeri Mateusz Morawiecki varoittaa, että taistelu perustuslakituomioistuimesta voi päättyä kansalaissotaan. Hän syyttää Donald Tuskin hallitusta haltuunotosta, jollaista ei ole nähty Euroopassa vuoden 1989 jälkeen.

Morawiecki, joka johti kuusi vuotta Laki ja oikeus (PiS) -puolueen muodostamaa hallitusta, on viettänyt tuntikausia mielenosoittajien parissa perustuslakituomioistuimen ulkopuolella Varsovassa. Hänen arvionsa tilanteesta on synkkä.

— Tilanne voi eskaloitua kohti kansalaissotaa, ja siksi olen niin järkyttynyt, Morawiecki sanoo.

— Istumme ruutitynnyrin päällä, ja asiat voivat eskaloitua hyvin, hyvin jyrkästi lähipäivinä ja -viikkoina, hän sanoo.

Mainos:

Hän sanoo puhuvansa sekä kaduilla olevien mielenosoittajien että muiden puolueiden johtajien kanssa ja tietävänsä, että tilanne on aidosti vakava.

Kriisi puhkesi perjantai-iltana. Seitsemän Puolan parlamentin alahuoneen, Sejmin, valitsemaa tuomaria tunkeutui tuomioistuinrakennukseen valtion suojelupalvelun upseerien saattamana.

Tuomari Anna Korwin-Piotrowska ilmoitti tällöin ottavansa johdon käsiinsä ja hyllyttävänsä tuomioistuimen presidentin Bogdan Święczkowskin ja varapresidentin Bartłomiej Sochańskin kuukaudeksi. Święczkowski ei tunnusta hänen toimivaltaansa ja kutsuu väliintuloa "vallankaappaukseksi". Sochańskilta evättiin pääsy rakennuksen porteilla.

Siitä lähtien kaksi kilpailevaa johtoa on vaatinut itselleen maan ylintä perustuslakituomioistuinta.

Kiista on jatkunut pitkään. PiS:n kahdeksan hallitusvuoden aikana tuomioistuin täytettiin puolueen nimittämillä henkilöillä, mukaan lukien Święczkowski. Presidentti Karol Nawrocki on kieltäytynyt vannottamasta virkaan viittä tuomaria, jotka Tuskin enemmistö valitsi Sejmissä. He vannoivat valansa sen sijaan parlamentissa, mutta Święczkowski on estänyt heitä käsittelemästä tapauksia.

Nawrocki keskeytti virallisen vierailunsa Senegaliin ja meni suoraan tuomioistuimelle, missä syntyi nujakka tuomarijoukon kanssa hänen astuessaan sisään.

Hänen kansliapäällikkönsä Paweł Szefernakerin rakennuksen ulkopuolella lukemassa lausunnossa presidentti kutsui yön tapahtumia "Puolan tasavallan perustuslaillisen järjestyksen loukkaukseksi ja perustuslaillisen valtionelimen väkivaltaiseksi haltuunotoksi". Hän vaati, että hallituksen paikalle lähettämät valvontajoukot poistuvat tuomioistuimen alueelta.

PiS:n kannattajia kerääntyi rakennuksen ulkopuolelle, ja poliisi pidätti kolme henkilöä, jotka olivat kiipeämässä aidan yli. Poliisi sanoo, ettei se ole mennyt itse tuomioistuinrakennukseen.

Odotti, kunnes presidentti oli poistunut maasta

Morawieckille tapahtunut on ennennäkemätöntä.

— Tämä on ennennäkemätön haltuunotto. Koskaan Puolan historiassa vuoden 1989 jälkeen, tai sen puoleen minkään muunkaan Euroopan maan historiassa, hallitus ei ole yrittänyt ottaa perustuslakituomioistuinta hallintaansa poliisivoimien avulla, hän sanoo.

Hän syyttää Tuskia ajoituksen tarkoituksellisesta valinnasta. Puolan järjestelmässä presidentillä on valta vedota lainsäädäntöön ja vahva mandaatti suoraan valittuna johtajana, huomauttaa Morawiecki, joka kuvailee Nawrockia erittäin suosituksi presidentiksi.

— Pääministeri odotti, kunnes hän poistui maasta pitkään suunnitellulle matkalle Senegaliin, ja käynnisti väkivaltaisen hyökkäyksen perustuslakituomioistuinta vastaan. Tätä voidaan verrata vain menetelmiin, joita tietyt autoritaariset järjestelmät käyttävät Afrikassa tai joissakin Latinalaisen Amerikan maissa. Mitään tällaista ei ole tapahtunut Euroopassa viime vuosikymmeninä, hän sanoo.

— Monia patriootteja kerääntyi perustuslakituomioistuimen ympärille. Olin siellä useita tunteja eilen ja useita tunteja tänään, ja yritämme puolustaa tuomioistuinta Donald Tuskin haltuunotolta, Morawiecki sanoo.

Haluaa sivuuttaa presidentin veton

Morawieckin mukaan kyse ei ole tuomioistuimen johdosta itsessään, vaan siitä, kuka lopulta kirjoittaa Puolan lait.

— Heidän tarkoituksensa on tänään suoraan sanoen ottaa tuomioistuin hallintaansa ja käyttää poliittisesti nimitettyjä tuomareita Puolan oikeusjärjestelmän muuttamiseen perustuslailliset vaatimukset ja presidentin veto-oikeus sivuuttaen. He haluavat kiertää veton, joka on kirjattu perustuslakiimme, hyökkäämällä perustuslakituomioistuimen kimppuun ja alistamalla sen hallitukselle, hän sanoo.

Hän kutsuu sitä hallituksen erittäin vaaralliseksi siirroksi ja vetoaa vuosisatoja vanhaan vallanjaon periaatteeseen.

Osoittaa sormella Brysseliä

EU:sta ei ole tullut reaktiota, eikä Morawiecki sano odottavansakaan sellaista. Hän kuvailee komission johtoa vasemmistoliberaaliksi eliitiksi, joka on tukenut Donald Tuskia vuosikymmeniä.

— Tietenkään kukaan ei reagoinut, olipa kyse Brysselistä, Berliinistä tai Pariisista. Mutta en odottaisikaan heidän reagoivan, hän sanoo.

Hän näkee Puolan osana laajempaa kaavaa ennen ensi vuoden neljää tärkeää vaalia Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Puolassa.

— Missä tahansa vasemmisto on uhattuna ja kärsii tappion tai voi kärsiä tappion tulevina kuukausina, se iskee. Jos isänmaalliset ja suvereenit puolueet voittavat ensi vuonna, voimme olla erittäin vahvassa asemassa muuttamaan Euroopan komission ja EU:n tärkeimmät toimielimet. Sitä he pelkäävät. He haluavat estää sen, ja siksi he hyökkäävät maa toisensa jälkeen, Morawiecki sanoo.

— Jos he onnistuvat Puolassa ja ottavat perustuslakituomioistuimen hallintaansa, jos tuomioistuinta hallitsee yhden miehen, pääministerin, tahto, silloin meillä on Puolassa puolidiktatuurinen järjestelmä. Ja tietysti Euroopan komissio taputtaa sille, hän sanoo.

Kahdentoista äänen päässä Tuskin syrjäyttämisestä

Morawiecki osoittaa tien ulos kriisistä: rakentava epäluottamuslause, jossa Sejm erottaa pääministerin valitsemalla samalla uuden. Hän on lähestynyt kahta Tuskin hallituskumppania, puolustusministeri Władysław Kosiniak-Kamyszia ja Sejmin entistä puhemiestä Szymon Hołowniaa.

— Olen kehottanut heitä olemaan tarpeeksi rohkeita tukemaan rakentavaa epäluottamuslausetta. Tarvitsemme vain kaksitoista ääntä. Toinen hallitsee noin viittätoista ääntä ja toinen noin kolmeakymmentä, joten voimme tehdä muutoksen tämän parlamenttikauden aikana, hän sanoo.

Morawieckin mukaan kompromissista ei ole enää toivoa. Hän sanoo Tuskin tehneen tiedotustilaisuudessa selväksi, ettei hän etsi sopimusta muiden poliittisten voimien kanssa, vaan aikoo vauhdittaa muutoksia ja pakottaa laillisesti valitut tuomarit eroamaan tai lukita heidät ulos toimistoistaan.

— Se tarkoittaa, että hän haluaa eskaloitua koko tilanteen, Morawiecki sanoo.

Kysyttäessä, voitaisiinko tuomioistuinta käyttää aseena hallituksen poliittisia vastustajia vastaan, hän vastaa, että se on täysin mahdollista. Hän huomauttaa, ettei Puolan oikeuslaitoksessa koskaan suoritettu minkäänlaista tuomareiden taustaselvitystä kommunismin kaatumisen jälkeen ja että hänen oman hallituksensa uudistukset etenivät liian hitaasti.

— Lisää tähän tämä muutos perustuslakituomioistuimessa, ja sinulla on erittäin vaarallinen sekoitus: oikeuslaitos, joka käytännössä, korostan käytännössä, on suurelta osin alisteinen nykyiselle pääministerille, seuraajalleni Tuskille. Siksi tilanne on poliittisesti niin vaarallinen, Morawiecki sanoo.