Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin) kirjoittaa verkkosivullaan:
"Olen ollut politiikassa ammatikseni mukana seitsemän vuotta. Voinee sanoa, että hallituspuolueen puheenjohtajana ja hallituksen johtokolmikkoon kuuluvana ministerinä olen nyt Suomen politiikan sisimmässä sisäpiirissä. Näiden seitsemän vuoden aikana olen oppinut paljon siitä, mikä järjestelmässämme on vialla.
Suomen politiikassa voit luottaa vain yhteen asiaan: et voi luottaa mihinkään.
Ensinnäkään mikään sovittu ei pidä, ellet kellon ympäri valvo, että niin tapahtuu. Asioista kyllä neuvotellaan ja kompromisseja tehdään, mutta kaikkea toisten puolueiden eri ohjelmiin saamia päätöksiä viivytetään, vesitetään ja perutaan, ellet joka hetki seuraa ja uhkavaatimuksin ryyditettynä edellytä sovitun toteuttamista.
Jokainen sovittu asia on vain avaus uudelle neuvottelukierrokselle, jonka aikana tinkiminen taas jatkuu. Näin ollen poliitikkojen ja puolueiden energiasta valtava osa kuluu toisten kyttäämiseen ja jo sovituistakin asioista uudelleen riitelemiseen. Siis myös yhteistyökumppaneiden kanssa, ei ainoastaan vastustajien.
Toisekseen mikään ei pysy luottamuksellisena. Politiikan maailmassa on työrauhan turvaamiseksi kyllä muodollinen yhteisymmärrys siitä, että keskeneräisistä asioista ei puhuta lehdistölle. No, omalla nimellä näin ei yleensä toimitakaan. Sen sijaan asioita vuodetaan medioille nimettömänä, aina kun siitä vain voidaan saada jonkinlaista puoluepoliittista hyötyä.
Tällä tavoin voidaan esimerkiksi levittää väärää tai puutteellista tietoa, jolla saadaan kansalaiset huolestumaan ja nousemaan jotain sellaista vastaan, joka ei istu omaan puolueohjelmaan. Kuitenkin vielä yleisemmin asioita vuodetaan etukäteen ulos jos ne ovat myönteisiä, koska tätä kautta päästään yhteistyökumppanien kustannuksella kahmimaan kunniaa yhteisestä päätöksestä omalle puolueelle.
Mediat osallistuvat tähän mielihyvin, koska se on eräänlaista kaupankäyntiä. Vuodon saanut media saa ensimmäisenä julkistaa uutisensa, vuodon antaja taas saa palkkioksi toimittajilta myötämielistä palstatilaa. Siten politiikkaan syntyy kierre, jossa petollisuus omia yhteistyökumppaneita kohtaan palkitaan… aina.
Hallituspuolueilla yhtä lailla kuin kaikki eduskuntapuolueet sisältävillä parlamentaarisilla työryhmillä on tietenkin suullisesti sovittuna ”pelisäännöt”, joita noudattamalla asioita saadaan sivistyneesti eteenpäin. Kuitenkin niitä rikotaan jatkuvasti, kun puoluepoliittinen etu sitä vaatii. Itse asiassa pelisäännöistä puhutaan aina sitä enemmän, mitä vähemmän niitä noudatetaan.
Erityisesti pelisääntökeskustelua vaaditaan silloin, kun itse on rikkonut pelisääntöjä. Metkuilun tavoitteena on itse poiketa sovitusta niin paljon kuin mahdollista, mutta painostaa muut pitämään sanansa.
Jossain muussa työpaikassa kaikkeen edelliseen kuluva aika ja voimavarat voitaisiin käyttää hyödylliseen tekemiseen, politiikassa se kuluu puoluepolitikointiin. Tämä tekee politiikassa toimimisen monille henkisesti rasittavaksi, ellei ole pienestä pitäen poliittisten nuorisojärjestöjen kautta totutellut tämän kaltaiseen työympäristöön.
En siis lainkaan ihmettele, että politiikka herättää kielteisiä mielikuvia kansalaisissa. Ne olisivat vielä kielteisempiä, jos edellä kuvatut käytännöt olisivat yleisesti tiedossa. Voin kokemuksesta sanoa, että kun tavallinen kansalainen lähtee politiikkaan, ensimmäiset vuodet menevät totuuden oivaltamiseen, seuraavat vuodet järkytyksestä toipumiseen. Kaikkein vaikeinta ja samalla tärkeintä on, ettei ryhdy tähän samaan peliin sen opittuaan, vaan haluaa tehdä asioita eri lailla. Se on ainoa toivo muutoksesta.
Jos sinä haluat muutosta, sinun täytyy vaatia sitä ja äänestää sen puolesta. Siniset edustaa uutena puolueena täysin uudenlaista ajattelua ja toimintatapaa suomalaisessa politiikassa. Emme sitoudu edunvalvontajärjestöihin ja haluamme poistaa puoluepolitikoinnin politiikasta. Me käytämme aikamme ja energiamme yhteisten asioiden hoitamiseen. Tulosten tekemiseen."
Lähde: sampoterho.fi
