Mainos:

Ruotsissa ei vieläkään saatu aikaiseksi hallitusta – Koetinkivenä Ruotsidemokraatit

Päivitetty 16.11.2018, Julkaistu 14.11.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Ruotsin valtiopäivät torppasi Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien vähemmistöhallituksen ja pääministeriksi tarjotun Ulf Kristerssonin äänin 195-154. Porvariblokki on äänestyksen jälkeen pelkkä muisto, sillä vasemmistoblokin ohella myös Keskustapuolue ja liberaalit äänestivät tarjottua hallitusta vastaan.

Kristerssonin hallituksen puolesta taas äänestivät mm. Ruotsidemokraatit, joille kyseinen hallituspohja olisi sopinut mainiosti, jo yksin puolueen vaa'ankielen aseman vuoksi.

Liberaalien puheenjohtaja Jan Björklund kertoi äänestys käyttäytymisen syyksi sen, että tarjolla oli äärioikeistoksi tituleerattujen Ruotsidemokraattien "toivehallitus". Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson taas muistutti puolueensa saamista yli miljoonasta äänestä, viitaten tällä siihen, ettei puoluetta voida pitää poissa päätöksenteosta.

- Äänestäjien tuomio tulee olemaan kova, Åkesson sanoi haastattelussa.

Valtiopäivien puhemies, Andreas Norle'nin mukaan puoluejohtajat kutsutaan heti huomenna sorvaamaan uutta hallitusta, mutta mies ei omien sanojensa mukaan näe pöydällä montaakaan vaihtoehtoa. Puhemies saa ehdottaa pääministeriä neljä kertaa ja mikäli yksikään ehdotus ei saa äänestyksessä enemmistöä puolelleen, on edessä uudet vaalit. Nyt hylätty Kristersson oli ensimmäinen ehdotettu pääministeri yllätyksellisten vaalien jälkeen.

Mainos:

Lähde: IS

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

20 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Ajatusrikollinenko?
Ajatusrikollinenko?
7 years ago

Suunnitelmien mukaan mennään siis. Meillähän oli sixpack -hallitus samasta syystä – tuhoisine seurauksineen.

Ruotsidemokraatit ovat samanlainen valeoppositio kuin Persut meillä. Osa sionistimafiaa.

Lörsson
Lörsson
7 years ago

Mitä vittua selität???

fobiini
fobiini
7 years ago

Elät jossain harhamaailmassa; maailma ei ole juutalaisten tai ”sionistien” hallussa. Miten muuten selität sen, että Israelia paheksutaan ja tuomitaan kokoajan?
Tuollaisesta kansallissosialistisesta salaliittoteoriasta ei ole mitään hyötyä tosimaailmassa, jossa islamistit ja Israelin viholliset vasurit vaikuttavat.
Meillä on oikeitakin ongelmia, kuten islamisaatio.

Ajatusrikollinenko?
Ajatusrikollinenko?
7 years ago
Reply to  fobiini

Intät siis vastoin tutkittua faktatietoa? Jos maailma ei olisi siomisti-mafian hallussa, miksi sitten kaikki tehdään juuri kuten tämä mafia haluaa, ja on suunnitellut todisteiden valossa jo yli vuosisadan ajan?

1. Rahavalta siirretään parlamentaariselta taholta finanssikorporaatioille
2. Valtamedia toimii yhä enemmän ylikansallisten intressien aivopesukanavana
3. Koulutuslaitokset syöttävät kansanvihollista monikulttuurisuus-ideologiaa.
4. Ihmisiä rangaistaa yhä enemmän jos eivät yhdy yllä mainittujen tahojen viestinnän sisältöön puheissaan ja teoissaan.
5. Kansallismielisyys demonisoidaan
6. Edellä mainittuja kritisoivien suut tukitaan.

Nyt voit debunkata nämä kuusi kohtaa, jotka ovat nopeasti tähän laitettuja.

Käykö jälleen niin, että vastausta, debunkkausta, ei tule

Ja vielä se, että myös EU:n sionisti-juutalais -järjestöt ovat julkisesti kertoneet käyttävänsä islamisaatiota yhtennä aseistaan goyim-valtioiden alasajossa.

Kansainvälisen korkovelka-aseen kult-marxistisen sionistipropagandan lisäksi.

”maailma ei ole juutalaisten tai ”sionistien” hallussa”

Henry Makow on itse juutalainen, ja voi sisäpiiriläisenä kertoa kuinka pitkällä globalisti-mafian kontrolli on:

https://www.youtube.com/watch?v=HgAF1GtHI74

”Henry Makow – Zionism, Contrived Wars & Feminism”

aquarophysicsgoyim
7 years ago

kuka ohjaa tätä länsimaiden islamisaatiota ja valkoisen rodun tuhoamista? tapahtuuko muuttoliike kehitysmaista sen takia että nämä kehitysmaalaiset vain haluavat tulla tänne? miten selitätte että eu ja meidän omat päättäjät puhuvat koko ajan että tänne pitää saada lisää maahanmuuttajia kolmansista maista? miten selitätte että eurooppalaisten valkoisen rodun edustajien suut tukitaan vihapuhelaeilla(ainakin vastoin suomen perustuslakia) omien päättäjiemme toimesta.
onko islamistit soluttautuneet päättäjiimme ja mahdollistaneet tämän vai joku muu?

kommunismi on aina ollut lähtöisin juutalaisuudesta, vasemmistolla on sionistisen eliitin siunaus ja tuki
kannustan tutkiskelemaan mikä rotu oli bolshevismin taustalla
https://www.youtube.com/watch?v=c3AsKOs2l18
wall streetin juutalaiset toimivat juutalaisten kommunistien rahoittajina venäjällä esim videolla mainittu jacob schiff

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Ruotsin tilanne on selvä todiste siitä että valtiot ovat pahan käsissä. Globalisti-klikki pitää entisiä itsenäisiä valtioita otteessaan ja sanelee kuka, mitä, missä ja milloin.
Lahjottavissa olevat vihervasemmiston ja punaporvareiden polvihousuiset peukun imijät ovat pilanneet koko maailman.
Onneksi Trump ja Yhdysvaltain patriootit hoitavat globalistit Quantanamo bayn vankileirille vailla oikeutta anoa armahdusta.

juha.
juha.
7 years ago

Mm. Saksassa nykyisen hallituksen mutoontuminen kesti muistaakseni peräti 8 kk eli hieman ”keskosena” se syntyi. Koetinkivenä Saksassa oli AfD, joka saavutti kuten Ruotsidemokraatit Ruotsissa korkean äänimäärän ja aiheuttaen haittamaahanmuuttoa kritiikittömästi kannaville valtapuolueille ”hallituskriisin” heti sen muodostamis vaiheessa, koska kansallismielisiä puolueita tahdota hyväksyä yhteiskuntakelpoisiksi ja sellaisiksi tahoiksi, joiden kanssa nk. ”hyvät ihmiset” voisivat tehdä yhteistyötä.

Edellinen ajatustapa on törkeää länsimaisten demokratia käsitysten polkemista, koska se pyrkii estämään normaalin parlamentarismin ja etenkin sen vuoksi, että oikeistopuolueita äänestäneet kansanosat ylimielisesti yli kävellään muka ”natsismina” ja ”äärioikeistolaisuutena”, koska nämä tahot eivät jaa sitä sairasta ja tuhoon vievää globalismia ja massamaahanmuuttoa, jota elitistiset poliittiset johtajat, jotka ovat tahallaan etäännyttäneet itsensä kansasta pitäen heitä tyhminä ja kyvyttömiä tekemään päätöksiä, jotka ovat maansa kannalta järkeviä ja sitä turvaavia. koska eliittiä ei kiinnosta vähääkään heidän isänmaansa kohtalo, vaan kyseessä on korruptionaalinen hallinto, jossa etsitään vain omaa hyvää ja omaisuutta pettämällä syvät kansan rivit viemällä koko Eurooppa monikulttuurisuuden helvettiin, joka viimekädessä tulee merkitsemään eurooppalaisten kansakuntien välitöntä kansanmurhaa ja sekasortoa, joka vastaa sotatilaa yhteiskuntarakenteiden romahtaessa, koska sen fyysinen ja henkinen kantavuus on ylitetty moninkertaisesti sen taakan mitä se kestää ja sen mikä on mielekästä yhteiskuntien elämänlaadun ja toimivuuden kannalta.

Minä
Minä
7 years ago

”Liberaalien puheenjohtaja Jan Björklund kertoi äänestys käyttäytymisen syyksi sen, että tarjolla oli äärioikeistoksi tituleerattujen Ruotsidemokraattien ”toivehallitus”.”

Ruotsin etuhan ei merkitse mitään. Kansan viidesosan estäminen kaikesta kuulluksi tulemisesta ja vaikuttamisesta on kaikkein tärkein asia noille.

Elf
Elf
7 years ago

Kannattaisi käsittää pikkuhiljaa, että ei Ruotsissa voi tehdä politiikkaa ilman Ruotsi-demokraattien isompaa roolia. Miljoonaa äänestäjää ei kannata poissulkea

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago
Reply to  Elf

Ruotsalaiset eivät uskalla luottaa siihen, että Jimmie Åkersson osoittautuisi Soiniksi, jonka saa puolueensa repeämään hillotolppaväkeen ja aatteelisiin. Vaikka ruotsalaiset poliitikot ovat maahanmuuttopolitiikassaan osoittautuneet umpitolloiksi, niin ne ovat kuitenkin melko suoraselkäisiä ja uskoisin, että sanan pitäminen painaa Ruotsissa enemmän kuin Suomessa on nyt käynyt.
Soinin tempaukselle ei löydykään länsimaista enää vastinetta, vaan moinen kuuluu lähinnä Afrikan pilipali-valtioiden elikkäs kaikenlaisten gepardihattuisten puliveivareiden maailmaan.

Tshang
Tshang
7 years ago
Reply to  Minä Vain

Ovatpas sinulla Länsimaat korkeassa kurssissa ja demokraattinen järjestelmänsä myös

Göran
Göran
7 years ago

Kantaruotsalaiset ovat kusessa kun muslimiväestön määrä on pian 50%.
Kohta suurin puolue voi olla islamilainen puolue, joka ajaa sharia lakeja ym primitiivistä.

Acc
Acc
7 years ago
Reply to  Göran

Ykä on kirjoittanut Ruotsin tulevaisuudesta todennäköisen tuntuisen skenaarion ”Statsminister ja väärä D”. Kannattaa lukea. https://yrjoperskeles.blogspot.com/2018/09/statsminister-ja-vaara-d.html

Acc
Acc
7 years ago

Ruotsin suvakeilla on yli 80 prosentin kannatus. Pitäisihän noiden pystyä muodostamaan laajapohjainen hallitus. Mikä nyt niitä estää. Jos tulee uudet vaalit, niin SD voi kasvattaa kannatustaan ja sitten suvakit vasta ovat pulassa. Eli nyt vaan pokkana muodostamaan hallitusta ja seuraavaksi kieltämään SD. Kieltäminen on tärkeää, jos suvakkipuolueet aikovat pysyä vallassa. Huonostihan tämä tietysti päättyy loppupeleissä itsetuhoisille ruotsalaisille.

Tari Jervo
Tari Jervo
7 years ago

Soroksen housuissa vetelä nulju jo valuu. Onneksi on jo vanha ja nuutunut muumio.

Tshang
Tshang
7 years ago
Reply to  Tari Jervo

Täh? Ruotsidemarithan on Israel-puolue

huugo
huugo
7 years ago

Ruotsi haluaa viedä maansa tuhon loppuun asti, sille ei ole näköjään vaihtoehtoja.

CFF
CFF
7 years ago

Toivottavasti poliittinen jännite niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa purkautuu oikein kunnolla ja leimahtaa vallankumoukseksi.

Ei se ainakaan keskiverto sohvaperunan elämää haittaisi – kiire ehtiä ruuhkaan, että pääsee kotiin joka ostettu velaksi katsomaan halpaa ällöviihdettä. Siinähän se on keskiverto sohvaperunan live is life. Nopeasti töistä jonottamaan ruuhkaan että ehtii katsoa velkakodissa töllötintä.

Kun ensimmäinen kranaatinheitin ryöppy osuu eduskuntaan silloin alkaa juhlat!

Tällaisen valedemokratian voi tunkea…

kumpulainen
kumpulainen
7 years ago

Ehdottomasti lahjoittaisin kaikille juutalaisille järjestöille jotka tuovat maahantunkeutujia eurooppaan, koska kansa on aivokuollutta välinpitämätöntä paska sakkia, niin olen ehdottomasti juutalaisten puolella tässä asiassa!!! Valkoiset kansa kunnat on hävitettävä ja luonnollinen jatkumo typeryydestä ja aivokuolleisuudesta!!

Kiitos kansainvälinen juutalaisuus että tuhoatte läntiset maat!!

moro
moro
7 years ago

Ruotsi ei tarvitse hallitusta , Itärajalla toimiva suomalainen puolustusvyöhyke kuten maailmansotien aikanakin. Onhan siellä kuningaskin ja prinssi ja prinsessa. Silviat ynnämuut. Kyllä ne pärjää.

Hakkerit iskivät Ranskan veriplasmavarastoon

Kyberturvallisuus

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
EFS-veripalvelun rakennuksen sininen julkisivu Sensissä, jossa on EFS-kyltti, punainen veripisara-grafiikka ja luovuttajien pysäköintiopasteet.
Arkistokuva: Ranskan veripalvelu EFS Sensissä. Tätä toimipistettä ei ole vahvistettu yhdeksi hyökkäyksen kohteeksi joutuneista laitoksista.

Uudet kyberhyökkäykset ovat koetelleet verenluovutuspalveluja Ranskassa hakkereiden murtauduttua ranskalaisen veriplasman jäähdytysjärjestelmiin ja asetettua pakastinhuoneiden lämpötilaksi 110 °C. Hyökkäys tapahtui samana yönä, jona ruokakauppoihin Ruotsissa ja muualla Euroopassa iskettiin.

Yksi yritys, jonka on vahvistettu joutuneen kohteeksi, on Coolworld, joka ylläpitää säilytyskontteja Ranskan veripalvelulle Etablissement français du sangille (EFS), muun muassa Bourgogne-Franche-Comtén alueella.

Pakastinhuoneissa säilytetään verenluovuttajien näytteitä -30 °C:n lämpötilassa. Lukema 110 °C viittaa hyökkääjien ohjelmoimaan lämpötila-asetukseen, ei huoneiden sisältä mitattuun lämpötilaan.

Päivystävä teknikko huomasi lämpötilojen nousevan pakastinhuoneissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, EFS kertoi Le Canard enchaîné -lehdelle.

Mainos:

Veripalvelu sanoi aluksi, että huoneissa säilytettiin verensiirtoihin liittyvää terveyden seurantaa varten pidettyjä näytteitä. EFS myönsi myöhemmin, että hyökkäys oli vaikuttanut myös "verensiirtoon tarkoitettuun pakastettuun plasmaan".

Ranskan terveysministeriö sanoo tietomurrolla olleen "nolla operatiivista seurausta", koska henkilökunta havaitsi tilanteen ajoissa.

Sitä, kuka oli Coolworldiin kohdistuneen hyökkäyksen takana, ei edelleen tiedetä.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hyökkääjät ottivat kohteikseen myös kylmä- ja pakastealtaita ruokakaupoissa Belgiassa, Virossa, Irlannissa, Luxemburgissa, Alankomaissa ja Ruotsissa.

Kohteeksi joutuneisiin ketjuihin kuuluvat ICA ja Coop. Eräässä ICA-myymälässä pakastimien lämpötila nousi 50 °C:een, ja tuotteet jouduttiin heittämään pois henkilökunnan saavuttua töihin.

Ruotsin kansallinen kyberturvallisuuskeskus (NCSC) seuraa tapauksia, pitää yhteyttä kohteeksi joutuneisiin yrityksiin ja vaihtaa tietoja vastaavien tahojen kanssa useissa Pohjoismaissa ja muissa Euroopan maissa.

Varoitus annettiin jo lokakuussa

Ranskan kansallinen tietoturvaloukkausten vastauskeskus CERT-FR varoitti jo 12. lokakuuta laajalle levinneistä murroista Danfossin, Copelandin ja Dixellin valmistamiin etäohjattaviin jäähdytysjärjestelmiin.

Varoitus seurasi aikaisempia hyökkäyksiä satoihin ranskalaisiin ruokakauppoihin.

CERT-FR päivitti varoituksen 16. lokakuuta kirjoittaen, että laitteisiin kohdistuvat hyökkäyskampanjat olivat "todennäköisesti edelleen käynnissä".

Tietoturvayhtiö Censys löytää hieman yli 1 000 Danfoss StoreView -ohjausjärjestelmää avoimesti saatavilla internetin kautta maailmanlaajuisesti, joista 50 on Ruotsissa. Luku viittaa ulkopuolelta tavoitettavissa oleviin järjestelmiin, ei myymälöihin, joihin on isketty.

Silti hieman yli neljässä kymmenestä ruotsalaisesta järjestelmästä on käytössä vanhempi ohjelmistoversio ilman tietoturvapäivitystä.

NCSC kehottaa nyt organisaatioita inventoimaan internetiin kytketyt laitteensa ja arvioimaan, tarvitseeko niiden ylipäätään olla kytkettyinä.

Donald Trump kärsii raskaasta vaalitappiosta

Donald Trumpin Yhdysvallat

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva Donald Trumpista sinisessä puvussa hänen virallisessa presidentin muotokuvassaan, taustalla Yhdysvaltain lippu.

Demokraatit ottavat kongressin hallintaansa Yhdysvaltain välivaalien murskavoiton jälkeen. Puolue on voittanut molemmat kamarit, senaatin ja edustajainhuoneen, suurin marginaalein, kun taas Donald Trump kiistää vastuunsa tappiosta.

Uutistoimisto AP ja useat Yhdysvaltain tiedotusvälineet ovat julistaneet senaatin demokraateille. Puolueen piti voittaa puolelleen vähintään neljä paikkaa, ja se ylitti määrän reilusti.

Demokraattien ehdokkaat voittivat senaatin paikkoja Iowassa, Kansasissa, Ohiossa, Pohjois-Carolinassa, Etelä-Carolinassa ja Texasissa. Useat näistä osavaltioista ovat olleet republikaanien turvallisimpia tukikohtia vuosikymmenten ajan.

Kansas valitsi demokraatin senaattiin ensimmäistä kertaa vuoden 1932 jälkeen ja Texas ensimmäistä kertaa vuoden 1988 jälkeen. Mainessa republikaani Susan Collins myönsi tappionsa Troy Jacksonille kolmenkymmenen senaattivuoden jälkeen.

Mainos:

Demokraatit ovat myös varmistaneet edustajainhuoneen enemmistöön tarvittavat 218 paikkaa The New York Timesin ennusteen mukaan. Enemmistön lopullinen suuruus on vielä nähtävissä.

Vähemmistöjohtaja Hakeem Jeffriesistä on tulossa maan ensimmäinen musta edustajainhuoneen puhemies, mikäli hänen puoluetoverinsa valitsevat hänet tehtävään tammikuussa.

"Ei isku minulle"

Trump lupaa The New York Timesin haastattelussa hyväksyvän vaalituloksen.

— Olen ehdottomasti valmis hyväksymään tulokset, Trump sanoo.

Presidentti odottaa innolla yhteistyötä demokraattien kanssa eikä aio toteuttaa uhkaustaan jokaisen lakiesityksen veto-oikeudella kumoamisesta. Samalla hän muistuttaa vastustajiaan siitä, kenellä on viimeinen sana.

— Minulla on täysi veto-oikeus, joten heidän on tultava meidän luoksemme.

Trump uskoo sodan Iranin kanssa vaikuttaneen merkittävästi lopputulokseen, mutta ei halua syyttää ketään. Hän väittää, että republikaanit olisivat voittaneet, jos hänen oma nimensä olisi ollut äänestyslipussa.

Fox Newsilla hän kehui demokraatteja kovasta taistelusta ja hyvästä työstä. Hän syytti sen sijaan republikaanien ehdokkaita.

— En koe tätä iskuna minulle, Trump sanoo.

Texasin kuvernööri Greg Abbott, yksi presidentin uskollisimmista liittolaisista, hävisi demokraatti Gina Hinojojalle. Trump leimasi hänet myöhemmin Truth Socialissa "RINOksi" (Republican in name only), eli republikaaniksi vain nimellisesti.

Oma puolue osoittaa sormella presidenttiä

Kaksi republikaanien senaattikampanjoissa mukana ollutta virkamiestä maalaa hyvin erilaisen kuvan. Tappiot Etelä-Carolinassa, Ohiossa ja Texasissa olivat suora tuomio presidentille, he kertoivat AP:lle nimettömänä.

Donald Trump voitti kaikki kolme osavaltiota selvin marginaalein kaksi vuotta sitten. Hän pyysi äänestäjiä äänestämään aivan kuin hänen nimensä olisi äänestyslipussa.

Äänestäjät tekivät juuri niin, vaikka eivät tavalla, jota presidentti oli toivonut, strategit sanovat. Tyytymättömyys hänen politiikkaansa ja elinkustannusten nousu ajoivat äänestäjiä pois.

Edustajainhuoneen puhemies Mike Johnson myönsi tappion yön aikana. Republikaanien olisi pitänyt uhmata yli vuosisadan pituista välivaalihistoriaa säilyttääkseen edustajainhuoneen hallinnan, hän selitti.

Johnson viittasi siihen, että presidentin puolue häviää lähes aina välivaalit. Äänestäjät tekivät saman päätöksen kuin lähes kaikissa välivaaleissa viimeisen vuosisadan aikana, hän totesi myöhemmin.

Demokraatit ottavat tammikuussa haltuunsa kongressin valiokunnat ja voivat sen jälkeen käynnistää tutkimuksia Trumpin hallintoa kohtaan.

Robert Garcia, josta on tulossa edustajainhuoneen valvontavaliokunnan puheenjohtaja, antoi lyhyen viestin lausunnossaan: "Hankkikaa asianajaja."

— Helpota on tulossa, lupaa senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer.

USA varoittaa terroriuhasta Moskovassa – koordinoi toimia Venäjän kanssa

Julkaistu 1.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Punatiilinen Kuviosilta, jossa on koristeellisia torneja ja suuri keskiholvi polun yllä Moskovan Tsaritsynon museopuistossa.
Kuviosilta Moskovan Tsaritsynon museopuistossa (arkistokuva).

MOSKOVA (Xinhua) -- Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelu (FSB) sanoi lauantaina saaneensa Yhdysvalloilta tietoa mahdollisen terrori-iskun valmisteluista Moskovassa ja ryhtyneensä asianmukaisiin toimenpiteisiin, paikallinen media raportoi.

Tieto saatiin kumppanikanavien kautta, FSB sanoi lausunnossaan ja lisäsi, että "asianmukainen työ on käynnissä".

Samaan aikaan Yhdysvaltain Moskovan-suurlähetystö julkaisi turvallisuusvaroituksen X:ssä, varoittaen mahdollisesta suuria uhrimääriä aiheuttavasta tapahtumasta Tsaritsynon museoalueella Moskovassa lauantaina 31. lokakuuta.

Suurlähetystö sanoi, että Yhdysvaltain hallitus koordinoi toimiaan asianomaisten Venäjän viranomaisten kanssa vastauksena uhkaan.

Mainos:

Tätä artikkelia saatetaan päivittää.

Morawiecki varoittaa kansalaissodasta: ”Istumme ruutitynnyrin päällä”

Julkaistu 1.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Mateusz Morawiecki mielenosoitusnäkymän vieressä, jossa näkyy mielenosoittajia ja poliiseja, jäljennetty Laki ja oikeus -puolueen materiaalista.
Mateusz Morawiecki varoittaa, että oikeuskriisi voi kärjistyä. Laki ja oikeus -puolue on kutsunut uusiin mielenosoituksiin perustuslakituomioistuimen ulkopuolelle.

Puolan entinen pääministeri Mateusz Morawiecki varoittaa, että taistelu perustuslakituomioistuimesta voi päättyä kansalaissotaan. Hän syyttää Donald Tuskin hallitusta haltuunotosta, jollaista ei ole nähty Euroopassa vuoden 1989 jälkeen.

Morawiecki, joka johti kuusi vuotta Laki ja oikeus (PiS) -puolueen muodostamaa hallitusta, on viettänyt tuntikausia mielenosoittajien parissa perustuslakituomioistuimen ulkopuolella Varsovassa. Hänen arvionsa tilanteesta on synkkä.

— Tilanne voi eskaloitua kohti kansalaissotaa, ja siksi olen niin järkyttynyt, Morawiecki sanoo.

— Istumme ruutitynnyrin päällä, ja asiat voivat eskaloitua hyvin, hyvin jyrkästi lähipäivinä ja -viikkoina, hän sanoo.

Mainos:

Hän sanoo puhuvansa sekä kaduilla olevien mielenosoittajien että muiden puolueiden johtajien kanssa ja tietävänsä, että tilanne on aidosti vakava.

Kriisi puhkesi perjantai-iltana. Seitsemän Puolan parlamentin alahuoneen, Sejmin, valitsemaa tuomaria tunkeutui tuomioistuinrakennukseen valtion suojelupalvelun upseerien saattamana.

Tuomari Anna Korwin-Piotrowska ilmoitti tällöin ottavansa johdon käsiinsä ja hyllyttävänsä tuomioistuimen presidentin Bogdan Święczkowskin ja varapresidentin Bartłomiej Sochańskin kuukaudeksi. Święczkowski ei tunnusta hänen toimivaltaansa ja kutsuu väliintuloa "vallankaappaukseksi". Sochańskilta evättiin pääsy rakennuksen porteilla.

Siitä lähtien kaksi kilpailevaa johtoa on vaatinut itselleen maan ylintä perustuslakituomioistuinta.

Kiista on jatkunut pitkään. PiS:n kahdeksan hallitusvuoden aikana tuomioistuin täytettiin puolueen nimittämillä henkilöillä, mukaan lukien Święczkowski. Presidentti Karol Nawrocki on kieltäytynyt vannottamasta virkaan viittä tuomaria, jotka Tuskin enemmistö valitsi Sejmissä. He vannoivat valansa sen sijaan parlamentissa, mutta Święczkowski on estänyt heitä käsittelemästä tapauksia.

Nawrocki keskeytti virallisen vierailunsa Senegaliin ja meni suoraan tuomioistuimelle, missä syntyi nujakka tuomarijoukon kanssa hänen astuessaan sisään.

Hänen kansliapäällikkönsä Paweł Szefernakerin rakennuksen ulkopuolella lukemassa lausunnossa presidentti kutsui yön tapahtumia "Puolan tasavallan perustuslaillisen järjestyksen loukkaukseksi ja perustuslaillisen valtionelimen väkivaltaiseksi haltuunotoksi". Hän vaati, että hallituksen paikalle lähettämät valvontajoukot poistuvat tuomioistuimen alueelta.

PiS:n kannattajia kerääntyi rakennuksen ulkopuolelle, ja poliisi pidätti kolme henkilöä, jotka olivat kiipeämässä aidan yli. Poliisi sanoo, ettei se ole mennyt itse tuomioistuinrakennukseen.

Odotti, kunnes presidentti oli poistunut maasta

Morawieckille tapahtunut on ennennäkemätöntä.

— Tämä on ennennäkemätön haltuunotto. Koskaan Puolan historiassa vuoden 1989 jälkeen, tai sen puoleen minkään muunkaan Euroopan maan historiassa, hallitus ei ole yrittänyt ottaa perustuslakituomioistuinta hallintaansa poliisivoimien avulla, hän sanoo.

Hän syyttää Tuskia ajoituksen tarkoituksellisesta valinnasta. Puolan järjestelmässä presidentillä on valta vedota lainsäädäntöön ja vahva mandaatti suoraan valittuna johtajana, huomauttaa Morawiecki, joka kuvailee Nawrockia erittäin suosituksi presidentiksi.

— Pääministeri odotti, kunnes hän poistui maasta pitkään suunnitellulle matkalle Senegaliin, ja käynnisti väkivaltaisen hyökkäyksen perustuslakituomioistuinta vastaan. Tätä voidaan verrata vain menetelmiin, joita tietyt autoritaariset järjestelmät käyttävät Afrikassa tai joissakin Latinalaisen Amerikan maissa. Mitään tällaista ei ole tapahtunut Euroopassa viime vuosikymmeninä, hän sanoo.

— Monia patriootteja kerääntyi perustuslakituomioistuimen ympärille. Olin siellä useita tunteja eilen ja useita tunteja tänään, ja yritämme puolustaa tuomioistuinta Donald Tuskin haltuunotolta, Morawiecki sanoo.

Haluaa sivuuttaa presidentin veton

Morawieckin mukaan kyse ei ole tuomioistuimen johdosta itsessään, vaan siitä, kuka lopulta kirjoittaa Puolan lait.

— Heidän tarkoituksensa on tänään suoraan sanoen ottaa tuomioistuin hallintaansa ja käyttää poliittisesti nimitettyjä tuomareita Puolan oikeusjärjestelmän muuttamiseen perustuslailliset vaatimukset ja presidentin veto-oikeus sivuuttaen. He haluavat kiertää veton, joka on kirjattu perustuslakiimme, hyökkäämällä perustuslakituomioistuimen kimppuun ja alistamalla sen hallitukselle, hän sanoo.

Hän kutsuu sitä hallituksen erittäin vaaralliseksi siirroksi ja vetoaa vuosisatoja vanhaan vallanjaon periaatteeseen.

Osoittaa sormella Brysseliä

EU:sta ei ole tullut reaktiota, eikä Morawiecki sano odottavansakaan sellaista. Hän kuvailee komission johtoa vasemmistoliberaaliksi eliitiksi, joka on tukenut Donald Tuskia vuosikymmeniä.

— Tietenkään kukaan ei reagoinut, olipa kyse Brysselistä, Berliinistä tai Pariisista. Mutta en odottaisikaan heidän reagoivan, hän sanoo.

Hän näkee Puolan osana laajempaa kaavaa ennen ensi vuoden neljää tärkeää vaalia Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Puolassa.

— Missä tahansa vasemmisto on uhattuna ja kärsii tappion tai voi kärsiä tappion tulevina kuukausina, se iskee. Jos isänmaalliset ja suvereenit puolueet voittavat ensi vuonna, voimme olla erittäin vahvassa asemassa muuttamaan Euroopan komission ja EU:n tärkeimmät toimielimet. Sitä he pelkäävät. He haluavat estää sen, ja siksi he hyökkäävät maa toisensa jälkeen, Morawiecki sanoo.

— Jos he onnistuvat Puolassa ja ottavat perustuslakituomioistuimen hallintaansa, jos tuomioistuinta hallitsee yhden miehen, pääministerin, tahto, silloin meillä on Puolassa puolidiktatuurinen järjestelmä. Ja tietysti Euroopan komissio taputtaa sille, hän sanoo.

Kahdentoista äänen päässä Tuskin syrjäyttämisestä

Morawiecki osoittaa tien ulos kriisistä: rakentava epäluottamuslause, jossa Sejm erottaa pääministerin valitsemalla samalla uuden. Hän on lähestynyt kahta Tuskin hallituskumppania, puolustusministeri Władysław Kosiniak-Kamyszia ja Sejmin entistä puhemiestä Szymon Hołowniaa.

— Olen kehottanut heitä olemaan tarpeeksi rohkeita tukemaan rakentavaa epäluottamuslausetta. Tarvitsemme vain kaksitoista ääntä. Toinen hallitsee noin viittätoista ääntä ja toinen noin kolmeakymmentä, joten voimme tehdä muutoksen tämän parlamenttikauden aikana, hän sanoo.

Morawieckin mukaan kompromissista ei ole enää toivoa. Hän sanoo Tuskin tehneen tiedotustilaisuudessa selväksi, ettei hän etsi sopimusta muiden poliittisten voimien kanssa, vaan aikoo vauhdittaa muutoksia ja pakottaa laillisesti valitut tuomarit eroamaan tai lukita heidät ulos toimistoistaan.

— Se tarkoittaa, että hän haluaa eskaloitua koko tilanteen, Morawiecki sanoo.

Kysyttäessä, voitaisiinko tuomioistuinta käyttää aseena hallituksen poliittisia vastustajia vastaan, hän vastaa, että se on täysin mahdollista. Hän huomauttaa, ettei Puolan oikeuslaitoksessa koskaan suoritettu minkäänlaista tuomareiden taustaselvitystä kommunismin kaatumisen jälkeen ja että hänen oman hallituksensa uudistukset etenivät liian hitaasti.

— Lisää tähän tämä muutos perustuslakituomioistuimessa, ja sinulla on erittäin vaarallinen sekoitus: oikeuslaitos, joka käytännössä, korostan käytännössä, on suurelta osin alisteinen nykyiselle pääministerille, seuraajalleni Tuskille. Siksi tilanne on poliittisesti niin vaarallinen, Morawiecki sanoo.