Mainos:

Poliisi tutkii SKE-puoluetta epäiltynä ”ajatusrikoksesta” – Rikosnimike ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan”

Päivitetty 11.4.2019, Julkaistu 9.4.2019 – Kirjoittaja Toimitus
Nykysuomen tietojen mukaan Helsingin poliisi tutkii Suomen kansa ensin-puolueen kampanjoinnin sisältöä. Poliisin tiedotteen mukaan poliisi epäilee rikosta kevään vaaleissa eduskuntaan pyrkivän puolueen toiminnassa viikonloppuna Narinkkatorilla Kampissa. Rikosnimike on tässä vaiheessa tutkintaa kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Rikoksesta epäillään kahta eduskuntavaaliehdokasta. Toinen heistä on myös puolueen puheenjohtaja Marco DeWit. 

Poliisin mukaan vaalitilaisuudessa on muun muassa ollut esillä vaalimainoksia, joiden tekstien epäillään täyttävän rikoksen tunnusmerkistön. Virkavallan näkemyksen mukaan kampanjointi on ollut vihamielistä ja maahanmuuttajien ja seksuaalivähemmistöjen syrjintään tähtäävää.

Nykysuomi tavoitti tilannetta kommentoimaan SKE-puolueen eduskuntavaaliehdokkaan Miki Sileonin.

  1. Onko Poliisin SKE-puoluetta vastaan kohdistamissa epäilyissä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan mitään perää?

- Ei missään nimessä. "Matu" ei yksilöi ihmisen alkuperää, etnisyyttä tai edes uskonnollista vakaumusta missään muodossa (mikäli sillä tarkoitetaan maahantunkeutujaa) Kun ei ole kansanryhmää jota tämä lyhenne yksiselitteisesti kuvaa, ei myöskään ole kansanryhmää jota vastaan kiihottaa.

2. Onko kampanjanne sisältö sinun näkemyksesi mukaan suunnattu erityisesti jotakin tai joitakin vastaan, vai jonkun puolesta?

Mainos:

- Katsoisin yleisesti että Suomen kansa ensin - ehdokkaiden kampanjointi on suunnattu globalismia ja globalisaatiota vastaan. Ei ketään ihmisryhmää, ellei sitten globalisteja luokitella ihmisryhmäksi. Ennen kaikkea kampanjoimme itsenäisyyden palauttamisen puolesta sekä kantasuomalaisten oikeudesta elää maassamme aitona alkuperäiskansana.

3. Koetko, että viimeaikainen rikostaustojen tonkiminen ja nyt aloitettu tutkinta on ajoitettu tarkoituksellisesti vaalienalusviikolle?

- Tietenkin se oli. Itse olen valmis hyväksymään sen että tuomionsa hyvittämisen jälkeen ihminen on syytön toista kertaa samaan rikokseen. Poikkeuksena seksuaalirikokset joita en ole valmis kenenkään kohdalla menneisyydestä painamaan villaisella. Täytyy muistaa kuitenkin että ne suurimmat ja todellisuudessa pahimmat rikolliset eivät ole koskaan tuomiolla rikoksistaan. Sipilä, Orpo, Katainen, Halonen, Urpilainen ja Koivisto, konklaaveineen eivät koskaan joudu vastuuseen kansan petturuudestaan vaan menevät historian kirjoihin muilla ansioillan. Nämä päättäjät ovat vastuussa tuhansista itsemurhista, raiskauksista ja ihmistragedioista joita ovat Suomen kansalle aiheuttaneet.

4. Vaikuttaako tutkinta SKE:n kampanjointiin tai sen sisältöön?

- En usko että vaikuttaa. Mitään ei olla tehty väärin joten miksi pitäisi. Itse asiassa olen vielä kovemman kampanjan kannalla mutta tässä taitaa käydä niin että aika loppuu kesken näiden vaalien suhteen valitettavasti. Jotain vielä rankempaa olen miettinyt mutta tällä hetkellä en ole varma miten se toteuttamiseen riittää aika. Suomea ei nyt pelasteta passiivisella politiikalla enää, nyt pitää laittaa myös meidän ehdokkaiden peliin kaikkemme.

5. Sana on vapaa, mitä tahtoisit sanoa Nykysuomen lukijoille?

- En ole yllättynyt että juuri Helsingin poliisi on se taho joka kirjannut omatoimisesti rikosilmoituksen näistä vaalimainoksista. Tämä on täysin loogista jatkoa Ruotsin malliselle kehitykselle jossa poliisin politisoituminen on mennyt niin pitkälle että se on alkanut sekaantumaan niin sanotusti "vääriä mielipiteitä" edustavien puolueiden ja yhdistysten toimintaan. Aiemmin kohteena on ollut vaihtoehto media, yksittäiset blogien ja sosiaalisen median kirjoittajat, katupartiot ja yhdistys (PVL). Kokoomuksen hallitseman sisäministeriön ohjailemana poliisin tarkoitus on tukkia kansalaisten silmät, suut ja lopulta itsenäisen ajattelukyvyn. Tälläiseen ei pidä alistua. Sananvapauteen kuuluu myös sellaisten asioiden julki tuominen joka saattaa aiheuttaa paheksuntaa. Mielestäni julisteissa ei ollut mitään sellaista josta kuuluisi saada Suomen rikoslain mukaan rangaistusta. Tuen omalta osaltani jatkossakin Suomen kansa ensin puolueen ehdokkaita heidän taistelussaan totalitarismia vastaan. Pyydän tässä myös teidän lukijoiden tukea, kiitos!

Lähde: SKE/Miki Sileoni, Poliisi

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

29 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Brysseliä kumartavien maanpetturien POLPO!

Viisauden valtatie
Viisauden valtatie
7 years ago

Nyt maahanryntäyksen aiheuttamat haitat alkavat näkyä.

Koska poliitikolle on mahdotonta sanoa, että kannatti väärää aatetta ja vääriä toimenpiteitä, yritetään nyt reagoida ikävään tilanteeseen siten, että esitetään, että omissa arvoissa ei ole mitään vikaa, ei liioin toimenpiteissä (maahan päästämisessä), ongelman ratkaisuksi tarvitaan vain sitä, että poimitaan pois hankalat yksilöt tehostamalla poliisin sekä syyttäjäviranomaisen toimintaa.

Maahantulo voi jatkua, otetaan sitten poliisitutkinnan alle rikoksia sitä mukaa kuin niitä ilmenee. Liioin eivät koko ajan kohoavat kustannukset (majoitus, myöhemmin vuokrat, ruoka, vaatteet, terveydenhuolto, käyttöraha, koulutus, kotoutus, tulkkipalvelut, juristipalvelut…) ole ongelma, rahasta ei saa puhua, koska se loukkaa ihmisarvoa. Rahasta ei saa puhua, jos asia liittyy pakolaisuuteen, sitä saa ja pitää puhua, kun käsitellään suomalaisiin liittyviä asioita, kuten budjettia.

Maahantulon rajoittamista ei suostuta näkemään ratkaisuna kun sitä ei ole aiemminkaan ole hyväksytty ratkaisuksi. Sitä ei tietenkään hyväksytä ratkaisuksi myöskään vastpuolen tekemänä. Suomalaisen osana olkoon kärsiä, muuta neuvoa ei ole, koska muutenhan voisimme käännyttää pois sellaisia, joista ei meille ongelmia koituisi ja silloin he joutuisivat aiheetta kärsimään.

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

”Täytyy muistaa kuitenkin että ne suurimmat ja todellisuudessa pahimmat rikolliset eivät ole koskaan tuomiolla rikoksistaan. Sipilä, Orpo, Katainen, Halonen, Urpilainen ja Koivisto, konklaaveineen eivät koskaan joudu vastuuseen kansan petturuudestaan vaan menevät historian kirjoihin muilla ansioillan. Nämä päättäjät ovat vastuussa tuhansista itsemurhista, raiskauksista ja ihmistragedioista joita ovat Suomen kansalle aiheuttaneet.”

Miki Sileoni on asian ytimessä. Mauno Koivisto on koplan suurin rosvo. Koivisto tuhosi Suomen valtiosäännön vallan kolmijako opin. Suomella oli väärinkäytösten estämiseksi toisistaan riippumattomat lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta. Kusipää Koivisto vaihtoi vallan kolmijaon globalisti-eliitin pyöreänpöydän NWO järjestelmään, joka on mahdollistanut maan perusteellisen alas ajon, kansallisen omaisuuden ryöstön ja kaiken hulluden joka nyt Suomessa näkyy.

Janis Petke
Janis Petke
7 years ago
Reply to  Röhkäle

Ja se kepulainen miljardikavaltaja, jonka asioita ei saatu / saada edes tutkia.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
7 years ago

Hyvää tekstiä. Vihollisen myötäilyllä ei ole koskaan sotia voitettu.

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago

Ikävä kyllä, on voitettu. Solutustoiminta lähtee juuri tuosta eli myötäilystä ja maireasta miellyttämisestä, jolla kaapataan valta manipuloitavassa ja valloitettavassa organisaatiossa, mikä valtiokin tavallaan on. Ilmiötä korostaa se, että aidot psykopaatit tai erikoistreenatut soluttautujat hallitsevat tuon pelin suvereenisti. ”Nousukkaiden” asiaa voidaan tukea ulkoapäin vaikkapa median avulla. Nousukas voi paljastaa vihollisen salaisuuksia ja ansaita luottamuksen. Jossain vaiheessa alkaa sabotaasi eikä mitään keinoja kaihdeta, mutta toimitaan peitellysti, kunnes tulos on selvä.

Moraalinen voitto on kuitenkin aina totuudenpuhujan ja avoimen reilusti toimivan puolella. Tähän liittyy käsite ”kunnia”, joka on länsimaista kokonaan poistettu.

Kalergin anoppi
Kalergin anoppi
7 years ago
Reply to  Minä Vain

Joku voisi kirjoittaa Ben Zyskowitzin elämänkerran? Siitä löytyisi kovasti juutalais-nousukkaan temppuja. Miten mielistellä, ja iskeä sitten selän takana, ”kostona holokaustista”, kabinettipuheissa päätettyjen asioiden avulla?

Itse asiassa koko EU on rakennettu ”holokausti-koston” perustalle. EU = Kalergi-suunnitelma.

JKH1975
JKH1975
7 years ago

Kerrankin hienot ja asialliset mainokset niin heti alkaa joku suvakki vinkumaan.

Skevlittoon
Skevlittoon
7 years ago

Ske täysin tuki!

Vaalimainonta on nyt juuri sitä mitä tarvitaan. Ituhipit Siperiaan suolakaivoksille ja ne matot tosiaan ulos!

Late
Late
7 years ago

Mitä helvetin KIIHOTTAMISTA???
Kai sitä saa maahantunkeutuneiden laitonta maassaoloa vastustaa.
Ja homorummutustakaan ei tarvitse sietää, se ei ole homoja vastaan, homot saa olla mitä on, ei se kuulu muille.

Tenkkapoo
Tenkkapoo
7 years ago

Onneksi Urho Kaleva Kekkonen kuoli jo. Jos hän olisi nyt poliitikko, olisi hän jatkuvasti putkassa ”rasismista”.

NähtyOn
NähtyOn
7 years ago
Reply to  Tenkkapoo

Hän olisi jo ojentanut suomen venälle, Kekkonen oli punikki.

Hohhoijaa
Hohhoijaa
7 years ago
Reply to  NähtyOn

Kaltaistesi säälittävät ja suorastaan lapselliset kommentit alkaa riittämään, joilla ei muuta agendaa ole kuin venäjä pelko.

NähtyOn
NähtyOn
7 years ago
Reply to  Hohhoijaa

Et ilmeisesti jumalauta elänyt Kekkosen aikaa, vai ”venäjäpelkoja”. kuuleppa, minun suku tulee Implahdelta.

juha.
juha.
7 years ago

Helsingin ”niisku neidit” taas asialla sortamassa Marco de Wittiä ja hänen ”hengenheimolaisiaan”. Tästä Hollantilaista alkuperää olevasta Marco de Wittistä voi olla montaa mieltä ja etenkin hänen tavastaan tehdä politiikkaa, joka ei ainakaan ”väistä kohdattaessa” sen enempää Helsingin piirin polpoa kuin muutakaan suvakki -valtavirtaa aina valtiotasolle saakka.

Yleensä vaalimainokset kuorrutetaan suklaalla ja hunajalla luvaten hoitaa uskollisesti ja vankkumattomasti vaalikarjan asioita seuraavat neljä vuotta olipa kyseessä taloudelliset parannukset, wanhusten hoidon tason kohentaminen tai lapsiperheen pienen räkänokan nenän niistämisestä kyse.

Eli kaikkea hyvää luvataan valkoiselle matemaattiselle enemmistölle, mutta reaalielämässä kurjalle vähemmistölle sen kohtelun suhteen, jota nuo ”työrukkaset” saavat osaksensa unohtamatta niitäkään, jotka eivät pääse kokemaan työllistymisen onnea vain syystä, että herrain ja rouvain aika menee Brysselissä perseilyyn selfieitä otettaessa keski-eurooppalaisten syöttiläs-sikojen kanssa, jotta saa kotipuolessa sitten näyttää ”frendeille”, että tuonkin luxenburgilaisen pankkihuijarin kanssa oltiin aivan poskisuudelma etäisyydellä ja voitte uskoa kuinka vaikeaa oli saada kuvattua kun ”kohde” ei ollut ”vakaa” sen enempää kuin EU:n intergraatiopolitiikka.

Tavallista räväkämpi vaalimainonta, jota harrasti menneisyydessä itse ”kannatusta” ainakin eduskunnassa niin paljon nauttinut SMP:n Veikko Vennamo (1913-1997), että hänet kannettiin muutaman kerran Eduskunnasta ulos, koska hän harjoitti silloista ”vihapuhetta” ”rötösherroja” ja ”seteliselkärankaisia” kohtaan ulottaen halveksuntansa aina presidentti Urho Kekkoseen (1900-1986) asti, mutta se onkin jo toisen tarinan arvoinen.

Helsingin piirin punainen poliisi eli polpo tuntee vankkumatonta halua puuttua Marcon eli tämän ”kiusankappeleen” toimintaan tavalla, joka osoittaa sen, kuinka politisoitunut punikki -pääkaukungin poliisi on ylintä johtoa myöten sekä kuinka mädätetyn ”virkatakin” alle tämä ”lentävä hoĺlantilainen” menee aina Jari Taposta myöten, joka profiloituu anarkistiksi eli äärikommunistiksi, jonka ”ystäväpiiri” tekee likaista työtä katutasolla naamioituneina ja hyökkäilemällä kansallismielisiä vastaan aikaan saaden ”rähinän”, jonka nojalla sitten mellakkapoliisi voi aloittaa pamputtmisensa olan takaa suomalaisia ihmisiä vastaan kun sen sijaan kurdit saavat tehdä sitä samaa surutta ja valtiovallan täydellisessä suojeluksessa eikä poliisillakaan ole kokemusta siitä miltä tuntuu hakata ”vierasta sikaa”, sillä vieraskoreudessaan sikiöasentoon käpertyneessä Suomessa keskitytään körmyyttämään omia senkin edestä niin, että se kaikki alemmuudentuntoinen patouma siitä, että natsat olalla täytyy juosta kurdeja ja pakolais -”naisia” sekä ”lapsia” karkuun aivan kuten Ruotsissakin tehdään, josta kaikki malli on tänne ”apinoitu” tavalla, joka saa jokaisen järjen ihmisen saamaan migreenin oireita tässä maassa, jossa sentään on joskus koukattu ja ”Kollaakin on kestänyt” ilman, että valtakunnan johtavien politiikkojen housut ovat menneet ”vaihtoon” pelkästä ramppikuumeesta ja paniikkihäiriöstä kun Tornioon tunki 30 000 sotarikollista ja vankilasta kotimaidensa sekasorrossa karanneita rikollisia kuullessaan, että jonkin merkillisin maan ”loirimaisen ristiin katsova” miesoletettu lupaa kämppänsä ja siinä samassa tyttölapset samalta seudulta, jos vain ”omatoimi matkaajat” suvaitsevat ilmaantua kun rahaa jaetaan ihan ilmatteeksi ja naiset siihen vielä päälle.

Helsinkiläisistä moni on täys debiili
Helsinkiläisistä moni on täys debiili
7 years ago
Reply to  juha.

Helsinki on kyllä yks viherpunainen mätäpaise, joka pitäisi puhkaista ja siinä samalla viedä matot ulos.

antifa juoksuttaa ja käskyttää polpoa?
antifa juoksuttaa ja käskyttää polpoa?
7 years ago

Olen samaa mieltä siitä, että nyt tarvitaan jotain raflaavaa. Entiset vaalikonstit ei meitä enää auta. Kansa olis saatava heräämään.Pikkuisen vapaustaistelijaa saa olla mukana ehdokkaissa. Nyt on niin suuret asiat pelissä.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Kaksi asunnotonta miestä kävi tänään tapaamassa Iljaa Narinkkatorilla. Kuuntele Iljan mietteet:
https://mvlehti.net/2019/04/09/video-ilja-janitskin-nyt-on-jumalauta-huonosti-asiat/

Mutta mihin humahtivatkaan ne Pauli Vahteran selville ottamat 3,2 miljardia euroa?
”Maahanmuuton hinta 3,2 miljardia euroa – Ministereiden laskelmat”,
https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/03/11/maahanmuuton-hinta-32-miljardia-euroa-ministereiden-laskelmat/

mielenkiintoista
mielenkiintoista
7 years ago

Hyviä ja osuvia kommentteja täällä.

toni lajos
toni lajos
7 years ago

Yhdessä kyltissä lukee ” MATOT ULOS ” siivousta kannustavaa mainosta pitäisi enemmänkin lisätä…..

CFF
CFF
7 years ago

Kiitoksia poliisille ja vanhalle valemedialle ilmaisesta mainoksesta Suomen Kansa Ensin(SKE) puolueelle.

Tämän suurempaa mainontaa ei olisi SKE voinut saada.

Marco de Wit oli toiseksi suosituin ehdokas pääministeriksi heti Jussi Halla-Ahon jälkeen Nykysuomen kyselyssä tänään päivällä. Oli prosenteissa tasoissa Paavo Väyrysen kanssa.

Tässä vielä yksi iskulause lisää SKE:lle:

– Lapsiin ja eläimiin sekaantujat vankilaan tai eläintarhaan!

CFF
CFF
7 years ago

Suomen politisoitunut poliisi on niin heikossa hapessa että 200 hyvin järjestäytynyttä ja aseistautunutta miestä riittäisi valtaamaan tai tuhoamaan pääkaupunkiseudun kaikki paskalakki asemat.

Oikeusmurhia liukuhihnalta
Oikeusmurhia liukuhihnalta
7 years ago

Kaikki kansankiihotustuomiot ovat oikeusmurhia

Kiihotuksesta kansanryhmää vastaan on säädetty otsikon alla ( rikoslain 11 luvun otsikko):
”Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaa”..

Rikoslaki 11 luku
Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan

Tuota on siten tulkittavat, että vain sellainen kiihotus kansanryhmää vastaan kiihottaminen on
rikoslain mukaista kiihottamista, joka täyttää myös ”sotarikoksen taikka
rikoksen ihmisyyttä vastaan” määritelmän.
Tulkinnassa on otettava ERITYISESTI huomioon myös perustuslakimyönteinen tulkinta

Rikoksella
ihmisyyttä vastaan tarkoitetaan vain erittäin vakavia rikoksia.
Wikipedian mukaan vain rikoksia jotka eivät vanhene koskana.

Kotimaisten kielten keskus on kertonut otsikoista näin:

Otsikot ojennukseen
Otsikoilla on monenlaisia tehtäviä. Otsikon täytyy kertoa lyhyesti, mistä
tekstissä on kyse ja mikä on tekstin tarkoitus ja näkökulma. Sen täytyy
myös houkuttaa lukemaan. Otsikoiden avulla lukija saa nopeasti
yleiskuvan jutusta.
http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=2483

KKO:2014:7

17. Rikoslain 3 luvun 1 §:n esitöiden mukaan
rikosoikeudellinen «laillisuusperiaate» tarkoittaa muun muassa sitä,
ettei tuomioistuin rangaistussäännöstä soveltaessaan saa mennä lain
kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää tai korjata lakia
analogiapäätelmään turvautumalla. Tuomioistuin ei saa poiketa
lakitekstin yleiskielen mukaisesta tai juridis-teknisestä merkityksestä.
Lainsäätäjän käyttämät käsitteet, niin kuin myös konkreettisen
tapauksen ja abstraktin oikeusnormin vastaavuuden toteaminen,
edellyttävät soveltamistilanteessa lainkäyttäjän tulkintaa.
Laillisuusperiaatteen tavoitteena on taata oikeusturvan ja ennakoitavan
laintulkinnan toteutuminen (HE 44/2002 vp s. 29 ja 34).

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Demla-kommunistien ja vapaamuurari-satanistien saastuttama ”oikeus”-laitos palvelee vallankahvassa olevia maanpettureita.

Urpiilainen Reijo
Urpiilainen Reijo
7 years ago

Marco sitten pakotti Suomen tekemään ratkaisun tulevaisuudestaan. Olemme tienhaarassa siihen nähden, että käydäänkö Suomessa enää vapaita vaaleja, vai määritteleekö valtiollinen poliisi vaaliteemat. Poliisi on sen jo puolestaan tehnyt. Se on lähtenyt sille linjalle, että kaikki suomalaisen kulttuurin ja identiteetin puolustaminen on vihamielistä toimintaa ja pitää tehdä rangaistavaksi.

Tässä on merkittävää, että nimenomaan poliisi näyttää itse lähteneen ensimmäisenä tälle tielle vaalien suhteen vaikka nimenomaan vaaleissa kansaa hiertävät asiat pitää nostaa esille ja perata. Poliisin tehtävä olisi päinvastoin turvata, että väkivaltaa ja häirintää ei esiintyisi. Äänestäjät sitten ratkaisevat, mitä mieltä ovat asioista. Nyt tullaan näkemään antaako oikeuslaitos poliisille tukensa lopettaa vapaat ja demokraattiset vaalit Suomessa. Palataanko takaisin sadan vuoden taakse tsaarien aikakauteen ja koko paljon uhreja vaatinut taistelu vapaan kansan oikeuksista on ollut turhaa.

Meille on hyvää vauhtia nousemassa todellinen kansallissankari eli esitaistelija, joka laittaa pyyteetömästi itsensä likoon tämän merkittävän asian vuoksi. Asiaan pitää syventyä, että näkee metsän puilta. Vanha sananlasku pätee tässäkin, että kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden. Jos nyt tehdään ennakkopäätös, että poliisille annetaan valtuudet määritellä puolueiden ajamien asioiden sisältö, menemme heikoille jäille. On tietyllä tavalla järkyttävää nähdä, että juuri Marco de Witt sanoo suomalaisille, ettekö te ymmärrä enää suomen kieltä niin paljoa voidaksenne käsittää mitä mainoksessa sanotaan.

Vaalit ovat juuri se areena, jossa asioita sanallisesti kärjistetään ja näin on tarkoitus ilman väkivaltaa selvitellä erimielisyyksiä ja asettaa ne näin kansalaisten ratkaistaviksi. Jos tämä kanava tukitaan jää sitten jäljelle asioiden väkivallalla tehdyt ratkaisut. Meillä on ihan riittävästi omassa historiassamme esimerkkejä sen tien turmiollisuudesta.

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago

Ikävä kyllä, suomalaiset rakastavat niin paljon kahleitaan, että kokevat jokaisen niiden hellittämistä kovaan ääneen vaativan kiusalliseksi hahmoksi. Kahleita ei saa turhaa kalisuttaa, ettei työnteko häiriintyisi. Suomalaisethan on jo oikeastaan totutettu siihen, ettei vaaleilla ja niiden tuloksilla ole merkitystä. SKE on nähtävästi tässä kuviossa jotain uutta. MdW on suomalaisittain epätyypillinen muodollisia auktoriteetteja kunnioittamaton henkilö, joka osaa venyttää lakia juuri siten, että saa äänensä kuuluviin. Ei sorru suomalaisten helmasynteihin kuten juoputteluun, omissa oloissa tapahtuvaan katkeraan jurputtamiseen ja sen jälkeiseen auktoriteeteille nöyristelyyn.
Suomalaisten kiltteys hallitsijoitaan kohtaan toimi pitkään melko hyvin, mutta globalistien ääriröyhkeä agenda on osoittanut sen riittämättömäksi selviytyskeinoksi. Herääminen unteluudesta tapahtuu kuitenkin niin hitaasti, että Suomen kansa voi hyvinkin hävitä maan pinnalta.

HE 317/2010
HE 317/2010
7 years ago

HE 317/2010
Hallituksen esitys Eduskunnalle Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan rasististen ja muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisointia, hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä laeiksi rikoslain ja tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta annetun lain 15 §:n muuttamisesta

3 Lakiehdotusten perustelut

3.2 Rikoslaki

11 luku Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan

10 §. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Ehdotetun sääntelyn soveltamisessa ja rangaistavuuden rajaamisessa on tärkeää ottaa huomioon säännöksen suhde perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen suojaamaan sananvapauteen. Viestintään ei sananvapauslain 1 §:n 2 momentin tapaan saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. Niinpä esimerkiksi maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikan tai siitä vastuussa olevien ankarakaan arvostelu ei sellaisenaan täytä rikoksen tunnusmerkistöä. Rangaistavaa kuitenkin on kansanryhmien uhkaaminen, solvaaminen tai panettelu. Tyypillinen rangaistava menettely olisi sellaisen tiedon, mielipiteen tai muun viestin levittäminen, joissa ryhmään kohdistuvaa väkivaltaa tai syrjintää pidetään hyväksyttävänä tai toivottavana tai ihmisiä verrataan eläimiin, loisiin jne. tai yleistäen väitetään heitä rikollisiksi tai esitetään alempiarvoisiksi jne. Sananvapaudella on korostunut merkitys yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun samoin kuin tieteen ja taiteen aloilla. Ehdotetuilla rikoslain säännöksillä ei rajoiteta vapautta keskustella yhteiskunnallisesti merkityksellisistä asioista. Sananvapauden ydinalueeseen kuuluvan poliittisen ja yhteiskunnallisen keskustelun yhteydessä rajoituksiin on suhtauduttava tiukemmin kuin esimerkiksi kaupallisessa mainonnassa. Myös tieteen ja taiteen vapaus ovat tärkeitä perusoikeuksia, jotka tulee ottaa asianmukaisesti huomioon ehdotettuja säännöksiä sovellettaessa.

Lähde: Finlex

Kuffarigoyimi
Kuffarigoyimi
7 years ago
Reply to  HE 317/2010

Miksei sitten koraani ole jo ajat sitten kielletty?

Siinähän nimenomaan verrataan ei-muslimeja eläimiin, halutaan massamurhata ne islamilaisen paratiisin tieltä pois, tai vähintään verottaa dhimmeinä, ”elukkamaisina otuksina”, vaihtoehtona kaulan katkaisulle!

Alla linkissä listattu 164 koraanin säettä, jotka pakottavat kaikki muslimit heittämään parlamentaarisen, jopa kuolemanrangaistuksen hylkäävän diktatuurin, romukuoppaan, ja mestaamaan ja sotimaan väärämielisiä vastaan erittäin verisesti. Linkin alla sitaatti linkin tekstin alusta. Siinä kerrotaan minkälaisia säkeitä listassa on mukana:

answering-islam.org/Quran/Themes/jihad_passages.html

”Each of the 164 Jihad verses in this list was selected based on how clearly and directly it spoke about Jihad, at least when considered in its immediate context. Most of the listed passages mention a military expedition, fighting, or distributing war spoils. Verses NOT generally listed are those that speak about aspects of Jihad other than the raiding, fighting and looting, such as:

Muhammad’s poor opinion of those who did not go on Jihad, even though they were able-bodied and able financially (for instance, some verses in K 009:081-096),
The heavenly rewards for Jihadists, and
The many generic mentions of ”victory” found in the Koran.
Such omitted verses can readily be found in proximity to the Jihad verses listed below.

Kuffarigoyimi
Kuffarigoyimi
7 years ago
Reply to  Kuffarigoyimi

Koraania koskee kuulemma eräs ”abrogaatio-sääntö”. Että ”täydellinen profeetta, täydellisen Allahin sanelusta, on kirjoittanut paljonkin sellaisia säkeitä, jotka myöhemmin kumotaan vihreellisinä, väkivaltaisemmilla säkeillä.

Se siitä täydellisestä satuolennosta, Allahista. Melkein kaikki jihadia puoltavat säkeet ovat juuri aiempia, rauhallisempia säkeitä, kumoavia.

Tämä taas kertoo profeetta Muhammadin psykologian rappeutumisesta. Samasta joka on modernin psykologian tutkimuksissa havaittu olevan tavallista suurta valtaa omaavien johtajien parissa. Valta korruptoi, kansankielellä ilmaistuna.

Tämä taas todistaa että muhammad ei ollut mikään pyhimys. Tavallinen, tai oikeastaan epätavallisen julma ja häikäilemätön teeskentelijä, brutaali väkivaltarikollinen ja lapsiraiskaaja. Ilmankos hänen seuraajansa ovat samanlaisia, ainakin jos onnistuvat tukahduttamaan omantunnon äänen?

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.