Paavo Väyrynen: Onko Suomi Naton sotaisin jäsenmaa?

Julkaistu 23.3.2024 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 3 minuuttia

Suomi on ollut Naton jäsenmaa noin vuoden ajan. Vähitellen on alkanut kertyä tietoa siitä, millainen Nato-maa me olemme.

Alkuvaiheen kokemukset viittaavat siihen, että Suomi on samaistunut lähinnä Naton sotaisimpiin jäsenvaltioihin, Baltian maihin ja Puolaan. Tätä on ollut vaikea ymmärtää. Historiallisten kokemustemme vuoksi olemme erottautuneet selvästi Baltian maista. Asemamme on samankaltainen lähinnä muiden Pohjoismaiden kanssa.

Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Neuvostoliitto miehitti Baltian maat ja liitti ne itseensä. Neuvostokauden perintönä Virossa ja Latviassa on suuri venäläisvähemmistö.

Suomea ei miehitetty, ja säilytimme valtiollisen itsenäisyytemme. Sotien jälkeen kykenimme itsenäisyyttämme vahvistamaan ja luomaan itsellemme arvostetun aseman puolueettomana Pohjoismaana.
Neuvostoliiton hajottua meille muodostui hyvät tasavertaiset suhteet sen seuraajavaltion Venäjän kanssa.

Venäjän hyökättyä helmikuussa 2022 Ukrainaan Suomen valtiollinen ja sotilasjohto korostivat, että Suomeen ei silloin eikä näköpiirissä olleessa tulevaisuudessakaan kohdistunut mitään sotilaallista uhkaa. Suomi kuitenkin hakeutui Naton jäseneksi.

Kun Suomi oli liittymässä Natoon, valtiollinen johtomme vakuutti, että jäsenyytemme ei suuntautunut ketään vastaan. Pyrimme vain vahvistamaan omaa turvallisuuttamme.

Keskusteluissa oli usein esillä ajatus, että pyrkisimme olemaan samankaltainen jäsenmaa kuin Norja, joka oli rajannut omaa osallistumistaan sotilasliiton toimintaan ja joka oli jäsenyydestään huolimatta toiminut aktiivisena rauhanvälittäjänä.

Norjan kanssa meillä on Nato-maista eniten yhteistä. Olemme arktisen pohjoisen maita, joilla on yhteisiä etuja valvottavanaan. Molemmilla on yhteinen pitkä raja Venäjän kanssa - Suomella maaraja, Norjalla maarajan lisäksi pitkä meriraja.

Norjalla on koko Nato-jäsenyytensä ajan ollut yhteistyölle tiukkoja kansallisia rajoituksia. Se ei ole rauhan aikana hyväksynyt alueelleen pysyviä tukikohtia eikä ydinaseita. Suomen valtiollinen johto on puolestaan korostanut, että meillä ei yhteistyölle ole mitään rajoituksia. Ydinaseiden suhteen päätösvalta on kuitenkin eduskunnalla.

Vaikka maamme ei kuulunut Natoon, Suomi ryhtyi ensimmäisten maiden joukossa toimittamaan Ukrainaan tappavaa aseistusta, raskastakin. Tämä liittyi Suomen pyrkimykseen päästä Naton jäseneksi. Britit ja amerikkalaiset olivat ilmoittaneet, että jäsenyys tätä edellytti.

Suhteellisesti laskien Suomi on ollut kärkimaita Ukrainan aseistamisessa

Nato-maa Norja ei Ukrainaa aluksi pitkään aikaan lainkaan aseistanut. Se muutti politiikkaansa vasta viime vuodenvaihteessa.

Norja ei ole yhtenä vauraimmista Nato-maista täyttänyt sitoumustaan käyttää vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan sotilasmenoihin.

Köyhempi ja pahasti velkaantunut Suomen valtio on kaikki velvoitteet täyttänyt ja ne myös ylittänyt.
Norjan pidättyvä politiikka ei ole ollut esteenä sille, että sen edustaja on toiminut pitkään Naton pääsihteerinä.

Myös rajanaapuruutta Venäjän kanssa Suomi on hoitanut pikemminkin balttilaiseen kuin norjalaiseen tyyliin.

Tällä hetkellä Suomen ja Venäjän välinen raja on kokonaan suljettuna. Tämä vaikeuttaa sekä suomalaisten että venäläisten elämää molemmin puolin rajaa. Kaikkinainen yhteydenpito ja yhteistoiminta yli rajan on käynyt mahdottomaksi.

Tällä on hyvin kielteisiä vaikutuksia erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen kehitykseen.

Rajan sulkeutumisesta ovat joutuneet kärsimään myös ne sadat lapset, jotka ovat tulleet yli rajan käymään koulua Suomen puolella. Äskettäin televisiossa esitettiin uutisjuttu, jossa kerrottiin, kuinka hankalaa on yhteydenpito kotiin, kun on matkustettava Norjan kautta.

Tähän on tultu, vaikka presidentti Sauli Niinistö toukokuussa 2022 presidentti Vladimir Putinille lupasi, että Suomen Nato-jäsenyydestä huolimatta rajanaapuruuteen liittyvät kysymykset hoidetaan asiallisesti ja ammatillisesti. Ei ole hoidettu. Yhteydenpito poliittisella tasolla on kokonaan katkennut.
Pakotteita Venäjää vastaan on Suomessa toteutettu kaikkein tiukimmin. Niistä ja vastapakotteista olemme kärsineet muita maita enemmän.

Nyt vihdoin olisi keskusteltava siitä, millaista tulisi Nato-Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan olla. Suomen tulisi keskittyä oman maamme puolustamiseen. Tässä meille riittää tehtävää. Tämän yli meneviä sotilaallisia velvoitteita meidän olisi otettava kantaaksemme mahdollisimman vähän.

Natolla ei ole yhteistä ulkopolitiikkaa. Suomellakin tulee olla itsenäinen ulkopolitiikan linja, joka perustuu omiin kansallisiin arvoihimme ja etuihimme, ja jota toteutamme ensi sijassa yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa.

Venäjä-propagandisti Bäckmanin salainen sopimus HS-toimittajan kanssa: Raportoi USA:stä Bäckmanille, 2000e/kuussa

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 16.1.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Netissä leviävä salainen sopimus Venäjä-yhteyksistään tunnetun dosentti Johan Bäckmanin ja HS:n Moskovan kirjeenvaihtajan Maarit Uberin (entinen Roiha) kanssa herättää paljon ihmetystä.

Bäckman ja Uber laativat muutama vuosi sitten sopimuksen, jonka perusteella Bäckman "lähetti" Uberin USA:han raportoimaan hänelle.

Sopimuksen mukaan Uber (silloinen Roiha) oli Bäckmanin "kirjeenvaihtaja". Sopimuksen mukaan Bäckman maksoi raportoinnista Uberille vähintään 2000e / kk.

Maarit Uber asuu nykyisin Moskovassa ja on HS:n Venäjän kirjeenvaihtaja. Myös Bäckman asuu lehtitietojen mukaan nykyisin Venäjällä.

Herää kysymys, onko HS:n Venäjä-uutisointi nyt myös Bäckmanin ohjauksessa. Maarit Uber tunnetaan Venäjää "ymmärtävänä" toimittajana.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/