Näkökulma: Median peppukipeys lisääntyy – Laura-ilmiö sittenkin tulossa?

Päivitetty 19.1.2018, Julkaistu 18.1.2018 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 3 minuuttia
Vihervasemmistolainen media yrittää tehdä kaikkensa mustamaalatakseen Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren.

Viime viikolla kirjoitin Ylen ala-arvoisista presidenttitenteistä, joissa Laura Huhtasaarta grillattiin aggressiivisen tarkoitushakuisesti, mutta muiden ehdokkaiden kanssa rupateltiin kevyesti.

Tällä viikolla MTV pani vielä pahemmaksi. Toimittajat hiillostivat Huhtasaarta ennennäkemättömällä tavalla. Jo Antonia Bergin katse kertoi, miten paljon hän halveksi Huhtasaarta. Varsinkin Berg puhui jatkuvasti Huhtasaaren päälle, eikä antanut hänen vastata typeriin kysymyksiinsä.

Maikkarin toimittajat sortuivat useaan otteeseen läpi koko haastattelun kommentoimaan Huhtasaaren vastauksia, tuomaan julki omia henkilökohtaisia mielipiteitään ja suorastaan aliarvioimaan ja mitätöimään Huhtasaarta, hänen kokemustaan, taitojaan ja mahdollisuuksiaan.

Voit katsoa Maikkarin toimittelijoiden pahimmat rimanalitukset oheiselta videolta. Tätäkö on puolueeton journalismi tänä päivänä?

Aivan kuten Ylelläkin, myös MTV hiillosti ehdokkaista ainoastaan Huhtasaarta. Sauli Niinistöä käsiteltiin eilisessä Maikkarin tentissä silkkihansikkain. Ohjelma ei muistuttanut mitään tenttiä, kyseessä oli leppoisa jutustelutuokio. Kummallista kyllä, Paavo Väyrystäkään ei lähdetty haastamaan Maikkarilla kunnolla, vaikka hänet hieman Niinistöä tiukemmalle laitettiinkin.

Monet yksityishenkilöt ovat kertoneet lähettäneensä MTV:lle palautetta toimittajien alle kaiken arvostelun olleesta käytöksestä Laura Huhtasaaren tentissä. Eräälle palautetta lähettäneelle henkilölle vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila vastasi näin:

Huomioarvoisaa Niinistön "tentissä" oli Saulin vastaus kysymykseen "Rajat kiinni?" Niinistö vastasi: "Mahdotonta". Voinen huomauttaa, että se ei ole millään muotoa mahdotonta, vaan tarvittaessa ja halutessa hyvin helppo ja nopea toteuttaa. Kannattaako äänestää jatkokaudelle henkilöä, joka ei edes tätä ymmärrä?

Mustamaalaaminen kiihtyy - Medialla pelko takapuolessa?

Viime aikoina olemme saaneet lukea mediasta Laura Huhtasaaren mustamaalausyrityksiä yhä tihenevään tahtiin. Sekä Lauran kampanjan graafinen ilme että hänen gradunsa on poliittisten vastustajien toimesta leimattu plagiaateiksi.

Tällä viikolla kävi ilmi, että eläinsuojelujärjestö Animalia leimasi Huhtasaaren rasistiksi, ja eilen Radio Cityn toimittaja Juha Valvio sanoi suorassa lähetyksessä Huhtasaaren olevan natsi ja rasisti.

Veikkaan, että median pahimmat ylilyönnit ovat vielä tulossa. Varsinaiseen vaalipäivään mennessä ehtii varmasti tulla esiin vaikka minkälaisia sammakoita lisää.

Yhä törkeämmäksi käyvä mustamaalaaminen osoittaa, että vihervasemmistolaisella medialla alkaa olla todellinen pelko persuuksissaan. Laurasta on muodostumassa todellinen uhka median suosikille Sauli Niinistölle.

Kun vihervasemmiston omilla ehdokkailla ei ole realistisia mahdollisuuksia, on media asettunut oikeistolaisen Niinistön kannalle. Vain siksi, ettei realisti Huhtasaari pääsisi toiselle kierrokselle.

Laura Huhtasaari on ollut ylivoimaisesti eniten suositeltu ehdokas sekä MTV:n että Uutissuomalaisen vaalikoneissa. Huhtasaari oli selvä ykkönen myös Nykysuomen ja Tamperelainen-lehden presidenttikyselyissä, monista muista kyselyistä puhumattakaan.

Myös Aleksi Valavuoren Twitterissä järjestämän kyselyn perusteella Laura olisi menossa toiselle kierrokselle. Se on hyvä tulos, varsinkin kun vertaa, miten paljon milläkin puolueella on seuraajia Twitterissä.

Valtamedian omilla yhteistyötahoillaan teettämillä gallupeilla pyritään antamaan äänestäjille kuva, että kellään muulla ehdokkaalla, varsinkaan Huhtasaarella tai Väyrysellä, ei olisi mitään mahdollisuuksia päästä edes toiselle kierrokselle. Media yrittää saada kansalaiset uskomaan, että Niinistön jatkokausi olisi selviö.

Kentältä on kuitenkin kuulunut toisenlaista signaalia. Se on varmaa, että EU-kriittisten Huhtasaaren ja Väyrysen äänisaalis tulee olemaan gallupeja merkittävästi isompi, ja Niinistön vastaavasti pienempi.

Tamperelainen-lehden mukaan Huhtasaari on jo noussut vedonlyöntikertoimissa toiseksi, ja Niinistön kannatus on pudonnut viimeisimmässä mittauksessa peräti 12 prosenttiyksikköä. Toinen kierros siis häämöttää, vaikka Niinistö itsevarmasti totesikin, ettei sitä tule.

Pinnan alla muhii Laura-ilmiö. Tärkeää on saada kansallismieliset henkilöt uskomaan, että Huhtasaarella on todellinen mahdollisuus nousta toiselle kierrokselle. Eli olennaista on saada nukkuvat äänestäjät aktivoitumaan. Jos Huhtasaari pääsee toiselle kierrokselle ja saa siellä taakseen kaikki Väyrysen kannattajat, alkaa Saulinkin puntti tutista.

Katso myös:

https://www.nykysuomi.com/2018/01/12/nakokulma-ylen-ala-arvoiset-vaalitentit-aiheuttavat-pahoinvointia/

 

 

 

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/