Monet kasvattavat mustaherukoita puutarhassaan, mutta kaikki eivät ehkä tiedä, kuinka hyödyllisiä nämä tummat marjat todella ovat. Usein ”Pohjolan viinirypäleiksi” kutsutut marjat sisältävät runsaasti C-vitamiinia, voimakkaita antioksidantteja ja voivat olla hyväksi myös vatsalle.
Herukkapensas löytyy monesta pohjoismaisesta puutarhasta. Se on yksi alueen vanhimmista puutarhakasveista, ja sitä kutsutaan usein Pohjolan viinirypäleeksi. Mustaherukka on kestävä ja sitä voidaan kasvattaa kaukana pohjoisessa. Ruotsissa kasvista käytetään myös nimeä tistron, jota käytetään edelleen usein villistä mustaherukasta. Villit herukat viihtyvät rantojen, purojen varsien ja kosteiden metsien siimeksessä.
Mustaherukat ovat saattaneet jäädä viime vuosina hieman taka-alalle markkinoille tulleiden monien uusien terveystuotteiden varjossa. Pientä mustaa marjaa ei kuitenkaan pidä aliarvioida. Niiden, joilla ei ole omaa pensasta, kannattaa ehkä kysyä naapurilta tai tutulta, saisivatko he poimia niitä.
C-vitamiini
Mustaherukat sisältävät erittäin korkeita pitoisuuksia C-vitamiinia – itse asiassa neljä kertaa enemmän kuin appelsiinit. Herukoita on useita eri tyyppejä, mutta mustaherukassa on korkein C-vitamiinipitoisuus. Jo 100 grammaa herukoita päivässä antaa kaksinkertaisen määrän päivittäisestä tarpeesta Land.se-sivuston mukaan.
Mainos:
Antioksidantit
Marjat sisältävät antosyaaneja, voimakkaita antioksidantteja, jotka antavat niille myös niiden tumman värin. Eräässä tutkimuksessa tutkijat tarkastelivat mustaherukan antosyaanien vaikutuksia glaukoomaa sairastavilla ihmisillä ja havaitsivat, että mustaherukkauutetta saaneella ryhmällä oli mitattavasti alhaisempi silmänpaine kuin lumeryhmällä. Uute voi myös lisätä verenkiertoa ja vahvistaa silmän verisuonia.
Toisessa tutkimuksessa tutkijat viittaavat siihen, että epigallokatekiinilla – antioksidantilla, jota on runsaasti mustaherukoissa – on parantava vaikutus keuhkokudoksen soluihin. He uskovat, että se voi vahvistaa immuunijärjestelmää ja vähentää tulehdusta keuhkoissa, mikä puolestaan voisi ehkäistä hengitystieongelmia ja astmaa. Antosyaanit on myös yhdistetty hyvään sydänterveyteen.
Supermarja
Musta marja sisältää myös melko korkeita pitoisuuksia E-vitamiinia, folaattia, kaliumia ja rautaa. Kalium on erityisen tärkeää kaikille kehon soluille, erityisesti lihassoluille, kuten sydämen soluille. Marjojen sanotaan myös sisältävän välttämätöntä omega-6-rasvahappoa, GLA:ta. Kalium ja GLA voivat olla hyödyllisiä muun muassa korkean verenpaineen hoidossa.
Päivittäisen mustaherukoiden nauttimisen sanotaan tekevän ihmeitä myös suolistoflooralle erään tutkimuksen mukaan. Neljäkymmentäviisi tervettä osallistujaa käytti mustaherukkauutetta neljän viikon ajan. ”Ystävällisten” suolistobakteerien, kuten maitohappobakteerien ja bifidobakteerien, osuus kasvoi, kun taas tautia aiheuttavien bakteerien, kuten vatsatautia aiheuttavan clostridium-bakteerin, osuus väheni. Myös bakteerientsyymi beeta-glukuronidaasin määrä, joka voi lisätä suolistosyövän riskiä, väheni.
Lehdet ovat myös hyödyllisiä ja voivat auttaa esimerkiksi reumaattisiin nivelongelmiin ja kihtiin. Niiden sanotaan myös sisältävän tanniineja, jotka voivat auttaa ripuliin ja peräpukamiin.
Käyttötapoja
Herukoita voi käyttää monin tavoin: niitä voi lisätä puuroon, smoothieihin tai pannukakkuihin. Marjojen pakastaminen tai kuivaaminen on erinomainen tapa säilyttää ne pidempään. Niistä voi valmistaa myös mehua, hilloa, hyytelöä tai jopa viiniä.
Lehdet voidaan kuivata ja käyttää teenä. Useissa resepteissä käytetään myös lehtiä.
Puolukat voivat olla hyödyllisiä sekä suolistolle että suulle, suomalaiset ja ruotsalaiset tutkijat viittaavat. Tutkimukset osoittavat, että fermentoitu puolukkamehu toimii erittäin hyvin suuvetenä ja että se voi myös lievittää tulehduksellisia suolistosairauksia (IBD).
Tutkimukset ovat osoittaneet, että puolukat sisältävät runsaasti hyödyllisiä yhdisteitä. Ne ovat muun muassa täynnä antioksidantteja ja sisältävät C-vitamiinia, K-vitamiinia, folaattia, mangaania ja runsaasti kuitua. Tutkimukset ovat osoittaneet, että puolukat voivat pysäyttää rasvaisen ruoan vaikutukset ja siten ehkäistä lihavuutta. Niiden sanotaan olevan tehokkaita myös virtsatieinfektioita vastaan.
Helsingin yliopiston tutkija Pirjo Pärnänen on tutkinut noin viidentoista vuoden ajan fermentoidun puolukkamehun käyttöä suuvetenä ja sen vaikutuksia suun terveyteen. Kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että se voi auttaa ienverenvuotoon, vähentää ientulehdusta ja tehota myös plakiin.
Tämän tutkimuksen valossa Pärnänen on kehittänyt fermentoidusta puolukkamehusta valmistetun suuveden. British Dental Journal -lehden tuoteilmoituksessa sitä kuvataan lisäaineettomaksi, käymisen avulla sokeripitoisuudeltaan alennetuksi ja nieltäväksi soveltuvaksi. Ilmoitus ei ole riippumaton tutkimus.
Mainos:
Fermentointi eli hapattaminen tarkoittaa lyhyesti sanottuna ruoan antamista käydä esimerkiksi maitohappobakteerien avulla. Se on pitkään ollut luonnollinen tapa säilöä ruokaa, mutta joidenkin mielestä ruoasta tulee ravinteikkaampaa ja kehon helpommin omaksuttavaa, jos se on fermentoitua, koska siihen muodostuu probiootteja.
Tulehdukselliset suolistosairaudet
Tulehdukselliselle suolistosairaudelle (IBD) on ominaista suolen limakalvon liiallinen tulehdus. Siihen kuuluvat haavainen paksusuolentulehdus (colitis ulcerosa) sekä Crohnin tauti, jotka molemmat aiheuttavat oireita, kuten ripulia, vatsakipua ja verta ulosteessa. Molemmat sairaudet voivat aiheuttaa oireita myös suussa, kuten suuhaavoja eli aftoja tai mukogingiviittiä, joka on suun limakalvon tulehdus.
IBD:tä pidetään kroonisena tilana, ja on epäselvää, mitkä sen taustatekijät ovat.
Nutrients-lehdessä julkaistussa mielipideartikkelissa Pärnänen yhdessä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan, Helsingin yliopiston ja Karoliinisen instituutin tutkijoiden kanssa tarkasteli olemassa olevaa tutkimustietoa fermentoidun puolukkamehun prebioottisista, anti-inflammatorisista ja antimikrobisista ominaisuuksista sekä siitä, voiko sillä olla merkitystä tulehduksellisissa suolistosairauksissa (IBD).
Tutkimuksessa tarkasteltiin suun bakteeriflooran ja tulehduksellisen suolistosairauden riskin välistä yhteyttä. Tutkijat viittaavat siihen, että suun terveys, joka voi hyötyä fermentoidun puolukkamehun käytöstä, voisi epäsuorasti hyödyttää suoliston terveyttä muokkaamalla suun mikrobiomia. Toisin sanoen parantamalla suun terveyttä fermentoitu puolukkamehu voisi mahdollisesti auttaa tasapainottamaan myös suoliston mikrobistoa ja vähentämään siellä esiintyvää tulehdusta.
Samalla tutkijat korostavat, että tarvitaan lisää tutkimusta sen selvittämiseksi, miten puolukan vaikutukset voisivat vähentää suolistotulehdusta ja lievittää IBD:n oireita.
Yhdeksän kymmenestä nuoresta Pohjoismaiden tutkimuksessa ostaa energiajuomia ruokakaupasta. Ruotsalaiset nuoret juovat niitä useammin kuin naapurinsa, mutta valitsevat useammin tavallisen tölkin.
Lähes kolme kymmenestä ruotsalaisesta 15–19-vuotiaasta juo energiajuomia päivittäin, ja juovista kolmannes sanoo tekevänsä niin selvitäkseen koulusta paremmin. Kulutus on Pohjoismaiden korkeinta Ruotsin elintarvikeviraston (Livsmedelsverket) johtaman pohjoismaisen tutkimuksen mukaan.
28 prosenttia juo vähintään kerran päivässä ja 75 prosenttia vähintään kerran viikossa, kun vastaavat luvut koko Pohjoismaissa ovat 22 ja 61 prosenttia. Vain seitsemän prosenttia ruotsalaisnuorista ilmoittaa, etteivät he juo koskaan energiajuomia. Tanskassa vastaava osuus on 29 prosenttia. Juovista 33 prosenttia Ruotsissa nimeää syyksi paremmat koulutulokset, kun Norjassa ja Tanskassa luku on molemmissa 18 prosenttia.
Puolet Ruotsin nuorista sanoo, etteivät he ainakaan toisinaan selviä päivästä ilman energiajuomaa. ”Tutkimus antaa vahvan varoitussignaalin siitä, että aivan liian monet nuoret ovat riippuvaisia energiajuomista selvitäkseen arjestaan. Sillä voi olla vakavia seurauksia nuorten mielenterveydelle ja koulunkäynnille”, kirjoittaa Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Karen Ellemann tiedotteessa, jonka Ruotsin elintarvikevirasto julkaisi tiistaina.
He juovat useammin, eivät enemmän kerralla. Juovista 80 prosenttia valitsee Ruotsissa tavallisen 250–330 millilitran tölkin. Vain yhdeksän prosenttia ottaa puolen litran tölkin, kun Norjassa osuus on 37 prosenttia ja Tanskassa 38 prosenttia.
Mainos:
Ruotsissa ei ole lakisääteistä ikärajaa. Toimialan sopimus olla myymättä alle 15-vuotiaille jättää tutkitun 15–19-vuotiaiden ryhmän sen ulkopuolelle. Ruotsin elintarvikeviraston suositus on, että kenenkään alle 16-vuotiaan ei tulisi nauttia yli 70 milligrammaa kofeiinia päivässä. Tämä raja voi kofeiinipitoisuudesta riippuen täyttyä jo kolmasosalla tölkistä. Raportissa todetaan, että pohjoismaiset säännöt eroavat jo nyt toisistaan, muun muassa suurimman sallitun kofeiinipitoisuuden osalta. Nuorisopaneelit aloittavat tänä syksynä, ja poliittiset suositukset on tarkoitus esitellä kesällä 2027.
Yhdysvaltain terveysministeriö (Department of Health and Human Services) on virallisesti pyytänyt todisteita sähkömagneettisista kentistä, radiotaajuus- ja langattomasta säteilystä – ja se pyytää nimenomaan todisteita haitoista, joita saattaa ilmetä jopa nykyisten liittovaltion raja-arvojen alapuolella. Vastaukset on toimitettava 21. lokakuuta 2026 mennessä.
Pyyntö esitettiin torstaina, jolloin terveysministeriö ilmoitti, että tutkijoita, lääkäreitä, teollisuutta, kansanterveysasiantuntijoita, työntekijöitä ja yksityisiä kansalaisia kehotetaan toimittamaan todisteita langattoman teknologian mahdollisista terveysvaikutuksista. Materiaalia on tarkoitus käyttää tietämyksen tason arvioimiseen, Yhdysvaltojen ja kansainvälisten turvallisuusstandardien vertailuun sekä suositusten laatimiseen päättäjille, perheille, kouluille ja kunnille.
Maanantaina ilmoitus julkaistiin Federal Registerissä, Yhdysvaltain virallisessa lehdessä, asiakirjana 2026-19252. Siinä todetaan, että vastaukset on toimitettava regulations.gov-sivuston kautta asianumeroon HHS-OASH-2026-0397, ja että asiakirjan on allekirjoittanut terveysministeri Robert F. Kennedy Jr.
Kysymys raja-arvojen alittavasta altistumisesta
Se, mikä erottaa pyynnön aiemmista liittovaltion kannoista, on kysymyksen asettelun avoimuus. Ministeriö haluaa tieteellistä näyttöä haitallisista terveysvaikutuksista säteilytasoilla, jotka alittavat nykyiset liittovaltion raja-arvot, mutta myös materiaalia siitä, mitä nykyiset raja-arvot itsessään merkitsevsoft ja miten kumulatiivinen altistuminen vaikuttaa ajan myötä.
Mainos:
Samalla etsitään todisteita erityisryhmistä: lapsista, raskaana olevista naisista, vanhuksista, ihmisistä, joilla on implantoituja lääkinnällisiä laitteita, ammattiryhmistä, joilla on kohonnut altistus, sekä ihmisistä, joilla on jo olemassa oleva sairaus. Erityinen kysymys on se, pitäisikö heidän riskinarviointinsa tehdä eri tavalla. Ministeriö haluaa myös tietää, miten todellista altistumista tulisi mitata ja valvoa, ja mitä teknisiä tietoja tulisi antaa kuluttajille, asukkaille, työntekijöille, kouluille, terveydenhuollon tarjoajille ja paikallisviranomaisille.
5G, Wi-Fi ja älymittarit samassa arvioinnissa
Arvioitava teknologia on konkreettista: matkapuhelimet, Wi-Fi, viestintäominaisuuksilla varustetut älykkäät sähkömittarit, puettavat tuotteet, langattomat lääkinnälliset laitteet, 5G, 6G ja satelliittiviestintä. Ilmoitus käsittelee myös langatonta infrastruktuuria ja sitä, millaisia todisteita tulisi punnita koskien läheisyyttä koteihin, kouluihin, päivähoitoon ja työpaikkoihin, antennitiheyttä sekä pienten tukiasemien käyttöönottoa. Miten tutkimusta tulisi koordinoida elintarvike- ja lääkeviraston (FDA), kansallisen terveysinstituutin (NIH) ja tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskusten (CDC) välillä, on oma kysymyksensä.
Ilmoituksen mukaan yleinen huoli on lisääntynyt erityisesti lasten, koulujen ja pitkäaikaisen kumulatiivisen altistumisen osalta, ja ministeriö sanoo haluavansa todisteita, jotka mahdollistaisivat tarpeettoman altistumisen vähentämisen silloin, kun se on perusteltua.
Tehtävä on sidottu Make America Healthy Again (MAHA) -terveyskampanjaan.
— Langaton teknologia on osa jokapäiväistä elämää, ja tutkimuksemme on pysyttävä mukana kehityksessä. MAHA-strategia antoi terveysministeriölle tehtäväksi tarkastella sähkömagneettista säteilyä ja terveysalan tutkimusta, ja nyt me toteutamme tuota tehtävää, Kennedy sanoo lehdistötiedotteessa.
Hän julkaisi saman viestin X-palvelussa maanantai-iltana.
Jo tammikuussa ministeriö oli valmis kartoittamaan matkapuhelinsäteilyyn liittyviä tietopuutteita keskittyen erityisesti lapsiin ja uudempaan teknologiaan.
Pyyntö on vapaaehtoinen, eikä se ole poliittinen päätös tai apurahakierros. Toimitettu materiaali julkaistaan regulations.gov-sivustolla. Määräaika on 21. lokakuuta 2026. Uusia raja-arvoja ei ole asetettu.
Ulkokuntosaleista on tullut tuttu näky ruotsalaisissa puistoissa ja kuntopoluilla. Niiden moderni historia alkaa sveitsiläisestä metsästä vuonna 1968 ja kulkee kiinalaisten puistokuntolaitteiden kautta nykypäivän pohjoismaisiin tiloihin, joissa treeni yhdistyy päivänvaloon, luontoon ja vapaaseen pääsyyn.
Toisen maailmansodan jälkeen työelämä muuttui suuressa osassa Eurooppaa. Yhä useammat siirtyivät fyysisesti raskaista töistä istuvaan toimistotyöhön, ja viisipäiväinen työviikko toi mukanaan enemmän vapaa-aikaa.
Tämä muutos synnytti sekä uuden fitness-kulttuurin että huolen siitä, mitä mukavampi ja modernimpi elämäntapa teki keholle.
Idea modernista ulkokuntosalista syntyi Zürichissä. Voimisteluseura harjoitteli metsässä käyttäen tukkeja, kantoja ja muita luonnon esteitä. Metsätyömiesten raivaustyöt antoivat virikkeen pysyvän kuntopolun perustamiseen.
Mainos:
Vakuutusyhtiö Vitan tuella ensimmäinen moderni Vita Parcours -kuntopolku avattiin Flunternin kaupunginosassa vuonna 1968, käy ilmi Zürichin virallisen matkailuorganisaation julkaisemasta katsauksesta.
Kun metsästä tuli kuntosali
Alkuperäinen malli ei muistuttanut nykypäivän kompakteja, metallisilla kuntolaitteilla täytettyjä puistoja.
Tyypillinen polku oli kahdesta kahteen ja puoleen kilometriin pitkä, ja sen varrella oli noin 15 asemaa. Käyttäjät voivat harjoittaa voimaa, notkeutta ja kestävyyttä oman kehon painolla, tukeilla ja yksinkertaisilla välineillä.
Asemat olivat avoimia ja vailla henkilökuntaa, eikä pääsyyn tarvittu lupaa. Kansanterveyttä ajan henkeen: ei vastaanottotiskiä, ei jäsenkorttia eikä aukioloaikoja. Metsä tarjosi harjoitustilan missä tahansa tahdissa, yksin tai yhdessä muiden kanssa.
1970-luvun aikana turistit ja ulkosveitsiläiset levittivät ideaa Sveitsin ulkopuolelle. Saksassa poluista tuli tunnettuja nimellä Trimm-dich-Pfade, ja vastaavia tiloja ilmestyi muun muassa Itävaltaan, Ranskaan, Belgiaan ja Yhdysvaltoihin.
Sveitsin liittovaltion ulkoasiainministeriön mukaan maailmalla on noin 2 500 Vita Parcours -tyyppistä kuntopolkua, joista noin 500 sijaitsee Sveitsissä.
Nämä luvut viittaavat metsäpolkuihin, joiden asemat on sijoitettu reitin varrelle, eivät nykypäivän kompakteihin ulkokuntosaleihin.
Saksalainen Trimm-dich-Pfad-malli oli sveitsiläisten kuntopolkujen suora seuraaja. Kielin avajaisissa 23. kesäkuuta 1973 kunnan työntekijät esittelivät harjoituksia yhdellä asemista. Kuva: Friedrich Magnussen/Stadtarchiv Kiel, CC BY-SA 3.0 DE
Puistokuntolaitteet Kiinassa
Seuraava merkittävä askel otettiin, kun harjoitusasemat siirtyivät kuntopoluilta asuinalueille ja kaupunginpuistoihin.
Kiina otti käyttöön kansallisen fyysisen aktiivisuuden ohjelman vuonna 1995. Maa asensi julkisia kuntolaitteita puistoihin, toreille, teiden varsille ja asuinalueille.
Pekingissä laajamittainen laajentuminen alkoi 1990-luvun lopulla. Investoinnit kasvoivat entisestään ennen vuoden 2008 olympialaisia.
Värikkäät, säänkestävät koneet ryhmiteltiin usein pienelle alueelle. Koneet toimivat käyttäjän omalla voimalla. Ihmiset saattoivat tehdä jalkaprässejä, vetoharjoituksia, tasapainotreenejä ja nivelten liikkuvuusharjoitteita.
Tällöin ulkokuntosali alkoi muistuttaa sitä, minkä tunnistamme nykyään: ilmainen paikka harjoitella keskellä arkea, pikemminkin kuin sarja asemia juoksupolun varrella.
Ulkokuntosali Haikoun kaupungissa Kiinassa. Kuva: Anna Frodesiak
Pekingistä Ruotsiin
Kiinalainen malli sai suoran seuraajan Ruotsissa. Vuonna 2008 Göteborg avasi kaksi laitepohjaista ulkokuntosalia Angerediin ja Lövgärdetiin.
Aloite tuli fysioterapeutilta, joka oli nähnyt ihmisten harjoittelevan Pekingin puistoissa. Göteborgin kaupunki kuvaili tiloja Ruotsin ensimmäisiksi juuri tällaista tyyppiä edustaviksi.
Kukin kuntosali koostui yhdestätoista laitteesta, jotka hyödynsivät kehon painoa ja vastusta vapaiden painojen sijaan.
Ideana ei ollut pelkästään tuoda laitteita saataville. Paikallinen Hälsoteket-terveyskeskus järjesti myös ryhmämuotoisia kiertoharjoittelusessioita.
Sveitsiläinen rajoittamattoman liikunnan ihanne kohtasi kiinalaisen puistomallin ja ruotsalaisen kunnallisen kansanterveyspolitiikan.
Erilaiset pohjoismaiset versiot
Tanska kehitti oman mallinsa varhain. TræningsPavillonen-yritys kertoo asentaneensa maan ensimmäiset modernit julkiset voimaharjoittelulaitteet Aarhusin Tangkrogeniin vuonna 2003. Tanskalainen malli sisälsi katon ja sääsuojan, mikä mukautti sen sateeseen, tuuleen ja voimakkaaseen auringonpaisteeseen.
Suomessa yksinkertaisia vatsalihaspenkkejä ja tankoja oli seissyt kuntopolkujen varrella vuosikymmeniä. 2010-luvulla kaupungit alkoivat investoida kehittyneempiin ja kestävämpiin laitteisiin, jotka mahdollistivat myös raskaamman voimaharjoittelun. Kun Yle kuvaili kehitystä, Helsingissä oli ulkokuntosaleja noin 140 paikassa.
Konseptin takana oleva yritys sanoo Norjan ensimmäisen Tufteparkenin avautuneen Askeriin vuonna 2012. Norjalainen versio perustui metallikehikoihin kehonpainoharjoittelua varten ja levisi nopeasti kuntiin, kouluihin ja asuinalueille. Yrityksen mukaan maassa on yli 200 tällaista puistoa.
Pohjoismaiset ulkokuntosalit ovat kehittyneet eri tavoin: ruotsalaiset puulaitteet ja puistokoneet, suomalaiset tilat juoksupolujen yhteydessä, norjalaiset kehonpainoharjoittelupuistot ja tanskalaiset rakenteet osittaisella sääsuojalla. Yhteistä niille on se, että ne ovat avoimia, ilmaisia ja käytettävissä ilman varauksia.
Ulkokuntosali Skjoldhøjkilenissä, Tanskassa, jossa laitteet on ryhmitelty selkeästi määritellylle harjoittelualueelle. Kuva: RhinoMind/CC BY-SA 3.0
Ulkokuntosalit Ruotsissa
Kukaan ei tiedä tarkalleen, kuinka monta ulkokuntosalia Ruotsissa on, mutta niiden arvioitu määrä voidaan laskea. Toimitilasuunnitelmassaan Uppsalan kunta ilmoitti vuonna 2023 olevan 1,47 ulkokuntosalia 10 000 asukasta kohti, kun keskiarvo sen vertailukunnissa oli 1,31.
Sovellettuna 290 kuntaan ja noin 10,6 miljoonan asukkaan väestöön, tämä antaa arvioksi noin 1 400 ulkokuntosalia koko maassa. Tämä on toimituksen oma arvio, joka perustuu yhden kunnan lukuihin ja vertailuryhmän keskiarvoon – ei virallisiin kansallisiin tilastoihin.
Sellaisia tilastoja ei ole olemassa. Ruotsista puuttuvat kattavat kansalliset tiedot ulkokuntosalien määrästä, mutta vuoden 2019 tilastokyselyssä 86 prosenttia kunnista ilmoitti, että niillä on pääsy ulkokuntosalille.
Tukholman kaupunki kertoo, että kaupungissa on tällä hetkellä 108 ulkokuntosalia kuntopolkujen, pallokenttien ja muiden avoimien liikuntapaikkojen lisäksi.
Läheisyys ei aina riitä
Kysymys ei ole siitä, onko ulkokuntosalilla harjoittelulla vaikutusta, vaan siitä, saako sellaisen olemassaolo lähistöllä todella useammat ihmiset liikkumaan. Tutkimustulokset ovat ristiriitaisia.
Eräässä australialaisessa tutkimuksessa tutkijat tarkkailivat puistoa ennen ja jälkeen ulkokuntosalin asentamisen. Vuoden kuluttua kohtalaista tai reipasta liikuntaa harrastavien iäkkäämpien puistovieraiden osuus oli noussut 1,6 prosentista 5,1 prosenttiin. Itse ulkokuntosalialueella aktiivisten vierailijoiden osuus nousi 6 prosentista 40 prosenttiin.
Tutkimus oli kuitenkin luonnollinen koe, joka suoritettiin yhdessä ainoassa puistossa, eikä se osoita, että samat tulokset saataisiin kaikkialla.
Tutkimus kahdesta puistosta Kaliforniassa viittasi samaan suuntaan. Kuntolaitteiden asentamisen jälkeen todennäköisyys, että kävijät harrastaisivat reipasta fyysistä aktiivisuutta, kasvoi vastaavasti 19 ja 23 prosenttia. Suurin muutos näkyi siellä, missä laitteet oli ryhmitelty selkeästi rajatulle harjoittelualueelle, mikä viittaa siihen, että sijoittelulla on merkitystä.
Ulkokuntosali voi kuitenkin seistä lähes tyhjillään.
Eräässä kanadalaisessa tutkimuksessa vain 2,7 prosenttia aikuisista puistovieraista käytti laitteita yli 100 tunnin havainnoinnin aikana. Samaan aikaan 22,3 prosenttia sanoi haastatteluissa käyttävänsä niitä vähintään kerran kuukaudessa. Ristiriita osoittaa, kuinka helposti ihmiset voivat yliarvioida käyttönsä kuvaillessaan omia tapojaan.
Haastatellut kävijät olivat silti positiivisia tilojen suhteen.
Yksi Tukholman 108 ulkokuntosalista, sijoitettuna puistoon. Kuva: Jan Sundstedt
Käytön lisäämiseksi he toivoivat selkeämpää tietoa, esittelytilaisuuksia ja ohjattua toimintaa sekä parempia laitteita ja huoltoa. Yhdeksän tutkimuksen tutkimuskatsaus havaitsi samanlaisia malleja: ihmiset arvostivat sitä, että ulkokuntosalit olivat ilmaisia ja toimivat sosiaalisina kohtaamispaikkoina, mutta tuki, suunnittelu ja markkinointi vaikuttivat siihen, käytettiinkö tiloja todella.
Ruotsalainen tutkimus liikuntapaikoista yleensä osoittaa myös, että läheisyydellä on merkitystä. Ihmiset, joiden kodin kilometrin säteellä oli vähintään neljä liikuntapaikkaa, olivat aktiivisia keskimäärin 5,5 minuuttia enemmän päivässä kuin ihmiset, joiden lähellä oli enintään yksi liikuntapaikka, Ruotsin urheiluliiton (Riksidrottsförbundet) katsauksen mukaan.
Löydös koskee kuitenkin kaikentyyppisiä liikuntapaikkoja, eikä se pysty eristämään nimenomaan ulkokuntosalien vaikutusta.
Tutkimus osoittaa, että lähellä oleva ulkokuntosali voi alentaa kynnystä liikkumiseen ja lisätä aktiivisuutta, mutta laitteet eivät tee työtä itsestään. Näkyvä sijoittelu, turvallinen ympäristö, ymmärrettävät ohjeet ja säännöllinen huolto vaikuttavat ratkaisevilta sen kannalta, käyttävätkö ihmiset investointia todella.
Ulkona vai sisällä?
Ulkokuntosalin selkein etu on saavutettavuus. Treeni ei maksa mitään, ei vaadi jäsenyyttä ja se voidaan yhdistää kävelyyn tai juoksuun. Päivänvalo ja vihreä ympäristö voivat myös tehdä harjoittelusta houkuttelevampaa.
Sisä- ja ulkoliikuntaa vertaillut tutkimuskatsaus totesi, että osallistujat pitivät ulkoliikuntaa merkittävästi nautinnollisempana, kun intensiteetti oli sama.
Fysiologiset erot olivat sitä vastoin pieniä tai epäselviä. Ulkoympäristö näyttää siis vaikuttavan pääasiassa kokemuksen ja motivaation kautta, ei tekemällä samasta harjoituksesta automaattisesti fyysisesti tehokkaampaa.
Yksi Tukholman monista ulkokuntosaleista luonnonkauniissa ympäristössä. Kuva: Jan Sundstedt
"Raitis ilma" ei myöskään ole taattu. Vilkkaan liikenteen lähellä sijaitseva ulkokuntosali voi altistaa käyttäjät ilmansaasteille, kun hengitystiheys kasvaa. Tutkimus osoittaa, että liikunnan hyödyt ovat silti suuremmat kuin riskit useimmissa ympäristöissä, mutta sijainnilla on väliä – erityisesti iäkkäille ja niille, joilla on sydän- tai keuhkosairauksia.
Sisäkuntosalit tarjoavat muita etuja: tasaisen lämpötilan, säädettävät painot, enemmän laitteita ja paremman mahdollisuuden opastukseen.
Ulkokuntosali tarjoaa sen sijaan matalan kynnyksen ja tekee liikkumisesta näkyvää arjessa. Ehkäpä se selittää myös sen pitkäikäisyyden – Zürichin metsien tukeista nykypäivän pohjoismaisten puistojen metallikehikoihin ja puulaitteisiin.
