Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen kirjoittaa valtiovarainministeriön julkaisemassa kolumnissaan seuraavasti:

Pitkälle tulevaisuuteen kurkottavat uudistukset vaativat tosiasioiden tunnustamista, ennakkoluulottomuutta ja kykyä sietää epävarmuutta. Tämä pätee myös maakunta- ja sote-uudistukseen. Emme voi jokaista yksityiskohtaa tarkasti ennakoida. On esimerkiksi mahdotonta etukäteen tietää, miten laajasti ihmiset käyttävät soten valinnanvapautta.

Suuret reformit herättävät aina vastarintaa. Aikanaan peruskoulu-uudistusta vastustettiin kovasti. Alueellisen yliopistoverkon pelättiin romuttavan Suomen tieteen tason. Nyt kiitämme näitä uudistuksia koulutuksen tasa-arvosta ja myönteisestä yhteiskuntakehityksestä.

Tänä keväänä eduskunnassa loppusuoralla oleva uudistus järjestelee uuteen asentoon sosiaali- ja terveyspalveluita. Reformi myös muuttaa julkisen hallinnon dynamiikkaa, kun kuntien ja valtion rinnalle tulee uudet kansanvaltaiset toimijat eli maakunnat. Näyttää siltä, että iso osa uudistuksen kritiikistä ottaa voimansa nykyrakenteiden puolustamisesta.

Näkemiin himmelihallinto

Kaikki myöntävät sote-uudistuksen välttämättömyyden, mutta osa nikottelee valtion aluehallinnon ja kuntien ylikunnallisten tehtävien kokoamista maakunnille. Tämä herättää minussa kysymyksiä. Aprikoin mielessäni, että kuinka kukaan voi olla tyytyväinen nykyiseen aluetason himmelihallintoon? Miksi tehtävien kokoaminen ei käy, kun teemme jo maakuntapohjaisen soten?

Viime vaalikauden lopulla kaatuneen sote-mallin yksi raskaimmista puutteista oli perustuslakivaliokunnan mukaan kansanvaltaisuuden puute. Nyt tämä korjataan ja ylintä päätösvaltaa sotessa tulevat käyttämään suorilla vaaleilla valitut päättäjät.

On fiksua koota samalla kertaa muitakin alueellisia tehtäviä yhteisen katon alle. Ei olisi järkevää jättää esimerkiksi nykyisiä 22 pelastuslaitosta pois uudistuksesta edelleen kuntien kustannettavaksi isäntäkunta- tai kuntayhtymämallilla hoidettuna. Tai olisiko mielekästä, että Suomessa toimisi jatkossakin kuntayhtyminä 18 maakuntien liittoa vastaten muun muassa aluekehitystehtävistä ja maakuntakaavoituksesta, kun rinnalla toimisi kansanvaltainen maakunta-sote?

Nykyistä valtion aluehallintoa elyineen ja aveineen harva pitää onnistuneena. Puhumattakaan, että se olisi ideaali tulevaisuuden ratkaisu.

Maakuntauudistus tuo yhteen soten ja työvoimapalvelut. Tämä mahdollistaa niiden paremman ja uudenlaisen yhteistyön. Tuore linjaus kasvupalveluiden allianssimallista antaa puolestaan liikkumavaraa maakunnille ja halukkaille kunnille koota resursseja ja osaamista yhteen toimivampien työ- ja elinkeinopalveluiden synnyttämiseksi.

Ihminen tarvitsee usein monia eri palveluita. Uudistus mahdollistaa paremmat palvelut osatyökykyisille ja kuntoutusta tarvitseville. Onnistunut kuntoutus vaatii sosiaali- ja terveyspalvelujen rinnalla usein muitakin palveluita. Tämä oli kuntoutuskomitean yksimielinen vahva viesti. Samaa viestiä tulee työllisyyden edistämisestä eri puolilta Suomea. Tarvitsemme vahvan ja kansanvaltaisen järjestäjän, joka kokoaa palvelut nykyisistä himmeleistä ihmisen näköisiksi ja kokoisiksi kokonaisuuksiksi.

Demokratia kaipaa virkistystä

Sitran viime vuonna julkaisemien megatrendien kärkijoukossa on edustuksellisen demokratian kriisi. Meidän tulee etsiä kaikin tavoin keinoja vahvistaa sekä edustuksellista demokratiaa että käyttäjädemokratiaa. Ne eivät ole toistensa vastakohta, vaan täydentävät toisiaan.

Maakuntauudistus tarjoaa välineitä molempien demokratiahaarojen virkistämiseen. Epädemokraattiset kuntayhtymät, isäntäkunnat ja valtion aluetoiminnot siirtyvät pääosin kansalaisten valitsemille päättäjille. Totean Johannes Virolaisen sanoin: "Kansanvaltaa ei tule pelätä".

Osallisuus ja käyttäjädemokratia vahvistuvat maakunnissa muun muassa nuorisovaltuustojen, vanhus- ja vammaisneuvostojen, asiakasraatien, maakunta-aloiteoikeuden ja maakunnallisen kansanäänestyksen keinoin.

Pidän varsin aiheellisena pohdintaa maakuntien ja kuntien välisestä työnjaosta, rooleista ja keskinäisestä yhteistyöstä. Olen toistamiseen toistanut, että maakunnista ei pidä tulla eikä tehdä kuntien ja kaupunkien kilpailijoita. On löydettävä sellaiset mallit ja toimintatavat, että kaikki julkiset toimijat voivat parhaimmalla mahdollisella tavalla edistää alueellaan ja yhteistyössä keskenään talouskasvua, työllisyyttä, yrittäjyyttä ja ihmisten hyvinvointia.

Toimeenpano puoltaa 18 maakuntaa

Kaikki eivät pidä 18 maakunnan määrää optimaalisena. Myös oma eduskuntakokemukseni muistuttaa, että aluejaoista tai kuntien lukumäärästä puhuttaessa syntyy helposti vahvoja rintamalinjoja.

Pidän tärkeänä arvona, että nyt tehtävä uudistus on toimeenpantavissa mahdollisimman kivuttomasti. Tästä päästään numerologiaan.  Meillä on nyt 20 sairaanhoitopiiriä huolehtimassa erikoissairaanhoidosta ja 18 maakuntien liittoa vastaamassa aluekehityslain mukaisista tehtävistä. Maakuntien aluejaon perustana ovat vuodesta 1993 olleet nykyiset 18 maakuntaa.

Pelastustoimessa on nyt 22 järjestäjää. Lomituksessa, maaseutuhallinnossa ja ympäristöterveydenhuollossa yhteistyöalueita on 44–62. Sen sijaan valtion toiminnoissa aluejaot ovat alle 18: TE-toimistoja on 15, Elyjä myös 15 ja entiset läänit korvanneita Aveja kuusi.

Jokainen voi arvuutella mielessään viime vuoden lopun Meri-Lapin tapahtumien valossa, millaista olisi viedä eteenpäin uudistusta, jossa järjestäviä alueita olisi 5–12. Uudistuksen lähtötilanne huomioon ottaen pidän 18 maakunnan määrää parhaimpana ratkaisuna.

Toimeenpanoa vielä vankempi peruste 18 maakunnalle löytyy itse maakunnista. Maakunnat ovat erilaisia kooltaan, toimintakulttuuriltaan ja väestö- ja elinkeinorakenteeltaan. Uudistus antaa maakunnille mahdollisuuden kehittää alueitaan ja ihmisten hyvinvointia omista lähtökohdistaan käsin.

Nyt jo näemme, että pienet maakunnat ovat tarttuneet hanakasti uudistukseen ja ovat pitkällä uudistustyössään.  Etelä-Karjala, Pohjois-Karjala, Kainuu ja Keski-Pohjanmaa ovat jo useamman vuoden ajan nykylainsäädännön puitteissa pystyneet tekemään asioita uudella tavalla ja samalla kustannuksia alentaen. Erilaisuutta ja tervettä kilpailua ei myöskään pidä pelätä. Parhaimmillaan maakunnat kirittivät toisiaan.

On myös asioita, joissa suuruuden ekonomiasta on hyötyä ja maakuntia velvoitetaan yhteistyöhön osassa sote-tehtäviä sekä tukipalveluissa.  Maakuntarahoituksen raami tulee olemaan tiukka. Se velvoittaa jokaisen maakunnan taloudellisesti järkevään toimintaan ja toimintansa uudistamiseen.

Kun ei aiemmin tehty, nyt on tehtävä

Sote-uudistuksen ydin on, että ihmisille turvataan yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Erityisesti tulee vahvistaa perusterveydenhuoltoa. Tämän rinnalla uudistuksen on hillittävä kustannusten voimakasta kasvua.

Asiaa havainnollistaa tämän vuosituhannen kehitys: terveydenhuoltomenot kasvoivat vuosina 2000–2015 kaksinkertaisiksi, noin 10 miljardista eurosta 20 miljardiin euroon. Tuskin kukaan ajattelee, että palvelut olisivat tuona aikavälinä parantuneet samassa suhteessa. Olennaisinta onnistumisessa on se, että saamme rajattua menojen kasvua aiempaa hitaammaksi. Jos vuotuinen menokasvu tällä vuosituhannella olisi ollut noin viiden prosentin sijaan neljä prosenttia, olisi tavoiteltu kolmen miljardin säästövaikutus jo saavutettu. Kun näin ei ole tehty, nyt on tehtävä.

Uudistuksen kolmen miljardin kustannuskehityksen aleneman maali on vuodessa 2030. Tämän saavuttamiseksi tehdään nyt kaksi tärkeää muutosta. Ensinnäkin palvelujen järjestäjälle eli maakunnille asetetaan nykyjärjestäjiä eli kuntia tiukempi rahoitusraami. Tämä tapahtuu maakuntien rahoituslain kautta. Maakuntien mahdollisuudet kasvattaa kustannuksia ovat selvästi nykyistä rajatummat.

Toisaalta 18 maakunnalle tulee nykyistä paremmat mahdollisuudet vastata tiukkaan rahoituskehykseen. Ne voivat nykyisiä, lähes 200 sote-järjestäjää paremmin hyödyntää digitalisaatiota ja uudistaa toimintatapojaan. Maakunta- ja sote-uudistus on samalla myös mittava digireformi.

On välttämätöntä, että maakunnasta tulee vahva järjestäjä. Vahva järjestäjä vastaa taloudesta ja toiminnasta eikä anna tuottajien, ei yksityisten eikä maakunnan liikelaitoksen, ohjata toiminnan ja tuotannon rakennetta.

Olennaista on, että maakuntia ja niiden henkilöstöä johdetaan hyvin. Palvelujen tuottavuudessa on parannettavaa. Uudistuksen tulokset tehdään itse jokaisessa maakunnassa. Hyvän esimerkin toimintatapojen ja sote-painopisteiden oma-aloitteiselle muuttamiselle antaa jo tänä päivänä Eksoten toiminta Etelä-Karjalassa.

Ennakkoluulottomuus vie maaliin

Sote-uudistusta on yritetty tehdä lähes 15 vuoden ajan. Joskus pitää saada valmista aikaan. Nyt on se hetki. Uudistusta tehdessä pitää sietää, että uudistuksen voimaan tultua joitakin yksityiskohtia joudutaan korjaamaan. Ratkaisevaa on kuitenkin nyt, että meillä riittää ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta viedä uudistus päätökseen ja käytäntöön.

Olen tavannut alkuvuodesta ison joukon uudistuksen vastuuvalmistelijoita kunnista, maakunnista ja ministeriöistä. Toimeenpanosta vastaavat ihmiset tekevät tinkimättömästi työtään ja hakevat avoimin mielin ratkaisuja eteen tuleviin valmistelu- ja toimeenpano-ongelmiin.

Tekemistä kuitenkin riittää. Hallituksen ja eduskunnan on huolehdittava, että poliittinen päätöksenteko sujuu talven ja kevään aikana. Vuoden 2019 rahoituksen turvaaminen on hallituksen vastuulla.

Yhteen vetäen voi todeta, että luottamuksen rakentaminen, hyvä johtajuus, toimeenpanon kyvykkyys ja avoin viestintä ovat uudistuksen onnistumisen tärkeimmät tekijät.

Anu Vehviläinen

Kunta- ja uudistusministeri

Lähde: Valtiovarainministeriö