Kulttuurirahoituksen remontti uhkaa kansallisen perinnön säilyttämistä, suosii apurahahömppää.

300:n myydyn kappaleen runokirjojen tekijöiden kahviloissa istumisen ja viinan-kittaamisen rahoittaminen ja muun jäsenkirjasidonnaisen toiminnan kustantaminen kulttuurirahoista on 1970-luvulta asti syönyt budjetteja. Nyt on niukkuuden aika edessä, mutta po. tyhjäntoimittamiseen ei puututa. Sensijaan kulttuuriperinnön säilyttäminen on yhä suuremmassa vaarassa.

Kulttuuriin julkiseen rahoitukseen on suunnitteilla täysremontti. Julkisen tuen piiriin halutaan uusia taiteen tekijöitä. Mistä rahat, kun nykyisetkään eivät riitä? Valtio myy jo nyt museoitaan viime vuosien säästökuurin takia.

Arvata saattaa, että "uusien tekijöiden" hyväksymisessä elinikäiseen apurahaputkeen merkitsee naamalävistysten määrä ja 70-luvun stalinisti-"kulttuurityöntekijöihin" viittavaa Hyvä Sukunimi enemmän kuin moni muu seikka? Siis sama peli jatkuu kuin ennenkin: Museoita suljetaan, trendi-pintaliitoa suositaan.

Apurahakaruselli on ollut 60-luvulta lähtien tärkein väline luovan työn tekijöiden pitämiseksi "oikeilla linjoilla". Toinen realiteetti on kyldyyrirahaa jakavien säätiöiden yleinen ruotsinkielisyys.  Siksi em. "uudet taiteen tekijät" halutaan rahahanan säätelijöiden otteeseen. Siis heille on pakko jakaa rahaa etteivät ehdi löytää sitä itse.

60-luku oli taiteen vasemmistobuumin aikaa. Runoilija Kari Aronpuro oli yksi näkyvimpiä ja loistavimpia vasemmistolaisen ilmaisun ääniä. Kas, hän olikin ihan vähän vääränsävyinen punavärissään, eikä ottanut ohjeita eräältä poliittiselta mafialta, joka mm. piti "toverituomioistuinta" Ylen silloisen pääjohtajan huoneessa. Aronpuro joutuikin disponibiliteettiin juuri niiksi vuosikymmeniksi, joina hänen runoudestaan olisi oltu kiinnostuneita.

Eräälle kuvataiteilijalle, joka löysi niihin aikoihin Kalevalan maailman, käytiin kaksi kertaa sanomassa suoraan: "Vaihda aihepiiriä!" Kun käskyä ei toteltu, ei näyttelyitä pidetty eikä rahaa tullut valtiolta eikä säätiöiltäkään. Tämä on se valtarakenne, jonka kustantaminen on museoita tärkeämpää.

Otsikkokuvan Aleksis Kivi oli oman aikansa kyldyyrieliitin julistamassa boikotissa. Hän kirjoitti kansalle liian kansanomaisesti. 2000-luvulla kestävää taidetta tekevien ilmeisesti täytyy varautua aleksiskivimäiseen köyhyyteen, kun kulttuurirahoituksella ostetaan kuuliaisuutta, ja sehän pesii muualla kuin todellinen luovuus ja oivallus. 

Asiasta kertoi MTV 26.10.2026.