Mainos:

Korkea Nato-komentaja Suomeen – Tapaa puolustusvoimien ylintä johtoa

Julkaistu 27.10.2018 – Kirjoittaja Toimitus
NATO:n yhteisoperaatioesikunnan komentaja (Commander Allied Joint Forces Command Naples) amiraali James Foggo vierailee Suomessa Parhaillaan Suomessa. Foggo saapui maahan jo eilen ja vierailun isäntänä häärii Puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg.

Vierailun aikana amiraali Foggo tapaa puolustusvoimien ylintä johtoa Pääesikunnassa ja tutustuu muun muassa Suomen sotilaalliseen maanpuolustukseen.

Vierailu Suomessa on osa normaalikäytännön mukaista Naton komentajien toimintaympäristöön, turvallisuustilanteeseen ja Suomeen Naton kumppanuusmaana tutustumista.

Lisäksi amiraali Foggo toimii NATO:n 25.10-7.11 järjestettävään Trident Juncture -harjoituksen johtajana. Harjoitus järjestetään pääosin Norjan alueelle ja siihen osallistuu noin 50 000 sotilasta noin 30 maasta. Suomesta harjoitukseen osallistuu noin 600 sotilasta.

Trident Juncture- harjoituksessa maa-, meri- ja ilmavoimien joukot harjoittelevat puolustusvoimien tehtäviä vaativissa monikansallisissa olosuhteissa. Joukkojen lisäksi harjoitutetaan esikuntien kykyä kansainväliseen yhteistoimintaan.

Mainos:

Harjoitukseen linkittyy samanaikaisesti Itämeren alueella järjestettävä merellinen harjoitus. Suomi toimii harjoituksen johto- ja isäntämaana kiertävän vastuun mukaisesti. Suomesta osallistuu molempiin harjoituksiin yhteensä noin 2400 sotilasta.

Lähde: Puolustusvoimat

Aiheeseen liittyvää:

https://www.nykysuomi.com/2018/10/24/nato-jyrisee-taas-suomen-taivaalla-torstaista-lahtien/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

12 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Res.vänskä
Res.vänskä
8 years ago

Heh. Aikuiset miehet politiikan pelinappuloina.. Armeijan leivissä palkkasoturina ei kannataa liikaa ajatella toiminnan järkevyyttä. Muutoin hajoaa pää.. tai taitaa suurimmalla osalla jotain vikaa jo ollakkin..

Elke Hari
Elke Hari
8 years ago

”Vierailu Suomessa on osa normaalikäytännön mukaista Naton komentajien toimintaympäristöön….tutustumista.”

Mistä lähtien Suomi on ollut natokomentajien toimintaympäristö? Mikäli Suomella olisi naton kanssa jonkinlainen löyhä yhteistyösopimus, Suomen kuuluisi olla edelleen Suomen Puolustusvoimien komentajien ja ylipäällikön toimintaympäristö. Tuolloin tuossa pitäisi lukea osapuilleen esimerkiksi niin, että ”Vierailu Suomessa on osa normaalikäytännön mukaista Naton komentajien virkaveljien toimintaympäristöön….tutustumista.””

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Elke Hari

Se nyt vaan on hivutettu niin kansalta kysymättä että suomi on NATO:n toimintaympäritöä. Turpiin tulee vielä niin että roikaa ja sitten ollaankin taas seuraavat 70 vuotta nöyrää poikaa jos suomea enää edes on.

Minä Vain
Minä Vain
8 years ago
Reply to  Elke Hari

Suomalaiset pölkkypäät allekirjoittivat isäntämaa-sopimuksen kenties siinä uskossa, että termi ’isäntä” tarkoittaa myös isännän valtuuksia. Kun sopimusta lukee, niin siinä termi ’host’ tarkoittaa vain eräänlaista majoittajaa eli lakeijavaltiota, jonka alueella ja jonka huoltamina Naton joukot toimivat. Isännän valtuuksista Suomi on jo epäsuorasti luopunut — ei kirjallisesti, mutta jollakin salaisella kädenpuristuksella kuitenkin. Näin toimii nykyaikainen poliittinen demokraattiseksi kehuttu valtakoneisto ja vie innokkaasti ”demokratiaansa” myös sinne, missä näkisi sen palvelevan omia intressejään.

Janne
Janne
8 years ago
Reply to  Elke Hari

Vuodesta 1994 lähtien kun Ruotsi, Suomi sekä Venäjä liittyivät Nato kumppaniksi (Pfp)

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Mitähän lisäpöytäkirjoja Sale Niinistö ja kenraali Lindberg allekirjoittivat isäntämaa sopimuksen lisäksi?
Ipun puheenjohtaja Antti Pesonen käännätti isäntämaa sopimuksen sopimuksen suomeksi. Muutenhan kansa ei olisi saanut koskaan tietää yhtään mitään koko sopimuksesta.
Kummasti Pesonen sitten kuoli muutamaa vuotta myöhemmin vain 53 vuotiaana ”sairauteen” Olikohan Natolla osuutta asiaan?

juha.
juha.
8 years ago

Sitä sitten niin kuin potkitaan Venäjän karhua oikein urakalla perseelle! Kyseiset ”eväsretket” nato komentajan kanssa eivät tuo mitään lisäarvoa Suomelle, vaan asemoivat Suomet jalat Nato-sementtisoikkoon tavalla, että Venäjä käy potkaisemassa tsuhnat satama-altaaseen ja loppu onkin pelkkää muistopuhetta. Pitäisihän sen tietää, ettei ”wanhojen tanssit” merkitse avioliittoa ja ikuisia valojen vannomisia tanssipartnerin kanssa.

Ei tarttis tulla
Ei tarttis tulla
8 years ago

Mitä se täällä tekee? Ai niin antaa tietty salaisia käskyjä, jotka ovat lopulta turvallisuuttamme vastaan.

Vihtori Kivioja
Vihtori Kivioja
8 years ago

Nykyään tuppaa saamaan trollin leiman, jos vähänkään kehtaa ihmetellä tätä Suomen näennäisen läheistä sudetta natoon. Ikään kuin ei olisi olemassa välimaastoa, vaan olisi pakko asemoida itsensä joko länteen tai itään. Isäntämaasopimukset yms osoittavat ainoastaan Suomen aseman tällä maailmankartalla. Olemme pelinappuloita ja pelaaja on siirtynyt hiljalleen idästä länteen. Minkäänlaista todellista itsenäisyyttä ei ole, niin kauan kun päättäjämme eivät näe mitään ongelmaa siinä, että emme käytännössä saa asettaa ehtojamme itse, oli kyseessä sitten eu tai puolustuspolitiikka.

Minäkin sain valtamedian kommentiosastolla venäjätrollin leiman, kun huomautin, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen nato on jatkuvasti laajentunut lähemmäs ja lähemmäs Venäjän rajaa. Googlettamalla voi löytää kartan, johon naton tukikohdat on merkitty. Olisi naiivia syyttää ainoastaan Venäjää provokaatioista.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
8 years ago

Tarkoituksena on tappaa niin paljon suomalaisia nuoria miehiä että kansanmurha voidaan varmistaa. Vuoden 2015 arabi-invaasio jota NATO suojeli oli osa suunnitelmaa -sekarotuiset globalistit vihaavat puhdasta suomalaisuutta koska sitä ei pysty rahalla ostamaan. Näille psykopaateille sota on vain yksi keino muiden joukossa kun he pyrkivät päämääräänsä -suomessa näitä saastoja löytyy eniten suomenruåtsalaisten keskuudesta.

Tulevaa
Tulevaa
8 years ago

Maailma valmistautuu kolmanteen maailmansotaan, se on varma että se tulee vielä 2000-luvulla. Sapelien kalistelu on sitä luokkaa ettei siitä voi muuta johtopäätöstä vetää. Syyria, Irak, Afganistan ovat olleet suuria aselabaratorioiden testauspaikkoja, joissa aseita on testattu kun suuri rähinä alkaa. Se alkaa lähi-idästä ja Israeliin tehty isompi hyökkäys käynnistää ison pyörän. Kiina on mukana alusta asti.

Puolueeton
Puolueeton
7 years ago

Vaarana on, että Ukraina alkaa sotia, Venäjä puolustaa omia etujaan ja Natokin menee mukaan. Natoahan komentaa USA:n sotilasjohto, käytännössä. Olisimme samassa tilanteessa kuin 1941, poikkeuksena olisi silloinen sotakumppani Saksa, jonka Suomen silloiset mahtimiehet Ryti ja Tanner uskoivat voittavan sodan.

Uskomukset ovat varmaan jälleen, Nato voittaa sodan, jos sota alkaa. Tämän voi päätellä nykymahtimiesten teoista. Tosin voittaja selviää vasta sodan jälkeen. Veikkaan, että jälleen alkaa suomettuminen ja sotakorvausten maksu. Sotakorvaukset taisivat olla yksi syy, ettei Suomea valloitettu. NL sai hyötyjä näin paljon enmmän, kuin olisi saanut valloittaessaan Suomen itsepäisen kansan.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.