Jyrki Åland: Maksamme velkaa, mutta kenen tekemää?

Päivitetty 17.6.2018, Julkaistu 15.6.2018 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 3 minuuttia

Taas nousi verenpaine, kun valtiovarainministeri Orpo avasi suunsa. ”Suomen on alettava maksaa valtionvelkaansa pois, ennen kuin mahdollisuus saada tilanne hallintaan menee ohi”. Sitten oli paljon plaa plaa Horneteista ja ikääntymisestä ja Orpo jatkoi ”Suomen valtionvelka on lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Orpo varoittaa, että talouskasvun elpyminen voi olla pian ohi. – Olen opiskellut riittävästi taloustiedettä tietääkseni, että jossakin vaiheessa tulee taantuma. Suomi pääsi globaaliin nousukauteen mukaan niin myöhään, että on riskinä, että kasvu jää lyhytaikaiseksi.”: Bloombergin haastattelu 10.6.2018.

Valtionvelka on tällä hetkellä käsittämättömät 106 389 992 127€. Suomen valtiolla on siis enemmän velkaa kuin koskaan aikaisemmin historiansa aikana, nimellismäärällä mitattuna. Vertailun vuoksi on kerrottava, että vuonna 1990 valtionvelka oli alle 10 miljardia ja velan osuus BKT:sta 10,5 %.

Orpo on huolissaan velan kehittymisestä, mutta niin minäkin. Sattumalta on unohdettu kertoa, että ensimmäinen 50 miljardia osui EU:n alkuaikoihin, jolla siivottiin suomalaisten pankkien aiheuttamat sotkut. Toinen iso irtiotto tapahtui Vanhasen 2 ja Kiviniemen hallitusten aikana. Koko tänä aikana on ollut Kokoomus hallituksessa, myös on sattumaa että valtiovarainministerinä on toiminut muun muassa Iiro Viinanen, Sauli Niinistö, Jyrki Katainen, Alexander Stubb ja totta kai Orpo. Erityiskiitos Antti Rinteelle ja Urpilaisen Jutalle saitte haalittua lisävelkaa vaivaiset 20 miljardia. Tämä porukka on siis saanut valtionvelkaa kasvatettua lähes 100 miljardia.

Palataanpa hetkeksi kultaiselle 90 luvulle. Hallitus (Keskusta, Kokoomus, RKP ja Kristilliset) sitoi markan Euroopan valuuttayksikköön ecuun korkealla kurssilla, eli noudatti vahvan markan politiikkaa. Kurssin tiedettiin heikentävän Suomen kilpailukykyä ja pahentavan työttömyyttä. Samaan aikaan suuri ja mahtava Neuvostoliitto kävi kuolinkamppailua ja hallitus ei suostunut uskomaan selkeitä vaaranmerkkejä. Jotta asiasta ei tulisi liian helppoa, niin suomalaiset pankit tarjosivat rahaa ovista ja ikkunoista ja halpaa rahaa haettiin ulkomailta. Edellä mainitut seikat johtivat kansantaloudessa olevan rahamäärän voimakkaaseen kasvuun, joka puolestaan nosti asuntojen ja liiketilojen hintoja voimakkaasti. Syntyi kiinteistö- ja pörssikupla. Iiro Viinasen (kok) lupailuista huolimatta rahat loppui ja markka devalvoitiin kahdesti. Silloisen laman suurin virhe oli näin jälkeenpäin tarkastellen päättäjien kokemattomuus ja ymmärtämättömyys.

Siinä missä Suomen pankit pelastettiin, niin monet väliaikaisesti maksuvaikeuksissa olevat Pk-yritykset teurastettiin ja hallitus sekä Suomen tasavallan presidentti antoi tälle siunauksensa. Mauno Koivisto kutsui luokseen 6.51992 tuomioistuinten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajia. Mukana oli silloisen korkeimman oikeuden täysivaltainen kokoonpano. On siis väitetty, että presidentti painosti oikeuslaitosta olemaan positiivisempia pankeille velallisten ja pankkien välisissä oikeudenkäynneissä. Presidentti evästi kuulemma oikeuslaitosta loppukaneetilla. ”pankit voittavat aina”. Asiasta on olemassa muistiinpanot, joiden julkistamisen aikanaan Presidentti Tarja Halonen esti. Kävi siis yhtä huonosti kuin Tiitisen listan.

Vuonna 1992 ETLA:n raportissa Valtion velkaantuminen ja sen vaikutukset kansantaloudessa kerrotaan. ”Finanssipolitiikan keveys on siis Suomen velkaantumisen tärkein osatekijä tämän hajotteen perusteella. Valtion menoja ovat erityisesti kasvattaneet ja kasvattavat yhä työttömyysturvajärjestelmän menot sekä finanssisijoituksiin sisältyvä pankkituki. Vaikutukset voivat ulottua vuosikymmenien päähän.”

Kasinotalous ja kapitalismipeli on aika julmaa huvia. Meillä täytyy olla toimiva pankkijärjestelmä, jotta kansantalous toimisi toivotulla tavalla, sillä jonkun täytyy rahoittaa sinunkin talo, auto tai joku muu hankinta. Ikävää on, että tapahtuu maailmassa mitä tahansa maksajana on aina veronmaksaja. Ensin maksat oman velan pois korkoineen ja sen jälkeen verojen kautta pankkien mokat, jotka valtiot niin auliisti suostuu maksamaan. Väitän, että suurin osa Suomen valtion velasta on välillisesti tai välittömästi seurausta jostain pankkien aiheuttamasta kriisistä (Suomen pankkikriisi, Subprime-kriisi, Kreikka paketit…). Hyvä herra valtiovarainministeri mikä on seuraava pankkien aiheuttama kriisi, jonka veronmaksajat kustantavat? Mikäli valtio toimii pankkien rahoittajana, niin eikö silloin olisi johdonmukaista kontrolloida pankkien toimintaa ja valvoa, että pahimmalta vältyttäisiin. Luulisi nyt rahoittajalla ja takaajalla olevan jotain oikeuksia. Suomen valtiontaloudella ei ole varaa maksaa seuraavaa pankkikriisiä.

Vielä on jäljellä 90-luvun laman uhreja, mutta myös moni on poistunut jo keskuudestamme ja heistäkin liian moni oman käden kautta. ”90-luvun laman alkamisesta on jo vierähtänyt yli 25 vuotta ja yhä edelleen tuhannet suomalaiset ovat veloissa tämän taantuman seurauksena” Toivonkin lämpimästi, että Kike Elomaan lakialoite menisi läpi ja oikeus voittaisi.

Jyrki Åland

PS: Valtionvelka ehti nousta 314 773€ tätä kirjoittaessa

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Lukijan kynästä: Heitetäänkö Suomen Teboil-yrittäjät susille?

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 26.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 3 minuuttia

Teboil-yrittäjien ahdinko
– miksi syytön kärsii ja miksi autoilijaa vihataan?

Teboilin huoltoasemayrittäjät jotka ovat usein suomalaisia perheyrityksiä ovat ajautuneet sietämättömään tilanteeseen. Yhdysvaltain uudet pakotteet venäläistä Lukoilia vastaan ovat johtaneet Nesteen polttoainetoimitusten keskeytykseen 22.10.2025 ja uhkaavat jäädyttää maksuliikenteen 21.11.2025 mennessä. Tämä vie elinkeinon monelta yrittäjältä, jotka ovat jo valmiiksi kärsineet Venäjän käymän sodan laukaisemista aiemmista pakotteista ja boikoteista.
On väärin, että syyttömät yrittäjät ja jopa Teboililla tankkaavat autoilijat joutuvat kantamaan seuraukset täysin syyttöminä tilanteeseen.

Moni yrittäjä perusti Teboil-asemansa vuosia sitten, osa vasta hiljattain, luottaen vakaaseen franchise-sopimukseen. Esimerkiksi Alajärven Teboilin intialaislähtöinen perheyritys aloitti vain pari vuotta sitten, eikä kukaan osannut ennakoida että pakotteet iskisivät näin rajusti. Vuonna 2022 alkanut sota Ukrainassa johti Teboilin boikotteihin Suomessa, kun kuluttajat alkoivat vältellä asemia venäläisen omistuksen vuoksi. Myynti romahti ja yrittäjät, kuten Kouvolan Teboilin Matti Kulhelm, kertoivat liikevaihdon pudonneen jopa 30–50 % jo tuolloin. Nyt uudet pakotteet ja Nesteen toimituskatkos uhkaavat lopettaa toiminnan kokonaan, kun polttoainevarastot hupenevat viikoissa ja kassavirta tyrehtyy.

Vastustan jyrkästi sitä, että syyttömiä yrittäjiä rangaistaan suurvaltojen päätöksistä. He eivät ole päättäneet Lukoilin omistuksesta vaan tehneet sopimuksen haluamansa brändin kanssa. Aiemmat boikotit ja pakotteet ovat jo kurittaneet heitä, ja nyt tilanne voi johtaa konkurssiin.

Säälin näitä yrittäjiä, jotka ovat investoineet elämänsä huoltoasemille – kahviloihin, autopesuihin ja tankkauspalveluihin – vain huomatakseen, että heitä rangaistaan toisen valtion toimista. Tämä on todella epäoikeudenmukaista koska tässä ei kärsi vain yrittäjä vaan myös perheen toimeentulo on vaakalaudalla. Mistä leipää pöytään tai uusi työpaikka kun tietää nykyisen työttömyystilanteen. Tässä koko perhe joutuu kärsimään.

Lisäksi kun sosiaalista mediaa seuraa niin moni jopa iloitsee kun Teboil yritys kaatuu ja ihmisten toimeentulo on vaakalaudalla.
"siitäs sai kun veikkasi väärää hevosta" kirjoitti joku Teboilin vihaaja. Tällaista ei vaan voi käsittää. Mitään puolustusta tällä tavalla ajattelevalle ei löydy.

Entä miksi tavallinen autoilija, joka tankkaa Teboililla kohtaa vihaa? Vuoden 2022 boikottien aikaan some ja julkinen keskustelu leimasivat Teboilin asiakkaita "Venäjän tukijoiksi" vaikka moni valitsi aseman vain hinnan, sijainnin tai tottumuksen vuoksi. Esimerkiksi somessa nähtiin viestejä, joissa tankkaajia syytettiin "epäisänmaallisuudesta"
Tämä viha on kohtuutonta – autoilija ei ole syyllinen Venäjän politiikkaan sen enempää kuin yrittäjäkään. Moni suomalainen valitsee Teboilin, koska se on lähin asema tai tarjoaa edullisinta polttoainetta ja hyvää ruokaa matkustaville. Silti heitä moralisoidaan vaikka rahat menevät pääosin suomalaiselle yrittäjälle eivät suoraan Venäjälle.
Turhilta tuntuvat pakotteet ja boikotit vievät leivän yrittäjien pöydästä ja leimaavat tavallisia kansalaisia. Ymmärrän pakotteiden tarkoituksen (toisaalta en ymmärrä kun niistä on ongelmia vain niiden asettajille - ei itse kohteelle) mutta miksi hinta lankeaa pienyrittäjille ja autoilijoille? He eivät valinneet sotaa eivätkä omistajaa. Vaadin päättäjiä – Suomessa ja kansainvälisesti – etsimään ratkaisuja, kuten Teboilin myyntiä suomalaiselle toimijalle, jotta yrittäjien elinkeino pelastuu ja autoilijoita ei syyllistetä.

Perheyritysten toimeentulo ja suomalaisten arki ansaitsevat parempaa kuin pakotteiden ja vihapuheen varjon.
Toivon kuitenkin että tilanne ratkeaa vielä positiivisella tavalla että yrittäjät voivat huokaista ja jatkaa taas normaalia elämää.

Ollaan toistemme puolella ei vastaan. Rakennetaan ei tuhota.
Marjaana Virtanen

Pelastakaa sotamies Pekka Toveri – Satu-setä ei tiiä mitä tekee

Julkaistu 28.9.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Suomalainen media on onnistunut yhdessä asiassa täydellisesti: tekemään valheesta arkea. Päivästä toiseen televisioruuduissa ja lehtien sivuilla marssii esiin sama mies – Pekka Toveri – kuin jokin valtion virallinen satu-setä. Toveri on saanut vapaalipun sepittää tarinoita, jotka eivät ole kertaakaan osuneet oikeaan sitten vuoden 2022. Mutta eihän totuudella ole väliä, kunhan propaganda pyörii.

Miksi media edelleen nojaa mieheen, jonka jokainen lausunto hajoaa kuin korttitalo pienimmästäkin todellisuuden tuulahduksesta? Kyse ei ole enää erehdyksistä, kyse on järjestelmällisestä sumutuksesta. Toveri ei puhu vahingossa ohi, hän puhuu tarkoituksella ohi. Hän on propagandisti isolla P:llä.

Mutta missä on Supon rooli? Onko kansallisen turvallisuuden kannalta vähemmän vaarallista, että kansa elää valheessa, kuin että joku alkaisi kyseenalaistaa median kulisseissa pyörivän sotakoneiston? Onko Supon tehtävä todella tarkkailla kansalaisia samalla kun se antaa Toverin kaltaisten levittää mitä tahansa valhetta kansan päänmenoksi? Jos Supo ei tiedä, se on täydellisen kyvytön. Jos se tietää, se on osa samaa propagandaverkostoa. Molemmat vaihtoehdot ovat yhtä lohduttomia.

Kun professori Heikki Patomäki rohkeni sanoa ääneen jotain, mikä haiskahti edes etäisesti totuudelta, kuka nousi ensimmäisenä barrikadeille? Ei suinkaan media, ei poliitikot, vaan Pekka Toveri – Suomi-propagandan itseoikeutettu kenraali. Ja jälleen sama kaava: ei faktoja, ei rehellisyyttä, vain loputonta sepitystä.

On toki lohdullista, että kasvava osa kansasta jo naureskelee Toverin horinoille. Mutta yhtä huolestuttavaa on se toinen joukko – ne, jotka nielevät jokaisen valheen ja kohauttavat olkapäitään, kun valhe paljastuu: ”Ai jaa.” Juuri tämä välinpitämättömyys on se myrkky, jonka varaan propaganda rakennetaan.

Tulevaisuudessa tilinteon hetki vielä koittaa. Kansallista turvallisuutta vaarantavat propagandistit eivät voi loputtomiin piiloutua median kulisseihin. On täysin perusteltua kysyä: istuuko syytettyjen penkillä silloin myös suojelupoliisin virkamiehiä?

Sillä kansan vihollinen ei aina ole vieraan vallan agentti. Usein se on se hymyilevä, vakavasti otettava asiantuntija, joka kertoo sinulle sadun – ja pyytää sinua kutsumaan sitä totuudeksi.