Vähemmän urbaani legenda esittää U.K. Kekkosen sanoneen: "Älkää päästäkö Kokoomusta hallitukseen, ne tuhoavat Suomen talouden." Olivatpa Urkin sanoja tai eivät, Kokoomus päästettiin hallitukseen ja tapahtui seuraavaa:

Suomen neito oli juuri ja juuri toipunut kapaloiän turmasta – jossa se kaitsijoidensa ylimielisyyttä menetti vasemmat raajansa – eikä teini-iässään ollut ehtinyt vielä karvojen kasvuun, kun sen ruiskukkaiset herttuat olivat jo luvanneet ja valmistelleet sen Amuriikan sedän merentakaiseen haaremiin. Pohjolan nuori tytär hunnutettiin dollareilla ja suoristettiin kopeaan ryhtiin muoviluisella eurokorsetilla.
Uneen tuudittava seinäkellon raksutus vaihtui luottokortin kiireisiin piippauksiin ja mumman hillopurkkirivistöt peilikaapin mielialasäätäjiin. Pohjan plikka menetti särmänsä, sulki surun sisäänsä. Syntymästä asti kalvanut puna–valko-tautikin unohtuu, ison maailman huumaaman Suomi-pissiksen opiaattisen omahyväisyyden rauhoittama katse kiertää koti-ikävän, kaipuun ja katumuksen ohitse seuraavaan onttoon pikailon hetkeen.
Itsenäisyys ja yhtenäisyys: väritön vallankumous. Sitä Suomi tarvitsee.
Länsivallan järjestelmä – korporatismi, uusliberalismi, (EU)federalismi – ei ole kapitalismia eikä sitä vastaan voi "taistella" uustrendikkäällä, akateemisesti korrektilla Marx-nostalgialla. Jankutus "kulttuurimarxistien" homoislamisesta saatiosta, "EU-kommunisteista" ja flätöört-tason vakuuttelu pahan YK:n pahasta agendasta "tuhota suomalaiset" ovat yhtä lailla yhteisöä pirstovaa tärkeilyä, itsensä korottamista helisevillä älyttömyyksillä.
Vallankumousta tekemään ei tarvita kansallismielisiä tai punikkeja tai suvakkeja tai rajakkeja tai mamuja tai kantiksia tai juntteja tai feministejä vaan meidät kaikki – ihmisinä, kansalaisina, voimakkaina. Jokaisella tapansa ja osansa, mutta jokaisen suomalaisen kohtalo on sidottu yhteen. (Huom. ei hohhoijjaa "monikulttuurisina") Monimuotoisina – olemme jos riitaisia, myös samanarvoisia ja -vahvuisia yhteisön jäseniä.
Samanvahvuisuus pienten, vallattomien ihmisten kesken tahtoo tarkoittaa, ettei vahvuutta ole. Pienellä ihmisellä ei ole valtaa vaikuttaa elinympäristöönsä ennen kuin hän tajuaa olevansa laumastaan erotettu suurhuijauksen uhri. Rahanpalvonnan, itsekkyyden ja ääriyksilöllisyyden mainosrumpu, sielunsyöjämedian markkinoima menestyjähurmos on saanut härmän harkitsevan järjen unohtamaan oman menestyksensä ja selviämisensä perustan, yhteisöllisyyden.
Jo sanonta "suku on pahin" kertoo yhteisöllisyyden hinnan: vastuullisena palasena suurta, värikästä mutta silti tai juuri siksi toimivaa kokonaisuutta ei ole aina niin mukavaa. On vaivattomampaa selailla kohderyhmäaikakauslehdestä tai nettiryhmissä, miten rakentaa oma postpostmoderni – ah, niin omaperäinen – identiteettinsä ja elämänpiirinsä. Kiiltävät kannet kertovat, miten näyttää menestyjältä, miten valkata ja manipuloida "lähimmäiset" elämänsä kulisseiksi.
Ukon lapset, Pohjolan kitukasvuinen kansa, ovat unohtaneet suuruutensa sekä vieraanvaraisena että vetäytyvänä, tarpeen mukaan niin lämpöön kuin kylmyyteenkin sopeutuvana väkenä. Arat hokevat: ei vallankumous ole mahdollinen, ihminen on heikko. Itsekkäät hokevat: ei tasa-arvoinen yhteiskunta ole mahdollinen, ihminen on ahne. Veli-valta ja sen ylenantoinen sylimedia hokee: "Te vihaatte niitä ja ne teitä, älkää välittäkö meistä."
Niin kauan kun uskomme nämä valheet, niin kauan kun suomalaiset valitsevat illuusion oman navan tärkeydestä vahvan yhteisön eteen toimimisen sijaan, emme voi hävittää Hyvä Veli Kikytys -hallintoa, joka ulkomailla ulkomaille tuhlailee kansallisomaisuuttamme – hyvinvointiamme.
Suomen neidon häpeä Lännen pikkuhorohaaremissa jatkuu, kunnes härmän kansa havahtuu jumalakompleksin hellistä helmoista lammen pintaan tuijottelemasta ja nousee – kenties keskenään kiukutellen ja vittuillen mutta – yhdessä rakentamaan itselleen oikeudenmukaisen valtion.
Itsenäisyys ja yhtenäisyys: väritön vallankumous. Sitä kansa tarvitsee.
Kansa on valtio. Suomi olemme me.
Johanna Lehtonen






