Mainos:

Hallitus hämärähommissa? Passeja irakilaisille oleskelulupaa varten

Päivitetty 17.9.2018, Julkaistu 15.9.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Sunniva Drake hommasi viime vuonna passeja afgaaneille. Nyt hallitus siunaa saman tempun irakilaisten kohdalla. Moni ihmetteli viime vuoden kesällä, miten on mahdollista, että Espoon Sello-kauppakeskuksessa oli Afganistanin suurlähetystön henkilökuntaa Ruotsista ottamassa vastaan asiakirjapyyntöjä Suomessa olevilta paperittomilta afgaaneilta. Nyt hallitus tehtailee vastaavaa operaatiota irakilaisille.

Kansalaisaktivisti Pekka Koskenkorva kysyi viime vuonna Ulkoministeriöltä, mitä tietoa heillä Sellon tapahtumasta on. Koskenkorva sai vastauksen, ettei Ulkoministeriöllä ollut mitään tekemistä asian kanssa, eikä tapahtumalla ollut Ulkoministeriön lupaa tai hyväksyntää. Koskenkorva teki tapahtuman järjestäneestä Espoon kaupunginkirjaston aluejohtajasta Sunniva Drakesta valtionpetosrikostutkintapyynnön.

MV-lehti kirjoitti viime vuonna tapauksesta. Lainaus Pekka Koskenkorvan tutkimuspyynnöstä:

"Kansainvälisten sopimusten mukaan suurlähetystöt ovat vieraan vallan aluetta ja vehkeileminen vieraan vallan suurlähettiläiden ja muiden asiamiesten kanssa, Suomen viranomaisten tietämättä, täyttää valtionpetosrikoksen tunnusmerkistöt.

Asian tekee erityisen raskauttavaksi se, että tällä toiminnalla pyrittiin harhauttamaan Suomen virallista turvapaikanhakujärjestelmää. Afganistanin passin pystyi hakemaan kirjastosta kuka tahansa väittämällä, että on Afganistanin kansalainen, koska sitä ei ilmeisesti tarvinnut todistaa millään asiakirjalla."

Mainos:

Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kertoi eduskunnan kyselytunnilla 13. syyskuuta, ettei joitakin irakilaisia ole saatu palautettua kotimaahansa papereiden puuttumisen takia.

- Meillä on tosiaankin ollut aiemmin vähän ongelmana, että tiettyjä henkilöitä ei ole saatu palautettua takaisin Irakiin, koska paperit eivät ole olleet kunnossa. No nyt on Irakista tulossa viskaalit tänne, jotta saadaan papereita kuntoon näille henkilöille, jotka sitten olisi mahdollisesti saamassa työperäisen oleskeluluvan oltuaan ensin turvapaikanhakijoina, niin yksinkertaisen ihmisen yksinkertainen kysymys: miksi ei samalla vaivalla ne voi laittaa näitä papereita kuntoon myös niille henkilöille, jotka eivät ole saamassa työlupaa, jotta ne voitaisiin käännyttää takaisin sinne Irakiin?, ihmetteli Eerola.

Sisäministeri Kai Mykkänen kiemurteli vastauksessaan kuin mato koukussa.

- Me emme luonnollisesti valitse, kuka Irakin kansalainen menee tämän delegaation puheille hakemaan passinsa ajanmukaistamista, ja se on tietysti näistä henkilöistä kiinni. Voisin kuvitella, että sinne hakeutuu nimenomaan sellaisia henkilöitä, jotka tietävät, että heillä työperäisen oleskeluluvan saaminen on ollut kiinni nimenomaan siitä puuttuvasta matkustusasiakirjasta. Mutta että se on silloin tietysti näiden henkilöiden asia hakeutua - tämä on vain lisämahdollisuus.

- Sinänsähän tässä ei nyt niin dramaattisesta asiasta ole kysymys, koska meillä on esimerkiksi Afganistanin Tukholman lähetystö tehnyt aiemminkin tämmöisiä samantyyppisiä missioita, joissa sitten tietyt henkilöllisyystodistusasiakirjat täyttävät henkilöt ovat voineet passejaan uusia samalla tarkoituksella, vastasi Mykkänen Eerolalle.

Katso Eerolan kysymys ja Mykkäsen vastaus Arto Luukkasen puolentoista minuutin pituiselta YouTube-videolta:

https://youtu.be/QamAztEfEhU

Pitäisikö Mykkäsen vastauksesta päätellä, että toisin kuin Pekka Koskenkorvalle vastattiin, Afganistanin suurlähetystön toiminnalle Sellon kirjastossa viime vuonna oli hallituksen siunaus?

Ydinkysymys kuuluukin, miksi kaikkia paperittomia irakilaisia ei viedä irakilaisdelegaation puheille papereiden järjestämistä varten, jos kerran paperien puuttuminen estää palautuksen Irakiin?

Lähteet: MV-lehti, YouTube

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

15 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Vexi
Vexi
8 years ago

Selvisi tämäkin varmuudella. Hallitus hakee halpatyövoimaa, eikä heillä ole aikomustakaan poistaa laittomasti (monen turvallisen maa kautta) tulleita lapsia,alaikäisiä partasuisia pakolaisia, tp-hakijoita, laittomia maahanmuutajia, tai laittomia työmarkkinoille pyrkijöitä. Kaikkia näitä nimityksiä on nyt tässä hallituksen kieroilussa käytetty, mutta oikea nimi taitaa olla islamistien etujoukko, koska lähes pelkästään nuoria sotilaskuntoisia miehiä on tullut.Öljyrikkaalla Irakilla olisi varaa viedä kansalaisensa takaisin, mutta lähettävät heidät mieluummin islamin etujoukoksi Eurooppaan meidän elätettäväksi.

Runtiti-pou
Runtiti-pou
8 years ago
Reply to  Vexi

No ei tätä ole Suomessa päätettty tätä isoa kuviota ainakaan ja pelkästä halistyövoimasta tässä ei ole kyse, vaan Euroopan tuhoamisesta ja maailmanlaajuisen hirmuvallan ja maailmankylän / kommunistisen maailmanvaltion luomisesta.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Liittyy tähän: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80810/vo%20kyky%20julkaisu_netti_FINAL.pdf

Uuden maailman järjestyksen kotimaiset kätyrit toteuttavat häikäilemättä suunnitelmaa Suomen kansan tuhoamisesta.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago
Reply to  Röhkäle

”The EU has BRIBED 28 Prime Ministers with £10 million per treaty to sign away their nations and their freedom. Ordinary Ministers get less. Its much cheaper than building weapons and going to war, as Adolf Hitler did.”
”Expose the EU dictatorship and its police state”,https://eutruth.org.uk/

”The EU is corrupt and cannot account for 95% of its expenditure (yes, ninety five % lost)
The EU has over 200,000 offshore bank accounts from which it pays BRIBES.”
”Fifty reasons to leave the EU”,http://www.eutruth.org.uk/50reasonseu.html

Minä
Minä
8 years ago

Oikeassa järjestyksessä asioita hoitaessa olisi laittomasti maassaoleva ensin palautettava kotimaahansa, eikä mitään työlupia. Kotimaastaan käsin saa tietysti hakea työviisumia, kuten normaalistikin. Se, että on änkeytynyt Suomeen ”paperit hukaten” on luonnollisesti katsottava vakavaksi syyksi epäillä henkilön luotettavuutta ja kelvollisuutta.

Lääkärintodistus
Lääkärintodistus
8 years ago

Jaa, jos mvlehden ”toimittaja”. Häärii täällä, heippa. Ulkomaalainen ukko itsellään eikä ymmärrä, kuka voi passin kenellekään myöntää. Suomen lähetystöt ulkomailla jelppivät suomalaisia, voivat matkustaa jopa naapurimaahan, missä ei ole Suomen konsulaatti aika.

Elf
Elf
8 years ago

Mykkänen on heikko poliitikko.

Juuda
Juuda
8 years ago
Reply to  Elf

Mykkäsen olisi parempi olla mykkä kuin kusipää.

Huomioitsija
Huomioitsija
8 years ago
Reply to  Elf

Ihan menee älyttömäksi Hakeevat työtä vähäks aikaa Kuinkas sitten kun työ ei maista niin jäädään veronmaksajien elätettäväksi Aina valitetaan kuinka vanhuksia elätetään Kyllä vanhukset maksaa isompaa veroa isompaa sairaanhoito maksua ja lopun eläkkeensä hoitoonsa

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago

Näin Rotschild-agentti Macronin johtamassa Ranskassa:

”Valkoihoiset isät katoavat ranskalaisista oppikirjoista
Euroopan väestön vaihtaminen nälyy oppikirjoissakin.

Ranskan johtava oppikirjojen valmistaja, ja yksi niistä harvoista kustantamoista joilla on opetusministeriön sertifikointi, näyttää alakoululaisille suunnatussa, ja jo kouluihin jaetussa oppikirjassa arabi-ranskalaisen perheen, jossa äiti on ranskalainen. Toisinpäinhän se ei voisi olla, sillä muslimit vahtivat tyttöjään.

Editions Nathanin sivulle.
Samantyyppistä, rodullisesti suuntautunutta materiaalia, jaetaan koululaisille useissa EU-maissa, mm. Ruotsissa.”

https://mvlehti.net/2018/09/15/valkoihoiset-isat-katoavat-ranskalaisista-oppikirjoista/

NukkeMestari
NukkeMestari
8 years ago

Yhdysvaltojen nukkehallituksen virkamiehet saapuu saa nähdä tulevatko islamisti kaavuissa vai länsimaisesti pukeutuen obeliski kravaatit kaulassa.

juha.
juha.
8 years ago

Idiootti.

Taas äimän käkenä
Taas äimän käkenä
8 years ago

Olisi muuten melkoinen tempaus jos vaikka Junes Lokka tai joku muu sopivasti naamioitu kielitaitoinen kävisi hakemassa irakin passin väärälle nimelle ja nauhoittaisi koko härdellin.
Koko passiparty haisee taivaisiin asti mutta kai joku tuollakin tienaa ja saa rispektiä…

siinä syy
siinä syy
8 years ago

Sunniva Drake on oikeasti mykkäsen kadoksissa ollut biologinen äiti. Yhdennäköisyys on ilmeinen.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago

Punaporvari Mykkäsen toimet ovat valveutuneilla kansallismielisillä tahoilla herättäneet aiheellista kritiikkiä.

Jukka Hankamäki:
”Mykistävän typerää turvapaikkapolitiikkaa”:
http://jukkahankamaki.blogspot.com/2018/09/mykistavan-ristiriitaista.html

Harvinainen Muumimuki myytiin ennätyssummalla

Julkaistu 24.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Testiversio "Diving with Seashells" valmistettiin kymmenen kappaletta ja jaettiin Arabian tehtaan henkilökunnalle.

Harvinainen Muumimuki on myyty 46 023 eurolla. Muumimukit rahaksi -verkkokaupan mukaan kyseessä on korkein tunnettu summa, joka Muumimukista on koskaan maksettu.

Kauppa kertoi keskiviikkona, että huutokauppa alkoi viime vuoden lopulla ja viisi huutajaa tarjosi yli 40 000 euroa. Ostaja on liikkeen mukaan pitkäaikainen keräilijä Pohjoismaista. Kauppa viimeisteltiin huhtikuussa.

Muki on nimeltään Uimahyppy simpukoilla, ruotsiksi Simhopp med snäckskal. Tavallinen Uimahyppy-muki oli sarjan ensimmäinen kesämuki ja se ilmestyi vuonna 2006. Simpukkaversio oli Arabian koesarja, joka ei koskaan tullut myyntiin. Se annettiin tehtaan henkilökunnalle. Kauppa arvioi, että mukeja on jäljellä noin kymmenen kappaletta.

Ennätys on kaupan oma, ei riippumaton rekisteri

Muumimukit rahaksi -yrityksen toimitusjohtaja Rasmus Rantanen kertoi ruotsinkieliselle Ylelle odottaneensa ennätystä, sillä vastaava muki myytiin edellisen kerran julkisesti viisi vuotta sitten noin 23 000 euron vastaavalla summalla ruotsalaisessa huutokaupassa.

Mainos:

Hän myöntää myös, että vielä korkeampi summa on saatettu maksaa yksityisesti. Piirit ovat kuitenkin pienet, ja hänen mukaansa tällainen kauppa olisi todennäköisesti tullut tietoon.

Kauppa viittaa myös vuoden 2004 Fazer-mukiin, jota valmistettiin 400 numeroitua kappaletta, toisena erittäin arvostettuna painoksena. Kauppa arvioi sen arvoksi 15 000 euroa.

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 18.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Google on allekirjoittanut sähkön ostopöytäkirjan, joka kattaa puolet Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Arkistokuva vuodelta 2020.

Google kertoo investoivansa vähintään 13 miljardia euroa suomalaisiin datakeskuksiin vuosina 2027 ja 2028 – yhtiön mukaan kyseessä on sen suurin yksittäinen investointi Euroopassa. Samalla Google on allekirjoittanut Fortumin kanssa sähkönostosopimuksen, joka varaa vuodesta 2030 vuoteen 2049 asti jopa puolet Suomen Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista.

Ilmoitus tehtiin 9. syyskuuta. 13 miljardia euroa on Googlen oma kaksivuotinen investointikehys, ei laskelma täysin uusista projekteista.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kutsui päätöstä osoitukseksi Suomen vahvuuksista ja sanoi lehdistötilaisuudessa:

— Tämä tarkoittaa työpaikkoja, paljon työpaikkoja suomalaisille ympäri Suomen. Investointien odotetaan tuovan kunnille merkittäviä verotuloja.

Mainos:

Puolet voimalasta varattu – uusi ydinvoima vasta paperilla

Paketin konkreettinen osa on sähkö. Google ja Fortum ovat allekirjoittaneet 22-vuotisen sopimuksen, joka kattaa 50 prosenttia Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Kyse on verkossa jo olevasta energiasta, ei uudesta voimalasta. Reaktorit otettiin käyttöön vuosina 1977 ja 1980, ja ne vastaavat noin 10 prosentista Suomen sähkönntuotannosta. Puolet tästä on noin 4 terawattituntia vuodessa – suunnilleen saman verran kuin kaksi miljoonaa pientä kerrostaloasuntoa kuluttaa vuodessa.

Fortumilla on jo käynnissä miljardiohjelma voimalan toiminnan jatkamiseksi vuoteen 2050 asti. Noin 700 miljoonaa euroa odottaa vielä investointipäätöksiä. Googlen sopimuksen on Fortumin mukaan tarkoitus tuoda jatkamiseen tarvittavaa tulovirran varmuutta. Sitä vastoin uusi ydinvoima Loviisassa on vasta selvityskumppanuus, ei rakentamispäätös.

Google arvioi rakennusvaiheen tukevan yli 37 000 työpaikkaa Suomessa. Luku on yhtiön ennuste koko toimitusketjulle ja paikallisille kerrannaisvaikutuksille – ei Googlen omia palkkauksia. Seuraavat ratkaisevat päätökset tehdään Fortumin hallituksessa niiden satojen miljoonien eurojen osalta, joita ei ole vielä hyväksytty.

EU-pankki sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa ydinlämpöön Suomessa

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 16.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kuva Steady Energyn LDR-50:stä, reaktorista, joka on suunniteltu rakennettavaksi maan alle ja toimittamaan lämpöä kaukolämpöverkkoihin.

EU:n oma pankki, Euroopan investointipankki (EIP), sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa suomalaiseen Steady Energy -yhtiöön. Rahalla edistetään pientä modulaarista reaktoria (SMR), joka ei tuota lainkaan sähköä, vaan ainoastaan kuumaa vettä kaukolämpöverkkoihin – kyseessä on pankin historian ensimmäinen sijoitus SMR-teknologiaan.

Ilmoitus tehtiin 15. syyskuuta, ja summa on osa laajempaa rahoituspakettia, jossa on mukana institutionaalisia, strategisia ja yksityisiä sijoittajia. EIP:n lehdistötiedotteen mukaan varat käytetään tutkimukseen ja kehitykseen, testaukseen sekä lisensointiin Suomessa vuosina 2026–2028 – työhön, joka edeltää ensimmäistä kaupallista laitosta. Yhtään reaktoria ei ole vielä toiminnassa.

Rahoitus on etuoikeutettu vakuudeton laina, joka voidaan vaihtaa osakkeiksi, jos yhtiö listautuu pörssiin. Pankki kuvailee sitä pitkäaikaiseksi kärsivälliseksi pääomaksi – käytännössä asemana, joka antaa EIP:lle mahdollisuuden tulla osakkeenomistajaksi, jos hanke onnistuu. Toimintaa tukee EU:n InvestEU-ohjelma.

Lämpöä sähkön sijaan

Steady Energyn LDR-50-reaktorikonseptin teho on 50 MW, ja se käyttää vettä sekä hidastimena että jäähdytysaineena, mikä on sama perusteknologia kuin nykyisissä kevytvesireaktoreissa. Ero on paineessa ja lopputuotteessa: matalamman paineen muotoilu tuottaa ensisijaisena tuotteenaan lämpöä, joka voidaan syöttää suoraan kaukolämpöjärjestelmiin – putkistoihin, jotka jakelevat kuumaa vettä koteihin, toimistoihin ja muihin rakennuksiin.

Mainos:

Koska lämpöä ei tarvitse ensin muuntaa sähköksi, huomattavasti suurempi osa reaktorin lämpötehosta voidaan hyödyntää EIP:n mukaan. Laitos on myös tarkoitus rakentaa maan alle, minkä pankki sanoo parantavan turvallisuutta ja suojausta.

Yhtiön toimitusjohtaja viittaa siihen, missä suurin osa energian kysynnästä todellisuudessa on.

— Yli 40 prosenttia lopullisesta energian kysynnästä on lämpöä. Suurin osa kuluttamastamme lämmöstä tulee fossiilisista polttoaineista., sanoo Tommi Nyman.

Hän sanoo yhtiön ratkaisun mahdollistavan "riippuvuutemme vähentämisen tuontipolttoaineista entisestään".

VTT:n spin-offista suunniteltuun listautumiseen

Steady Energy eriytettiin Suomen valtion tutkimuslaitos VTT:stä vuonna 2023. Helsinkiin rakennetaan parhaillaan ei-ydinkäyttöistä pilottilaitosta, jossa keskeisiä turvajärjestelmiä testataan ennen lisensointiprosessia.

EIP:n mukaan 3North Partners ja Steady Energy ovat ilmoittaneet suunnitellusta fuusiosta, jonka myötä yhdistynyt yhtiö listautuisi Nasdaq First North -markkinapaikalle Suomessa.

World Nuclear News raportoi, että yhtiö on allekirjoittanut sopimuksia 15 reaktorista Suomessa ja tavoittelee ensimmäisen rakentamisen aloittamista vuonna 2029. Vuonna 2025 Suomen Säteilyturvakeskus (STUK) totesi alustavassa konseptiarviossaan, että ratkaisut voitaisiin suunnitella täyttämään turvallisuusvaatimukset. Arvio ei ollut varsinainen lupa.

Nuorten miesten palkat laskevat Suomessa

Julkaistu 15.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
STTK:n mukaan alle 35-vuotiaiden tulojen taso Suomessa on edelleen alle ennen finanssikriisiä olleen tason.

Suomalaiset nuoret aikuiset ovat jääneet taloudellisesti jälkeen, kun taas vanhempien ikäryhmien tulot ovat kasvaneet voimakkaammin. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK varoittaa erityisesti nuorista miehistä, joiden palkkatulot ovat laskeneet.

STTK:n ostovoimakatsauksessa seurataan reaaliansioiden muutoksia Suomessa vuodesta 1966 lähtien ja vertaillaan eri ikäryhmiä. Erot heijastavat sekä palkkakehitystä että työllisyyttä, ja myös nouseva eläkeikä vaikuttaa tuloksiin.

STTK raportoi, että reaaliansiot ovat nousseet kaikissa ikäryhmissä vuodesta 1966, mutta hyöty on koitunut pääasiassa vanhemmille ikäryhmille. Alle 35-vuotiaat ovat edelleen 10–15 prosenttia vuoden 2008 tasonsa alapuolella, kun taas 25–34-vuotiaiden palkkatulot ovat lähellä vuoden 2010 tasoa.

— Sitä vastoin saman ikäryhmän miesten palkat ovat laskeneet lähes 2 500 euroa vuodessa alle pandemiaa edeltävän tason, STTK:n ekonomisti Tom-Henrik Sirviö kertoi Ylelle.

Mainos:

Yhdeksi mahdolliseksi selitykseksi STTK toteaa, että työttömyys on viime aikoina ollut miesten keskuudessa noin kaksi prosenttiyksikköä korkeampaa kuin naisilla. Järjestö haluaa uudistaa nuorisotakuun ja laajentaa korkeakoulutusta.

— Nuorisotakuu on uudistettava siten, että nuorille taataan aidosti pääsy työhön tai koulutukseen, Sirviö sanoi tiedotteessa.