Mainos:

Berliinin metroaseman rappusilta maahanpotkitun naisen potkijoista palkkio. yksi kiinni jo

Päivitetty 19.12.2016, Julkaistu 13.12.2016 – Kirjoittaja Toimitus

Poliisi on saanut yhden videossa esiintyneistä miehistä kiinni. Kiinniotettu ei ole naista potkaissut, mutta paljon on saatu johtolankoja ja vihjeitä muistakin osallisista, sanoo poliisin tiedottaja Stefan Petersen. Kiinniotetun kuulustelut alkavat 13.12.

bodyguard

Myös osa saksalaisista on pitänyt tekoa niin törkeänä, että yksikin anonyymi liikemies on tarjonnut 10000€ löytöpalkkion syyllisen jäljille johtavista vihjeistä. Myös saksalaiset turvallisuusalan yritykset ovat lähteneet löytöpalkkio tarjoukseen mukaan.

Michael Kuhr Berliner turvallisuus palvelusta on luvannut 2000€ "paskiaisen" osoitetiedoista.

Michael arvostelee kovin sanoin sitä kuinka jo 27. lokakuuta valvontavideon tapahtumista aloitetaan tutkinta vasta nyt , kun asia tuli julkisuuteen.

Mainos:

Poliisin tiedottaja Winfrid Wenzel kertoo Berliinin poliisin saaneen paljon negatiivista palautetta juuri hitaudesta ja toimettomuudesta.

Tiedottaja ja valtakunnansyyttäjä Martin Steltner pitää hieman huolestuttavana löytöpalkkioiden mainostamisesta julkisesti. On laillista kerätä rahaa ja tarjota palkkio, mutta tälläinen voi riistäytyä käsistä. Michael Kuhrin esiintymistä julkisuudessa hän ei halua kommentoida.

Päivitetty 14.12: Poliisit ovat tunnistaneet tekijän, joka on ilmeisesti poistunut maasta. Mies on Bulgarian kansalainen.

Päivitetty 19.12: Potkija saatu kiinni. Bulgarialais taustainen mies pidätettiin Berliinissä bussista, videotodisteen mukaan myös miehen veli kuului samaan porukkaan metroaseman tapauksessa.

Video tapahtumasta:

https://www.youtube.com/watch?v=kNtsssxQSZA

Lähde: www.welt.de

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

13 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Eetee
Eetee
9 years ago

Meillä potkinnasta saa suuremman palkkion. Pysyvät suhteet suomeen ja täysihoidon.

Arto Miikkulainen
Arto Miikkulainen
9 years ago

Refugees welcome and I have a dream-vasurisuvakitkin herätyyyyys!

Karma
Karma
9 years ago

Schauen Sie diese vier Schweine !! Sie greifen ohne jeden Grund gegen die örtliche deutsche Person an. Ich hoffe, sie haben das gleiche Schicksal, wenn die Menschen sie finden.

neekerin tappaja
neekerin tappaja
9 years ago

Tollanen neekeri ois kiva kohdata, potkisin päähän niin kovaa ettei neekeri enää koskaan söisi muuta kuin lientä eikä myöskään kävelisi metriäkään halvaantumisen takia! Kannan tästä eteenpäin mukanani aina nyrkkirautaa ja teleskooppipamppua ja jalkaani laitan steel cap-maiharit niin tulee siinä neekerillä ikävä takaisin neekerilään! Vitun pellet saatana, muslimit kuuluu krematorioon eikä euroopan kaduille! Ja kaikille suvakeilla sanon: Te kuolette samaan tapaan kuin nämä neekerit joita ylistätte! VITTU!

FuryFist
FuryFist
9 years ago

jos pärjäät neekerille, monet puhuu mut harva niitä uskaltaa ees mennä lyömään vaan katsotaan alas ku möykkäävä apinalauma on lähellä ja pyritään huomiota herättämättä katoomaan, itse ku kävelen kadulla ja tulee paviaanilauma vastaan ja jos ne ei vastaan kävellessään väistä niin mä kävelen suoraa läpi koska en pelkää näit apinoit, ja ku on sen verran painittu, nyrkkeilty ja puntattu täs elämäs että noi ei ees uskalla alkaa muutaku isolla porukalla. noi on niinku manneja siinä kuitenkin et porukalla pitää koska yksin ei oo munaa, ja sitte nää ny on pahempia ku mannet sillee et mustalaiset vetää ees johonki rajaa eli ne ei tee seksuaalirikoksia se on ainoo raja mitä ne ei ylitä mut kaikkee muuta ne tekee esim luulet että koiras on karannu pihasta? se on pöllitty mannejen toimesta ja myydään ne pöllii niitäki mä joskus hengannu niiden kaa niin tiedän, ja ne myös kiltteyttään pyrkii koukkaamaan kaikkien eläinten jotka menee tien yli, ylitse yrittäen varmasti osua. mut mustalaisten kaa ny viel on pärjätty vaik paskaa neki on. mut sitte taas nää mamuthan pistää lihanpaloihin rotanmyrkkyä ym paskaa ja tappaa meidän koiria sillee huvikseen ja ku ne vihaa koiria. se on kans vitun hienoa. mutta tokihan me suvaitaan koska ollaan niin hienoja ihmisiä….

S.Lundgren
S.Lundgren
9 years ago

Käytännön osoitus siitä hampaattomuudesta jolla poliisi on suitsittu, ilman julkituloa kukaan ei olisi vaivautunut tekemään asian eteen yhtään mitään, omaaloitteisuus mitä todennäköisemmin olisi myös näkynyt virkauralla etenemisessä ! Ainoa keino estää näitä on tekijöiden kiinnisaaminen, ja rankaistuksen kärsimisen jälkeen välitön karkoitus, ilman valitusmahdollisuutta, vankeusaikana mahdollisuus valittamiseen tulee suoda, mutta mikäli teosta ei tuomita vankeutta, teon tekijä otetaan kiinni siksi aikaa kun valitusta käsitellään, minkä jälkeen välitön karkoitus, etniseen kotimaahan tai vastaavaan taustaryhmäänsä.

Eero Tillanen
Eero Tillanen
9 years ago

Ajatellaanpas hetki, ketkä ovat tämän islamistisen invaasion takapirut ja miksi tätä tehdään. 5 pisteen vihje: Samaiset äpärät saivat itselleen oman valtion, kun manipuloivat natseja kuljettamaan omiaan Saksasta 20- ja 30-luvuilla Palestiinaan ja siellä sitten usuttivat muslimit ja kristityt toistensa kurkkuihin.

Aivan samasta asiasta on kyse tässäkin, meitä harhautetaan tällä islamistien meihin kohdistaman väkivallan avulla. Siitä syystä noita sikoja on tänne Eurooppaan sionistien käskystä päästetty, jotta saadaan aikaan väkivaltaa meidän ja niiden välille. Niistä aiheutuu mahtavat kulut ja lisäksi ne toimivat savuverhona sille, kun meidän maanpetturipoliitikkomme yksityistävät kaiken kansallisomaisuuden ja lahjoittavat sen pilkkahintaan pois. Valtionyhtiöt ovat käytännössä jo menneet, samoin suuri osa infrasta. Seuraavaksi menee tieinfra, sitten pohjavedet, metsät ja vesialueet.

Mitä on sen jälkeen jäljellä? Aivan, peltomaat! Maataloudenkin maanpetturipoliitikkomme ovat käytännössä ajaneet alas, joten kohta Suomi ei ole enää suomalaisten, vaan sionistien omaisuutta. Joko suoraan tai omistusketjujen kautta.

Herätkää nyt suomalaiset, jumalauta! Kohta on liian myöhäistä! Meidän on tehtävä Islannit, tai muuten olemme tuhon omat. Maanpetturipoliitkot vankilaan, aina taloustieteiden tohtori Mengelestä alkaen. Se aloitti Suomen talouden romuttamisen vahvalla Markalla ja salasi rikoksensa konklaavillaan, missä yrittäjät ryöstettiin ja roistopankit vapautettiin vastuusta. Muumilehmä jatkoi rikosta julistamalla konklaavin salaiseksi 100 vuoden ajaksi.

Nelli Kuukeri
Nelli Kuukeri
9 years ago
Reply to  Eero Tillanen

Oletko sanut koulutuksesi Pjongjangin vallankumouksellisessa yliopistossa? Paatos ainakin on taattua juche-tasoa!

Nelli Kuukeri
Nelli Kuukeri
9 years ago

Katsokaa tarkemmin videota, puusilmät! Naisella on musta peittävä huivi (muslimi?) ja miehellä kaljapullo kädessä. Ettei vaan olisi kuitenkin muslimien välinen kahakka?

FuryFist
FuryFist
9 years ago
Reply to  Nelli Kuukeri

Ei kyl sillä on normaali huppu että ihan valkonaama saastainen huora toi on jonka saaki potkia alas rappusia herrasväen toimesta, ja tää ny on kuitenki sitä että nuoriso vähä keppostelee, tartte maahanmuuttajia alkaa syrjimään siitä että ne vähä tuo värinääkin muuten niin harmaaseen valkoisten tunkkaiseen kulttuuriin. kuten tälläistä me tarvitsemme, he sentään osaavat kommunikoida ja panna naisia toisinku esim suomalaiset miehet eivät osaa siksihän ne tänne haluaaki ku ne tietää että naista saa ja ihan oikeutetusti ne saa potkia tuollaisia rasistihuoria päähän, koska voin olettaa että ennenkö toi pätkä alkoi noi maahanmuuttaja nuoret olivat yrittäneet iskeä tämän rasistisen sika huora naisen joka ei ollut kiinnittänyt heihin huomiota vaan kävellyt vaan joka on väärin ja itsepuolustuksena tämä herrasmies sen potkaisi alas rappusia joka on ihan oikein koska muija oli saatanan RASISTI! ilman rasismia ei olisi väkivaltaa valkoisia kohtaan.

Oikeesti on se hyvä et tätä tapahtuu jatkuvasti ympäri eurooppaa ja ne mitkä tulee uutisiin on harvinaisia tapauksia, mä oon monia kertoja joutunu yöllä herään saattaan naispuolista kaveria kotiin ku mamulauma lähteny sen perään ja olis raiskannu ja tappanu ne varmasti jos en olisi ehtinyt paikalle ennenkö ihmiset oli hajaantunut ja valot sammunu. ja se miten paljo noi kunnioittaa esim suomes suomalaisia? se on erittäinki vitun korkeella joo, se on kyl niin hienoa tosiaan et näkee suomalaisiaki muijia buqrat päällä vai miksi niitä peittopaskoi kutsutaankaa. kyllä suomalaisille lutkille tumma muna kelpaa ja tunsin yhen joka pani vain ählyjä, ja se on todennäkösesti jo ottanu useesti lättyynsä ja vähä useempiki heimolainen on pitäny sillä hauskaa ku yks tuonu sen kämpille. mut jos et anna vapaaehtoisesti ne toki ottaa. se on totta et niis on sillee miestä että ne ei anna naisten hyppiä silmille mitä suomalaistenki pitäis tehdä mut toki me ei julkisesti piestä muijia ja raiskailla niitä väkivaltaisesti suomalaistenki raiskaukset on pääosin jotain treffi-raiskauksia ja sammuneen nussimisia sekä tiiän pari tapausta jossa on syytetty vaan siksi että äijä ei oo ollu kiinnostunu panemisen jälkeen. mut se on totta et islami ja me ei voida olla olemas samas paikas, me ei voida tulla toimeen se on täysin fakta, toisen puolen on hävittävä. ja se että suomi on ajettu konkurssiin myös näiden tuonnin vuoksi ja niiden vitusti korkeempien tukien vuoksi myös niin uskon että täs on isompi salaliitto, kukaa päättäjä ei olisi niin vitun tyhmä ku miltä ne vaikuttaa. suomi todennäkösesti myydään pois ja nää mamut on ehkä oikeesti tuotu tänne rellestään että me keskityttäis siitä vääntämiseen. ja mamuongelma on sellainen että jo olevat mamut riittää siihen että suomi alistuu ja valkoisista tulee niiden orjia paris kymmenes vuodes, sisällissota euroopas on kokoajan ollu syttyys islam vs me, mut mikää valtiotaho kuten vaikka suomi ei laittais armeijaansa poistaan näitä vaikka nää kuinka aseistautuis ja järjestelmällisesti vangitsis ja tappais meitä. mä oon aina ollut sitä mieltä ja oon edelleenki et tarvitaan kansanliike 1000 ihmistäki aseistautuneena riittäis lähettään nää apinat takas mistä on tullutki ilman että valtio voi pistää hanttiin. vielä ku se olis mahdollista, 5 vuotta niin se on jo ihan liian myöhäistä 15 vuotta niin näiden määrä on moninkertaistunu ja on jo sotimiskykyisiä niiden kaikki penskat ja niitä on 5 kertaa enemmän ja niit roudataanki lisää niin me ei mahdeta mitää enää silloin ja ku hyökkäykset tulee sisältäpäin niin millään järjestelmällä niitä ei voida voittaa siksi, suomalaiset miehet suurimmaks osaks oikeesti tulee teurastetuiks ja naiset näiden seksiorjiksi ja lisääntymisvälineiksi sekä nyrkkeilysäkeiksi tietenkin. se on se tulevaisuus mikä tässä on edessä johon kannattaa alkaa valmistautuun, itse en ilman matsia ole lähdössä saati antaas näiden ottaa suomea haltuunsa mut yks mies ei paljoa voi tehä. siks mä oon ajatellut perustaa kansanliikkeen, katsoo olisko näppiksien takaa porukkaa tarpeeksi valmiina organisoituun suojeleenki tätä maata ja ratkaiseen tän tilanteen, eli yksinkertaisesti palauttamalla kotimaihinsa nää yhdel isol laival. isoa fundingia ei tarvita ja monilla on aseita valmiistaan ja lisää pystyy pienel rahal hankkiin että saadaan ees suomi pelastettua, tosin samalla olis kyllä erittäin hyvä pistää maanpettureiden päät pölkylle tuolta eduskunnasta ja hallituksesta. mä tuun tekeen sivut ja mainostaan sitä ympäri foorumeita, liittykää jos jaatte saman huolen ja ootte valmiit uhraan pienen palan elämistänne pelastaaksenne elämänne ja poistaan tän uhan kokonaan. muut maat todennäkösesti seuraa perässä ja eurooppa alkaa parantuun sen jälkeen hiljalleen, mut se on vain jos meillä kansana on rohkeutta toimia itse eikä sokeasti olettaa että jotku päättäjät tekis jotain tai et äänestäminen vaikuttais paskaakaa lopputulokseen, ei vaikuta vaan meidän oikeat toimemme vaikuttaa! muistakaa nimimerkki FuryFist se on se mitä käytän tän perustaessani.

VarttiHullu
VarttiHullu
9 years ago
Reply to  Nelli Kuukeri

Ei sillä ole mitään merkitystä, oliko nainen muslimi tai ei, sillä tuo low-life sakki ei ansaitse minkäänlaista myönnytystä siitä, oliko kohteena ”omat” vai ”vieraat”.

Helen West
9 years ago

Saksan poliisi on täysin sionistisen miehityshallinnon komennossa. Nyt rikollisena pidetäänkin sitä, joka vuoti julkisuuteen tuon karvakäden rasistisen ja raukkamaisen pahoinpitelyn metroasemalla:

https://redice.tv/news/german-police-tracking-racist-who-leaked-video-of-migrant-kicking-woman-down-stairs

Hemmo
Hemmo
9 years ago

Näin matut kiittävät turvapaikasta.

Olisi aika suomalaisten herätä. Nämä matut vihaavat meitä. Me suomalaiset olemme pieni vähemmistö tällä planeetalla ja meillä on vain tämä yksi maa. Ei pilata sitä hyysäämällä täällä vihamielisiä tai edes passiivisia matuja.

Hakkerit iskivät Ranskan veriplasmavarastoon

Kyberturvallisuus

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
EFS-veripalvelun rakennuksen sininen julkisivu Sensissä, jossa on EFS-kyltti, punainen veripisara-grafiikka ja luovuttajien pysäköintiopasteet.
Arkistokuva: Ranskan veripalvelu EFS Sensissä. Tätä toimipistettä ei ole vahvistettu yhdeksi hyökkäyksen kohteeksi joutuneista laitoksista.

Uudet kyberhyökkäykset ovat koetelleet verenluovutuspalveluja Ranskassa hakkereiden murtauduttua ranskalaisen veriplasman jäähdytysjärjestelmiin ja asetettua pakastinhuoneiden lämpötilaksi 110 °C. Hyökkäys tapahtui samana yönä, jona ruokakauppoihin Ruotsissa ja muualla Euroopassa iskettiin.

Yksi yritys, jonka on vahvistettu joutuneen kohteeksi, on Coolworld, joka ylläpitää säilytyskontteja Ranskan veripalvelulle Etablissement français du sangille (EFS), muun muassa Bourgogne-Franche-Comtén alueella.

Pakastinhuoneissa säilytetään verenluovuttajien näytteitä -30 °C:n lämpötilassa. Lukema 110 °C viittaa hyökkääjien ohjelmoimaan lämpötila-asetukseen, ei huoneiden sisältä mitattuun lämpötilaan.

Päivystävä teknikko huomasi lämpötilojen nousevan pakastinhuoneissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, EFS kertoi Le Canard enchaîné -lehdelle.

Mainos:

Veripalvelu sanoi aluksi, että huoneissa säilytettiin verensiirtoihin liittyvää terveyden seurantaa varten pidettyjä näytteitä. EFS myönsi myöhemmin, että hyökkäys oli vaikuttanut myös "verensiirtoon tarkoitettuun pakastettuun plasmaan".

Ranskan terveysministeriö sanoo tietomurrolla olleen "nolla operatiivista seurausta", koska henkilökunta havaitsi tilanteen ajoissa.

Sitä, kuka oli Coolworldiin kohdistuneen hyökkäyksen takana, ei edelleen tiedetä.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hyökkääjät ottivat kohteikseen myös kylmä- ja pakastealtaita ruokakaupoissa Belgiassa, Virossa, Irlannissa, Luxemburgissa, Alankomaissa ja Ruotsissa.

Kohteeksi joutuneisiin ketjuihin kuuluvat ICA ja Coop. Eräässä ICA-myymälässä pakastimien lämpötila nousi 50 °C:een, ja tuotteet jouduttiin heittämään pois henkilökunnan saavuttua töihin.

Ruotsin kansallinen kyberturvallisuuskeskus (NCSC) seuraa tapauksia, pitää yhteyttä kohteeksi joutuneisiin yrityksiin ja vaihtaa tietoja vastaavien tahojen kanssa useissa Pohjoismaissa ja muissa Euroopan maissa.

Varoitus annettiin jo lokakuussa

Ranskan kansallinen tietoturvaloukkausten vastauskeskus CERT-FR varoitti jo 12. lokakuuta laajalle levinneistä murroista Danfossin, Copelandin ja Dixellin valmistamiin etäohjattaviin jäähdytysjärjestelmiin.

Varoitus seurasi aikaisempia hyökkäyksiä satoihin ranskalaisiin ruokakauppoihin.

CERT-FR päivitti varoituksen 16. lokakuuta kirjoittaen, että laitteisiin kohdistuvat hyökkäyskampanjat olivat "todennäköisesti edelleen käynnissä".

Tietoturvayhtiö Censys löytää hieman yli 1 000 Danfoss StoreView -ohjausjärjestelmää avoimesti saatavilla internetin kautta maailmanlaajuisesti, joista 50 on Ruotsissa. Luku viittaa ulkopuolelta tavoitettavissa oleviin järjestelmiin, ei myymälöihin, joihin on isketty.

Silti hieman yli neljässä kymmenestä ruotsalaisesta järjestelmästä on käytössä vanhempi ohjelmistoversio ilman tietoturvapäivitystä.

NCSC kehottaa nyt organisaatioita inventoimaan internetiin kytketyt laitteensa ja arvioimaan, tarvitseeko niiden ylipäätään olla kytkettyinä.

Donald Trump kärsii raskaasta vaalitappiosta

Donald Trumpin Yhdysvallat

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva Donald Trumpista sinisessä puvussa hänen virallisessa presidentin muotokuvassaan, taustalla Yhdysvaltain lippu.

Demokraatit ottavat kongressin hallintaansa Yhdysvaltain välivaalien murskavoiton jälkeen. Puolue on voittanut molemmat kamarit, senaatin ja edustajainhuoneen, suurin marginaalein, kun taas Donald Trump kiistää vastuunsa tappiosta.

Uutistoimisto AP ja useat Yhdysvaltain tiedotusvälineet ovat julistaneet senaatin demokraateille. Puolueen piti voittaa puolelleen vähintään neljä paikkaa, ja se ylitti määrän reilusti.

Demokraattien ehdokkaat voittivat senaatin paikkoja Iowassa, Kansasissa, Ohiossa, Pohjois-Carolinassa, Etelä-Carolinassa ja Texasissa. Useat näistä osavaltioista ovat olleet republikaanien turvallisimpia tukikohtia vuosikymmenten ajan.

Kansas valitsi demokraatin senaattiin ensimmäistä kertaa vuoden 1932 jälkeen ja Texas ensimmäistä kertaa vuoden 1988 jälkeen. Mainessa republikaani Susan Collins myönsi tappionsa Troy Jacksonille kolmenkymmenen senaattivuoden jälkeen.

Mainos:

Demokraatit ovat myös varmistaneet edustajainhuoneen enemmistöön tarvittavat 218 paikkaa The New York Timesin ennusteen mukaan. Enemmistön lopullinen suuruus on vielä nähtävissä.

Vähemmistöjohtaja Hakeem Jeffriesistä on tulossa maan ensimmäinen musta edustajainhuoneen puhemies, mikäli hänen puoluetoverinsa valitsevat hänet tehtävään tammikuussa.

"Ei isku minulle"

Trump lupaa The New York Timesin haastattelussa hyväksyvän vaalituloksen.

— Olen ehdottomasti valmis hyväksymään tulokset, Trump sanoo.

Presidentti odottaa innolla yhteistyötä demokraattien kanssa eikä aio toteuttaa uhkaustaan jokaisen lakiesityksen veto-oikeudella kumoamisesta. Samalla hän muistuttaa vastustajiaan siitä, kenellä on viimeinen sana.

— Minulla on täysi veto-oikeus, joten heidän on tultava meidän luoksemme.

Trump uskoo sodan Iranin kanssa vaikuttaneen merkittävästi lopputulokseen, mutta ei halua syyttää ketään. Hän väittää, että republikaanit olisivat voittaneet, jos hänen oma nimensä olisi ollut äänestyslipussa.

Fox Newsilla hän kehui demokraatteja kovasta taistelusta ja hyvästä työstä. Hän syytti sen sijaan republikaanien ehdokkaita.

— En koe tätä iskuna minulle, Trump sanoo.

Texasin kuvernööri Greg Abbott, yksi presidentin uskollisimmista liittolaisista, hävisi demokraatti Gina Hinojojalle. Trump leimasi hänet myöhemmin Truth Socialissa "RINOksi" (Republican in name only), eli republikaaniksi vain nimellisesti.

Oma puolue osoittaa sormella presidenttiä

Kaksi republikaanien senaattikampanjoissa mukana ollutta virkamiestä maalaa hyvin erilaisen kuvan. Tappiot Etelä-Carolinassa, Ohiossa ja Texasissa olivat suora tuomio presidentille, he kertoivat AP:lle nimettömänä.

Donald Trump voitti kaikki kolme osavaltiota selvin marginaalein kaksi vuotta sitten. Hän pyysi äänestäjiä äänestämään aivan kuin hänen nimensä olisi äänestyslipussa.

Äänestäjät tekivät juuri niin, vaikka eivät tavalla, jota presidentti oli toivonut, strategit sanovat. Tyytymättömyys hänen politiikkaansa ja elinkustannusten nousu ajoivat äänestäjiä pois.

Edustajainhuoneen puhemies Mike Johnson myönsi tappion yön aikana. Republikaanien olisi pitänyt uhmata yli vuosisadan pituista välivaalihistoriaa säilyttääkseen edustajainhuoneen hallinnan, hän selitti.

Johnson viittasi siihen, että presidentin puolue häviää lähes aina välivaalit. Äänestäjät tekivät saman päätöksen kuin lähes kaikissa välivaaleissa viimeisen vuosisadan aikana, hän totesi myöhemmin.

Demokraatit ottavat tammikuussa haltuunsa kongressin valiokunnat ja voivat sen jälkeen käynnistää tutkimuksia Trumpin hallintoa kohtaan.

Robert Garcia, josta on tulossa edustajainhuoneen valvontavaliokunnan puheenjohtaja, antoi lyhyen viestin lausunnossaan: "Hankkikaa asianajaja."

— Helpota on tulossa, lupaa senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer.

USA varoittaa terroriuhasta Moskovassa – koordinoi toimia Venäjän kanssa

Julkaistu 1.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Punatiilinen Kuviosilta, jossa on koristeellisia torneja ja suuri keskiholvi polun yllä Moskovan Tsaritsynon museopuistossa.
Kuviosilta Moskovan Tsaritsynon museopuistossa (arkistokuva).

MOSKOVA (Xinhua) -- Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelu (FSB) sanoi lauantaina saaneensa Yhdysvalloilta tietoa mahdollisen terrori-iskun valmisteluista Moskovassa ja ryhtyneensä asianmukaisiin toimenpiteisiin, paikallinen media raportoi.

Tieto saatiin kumppanikanavien kautta, FSB sanoi lausunnossaan ja lisäsi, että "asianmukainen työ on käynnissä".

Samaan aikaan Yhdysvaltain Moskovan-suurlähetystö julkaisi turvallisuusvaroituksen X:ssä, varoittaen mahdollisesta suuria uhrimääriä aiheuttavasta tapahtumasta Tsaritsynon museoalueella Moskovassa lauantaina 31. lokakuuta.

Suurlähetystö sanoi, että Yhdysvaltain hallitus koordinoi toimiaan asianomaisten Venäjän viranomaisten kanssa vastauksena uhkaan.

Mainos:

Tätä artikkelia saatetaan päivittää.

Morawiecki varoittaa kansalaissodasta: ”Istumme ruutitynnyrin päällä”

Julkaistu 1.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Mateusz Morawiecki mielenosoitusnäkymän vieressä, jossa näkyy mielenosoittajia ja poliiseja, jäljennetty Laki ja oikeus -puolueen materiaalista.
Mateusz Morawiecki varoittaa, että oikeuskriisi voi kärjistyä. Laki ja oikeus -puolue on kutsunut uusiin mielenosoituksiin perustuslakituomioistuimen ulkopuolelle.

Puolan entinen pääministeri Mateusz Morawiecki varoittaa, että taistelu perustuslakituomioistuimesta voi päättyä kansalaissotaan. Hän syyttää Donald Tuskin hallitusta haltuunotosta, jollaista ei ole nähty Euroopassa vuoden 1989 jälkeen.

Morawiecki, joka johti kuusi vuotta Laki ja oikeus (PiS) -puolueen muodostamaa hallitusta, on viettänyt tuntikausia mielenosoittajien parissa perustuslakituomioistuimen ulkopuolella Varsovassa. Hänen arvionsa tilanteesta on synkkä.

— Tilanne voi eskaloitua kohti kansalaissotaa, ja siksi olen niin järkyttynyt, Morawiecki sanoo.

— Istumme ruutitynnyrin päällä, ja asiat voivat eskaloitua hyvin, hyvin jyrkästi lähipäivinä ja -viikkoina, hän sanoo.

Mainos:

Hän sanoo puhuvansa sekä kaduilla olevien mielenosoittajien että muiden puolueiden johtajien kanssa ja tietävänsä, että tilanne on aidosti vakava.

Kriisi puhkesi perjantai-iltana. Seitsemän Puolan parlamentin alahuoneen, Sejmin, valitsemaa tuomaria tunkeutui tuomioistuinrakennukseen valtion suojelupalvelun upseerien saattamana.

Tuomari Anna Korwin-Piotrowska ilmoitti tällöin ottavansa johdon käsiinsä ja hyllyttävänsä tuomioistuimen presidentin Bogdan Święczkowskin ja varapresidentin Bartłomiej Sochańskin kuukaudeksi. Święczkowski ei tunnusta hänen toimivaltaansa ja kutsuu väliintuloa "vallankaappaukseksi". Sochańskilta evättiin pääsy rakennuksen porteilla.

Siitä lähtien kaksi kilpailevaa johtoa on vaatinut itselleen maan ylintä perustuslakituomioistuinta.

Kiista on jatkunut pitkään. PiS:n kahdeksan hallitusvuoden aikana tuomioistuin täytettiin puolueen nimittämillä henkilöillä, mukaan lukien Święczkowski. Presidentti Karol Nawrocki on kieltäytynyt vannottamasta virkaan viittä tuomaria, jotka Tuskin enemmistö valitsi Sejmissä. He vannoivat valansa sen sijaan parlamentissa, mutta Święczkowski on estänyt heitä käsittelemästä tapauksia.

Nawrocki keskeytti virallisen vierailunsa Senegaliin ja meni suoraan tuomioistuimelle, missä syntyi nujakka tuomarijoukon kanssa hänen astuessaan sisään.

Hänen kansliapäällikkönsä Paweł Szefernakerin rakennuksen ulkopuolella lukemassa lausunnossa presidentti kutsui yön tapahtumia "Puolan tasavallan perustuslaillisen järjestyksen loukkaukseksi ja perustuslaillisen valtionelimen väkivaltaiseksi haltuunotoksi". Hän vaati, että hallituksen paikalle lähettämät valvontajoukot poistuvat tuomioistuimen alueelta.

PiS:n kannattajia kerääntyi rakennuksen ulkopuolelle, ja poliisi pidätti kolme henkilöä, jotka olivat kiipeämässä aidan yli. Poliisi sanoo, ettei se ole mennyt itse tuomioistuinrakennukseen.

Odotti, kunnes presidentti oli poistunut maasta

Morawieckille tapahtunut on ennennäkemätöntä.

— Tämä on ennennäkemätön haltuunotto. Koskaan Puolan historiassa vuoden 1989 jälkeen, tai sen puoleen minkään muunkaan Euroopan maan historiassa, hallitus ei ole yrittänyt ottaa perustuslakituomioistuinta hallintaansa poliisivoimien avulla, hän sanoo.

Hän syyttää Tuskia ajoituksen tarkoituksellisesta valinnasta. Puolan järjestelmässä presidentillä on valta vedota lainsäädäntöön ja vahva mandaatti suoraan valittuna johtajana, huomauttaa Morawiecki, joka kuvailee Nawrockia erittäin suosituksi presidentiksi.

— Pääministeri odotti, kunnes hän poistui maasta pitkään suunnitellulle matkalle Senegaliin, ja käynnisti väkivaltaisen hyökkäyksen perustuslakituomioistuinta vastaan. Tätä voidaan verrata vain menetelmiin, joita tietyt autoritaariset järjestelmät käyttävät Afrikassa tai joissakin Latinalaisen Amerikan maissa. Mitään tällaista ei ole tapahtunut Euroopassa viime vuosikymmeninä, hän sanoo.

— Monia patriootteja kerääntyi perustuslakituomioistuimen ympärille. Olin siellä useita tunteja eilen ja useita tunteja tänään, ja yritämme puolustaa tuomioistuinta Donald Tuskin haltuunotolta, Morawiecki sanoo.

Haluaa sivuuttaa presidentin veton

Morawieckin mukaan kyse ei ole tuomioistuimen johdosta itsessään, vaan siitä, kuka lopulta kirjoittaa Puolan lait.

— Heidän tarkoituksensa on tänään suoraan sanoen ottaa tuomioistuin hallintaansa ja käyttää poliittisesti nimitettyjä tuomareita Puolan oikeusjärjestelmän muuttamiseen perustuslailliset vaatimukset ja presidentin veto-oikeus sivuuttaen. He haluavat kiertää veton, joka on kirjattu perustuslakiimme, hyökkäämällä perustuslakituomioistuimen kimppuun ja alistamalla sen hallitukselle, hän sanoo.

Hän kutsuu sitä hallituksen erittäin vaaralliseksi siirroksi ja vetoaa vuosisatoja vanhaan vallanjaon periaatteeseen.

Osoittaa sormella Brysseliä

EU:sta ei ole tullut reaktiota, eikä Morawiecki sano odottavansakaan sellaista. Hän kuvailee komission johtoa vasemmistoliberaaliksi eliitiksi, joka on tukenut Donald Tuskia vuosikymmeniä.

— Tietenkään kukaan ei reagoinut, olipa kyse Brysselistä, Berliinistä tai Pariisista. Mutta en odottaisikaan heidän reagoivan, hän sanoo.

Hän näkee Puolan osana laajempaa kaavaa ennen ensi vuoden neljää tärkeää vaalia Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Puolassa.

— Missä tahansa vasemmisto on uhattuna ja kärsii tappion tai voi kärsiä tappion tulevina kuukausina, se iskee. Jos isänmaalliset ja suvereenit puolueet voittavat ensi vuonna, voimme olla erittäin vahvassa asemassa muuttamaan Euroopan komission ja EU:n tärkeimmät toimielimet. Sitä he pelkäävät. He haluavat estää sen, ja siksi he hyökkäävät maa toisensa jälkeen, Morawiecki sanoo.

— Jos he onnistuvat Puolassa ja ottavat perustuslakituomioistuimen hallintaansa, jos tuomioistuinta hallitsee yhden miehen, pääministerin, tahto, silloin meillä on Puolassa puolidiktatuurinen järjestelmä. Ja tietysti Euroopan komissio taputtaa sille, hän sanoo.

Kahdentoista äänen päässä Tuskin syrjäyttämisestä

Morawiecki osoittaa tien ulos kriisistä: rakentava epäluottamuslause, jossa Sejm erottaa pääministerin valitsemalla samalla uuden. Hän on lähestynyt kahta Tuskin hallituskumppania, puolustusministeri Władysław Kosiniak-Kamyszia ja Sejmin entistä puhemiestä Szymon Hołowniaa.

— Olen kehottanut heitä olemaan tarpeeksi rohkeita tukemaan rakentavaa epäluottamuslausetta. Tarvitsemme vain kaksitoista ääntä. Toinen hallitsee noin viittätoista ääntä ja toinen noin kolmeakymmentä, joten voimme tehdä muutoksen tämän parlamenttikauden aikana, hän sanoo.

Morawieckin mukaan kompromissista ei ole enää toivoa. Hän sanoo Tuskin tehneen tiedotustilaisuudessa selväksi, ettei hän etsi sopimusta muiden poliittisten voimien kanssa, vaan aikoo vauhdittaa muutoksia ja pakottaa laillisesti valitut tuomarit eroamaan tai lukita heidät ulos toimistoistaan.

— Se tarkoittaa, että hän haluaa eskaloitua koko tilanteen, Morawiecki sanoo.

Kysyttäessä, voitaisiinko tuomioistuinta käyttää aseena hallituksen poliittisia vastustajia vastaan, hän vastaa, että se on täysin mahdollista. Hän huomauttaa, ettei Puolan oikeuslaitoksessa koskaan suoritettu minkäänlaista tuomareiden taustaselvitystä kommunismin kaatumisen jälkeen ja että hänen oman hallituksensa uudistukset etenivät liian hitaasti.

— Lisää tähän tämä muutos perustuslakituomioistuimessa, ja sinulla on erittäin vaarallinen sekoitus: oikeuslaitos, joka käytännössä, korostan käytännössä, on suurelta osin alisteinen nykyiselle pääministerille, seuraajalleni Tuskille. Siksi tilanne on poliittisesti niin vaarallinen, Morawiecki sanoo.