”Monikulttuurinen perhe”: Punkkari-äidin pojasta lapsimurhaaja.

Päivitetty 19.9.2016, Julkaistu 28.8.2016 – Kirjoittaja Toimitus

ISIS-Da'eshin videolla ihmisen murhanneen pojan vanhemmista alkaa tulla tietoja. Avioiduttuaan muslimin kanssa nyt 47-vuotias Sally Jones matkusti  Syyriaan, ns. kalifaattiin, elääkseen uuden uskontonsa mukaan. Miten meni, niinkuin omasta mielestä?

Fanaattinen lapsi, joka tappaa Raqqassa kuvatulla videolla sidotun miehen, jonka oletetaan olevan vangittu kurdi, on tunnistettu v.2014 Chathamista Kentistä "kalifaattiin" muuttaneen nyt 47-vuotiaan Sally Jonesin nuoremmaksi pojaksi. Vanhemman lapsensa Sally hylkäsi Englantiin.  Sallyn nuorempi poika on syntynyt v.2004.

SALLYJONESMIESPOIKA00000001Mrs. Jones avioitui 20-vuotiaan Junaid Hussainin kanssa, joka uutisen mukaan on "britti". Hussain käytti Syyriassa ollessaan nimeä "al-Britani", joka ISIS-Da'eshin videolla mainitaan myös pojan sukunimenä. Hussain-Britanyn kävi huonosti USA:n drone-iskussa elokuussa 2015. Surraan nyt vielä sitäkin, että USA dronettaa siviilejä? Empaatikkojen onneksi poikansa jäi sentään henkiin, että iloitkaa!

Shokeeraavalla videolla Sally Jonesin poika (kuvassa vasemmalla vähän pienempänä) murhaa yhdessä neljän muun ikäisensä kanssa viisi vangittua ja sidottua miestä.

Videolla sinisilmäinen pikkupoika esitellään nimellä  Abu Abdullah al-Britani, siis hänestä käytetään isänsä taistelijanimeä.  Noin 50:n Britanniassa syntyneen lapsen arvellaan yhä olevan ISIS-Da'eshin kontrolloimalla alueella. Vain harvat heistä ovat valkoihoisia, mutta niitäkin on. Raportti ei kerro, kuinka moni näistä viimeksimainituista on tullut ilman äitiään, isän lähdettyä yllätyslomalle.

Helmikuussa 2016 ISIS julkaisi videon, jolla 4-vuotias Isa Dare räjäyttää auton, surmaten vangit senSALLYPUNX0000001 sisälle. Pojan äiti on tunnistettu Grace "Khadija" Dareksi, joka matkusti Syyriaan v.2012. Hän oli asunut Lewishamissa eteläisessä Lontoossa.

Viime vuonna Sally Jones yritti houkutella nuoria tyttöjä Englannista Syyriaan jihad-morsiamiksi terroristeille. Hän käyttää nykyisin nimeä Sakinah Hussain. Kuvassa Sally-Sakinah Englannissa punk-bändinsä kanssa. "Punx not dead", vai miten se meni? Di-gold

Asiasta kertoi Daily Mail.

SALLYJONES000333333333

http://www.nykysuomi.com/index.php/2016/08/28/rachel-miller-pelastaa-lapsia-jihadistien-kasista/

ABUABDALLAALBRITANI00000001 Kalifaatin lapsitappajina eurooppalais-syntyisiä.

Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

3 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
trackback

[…] Mrs. Jones, kasvatit pojastasi kunnon muslimin. […]

Johnny
Johnny
9

Ihmettelin aluksi miksi tuossa oli kuva Megadethin Mustainesta. Olikin kuva tuon naisen punk bändistä 🙂

trackback

[…] ”Monikulttuurinen perhe”: Punkkari-äidin pojasta lapsimurhaaja. […]

Roomalainen hylky löytyi Sisilian rannikolta

Julkaistu tänään 09:32 – Kirjoittaja Toimitus

Italialaiset sukeltajat ovat löytäneet roomalaisen hylyn, joka sisältää satoja hyvin säilyneitä amforoita, Mazara del Vallon edustalta Sisilian lounaisrannikolta.

Alus, jonka Italian kulttuuriministeriö ajoittaa toiselle tai ensimmäiselle vuosisadalle eKr., lepää noin 46 metrin syvyydessä. Hylky on noin 21 metriä pitkä ja kuusi metriä leveä, BBC raportoi.

Se löytyi, kun kalastajat huomasivat poikkeaman kaikuluotaimessaan. Vapaasukeltaja Giacomo De Mola tutki paikan ja löysi suuren määrän amforoita, eli keraamisia astioita, joita käytettiin antiikin aikana muun muassa viinin ja oliiviöljyn kuljettamiseen.

Italian kulttuuriministeri Alessandro Giuli kuvailee löytöä yhdeksi viime vuosien merkittävimmistä vedenalaisista arkeologisista löydöistä. Italian poliisin, Carabinierin, erikoissukeltajat on lähetetty paikalle.

https://www.youtube.com/watch?v=vFqY-2hcaj4

Viranomaiset suojelevat nyt hylkyä samalla kun arkeologit tutkivat sen lastia ja pyrkivät selvittämään lisää aluksen historiasta. Välimeren pohjassa on monia muinaisia hylkyjä, jotka ovat peräisin alueen satamia aikoinaan yhdistäneestä kaupankäynnistä.

Norjalaisopiskelijoiden rahat eivät riitä kuukauden loppuun

Julkaistu tänään 08:53 – Kirjoittaja Toimitus

Huolimatta kasvaneesta opintotuesta monet norjalaiset opiskelijat jäävät tuhansia kruunuja miinukselle joka kuukausi. Nousevat asumiskustannukset tekevät arjen menojen kattamisesta saatavilla olevalla tuella yhä vaikeampaa.

Akateemisten keskusjärjestö Akademikernen tilaama Samfunnsøkonomisk Analysen uusi raportti hyödyntää vuokratilastoja ja SIFO:n viitebudjettia. Sen mukaan opiskelijalta, joka jakaa kolmion toisen opiskelijan kanssa, puuttuu noin 1 900 kruunua kuukaudessa, jotta tiukka budjetti saataisiin täyteen. Oslossa ja Bærumissa vaje on lähes 3 500 kruunua, NTB raportoi.

Vuonna 2025 opintotuki kattoi 85 prosenttia budjetista valtakunnallisesti ja 77 prosenttia Oslossa ja Bærumissa. Vuonna 2002 vastaavat osuudet olivat 94 ja 87 prosenttia.

Tilanteen heikkeneminen johtuu ensisijaisesti nousevista vuokrista. Vuosien 2002 ja 2025 välillä opintotuki nousi keskimäärin 3,2 prosenttia vuodessa, kun taas asumiskustannukset nousivat raportin mukaan 5,0–5,9 prosenttia vuosittain.

Vuokrat nousevat opintotukea nopeammin

Syyslukukaudesta alkaen Norjan opintotuki nousee hieman yli 170 000 kruunuun vuodessa. Akademikerne ja Norjan opiskelijajärjestö (Norsk studentorganisasjon) haluavat sen sijaan nostaa sen noin 200 000 kruunuun.

Opintotukea on lisättävä, jotta päätoiminen opiskelu on todellisuudessa mahdollista – ei vain niille, jotka saavat apua kotoa tai pystyvät työskentelemään 150-prosenttisesti, sanoo Akademikernen puheenjohtaja Lise Lyngsnes Randeberg.

Raportin mukaan korkeampi taso kattaisi 98 prosenttia tiukasta opiskelijabudjetista valtakunnallisesti.

Ruotsalaistutkimus antaa toivoa diabeteksen hoidossa

Julkaistu tänään 07:56 – Kirjoittaja Toimitus

Tyypin 1 diabetes vaatii nykyisin elinikäistä insuliinihoitoa. Uppsalalaiset tutkijat ovat nyt raportoineet varhaisesta tuloksesta, joka voisi muuttaa tulevaisuudennäkymiä, mutta tie vakiintuneeseen hoitoon on vielä pitkä.

Uppsalan yliopistollisessa sairaalassa (Akademiska sjukhuset) maaliskuussa 2024 alkaneessa kliinisessä tutkimuksessa mies, jolla oli pitkäaikainen tyypin 1 diabetes, sai insuliinia tuottavia saarekesoluja kuolleelta luovuttajalta. Soluja oli muokattu geneettisesti, ja ne siirrettiin hänen kyynärvartensa lihakseen. Ensimmäinen hoito annettiin saman vuoden joulukuussa.

Toiveena on, että uudet solut alkavat tuottaa insuliinia ilman, että potilaan immuunijärjestelmä hyökkää niiden kimppuun.

Pitkällä aikavälillä tämä voisi tarkoittaa, että ihmiset voisivat päästä eroon tyypin 1 diabeteksestaan, sanoo Akademiska sjukhusetin ylilääkäri Per-Ola Carlsson Ruotsin yleisradioyhtiö Sveriges Radiolle.

Pyrkimys välttää hyljinnänestolääkkeitä

Tavanomaisissa toisen henkilön soluilla tehdyissä siirroissa potilaat tarvitsevat yleensä hyljinnänestolääkkeitä estääkseen kehoa hylkimästä siirrettä. Nämä lääkkeet voivat puolestaan aiheuttaa merkittäviä sivuvaikutuksia. Uppsalan tutkimuksessa tavoitteena on, että geneettisesti muokatut solut välttävät immuunijärjestelmän hyökkäyksen ilman tällaista lääkitystä.

Tulokset, jotka julkaistiin tiedelehti New England Journal of Medicinessa, osoittavat, että kahdentoista viikon kuluttua potilaalla ei ollut immuunireaktiota soluille. Tutkimus osoittaa myös, että solut jatkoivat insuliinin tuottamista verensokerin noustessa.

Tulokset ovat vasta alustavia

Tämä ei tarkoita, että tyypin 1 diabetes olisi nyt parannettavissa. Julkaistu tulos koskee yhtä potilasta varhaisessa turvallisuustutkimuksessa, jossa on kaksi osallistujaa.

Tutkimus kuitenkin osoittaa, että geneettisesti muokatut luovuttajasolut voivat selviytyä, tuottaa insuliinia ja välttää immuunijärjestelmän hyökkäyksen ilman hyljinnänestolääkkeitä.

Anthropic lisää näkymättömän vesileiman Claude-teksteihin maailmanlaajuisesti

Julkaistu eilen 20:04 – Kirjoittaja Toimitus

Tekoälyyhtiö Anthropic on alkanut upottaa näkymättömiä, koneellisesti luettavia vesileimoja uudempien Claude-mallien tuottamaan tekstiin. Toimenpide kytkeytyy EU:n tekoälyasetukseen, ja se otetaan käyttöön kaikkialla, missä Claude on saatavilla, ei vain unionin alueella.

Päivitetyssä ohjeartikkelissaan Anthropic kuvailee, kuinka se aikoo täyttää EU:n tekoälyllä luotua sisältöä koskevien käytännesääntöjen mukaiset avoimuussitoumuksensa. Anthropic on allekirjoittanut säännöstön tekoälyasetuksen artiklan 50(2) mukaisesti sekä generatiivisten mallien että järjestelmien tarjoajana.

Käyttäjille seuraukset ovat konkreettisia: kun tuettu Claude-malli kirjoittaa tekstiä, sanavalintoihin kudotaan huomaamaton signaali. Sen ei ole tarkoitus näkyä tai muuttaa tekstin merkitystä tai luettavuutta, mutta se voi säilyä, kun teksti kopioidaan muualle, ja toisinaan se kestää myös kevyttä editointia.

Kaksi linjaa: tekstin merkintä ja tiedostojen metadata

Anthropic ilmoittaa, että 2. elokuuta 2026 tai sen jälkeen EU:ssa julkaistujen Claude-mallien on tuettava koneellisesti luettavaa merkintää alusta alkaen. Tekstin osalta tämä tarkoittaa upotettuja vesileimoja. Joihinkin tiedostotyyppeihin, kuten SVG, PNG ja JPG, lisätään digitaalisesti allekirjoitettua alkuperämetadataa C2PA-standardin (Coalition for Content Provenance and Authenticity) mukaisesti.

Yhtiön mukaan merkintä koskee tuettujen mallien tuotoksia Claude-alustan rajapinnassa (API), Claudessa, Claude Codessa, Claude Coworkissa ja Claude Tagissa, sekä muualla, missä Claudea tarjotaan maailmanlaajuisesti. Vesileimat ovat läsnä myös silloin, kun tuettuja malleja käytetään AWS:n, Google Cloudin tai Microsoft Foundryn kautta. Allekirjoitettu tiedostometadata saattaa puuttua joiltakin alustoilta tuesta riippuen.

Vanhempia, ennen 2. elokuuta julkaistuja Claude-malleja koskee siirtymäaika. Anthropic kertoo työskentelevänsä lisätäkseen merkinnät myös niihin, lupaamatta kuitenkaan tarkkaa päivämäärää.

EU:n vaatimuksista globaali Claude-standardi

Taustalla on EU:n tekoälyasetuksen artikla 50, jonka generatiivista tekoälyä koskevat avoimuussäännöt astuivat voimaan 2. elokuuta 2026. Tarjoajien on varmistettava teknisten mahdollisuuksien rajoissa, että tekoälyllä luotu tai muokattu materiaali on tunnistettavissa koneellisesti luettavassa muodossa. Euroopan komissio on kehittänyt vapaaehtoiset käytännesäännöt vaatimusten noudattamisen tueksi, kun taas itse artiklan 50 velvoitteet ovat oikeudellisesti sitovia.

Komission mukaan noin 190 organisaatiota oli allekirjoittanut säännöstön heinäkuun 2026 loppuun mennessä. Anthropic on listattu tunnetumpien nimien joukkoon osiossa 1 yhdessä Googlen, Metan, Microsoftin, Mistralin ja OpenAI:n kanssa.

Anthropicin päätös ottaa merkintä käyttöön maailmanlaajuisesti tarkoittaa, että myös EU:n ulkopuoliset käyttäjät saavat samat tekniset jäljet Clauden tuotoksiin. Kyseessä on yhtiön oma tuotepäätös, ei EU:n lakitekstin automaattinen maailmanlaajuinen laajennus, mutta seurauksena EU-lähtöisestä avoimuusratkaisusta tulee palvelun standardi.

Rajoitettu todistusarvo ja puutteita säilyy

Yhtiö korostaa, että havaittu vesileima on vain merkki siitä, että sisältö on saattanut olla Clauden käsittelemää, ei lopullinen todiste alkuperästä. Claudea käytetään usein oikolukuun, kääntämiseen, tiivistämiseen tai tiedostomuotojen muuntamiseen, mikä tarkoittaa, että merkintä voi säilyä, vaikka ideat tai pohjateksti olisivat peräisin joltain muulta. Materiaalia on voitu myös muuttaa, pätkiä tai sekoittaa jälkikäteen.

Vastaavasti merkinnän puuttuminen ei tarkoita, etteikö teksti olisi tekoälyn tuottamaa. Se voi olla peräisin vanhemmasta mallista, voimakkaasti uudelleenkirjoitettua, omin sanoin kerrottua tai käännettyä, liian lyhyt luotettavan signaalin saamiseksi tai tuotettu ympäristössä, jossa tiettyä merkintää ei tueta. Tiedostojen osalta metadata voi hävitä formaatin muunnoksen, uudelleentallennuksen, näyttökuvien tai vastaavien prosessien myötä.

Se, miten kolmannet osapuolet käytännössä havaitsevat Clauden merkinnät, on vielä keskeneräistä. Anthropic lupaa teknistä dokumentaatiota ja tukea tunnistamiseen, mutta kuvailee tätä tulevaksi ohjeistukseksi ennemmin kuin valmiiksi julkiseksi tunnistustyökaluksi.

Niille, jotka rakentavat tuotteita Clauden päälle, yhtiö tähdentää, että heidän on itse arvioitava, mitä artikla 50 vaatii heidän omassa palvelussaan. Merkintä on tarkoitettu tueksi, ei automaattiseksi vapautukseksi käyttäjän omista avoimuusvelvoitteista.