Turvallisuusanalyytikko torjuu EU:n puolustusyhteistön tiivistämisen: NATO on jo olemassa.

Päivitetty 2.3.2017, Julkaistu 7.1.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Tänään (07.01.) Verkkouutisille antamassaan haastattelussa prikaatinkenraali evp. Juha Pyykönen näkee joulukuussa EU-maiden huippukokouksessa päätetyn puolustusyhteistyön tiivistämisen luovan vain turhaa päällekkäisyyttä. Pyykönen on toiminut Porin prikaatin komentajana, ja ollut sekä NATO että EU-tehtävissä.

NATO:n keskittyessä ennen Georgian, Krimin ja Ukrainan tilanteita kriisihallintaan ja kansainvälisiin tehtäviin, EU-yhteistyön tiivistämiselle oli aihetta, mutta nyt tilanne on Pääkösen mukaan toinen:

Kun Nato on palannut parikymmentä vuotta kestäneestä kriisinhallintatehtävästään kollektiiviseen aluepuolustukseen ollen entistä vahvempi, niin nytkö sitten pitäisi rakentaa toinen järjestelmä rinnalle?

Verkkouutiset 07.01.2017: http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/EU%20puolustus%20Nato-59915

EU-huippukokous päätti myös yhteisen operaatioesikunnan perustamisesta. Pyykönen huomauttaa, ettei suunnitellulle esikunnalle annettu mandaattia toimia operatiivisella tasolla, suunnitella operaatioita ja johtaa niitä. Huomatus on hyvin aiheellinen.

Jäsenvaltioiden yhteistyö alueellisesti, niitä kiinnostavien kysymysten parissa, voi Pyykösen mielestä olla hedelmällistä. Esm. EU:n eteläisten jäsenmaiden yhteiset toimet Välimeren valvonnassa. di-gold

 

banner_money_v2_300x250

1,014 total views, 2 views today

a turning point for two franchisesChris Perez is a Defensive End on Steve's team and is always at his house for wholesale jerseys pre game cookouts. He is scared of Shadow just like everyone else on the team. Now I run into this quite a bit. Working with teenagers and working with athletes that just have really high metabolism. 2. You wrote, "Many of your fans are opposed to such a view and feel it has Wholesale NFL Jerseys no place in a sport that is strictly for pride, entertainment and excitement." Holy cheap oakleys fucking shitballs. Now, there are different rules with the eight cheap jordans ball. Whether you're playing trash or call your shots, you have to call your shot on the eight ball. For anyone that wasn't aware, the Dallas Cowboys requested the opportunity to wear a decal on the back of their helmets honoring the officers tragically slain in the ambush in Dallas. Well that wasn't an acceptable idea, thanks to Roger and the NFL's draconian uniform rules. Think of basketball and names like Michael Jordan, Kobe Bryant, Kevin Garnett, and many others come to mind. These men have elevated basketball from merely just a sport to a national craze! Today, it is one of the most watched and played sports in the United States, played at all levels from school, college to professional NBA. Tosha Sohns, meanwhile, was treated to collection agency Bramacint who, despite a name that sounds like bro speak, repeatedly used a caller ID spoofer to make it appear as though her mother in law was calling. The agency then used photos on her MySpace page to ascertain that she had a daughter. Unlike regular leeches that just kind of hang off your body like horrible ornaments, the T. Rex leech prefers to feed from mucous membranes, rather than your skin. Watch this video below to see . You may even want to bring out an electric drill or other tool. AMY TRASK: Inquiring whether stating one needs to have played the game cheap oakleys sunglasses in order to coach is akin to saying one needs Fake Oakleys to have had open heart surgery in order to be a heart surgeon or whether one needs to have been a criminal defendant in order defend criminals. The wholesale football jerseys china answer to each of those questions is no.. And he said, that's perfect. He said, we don't need you to be a race fan, we need you to be an athlete.. SCHWARZ: Well, there's no question in that that is absolutely an issue, because the disease that is most often associated with concussions in the NFL is called chronic traumatic encephalopathy. It is a degenerative disease that can be incipient in people as young as 18.
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

3 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
leo
leo
9

Meidän on varauduttava EUn hajoamiseen ja yksi siihen varautumisen keino on olla erillään mahdollisesti luotavasta EU armeijasta ja kun sellaista luodaan on aika meidän jättäytyä EUn ulkopuolelle. Jos suursota alkaa Venäjää vastaan ei sinne Suomen kautta pidä NATOn hyökätä, siispä ei NATOn missään tilanteessa , NATO kykenee tuhoamaan valtioita ,- eikä Suomen panos siihen tuhovoimaan mitenkään vaikuta. Suur sodassa meille jää oman alueen puolustaminen ilman sähköä ja öljyä ,- mutta suurin uhka on edelleen se taloudellinen ja Islamisaatio , joka leviää kulovalkean tavoin Eurooppaan ,. Tässäkin asiassa esim, on Saksa Angela Merkel jälkeen. Nyt on menossa aika se ottaa Suomesta taloudellisen hyödyn kuka vain irti saa revittyä suuremman hyödyn.

EUn kohtalonkysymys
EUn kohtalonkysymys
9

Eikö EU:n yhtenäinen oma puolustusliitto olisi parempi kuin miehitysvalta? EU on 500 miljoonalla kansalaisellaan suurempi kuin USA ja Venäjä yhteensä, silti EU pelkää pienempiään.
Nyt niskasta kiinni ja asiat omaan haltuun.

tp
tp
9

NATO-maat lopettivat armeijansa melkein kokonaan USA:ta ja Ranskaa lukuunottamatta. Hyväuskoisuus kylmän sodan päättymisen jälkeen oli anteeksiantamatonta. Euroopassa on kaksi maa-armeijaa, jotka ovat kykeneviä tavanomaiseen sotaan: Suomen ja Venäjän.

Siitä syystä kriisi on mahdollinen, vain jos Venäjä hyökkää.

Uusi junayhteys Suomen ja Ruotsin välillä

Julkaistu eilen 09:36 – Kirjoittaja Toimitus

Uusi junayhteys Oulun ja Ruotsin Haaparannan välillä on avattu. Matka kestää tunnin ja 40 minuuttia, palauttaen matkustajajunaliikenteen rajan yli useiden vuosikymmenten tauon jälkeen.

Ensimmäinen juna lähti Oulusta maanantaina hieman kello viiden jälkeen ja saapui Haaparannalle noin kello seitsemän Suomen aikaa. Juna oli hieman yli 15 minuuttia myöhässä ratatöiden vuoksi, raportoi Svenska Yle.

Juna pysähtyy Kemissä ja Torniossa. Yhteys linkittää Suomen rataverkon Ruotsin puoleiseen Tornionlaaksoon ja mahdollistaa matkan jatkamisen Haaparannalta eteenpäin Ruotsin rataverkkoa pitkin.

Ensimmäinen matkustajaliikenne sitten vuoden 1988

Suomen ja Ruotsin välillä on aiemmin liikennöinyt kiskobusseja, mutta vastaavaa matkustajaliikennettä ei ole ollut sitten vuoden 1988.

Olemme odottaneet junayhteyttä siitä lähtien, sanoo Tornion kaupunginjohtaja Jukka Kujala.

Pohjoismaiden kansalaisiin ei normaalisti kohdistu passintarkastuksia Suomen ja Ruotsin välillä. Tulli, poliisi ja Rajavartiolaitos muistuttavat kuitenkin matkustajia siitä, että heidän on aina pystyttävä todistamaan henkilöllisyytensä.

Haaparannalta matkustajat voivat jatkaa junalla Ruotsin sisällä ja edelleen muualle Eurooppaan. VR:n mukaan jatkoyhteydet Haaparannalta ovat vielä rajalliset, mutta aikataulujen odotetaan paranevan ensi vuonna vastaamaan paremmin Suomesta saapuvia junia.

Nuorten digitaalinen syrjäytyminen lisääntyy Suomessa

Julkaistu 5.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Yhä useammat nuoret Suomessa sanovat tulevansa syrjityiksi tai sivuutetuiksi verkossa. Monille eristäminen jatkuu ryhmäkeskusteluissa ja muilla digitaalisilla alustoilla vielä koulupäivän päätyttyä.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton toteuttamaan kyselyyn vastasi lähes 6 000 suomalaista 13–18-vuotiasta nuorta. Kaikkiaan 38 prosenttia sanoi kokeneensa digitaalista syrjäytymistä, mikä on 15 prosenttiyksikön lisäys vuoteen 2021 verrattuna.

Tämä voi tarkoittaa sitä, ettei pääse mukaan ryhmäkeskusteluun, tulee sivuutetuksi tai että muut päättävät tarkoituksella olla vastaamatta. Järjestön tukipalveluiden koordinaattori Ida Sandholmin mukaan syrjäytyminen ulottuu usein koulun ja digitaalisten alustojen välille.

Eniten erottuu se, että nuoret sanovat muiden jättävän tarkoituksella vastaamatta heille. Tämä kulkee usein käsi kädessä: se, mitä tapahtuu koulussa, jatkuu kotona eri digitaalisilla alustoilla, Sandholm kertoi Ylelle.

Kysely osoittaa myös selviä eroja ryhmien välillä. Hieman yli 16 prosenttia tytöistä sanoi kokeneensa syrjäytymistä, kun taas pojilla vastaava luku oli hieman alle 8 prosenttia. Nuorten joukossa, jotka mieltävät itsensä muunsukupuolisiksi – eli eivät tytöiksi tai pojiksi – luku oli 21,5 prosenttia.

Digitaalinen hiljaisuus voi vaikuttaa itsetuntoon ja johtaa eristäytymiseen. Sandholm varoittaa, että huonot ihmissuhteet voivat myös viedä nuorelta halun käydä koulua.

Koska ihmissuhteet ovat yksi perusta sille, että haluaa mennä kouluun ja viihtyy siellä, huonot suhteet voivat johtaa tunteeseen, ettei kuulu joukkoon, Sandholm sanoo.

Aikuisia kehotetaan kysymään

Kyselyn mukaan nuoret haluavat enemmän keskustelua siitä, miten ihmisiä kohdellaan verkossa, sekä koulun jälkeistä toimintaa ja harrastuksia. Ennen kaikkea he toivovat, että aikuiset kysyisivät ja palaisivat aiheeseen, luoden useita mahdollisuuksia puhua asiasta.

Kun syrjäytymisen tunne muuttuu pitkäkestoiseksi, se voi Sandholmin mukaan tulla osaksi nuoren omakuvaa. Luvut viittaavatkin siihen, ettei kiusaaminen enää lopu koulupäivän päättyessä.

Nykysuomi 2.0 on täällä – uudistunut sivusto ja avoimet kommenttikentät

Julkaistu 3.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Nykysuomi 2.0 – uudistunut sivusto ja avoimet kommenttikentät

Nykysuomi on uudistunut perusteellisesti. Sivuston uusi versio on nopeampi, selkeämpi ja paremmin mukautettu sekä tietokoneille että mobiililaitteille. Samalla avaamme nyt kommenttikentät lukijoillemme.

Nykysuomi on viime aikoina käynyt läpi laajan teknisen ja visuaalisen uudistuksen. Tuloksena on Nykysuomi 2.0 – nykyaikaisempi uutissivusto, jonka navigointi on selkeämpää, luettavuus parempi ja kokonaisilme yhtenäisempi.

Etusivu on rakennettu uudelleen, jotta uusimmista ja luetuimmista uutisista saa paremman kokonaiskuvan. Luonnon, teknologian, urheilun ja kolumnien kaltaiset aihealueet saavat nyt aiempaa selkeämmän paikan. Samalla artikkelinäkymiä, hakua, mobiilinavigointia ja tummaa tilaa on parannettu.

Kommentointi on nyt avoinna

Uudistuksen merkittävin uutuus on, että lukijat voivat nyt kommentoida artikkeleita suoraan sivustolla. Keskusteluun voi osallistua ilman käyttäjätilin luomista. Toivomme kommenttikentistä paikkaa asiallisille näkemyksille, täydentäville tiedoille ja kunnioittavalle keskustelulle.

Nykysuomen kehittäminen jatkuu. Tulevina aikoina kehitämme sisältöä, aihealueita ja sivuston toimintoja edelleen.

Toivotamme sekä vanhat että uudet lukijat tervetulleiksi uudistuneeseen Nykysuomeen – ja ennen kaikkea mukaan keskusteluun.

Italia palautti rajavalvonnan Espanjan-liikenteelle – Suomi ja Itävalta tukevat päätöstä

Päivitetty 2.8.2026, Julkaistu 1.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Italia on palauttanut väliaikaisesti tarkastukset Espanjasta saapuville matkustajille Ceutan laajamittaisen rajakriisin seurauksena. Suomen hallitus tukee Roomaa, kun taas Itävalta ilmoittaa olevansa valmis kiristämään omia Schengen-rajojaan, mikäli tilanteella on heijastusvaikutuksia.

Italian sisäministeriö päätti perjantaina asettaa kohdennettuja tarkastuksia kuukaudeksi Espanjan lento- ja meriyhteyksille. Toimenpide seuraa kymmenien tuhansien ihmisten saapumista Marokosta Espanjan enklaaviin Ceutaan.

Mukaan Deutsche Wellen mukaan tarkastukset kohdistuvat EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisiin, jotka saapuvat Espanjasta. Espanjan ja muiden EU-maiden kansalaisten matkustamiseen ei odoteta vaikutuksia. Italian ulkoministeri Antonio Tajani on kuvaillut päätöstä välttämättömäksi kansalaisten turvallisuuden ja Euroopan rajojen suojelemiseksi.

Pääministeri Giorgia Meloni sanoi aiemmin, että Italia on valmis poikkeuksellisiin toimiin. Hän kuvaili Ceutan kuvia esimerkkinä siitä, kuinka hallitsematon laiton maahanmuutto voi vaarantaa turvallisuuden Euroopan rajoilla.

Suomi antaa avoimen tukensa

Suomen sisäministeri Mari Rantanen on antanut nimenomaisen tukensa Melonin kannalle. Hän kirjoitti, että Espanja on hänen näkemyksensä mukaan epäonnistunut Schengen-alueen ulkorajan suojelemisessa ja että maat, jotka eivät täytä tätä velvoitetta, eivät voi pysyä Schengenissä.

Rantanen sanoi myös, että Euroopan maiden tulisi tukea Melonin ehdotusta. Tiedon vahvistaa Yle, joka raportoi suomalaisministerin lausunnosta ja kertoo Espanjan viranomaisten arvioineen, että Ceutaan saapui noin 49 000 ihmistä 24 tunnin aikana.

Itävallan kansleri Christian Stocker on puolestaan kutsunut Ceutan tapahtumia selväksi varoitussignaaliksi. Hän on vaatinut Espanjaa varmistamaan, ettei laittomia siirtolaisia pääse Euroopan mantereelle, ja todennut Itävallan voivan ottaa käyttöön väliaikaiset Schengen-tarkastukset, mikäli paine yltää sen omille rajoille.

Yhä useampi hallitus lähestyy Rooman linjaa

Mukaan Euronewsin mukaan myös Alankomaat, Tanska, Tšekki ja Ruotsi ovat lähentyneet Italian kantaa. Ranska on päättänyt vahvistaa tarkastuksia Espanjan vastaisella maarajallaan samalla kun se on tarjonnut Madridille tukea Ceutan tilanteen hoitamiseen.

Espanja vastustaa Italian toimenpidettä. Madrid on kutsunut Italian suurlähettilään puhutteluun, ja ulkoministeri José Manuel Albares on sanonut, että Schengen-alueen eheys on taattu. Hän totesi, että lähes kaikki Ceutaan saapuneet ovat jo palanneet Marokkoon, ja korosti, että matkustajat Ceutasta Manner-Espanjaan kulkevat poliisitarkastusten läpi.

Euroopan maahanmuuttokomissaari Magnus Brunner on myös huomauttanut, että Ceutaa ja Melillaa koskevat Schengenin rajasäännöstön erityissäännöt ja että tarkastukset ovat jo ennestään käytössä enklaaveista poistuvien kohdalla.