Tasavallan presidentti Alexander Stubb on viime viikkoina tehnyt yhä selvemmäksi, ettei hänen tavoitteensa ole rauhan rakentaminen vaan sodan eskaloiminen. Hänen tuoreet lausuntonsa Ukrainalle annettavista turvatakuista ovat erityisen vaarallisia: Stubb on todennut, että ne velvoittavat olemaan valmis myös käyttämään voimaa Venäjää vastaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomi on Stubbin johdolla sitoutumassa sotaan, mikäli Ukrainan ja Venäjän konflikti jatkuu – ja kaikki merkit osoittavat, että se jatkuu.
Stubb on toistuvasti esiintynyt Nato-uskossaan jopa fanaattisesti. Hän on puhunut Suomesta "Naton etulinjan maana", mikä merkitsee meille, Venäjän rajanaapureille, äärimmäistä riskiä. Hän on myös todennut, että Venäjä ymmärtää vain voimaa ja että Euroopan on lisättävä aseapua sekä kovennettava otettaan. Missään vaiheessa hän ei ole korostanut diplomatian, neuvottelujen tai jännitteiden lievittämisen tärkeyttä – päinvastoin.
Kun valtiojohtaja käyttää jatkuvasti kieltä, joka rakentaa kuvaa väistämättömästä yhteenotosta, hän valmistaa kansalaisia sotaan eikä rauhaan. Tämä on erityisen huolestuttavaa, koska Suomi sijaitsee juuri siellä, missä suurvaltojen eturistiriidat voivat muuttua konkreettisiksi ensimmäisenä. Me olemme Stubbin linjalla ne, jotka joutuvat kantamaan raskaimmat seuraukset.
Stubbin puheissa ei ole varovaisuutta, ei sillanrakentajan viisautta eikä vastuullista realismia. Hänen retoriikkansa on sotaisa ja sitä voidaan pitää jopa provokatiivisena. On syytä kysyä: kenen etua Stubb palvelee, kun hän sitoo Suomen aseellisiin velvoitteisiin, jotka voivat syöstä koko maan tuhoisaan konfliktiin?
Suomi on aiemmin tunnettu rauhanvälittäjänä, maana, joka rakensi siltoja idän ja lännen välille. Stubbin linja on kääntänyt tämän perinnön päälaelleen. Hänen johdollaan Suomesta on tullut maa, joka ei puhu rauhasta vaan voimasta – ja se on tie, joka voi johtaa meidät ensimmäisten joukossa sodan liekkeihin.
Suomen presidentiltä pitäisi voida odottaa, että hän ajattelee ensisijaisesti suomalaisten turvallisuutta ja selviytymistä, ei suurvaltapoliittista peliä. Stubbin tie ei vie rauhaan – se vie sotaan.





