Esko Leipälä: Vakuutuksia, lahjoituksia ja evättyjä tapaturmakorvauksia

Päivitetty 13.2.2018, Julkaistu 9.2.2018 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 9 minuuttia

Vakuutusyhtiö Sampo lahjoitti kokoomuksen vaalikampanjaan 70.000 euroa, enemmän kuin mikään muu yritys. Summa on mainittu uutisessa, jota tosin ei enää netistä löydy.

Viime viikolla uutinen vielä näkyi. Tänään aamulla Google sen vielä löysi, mutta ei enää avannut sivua, jolla uutisen teksti oli. Iltapäivällä Google ei löytänyt tekstiä enää laisinkaan. Joku huomasi, mitä netistä etsin.

Liittyneekö uutisen katoaminen poliisin uusiin, satamäärin lisättyihin nettivalvojien palkkaamisiin? Ehkä tieto bisneksen ja politiikan läheisestä symbioosista tulkitaan yhteiskuntarauhaa vaarantavaksi yllykkeeksi, vakavaksi riskiksi, jota ei ole sopivaa kansan tietoon jättää.

Ilmaista lounasta ei ole, eikä yleensä iso lahjoitus ole pelkkää hyväntekeväisyyttä. Lieköhän lahjoituksella mitään korrelaatiota siihen, että Stubbin hallituksen viimeisiä töitä keväällä 2015 oli se, että tapaturmavakuutuslaki kumottiin? Tosin tapatumavakuutuslain 41 d §:n jätettiin vielä henkiin. Se siirrettiin ”piiloon” samanaikaisesti säädettyyn ihan uuteen työtapaturma- ja ammattitautilakiin pykäläksi 121.

Kyse on Sammolle ja mille tahansa vakuutusyhtiölle erittäin merkittävästä laista, joka sallii, siis käskee, vakuutuslääkärit valehtelemaan ja väärentämään ne lausunnot, jotka johtaisivat vakuutuskorvauksiin tai työkyvyttömyyseläkemaksuihin.

Lainsäätäjät työssä keskellä kesää

Huomiota herättää se ajankohta, kun laki ensimmäisen kerran säädettiin. Kuinka ollakaan, juuri siihen aikaan suuri osa poliittisista toimittajista oli kesälomilla, ja niin kai oli myös eduskunta.

Laki vahvistettiin presidentti Tarja Halosen allekirjoituksella JUHANNUKSENA 24.6.2004, ja se tuli voimaan 1. päivä heinäkuuta 2004. Ilmeisesti kyseessä oli Suomen tärkein laki sinä vuonna, koskapa kesälomatkaan eivät saaneet sen voimaantuloa hidastaa.

Stubbin hallitus kumosi viime töinään tapaturmavakuutuslain perusteella laaditun vakuutuslääkäridynastian perustamisasiakirjan, eli tapaturmavakuutuslain ja sen 41 d §:n.

Voi, kun asia olisikin jäänyt siihen, vaan ei. Hallitus teki palveluksen vakuutusyhtiöille ja siirsi täsmälleen samat valtuudet vakuutuslääkäreille ”piiloon” samanaikaisesti säädettyyn työtapaturma- ja ammattitautilakiin, sen häntäpään pykäläksi 121. Niinpä vakuutuslääkärit saivat edelleen pitää oikeutensa kirjoittaa lausuntojaan ilman kunniaa ja omaatuntoa, kuten laki asian määrittelee. Näin jatkuu yhä.

Tosin ei lain säätämisestä voi yksin kokoomusta syyttää. Mukana olivat kaikki silloiset valtapuolueet vasemmistoa, vihreitä, ruotsalaisia ja kristillisiä myöten.

Sinun, minun ja muiden rahat menivät jakoon

Korkeimman oikeuden erään ennakkopäätöksen mukaan vakuutusyhtiöiden rahat ovat periaatteessa vakuutuksenottajien omaa varallisuutta. He itse ovat ne maksaneet ja kerryttäneet. Nyt niiden käytöstä ja käytön periaatteista päättävät yksinomaan maksuvelvolliset vakuutusyhtiöt.

Vakuutuslääketieteen käytännön työssä näkyy vain yksi periaate ja tavoite: kenellekään vakuutetulle ei pidä korvauksia maksaa. Maksuperusteet on kumottava, ja siihen tarvitaan vakuutuslääketiedettä.

Vakuutuslääkärit korostavat, kuinka he pitävät huolen siitä, että kaikkia kohdellaan tasavertaisesti. Näin todella tapahtuu. Vakuutuskorvaukset evätään tasapuolisesti kaikilta.

Me maksamme tapatumavakuutuksista, työttömyysvakuutuksista, eläkevakuutuksista ja mitä kaikkia niitä lieneekään. Kun tulee vuoro saada korvauksia, niin mitä satumaisimmin verukkein vakuutuslääkärit kumoavat kaikki muut asiantuntijalausunnot, ja korvaukset jätetään maksamatta.

Arvattavasti silloin, kun vakuutusyhtiön kassavirta on yksisuuntainen, eli rahaa tulee kassaan mutta ulos sitä ei päästetä virtaamaan, yhtiön varallisuus kasvaa huimaa vauhtia, kuten tuoreet vakuutusyhtiöiden tulosilmoituksetkin vahvistavat. Yhtiöstä kun on kysymys, liika löysä raha jaetaan osinkoina osakkeenomistajille.

Vakuutusyhtiöiden suurimpia osakkeenomistajia ovat valtio, kunnat, työntekijäjärjestöt ja työantajajärjestöt. Vakuutusyhtiöiden osinkoja nämä saavat satoja miljoonia euroja vuodessa.

Suomessa ei ole korruptiota, sillä se on rakennettu lainsäädännön sisään osaksi laillista ryöväystä.

Sama laillistettu korruptio ilmenee lastensuojelulaissa ja nyt juuri kokonaisuudistuksen alaisena olevassa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa laissa. Niissä jääviä tahoa ei ole. Joka kirjoittaa suurimmat valheet, hän itse saa palkkioksi valheestaan parissa vuodessa jopa yli 500.000 euron liikevaihdon pelkästään lasten- ja nuorten hoitokorvauksilla.

Asiantuntevasti tehty varainsiirtokaappaus

Ensimmäisen version kansalaisten varainsiirtokaappauslaista laativat eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet vuonna 2004. Lähes kaikki he ovat korkea-arvoisia sosiaali- ja terveystoimen talousvastuullisia virkamiehiä ja ns. arvostettuja asiantuntijoita, jopa sosiaali- ja terveystoimen juridiikan erikoisasiantuntijoita, virkamiehiä yhtä kaikki.

Moniammatillinen asiantuntemus vuoden 2004 sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on ollut niin vahvaa, että valiokunta on tiennyt täsmälleen, millaisen Pandoran lippaan se aukaisee, kun työtapaturmavakuutuslain 41 d § laadittiin ja määrättiin asetettavaksi voimaan. Ei ole uskottavaa, että moisella asiantuntemuksella olisi vahingossa laadittu laki, joka siirtää kansalaisten vuosien ajan keräämät varat muihin taskuihin.

Tosin alun perin oli kai tarkoitus hyvittää vain jossakin määrin niitä sijoituksia, joilla vakuutusyhtiöt, etupäässä Sampo, pelastivat Suomen valtiota konkurssilta 90-luvun alun laman aikaan. Silloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen on paljon myöhemmin, vastikään jokin vuosi sitten, muistellut eräässä tv-ohjelmassa juuri näillä sanoilla, että valtio antoi silloin pahalle pikkusormen, mutta se veikin koko käden.

Tapaturmavakuutuslain 41 d § taitaa olla se, mikä miehen sielua jäi kalvamaan ja kaduttamaan. Siitä syystä Iiroa ei päästetty samaan pöytään muiden juhlijoiden kanssa kokoomuksen voitonjuhlissa. Poliitikon ei sovi katumustaan näyttää. Siitä kuitenkin kunnia Iirolle.

Suuri bluffi: altistustestit

Jo ennen 90-luvulla kiihtynyttä hometalo-ongelmaa Työterveyslaitos teki sisäilman mikrobeista sairastuneille työntekijöille altistustestejä erilaisilla homeuutteilla. Niillä pyrittiin todistamaan, että heistä kenelläkään ei ole yliherkkyyttä testatuille homeille, vaan pelkkä lääkkeillä hoidettava astma. Sitten työntekijät pakotettiin samaan työpaikkaan samoihin homeisiin, joissa he olivat jo sairastuneet, mukanaan astmapillerit ja pumput, jotka eivät heitä kuitenkaan mitään auttaneet.

Sisäilman mikrobeista sairastuneita tuli koko ajan tihenevään tahtiin lisää, joten TTL totesi useiden homeuutteiden käytön homealtistustesteissä liian työlääksi ja kalliiksi.  TTL siirtyi altistustesteissään vain yhden homeen uutteen käyttöön. Mikäs siinä, olihan koko testijärjestely muutenkin pelkkää bluffia, joten testiallergeenit voitiin ihan hyvin minimoida, koska lopputulokseen ja ”hoitotavoitteeseen” sillä ei ollut merkitystä, oliko uutteita vai ei. Yksi uute kuitenkin tarvittiin, jotta bluffista saisi edes jotenkin uskottavan.

Tällä yhdestä ainoasta homeesta tehdyllä uutteella TTL teki sitten ”kaikki allergiatestit”, joita (jota) sitten tulkittiin, onko ihminen allerginen yhtään millekään homeelle.

Testiprotokolla taantui samalle tasolle, kuin jos kissan epiteeleille, ns. kissapölylle allergisesti reagoivaa potilasta olisi testattu timotei-heinällä. Heilutetaan timotein kukintaa potilaan nenän alla ja todetaan, että ei reaktiota. TTL:n testiprotokollan mukaan hän ei siis voisi olla allerginen kissalle eikä yhtään millekään.

Tein vuonna 2005 TTL:n homealtistusteistä kantelun ja tutkintapyynnön valtakunnansyyttäjälle. Valtakunnansyyttäjän vastaus oli, että hyvin on mennyt, mitään väärää ei ole tapahtunut.

Vasta muutama vuosi myöhemmin, kun Helsingin Sanomat kirjoitti monta palstametriä aiheesta, miten Työterveyslaitoksen täysin tarpeettomat homealtistustestit ovat tuhonneet tuhansien ihmisten terveyden, TTL luopui homealtistustesteistään.

Uusi hyökkäys: sainiolaiset opit

Työterveyslaitoksen bluffi homealtistustesteillä, joilla se teki ennestään sairaista ihmisistä vielä sairaampia ihmisraunioita ja kuitenkin TTL-virallisesti täysin terveitä, loppui jossakin mielessä väkivaltaisesti eli julkisuuden pakottamana. TTL:n ja STM:n piti keksiä uusi juoni, millä vakuutuskorvaukset voidaan evätä homeista sairastuneilta.

Sosiaali- ja terveysministeriö palkkasi lääkärin, jolla on pokkaa väittää, että ei semmoista oikeasti ole olemassakaan, kuin homeiden aiheuttamat sairaudet. STM:n homeprofeettana toimii dosentti Markku Sainio, jonka pääviesti on, että homesairaudet ovat korvien välissä. Homesairaudet ovat silkkaa kuvitelmaa, STM viestittää Sainion suulla.

Sainiolaisittain hometaudit parannetaan altistamalla ihminen vielä runsaammin homeille ja muille sisäilman mikrobeille, eli myös sienille, hiivoille ja bakteereille.

Lääkäripiireistä kerrotaan yleistyksenä, että sellaista lääkäreiden jakokoulutustilaisuutta ei olekaan, missä Sainio ei olisi kertomassa siitä, miten sisäilma-luulosairaudet parannetaan pysyvästi siedättämällä.

Joskus julkisen vallan viroissa on ollut arvossaan sellainen periaate kuin hyvä hallintotapa. Siihen kuuluu, että virkatehtävät on hoidettava tasapuolisesti ja puolueettomasti. Perustuslain mukaan kansalaiset ovat yhdenvartaisia ja tasa-arvoisia myös hallinnon kohteena. Nyt kuitenkin peräti sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta kokonainen ihmisryhmä on sainiolaisen suunnitelmallisen, yksipuolisen ja halventavan julkisen vallan hyökkäyksen kohteena. STM:n ristiretki homesairaita vastaan saa yhä julkeampia piirteitä, mutta kaikessa laajuudessaan se on jo ihan eri artikkelin aihe.

On kysyttävä, kuinka karkeasti valtio saa kansalaisiaan halventaa ja eriarvoistaa? Vastausta tuskin Suomen valtion oikeusvalvonnan tasolla saa, mihin edellä kertomani valtakunnansyyttäjän päätös ja Työterveyslaitoksen toiminta kaiken kaikkiaan myös viittaa. Kysymys on esitettävä kansainvälisillä forumeilla.

Nykyisin työssä tai kotona sisäilmamikrobien vuoksi sairastuneet menettävät toimeentulonsa lisäksi julkisen terveydenhuollon ja -tutkimuksen ja sosiaaliturvansa. Motiivina siihen on vain se, että julkinen valta saa osinkonsa vakuutusyhtiöiden osakkeista ja välttyy rakennuskantansa korjausvelan maksamiselta. Törkeän rikoksen tunnusmerkistö täyttyy kaikilta osin. Rikokseen syyllisenä, ei kun pitää sanoa epäiltynä, on valtio.

Pukit ja kaalimaat

Samaan aikaan, kun työtapaturmavakuutuslakia kaavailtiin vuonna 2004, minulla oli kymmenien ihmisten valtakirja rikosilmoituksen tekemiseksi Tyrnävän kunnasta, koska se oli tahallaan asuttanut monien vuosien ajan kymmeniä perheitä erittäin homeisiksi tiedetyissä kunnan vuokra-asunnoissa. Olin yksi heistä.

Omasta verestäni löytyi vasta-aineet mm. Stachybotrus atralle ja Fusariumille. Ne ovat kaksi pahinta mahdollista sisäilmahometta, joille ihminen voi altistua. Nyt näitä rivitalo-asuntoja, joita oli yli 40, ei enää ole. Ne purettiin homeiden vuoksi asumiskelvottomina. Se homesota kesti pitkään. Muitakin homekohteita samassa kunnassa joutui homesyyniin ja remonttiin, mm. varsin laaja vanhustenkoti kunnan keskustassa.

Tyrnävän kunnan terveyskeskuksen ylilääkäri valehteli minulle sujuvasti, että Stachybotrus ja Fusarium ovat ihan harmittomia ja merkityksettömiä, ei oikeastaan yhtään mitään.

”Ainoastaan tämä hiiva, Candida albicans on vähän ikävä, kun se on niin kutiava”, ylilääkäri selitti ja kieltäytyi pitkään antamasta minulle kirjallista raporttia vasta-ainetutkimuksistani.

Vaikutukset toiseen ja kolmanteen polveen

Kotikuntani neuvolassa oli tiedossa, että jos joku tuli raskaaksi noissa homeisiksi tunnetuissa asunnoissa, niin lapsi kuolee homevaurioihin jo ennen syntymää.

Niin kuoli naapurinikin lapsi äitinsä kohtuun. Kun hän tuli raskaaksi, häntä oli neuvolassa neuvottu muuttamaan pois kodistaan Mankilantien asunnosta, siitä homeläävästä. Neuvolan sairaanhoitajat eivät kuitenkaan suostuneet sanomaan, miksi pitäisi muuttaa pois, vaikka taatusti totuuden tiesivät, koskapa osasivat patistella äitiä pakenemaan pois homeasunnostaan.

Tämä syntymätön lapsi siis suunnitelmallisesti ja viranomaistoimin tapettiin jo ennen syntymää.

Sehän on murhaa. Tätä se eduskunnan vakuutuslääkäreille antama lupa valehdella ja väärentää tekee.

Naapurini syntymätön vauva mätäni suoraan äitinsä kohtuun. Kuoli pois. Sellaista jälkeä Aspergillus, Penicillium, Stachybotrus, Fusarium, sädesienet ja muutamat muut tavalliset kosteusvauriomikrobit tekevät. Samaa jälkeä näet jaloissani viereisessä kuvassa.

Joillakin homeilla tiedetään olevan vaikutuksia myös perimään. Kotimaisten tutkimusten perusteella tiedetään, että sädesienet tappavat tehokkaasti häränkin siittiöt, joten tuskin ihminenkään sille immuuni on.

Tyrnävän kunnanhallituksen puheenjohtajalla oli selkeä kanta homeisiin: ”Jos oireita tulee, niin terveyskeskus hoitaa!”

Ei muuten hoida. Ei missään päin Suomea terveyskeskus saa hoitaa homepotilasta. Eikä voi hoitaa. Ne taudit ovat kauhistuttavia, eikä hoitoa niihin kaikkiin oireisiin ole olemassa. Mätäne vain pois, sisältä ja ulkoa, sen työn homeet tekevät. Se on mikrobien ainoa tehtävä luomakunnassa. Näet, miten se tapahtuu, kun teet Googlen kuvahaun sanalla aspergillosis. Se on vain yksi tauti, mitä homeet voivat aiheuttaa.

Vielä kerran: onko hometta vain korvien välissä?

Millähän logiikalla STM:n siedätysdosentti Markku Saunio selittää homeille altistuneiden ihmisten ulkoiset ja sisäiset mätänemiset, suorastaan murhaavat vaikutukset, vain korvien välissä kehittyneeksi luulotaudiksi?

Ei liene mikään sattuma, että vuoden 2004 sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä oli kansanedustaja Tölli, Tyrnävän kunnanjohtaja samaan aikaan, kun minua homeilla Tyrnävällä vähin erin tapettiin. Mätänin rajuun tahtiin vielä hengissä ollessani. Oheinen kuva on omista jaloistani silloin, kun mätänemisen tuska ja kutina oli pahinta. Sama olotila jatkui 6 vuoden ajan.

Eduskunnassa kansanedustajakollegat tuntevat Töllin nykyisin eduskunnan ”homeasiantuntijana”. Niinpä. Pitkään me ”tietojamme” keskenämme vaihdoimme, ennen kuin runsaat puolenkymmentä rivitaloa plus muut hometalot saatiin pois päiväjärjestyksestä.

Kansanedustajia saamme syyttää mm. homeuutealtistustestien villiintymisestä noihin aikoihin, samoin kuin nykyisten lääkäreiden jakamasta disinformaatiosta ja kuntien ja valtion viroissa olevien lääkäreiden pelottelemisesta niin, että homesairaan potilaan kaikki hoito ja tutkimus loppuu siihen, kun ensimmäinen viite homeiden aiheuttamista vakavista terveydenmenetyksistä tulee julki.

Jokohan eduskunnasta löytyy sen verran ihmiselämää kunnioittavia kansanedustajia, niin että homesairaiden ihmisten ihmisarvo voitaisiin tunnustaa ja lopetetaan heidän kiduttamisensa ja häpäisemisensä sainiolaisilla mutu-opeilla? Samanarvoisia ihmistestejä kuin STM nyt ylläpitää tehtiin 30- ja 40-luvuilla Keski-Euroopassa.

Nämä vuonna 2004 eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa olleet kansanedustajat ovat syyllisiä siihen, että korvauksiin oikeutetuille vakuutetuille ja sittemmin sairastuneille, esim. homepotilaille, vakuutusyhtiöiden ei tarvitse terveydenhoitoa ja tutkimuksia, vakuutuskorvauksia ja työkyvyttömyyseläkkeitä maksaa.

 

  •   Valto KOSKI (sd), putkiasentaja
  •   Anneli KILJUNEN (sd), johtava sosiaalityöntekijä
  •   Marjaana KOSKINEN (sd), sosiaalityöntekijä
  •   Arto SEPPÄLÄ (sd), ylitarkastaja, kunnallisneuvos
  •   Tuula VÄÄTÄINEN (sd), erikoissairaanhoitaja
  •   Leena RAUHALA (kd), psykiatrinen sairaanhoitaja, sairaanhoidon opettaja
  •   Juha REHULA (kesk), kunnankamreeri, kunnansihteeri, hallintojohtaja
  •   Tapani TÖLLI (kesk), kunnanjohtaja
  •   Sirpa ASKO-SELJAVAARA  (kok), plastiikkakirurgiaan erikoistunut lääkäri, professori
  •   Paula RISIKKO (kok), erikoissairaanhoitaja, hallintotieteen kunniatohtori, ammattikorkeakoulun vararehtori
  •   Raija VAHASALO (kok), peruskoulun rehtori, kasvatustieteen maisteri
  •   Pehr LÖV (r), lääketieteen lisensiaatti, sosiaali- ja terveysjohtaja
  •   Erkki VIRTANEN (vas), kunnan omistaman vuokrataloyhtiön toimitusjohtaja, yhteiskuntatieteiden kandidaatti
  •   Osmo SOININVAARA (vihr), valtiotieteen lisensiaatti, kirjoittanut yhteiskuntaa ja politiikkaa koskevia teoksia, poliittinen broileri

Toimittaja
Esko Leipälä

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/