Unkari oli joutunut toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton miehittämäksi, eikä kommunistien ote maassa ihan heti hellittänyt. Saatuaan kommunistien avulla otteen maasta, neukut raivasivat tieltään näkyvät kommunistitkin. Tämän takia 50-luvun puoleen väliin tultaessa "kansandemokratia" oli Unkarissa kuten muuallakin itäisessä Euroopassa miltei vailla moraalista legitimiteettä.

Kuten useissa muissakin 'akselin' puolella taistelleissa maissa, Unkarissakin rauha oli sotaa verisempi:

”Kaikkiaan sodan aikana ja jälkeen vangittiin 900 000 unkarilaista siviiliä ja sotilashenkilöä, joista 600 000 vietiin vankileireille ja pakkotyöhön Neuvostoliittoon. Näistä 200 000 menehtyi. Luku on erittäin suuri, kun otetaan huomioon, että rintamilla kaatui 115 000 unkarilaissotilasta, ja että Unkarin siviiliuhrien määrä pommituksissa ja varsinaisissa sotatoimissa jäi 80 000:een.”

Tämä oli vasta sodanjälkeistä alkulämmittelyä, sillä Neuvostoliiton huolestuttua valtansa lujittaneiden ja jonkinlaiset normaaliolot maihinsa rakentaneiden itäeurooppalaisten kommunistijohtajien mahdollisesta riippumattomuuspyrkimyksestä, Stalin aloitti kampanjan näiden tuhoamiseksi, ja kuuliaisempien miesten vaihtamisesta tilalle.  Tässäpä kävikin yhtä hassusti kuin Mauno Koiviston ja Rolf Kullbergin yrittäessä tasapanottaa Suomen kauppavajetta 1990-luvulla keinotekoisen finanssilaman avulla, että lääke oli pahempi kuin tauti: Itäeurooppalainen kommunismi menetti uskottavuutensa kokonaan.

Sellaisten jo sotaa-edeltäneellä ajalla tunnettujen ja vasemmiston kannattajakunnan arvostamien kommunistijohtajien, kuin Tsekkoslovakian Slansky ja Unkarin Rajk tuhoaminen stalinistissa näytösoikeudenkäynneissä riisti kommunismilta kaikki muut kannattajat, kuin kyyniset opportunistit. Nämä herrat olivat nimittäin olleet mitä uskollisimpia stalinisteja. Tämän jälkeen oli kaikille selvää, että venäläinen imperialismi ei halunnut alusmaissaan kannattajia. Vain ainoastaan säikyiksi peloteltuija alamaisia.

Vasta perustettu USA:n keskustiedustelupalvelu CIA auttoi venäläisiä Itä-Euroopan kommunistien tuhoamisessa. Siinä se käytti hyväkseen puolalaista loikkaria, Josef Sviatloa. USA:n ulkoministerin John Foster Dullesin veli, Allen Dulles oli siihen aikaan CIA:n johdossa. Operaation nimi oli Splinter Factor.

Ensin Sviatlo, joka oli ollut Puolan salaisen poliisin, Petsbiekan, johtajan Bermannin lähin apulainen ja brittien kaksoisagentti loikkaamiseensa asti, haettiin kiiruusti Varsovasta Müncheniin. Siellä toimivat lännen "vapaat radioasemat", jotka paljastivat itäeurooppalaisille puolan, tsekin, unkarin, jne. kielillä kommunismin rikoksia ja ylistivät lännen popperilaista "Vapaata Maailmaa". Niin mitä Sviatlo kertoi?

Ensinnäkin, kommunistihallinnon rikoksista ja korruptiosta hänellä oli aivan riittävästi aineistoa, mutta tärkein kerrottava kosketti äskeisiä poliittisia oikeudenkäyntejä ja ennen jotenkuten parlamentaaristen Itä-Euroopan maiden bolshevisointia. Olihan Sviatlo itse ollut toimeenpanemassa po. poliittisia noitavainoja. Suomalainenkaan liberaali "älymystö" ei sitten tarkoita näitä tapahtumia, kun joskus ottaa puheeksi "50-luvun poliittiset noitavainot."

Sviatlo kertoi kauhistuneille kuulijoilleen, että heidän entiset poliittiset johtajansa, jotka oli juuri äsken hirtetty pettureina ja "NATO:n agentteina", olivat olleetkin puhdasmielisiä kommunisteja. Heidän vainoojansa taas korruptoituneita venäläisten kätyreitä. Itä-Euroopan kansandemokratioille ei jäänyt näiden luentojen jälkeen niin mitään oikeutta olemassaoloonsa. Ei edes uskottavaa kommunistista aatetta.

Allen Dulles oli toki syöttänyt venäläisille "todisteita" Itä-Euroopan johtajien petollisuudesta ja kansojen epäluotettavuudesta. Tähän liittyykin eräs vakoiluhistorian kummallisin episodi: Radio-ohjelmassa puolen mantereen laajuista vastarintaliikettä johtanut radioääni. Kyllä, hän oli palkattu näyttelijä.

Säännöllisesti nälkäiset työläiset, kylläiset politrukit ja vainoharhaiset KGB-miehet kautta koko itäisen Euroopan hiljentyivät hartaina radioidensa ääreen. München aloitti: "Sorretut puolalaiset (tai unkarilaiset)! Täällä puhuu antikommunistisen vapaustaistelun johtaja, Suuri Kombinaattori. Rohkeat taistelijamme ovat tänään suistaneet junan kiskoilta Szetcinissä, upottaneet proomun Tizalla. Onnittelen kommandojamme hyvästä työstä! Uusia vastarintasoluja olemme perustaneet seuraavilla paikkakunnilla..."

Näissä "uutisissa" ei ollut muuta totta, kuin että ainakin osa noista onnettomuuksista oli todella tapahtunut, mutta ne olivat onnettomuuksia.  Nyt kaikilla näillä paikkakunnilla kiitivät umpiautot yössä ja ihmisiä vietiin. Kommunistinen systeemi oli muutenkin vainoharhainen, Dulles kiihdytti sen raivoon.

Väkeä vietiin, ja todennäköisesti kaikki tunnustivat, -ja ilmiantoivat lisää "vihollisia". Irrationaalinen pelko vallitsi Varsovassa, Bucarestissa, Sofiassa ja Pudapestissa. Sekä Stalin että Dulles hykertelivät tyytyväisinä, mutta vain toinen heistä tiesi missä mennään.

Sitten Stalin sopivasti kuolla kupsahti. Hänen luotetuin miehensä Lavrentij Berija oli sen yhden ainoan kerran lähettänyt Stalinin henkivartijan kotiinsa, ja irroittanut puhelimen ettei lääkäriä turhaan kutsuta. No, ukkohan delas.

Neuvostoliiton uusi hallitus järjestäytyi nopeasti, ja vahingonlaukaus lopetti Berijan juonittelut NKP:n keskuskomitean poltbyroon ylimääräisessä kokouksessa, kertovat yleensä vaiteliaat lähteet. Pian valtaannoussut triumfiraatti supistui yhdeksi triumfiriksi, Nikita Hrutsheviksi. Nikitalla oli käsissään kurjuutta ja epäluuloja lainehtiva valtakunta. "Mistä aloittais?" "Annetaan  niille vähän happea."

NKP:N 20:nennessä puoluekokouksessa Nikita räjäytti pommin. Hän paljasti rikoksia ja väärinkäytöksiä tehdyn, ja lupasi vapautta. Alkoi ns. Suojasää. Liian vähän, liian myöhään, -Itä-Euroopalle.

”Tyytymättöminä aloitettujen uudistusten hitauteen erosi lokakuun 1956 aikana yli  3 000 opiskelijaa kommunistisesta opiskelijajärjestöstä. Tilalle perustettiin riippumaton opiskelijajärjestö, joka sai vahvan jalansijan Budapestin Teknillisen Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa. Opiskelijaliike radikalisoitui nopeasti vaatien pakollisten venäjänkielen luentojen lopettamista, stalinististen opettajien ja tutkijoiden asettamista syytteeseen. ...  Opiskelijoiden vaatimukset esitettiin 20. lokakuuta pidetyssä joukkokokouksessa Budapestin Teknillisessä Yliopistossa. Opiskelijat ilmoittivat ryhtyvänsä avoimeen katumielenosoitukseen, mikäli heidän vaatimustaan ei täytettäisi kahden viikon sisällä.”[xvi]

"Unkarin kommunistinen hallitus yritti ensin kieltää mielenosoituksen, mutta kun Budapestin poliisipäällikkö kieltäytyi ampumasta mielenosoittajia, niin mielenosoitus sallittiin - työt pysähtyivät myös virastoissa ja tehtaissa sekä työläiset liittyivät mielenosoittajiin. Hallituksen johtoon kutsuttiin Imre Nagy. 23.10.1956 innostunut väkijoukko kaatoi jalustaltaan valtavan kokoisen Stalinin patsaan."[xvii]

Loppu on historiaa, jonka saatte lukea näinä päivinä monesta muustakin lähteestä. Unkarin vanha valta ei antanut periksi, luuli  venäläisten auttavan. Eivät auttaneet. Unkarilaiset tiesivät vapauspyrkimyksensä oikeutetuiksi, ja vaihtoivat hallituksen. He luulivat lännen auttavan. Ei auttanut. Unkarilaisia kuoli paljon, Pudapestin kaduille tuli täysmittainen sota.

Joku luulee vieläkin, että suurvalta-plokkien välisen "kylmän sodan" idea oli jokin muu kuin otteen lujittaminen kunkin omasta valtapiiristä ylläpitämällä jännitystä kilpailevan firman kanssa? Saa vapaasti luulla, en auta. Suomien kohdalla oli vielä sekin erikpoisuus, että täällä kyyristeltiin sekä itään että länteen. Käsittääkseni tähän asiaan ei ole tullut muutosta?

Unkarille kansannousun alkaminen 23.10.1856 oli suuri päivä. Kansa näytti vapaudentahtonsa ja päättäväisyytensä. Kuten myös tänään vastustamalla EUvostoliiton sanelua.

Historian opetus meille suomalaisille: Ei pidä tukeutua itään eikä länteen.