Puolustusministeri Niinistö puhui veteraanitapahtumassa Vihdissä

Julkaistu 6.6.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Puolustusministeri Jussi Niinistö piti tervehdyspuheenvuoron veteraanitapahtumassa Vihdissä 6. kesäkuuta. Ministeri Niinistö pohti puheessaan Suomen satavuotista itsenäistä taivalta, jonka aikana Suomi on kehittynyt kansainväliseksi hyvinvointivaltioksi. Niinistö huomioi puheessaan veteraanien tekemän merkittävän työn nykypäivän Suomen hyväksi.

Niinistö tähdensi puheessaan, kuinka tärkeää etenkin vuosien 1939-1945 sotakoettelemusten muistaminen on Suomen erityisenä juhlavuotena. Kansakunnan voimavarat olivat sotavuosina äärimmillään, ja jälleenrakentamisen kautena yhteisöllisyys korostui. "Yhteinen etu asetettiin yksilön edun edelle", ministeri kiitteli.

Ministeri totesi sodan aikaisten ja sen jälkeisten ponnistelujen olevan menestystarina, jonka jatkumisesta nykysukupolven ja tulevien polvien täytyy pitää huolta. Hyvinvoinnin rakentamista on tuettava sekä sisäisen että ulkoisen turvallisuuden puitteita ylläpitäen. "Maanpuolustuksesta on pidettävä huolta", Niinistö sanoi.

"Me ylläpidämme uskottavaa puolustusta. Nostamme sodan ajan vahvuutta 50 000 miehellä. Valmiutemme on kohentunut tällä vaalikaudella lainsäädäntöhankkeiden ja lisärahoituksen ansiosta", Niinistö vakuutti.

Vapaaehtoista maanpuolustustyötä on edelleen kehitettävä, totesi ministeri Niinistö tervehdyksensä lopuksi. Suomalainen maanpuolustus perustuu vahvaan maanpuolustustahtoon, jonka vaaliminen edellyttää esimerkin näyttämistä arkipäivässä. Yhdeksi tärkeimmäksi käytännön teoksi Niinistö mainitsi isänmaamme eteen uhrautuneiden henkilöiden hyvinvoinnista huolehtimisen.

Lähde: Valtioneuvosto

Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

5 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Veijo Hoikka
Veijo Hoikka
9

Kauniita sanoja. Kiitos Marsalkka Mannerheim, muu sotajohto sekä Rokan Antti, Häyhän Simo ja jokainen Mannerhei-ristin ritari sekä ne joille sitä ei jaettu mullan alle jos sen päällekään..
Kirjallista kommentointia maanpuolustuksesta saamme pridemarssien hameurhoilta, venäjäntrollijahtaajilta (pelifirmat herätys! Pogemon kaatui jo! Eikun trollipelit pyörimään) ja ehkä mv-lehden sivuilta kätensä (antaudun!) ylösnostaneen kapiaisen sofistikoidun verbaliikan kautta. Näiden tietolaarien sijaan kolumneja tällekin sivustolle voisi hankkia esim. Suomen Sotilas lehden (vaki)kirjoittajilta). No ei ehkä kaikilta…
RIP itsenäinen Suomi (6.12.1917-18.11.1994), muistoasi kunnioittaen.

vänrikki, res

Uhrausten muostot
Uhrausten muostot
9

Ei vaan vissiin Jussi muistanut että on mukana kansainvälisessä matu-busineksessa jossa esi-isien teot uhrataan rahan edestä. Maa joka aikoinaan tapeltiin suomalaisille hyväksi paikaksi asua, tuhotaan nyt rajat avaamalla kaiken maailman matuille. Ja niiden erikoisille tavoille.

Se että Jussi vielä muistaa Suomen käyneen sotia on suoranainen ihme. Silloin meitä kuitenkin auttoi Saksa, EI NATO. Ja siksi on perin outoa että NATO-kiima on Suomessa koko ajan päällä, vaikka kansa ei siihen järjestöön halua. Se maksaa liikaa eikä se anna mitään muuta kuin alkoholisoituneita henkilöitä jotka komentelevat olemattomia komppanioita.

Pidetään Suomi suomalaisille. Muut hoitakoon loiset.

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
9

”Suomalainen maanpuolustus perustuu vahvaan maanpuolustustahtoon, jonka vaaliminen edellyttää esimerkin näyttämistä arkipäivässä.”

Kuka haluaa enää puolustaa tätä maata afrikkalaisen mutavyöryn alle peitettäväksi? Ks. ”Kreivi Kalergin suunnitelma eurooppalaisten tuhoamiseksi”, kalergisuunnitelma.blogspot.fi/2009/11/kreivi-kalergin-suunnitelma.html
Tätähän meillä vallassa olevat EUnukit ovat Brysselin jesuiittojen kanssa toteuttamassa.

juha.
juha.
9

Tämä Niinistö aikoo viedä suomalaisia sotilaita kuolemaan valtiorajojemme ulkopuolelle vain siksi, että tämä broileri ja pelkuri haluaa päästä ”isojen poikien” kanssa samoihin leikkeihin.
Sinkkiarkuissa tuodaan poikiamme ja tyttöjämme Helsinki-Vantaan lentokentälle sotilaallisin kunnianosoituksin, jossa tuleva puollustusministeri ja puollustusvoimien komentaja saa pidätellä krokotiilin kyyneliään.
”Oikeiden” vuodattelu jääkin sitten vanhemmille ja muille läheisille kotiseurakunna kirkkomailla.

eemelimies@jippii.fi
eemelimies@jippii.fi
9

Komeat olivat juhlat veteraaneille vihdissä.Erkki Tuovinen oli tapaansa mukaan laittanut esimerkillisesti juhlat pystyyn.Ministeri kiitteli ja totesi että vapaehtoine maanpuolustustyö on jalointa toimintaa.Paikalla olu lähes sata kunniakansalaista saattajineen.

Uusi junayhteys Suomen ja Ruotsin välillä

Julkaistu tänään 09:36 – Kirjoittaja Toimitus

Uusi junayhteys Oulun ja Ruotsin Haaparannan välillä on avattu. Matka kestää tunnin ja 40 minuuttia, palauttaen matkustajajunaliikenteen rajan yli useiden vuosikymmenten tauon jälkeen.

Ensimmäinen juna lähti Oulusta maanantaina hieman kello viiden jälkeen ja saapui Haaparannalle noin kello seitsemän Suomen aikaa. Juna oli hieman yli 15 minuuttia myöhässä ratatöiden vuoksi, raportoi Svenska Yle.

Juna pysähtyy Kemissä ja Torniossa. Yhteys linkittää Suomen rataverkon Ruotsin puoleiseen Tornionlaaksoon ja mahdollistaa matkan jatkamisen Haaparannalta eteenpäin Ruotsin rataverkkoa pitkin.

Ensimmäinen matkustajaliikenne sitten vuoden 1988

Suomen ja Ruotsin välillä on aiemmin liikennöinyt kiskobusseja, mutta vastaavaa matkustajaliikennettä ei ole ollut sitten vuoden 1988.

Olemme odottaneet junayhteyttä siitä lähtien, sanoo Tornion kaupunginjohtaja Jukka Kujala.

Pohjoismaiden kansalaisiin ei normaalisti kohdistu passintarkastuksia Suomen ja Ruotsin välillä. Tulli, poliisi ja Rajavartiolaitos muistuttavat kuitenkin matkustajia siitä, että heidän on aina pystyttävä todistamaan henkilöllisyytensä.

Haaparannalta matkustajat voivat jatkaa junalla Ruotsin sisällä ja edelleen muualle Eurooppaan. VR:n mukaan jatkoyhteydet Haaparannalta ovat vielä rajalliset, mutta aikataulujen odotetaan paranevan ensi vuonna vastaamaan paremmin Suomesta saapuvia junia.

Nuorten digitaalinen syrjäytyminen lisääntyy Suomessa

Julkaistu 5.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Yhä useammat nuoret Suomessa sanovat tulevansa syrjityiksi tai sivuutetuiksi verkossa. Monille eristäminen jatkuu ryhmäkeskusteluissa ja muilla digitaalisilla alustoilla vielä koulupäivän päätyttyä.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton toteuttamaan kyselyyn vastasi lähes 6 000 suomalaista 13–18-vuotiasta nuorta. Kaikkiaan 38 prosenttia sanoi kokeneensa digitaalista syrjäytymistä, mikä on 15 prosenttiyksikön lisäys vuoteen 2021 verrattuna.

Tämä voi tarkoittaa sitä, ettei pääse mukaan ryhmäkeskusteluun, tulee sivuutetuksi tai että muut päättävät tarkoituksella olla vastaamatta. Järjestön tukipalveluiden koordinaattori Ida Sandholmin mukaan syrjäytyminen ulottuu usein koulun ja digitaalisten alustojen välille.

Eniten erottuu se, että nuoret sanovat muiden jättävän tarkoituksella vastaamatta heille. Tämä kulkee usein käsi kädessä: se, mitä tapahtuu koulussa, jatkuu kotona eri digitaalisilla alustoilla, Sandholm kertoi Ylelle.

Kysely osoittaa myös selviä eroja ryhmien välillä. Hieman yli 16 prosenttia tytöistä sanoi kokeneensa syrjäytymistä, kun taas pojilla vastaava luku oli hieman alle 8 prosenttia. Nuorten joukossa, jotka mieltävät itsensä muunsukupuolisiksi – eli eivät tytöiksi tai pojiksi – luku oli 21,5 prosenttia.

Digitaalinen hiljaisuus voi vaikuttaa itsetuntoon ja johtaa eristäytymiseen. Sandholm varoittaa, että huonot ihmissuhteet voivat myös viedä nuorelta halun käydä koulua.

Koska ihmissuhteet ovat yksi perusta sille, että haluaa mennä kouluun ja viihtyy siellä, huonot suhteet voivat johtaa tunteeseen, ettei kuulu joukkoon, Sandholm sanoo.

Aikuisia kehotetaan kysymään

Kyselyn mukaan nuoret haluavat enemmän keskustelua siitä, miten ihmisiä kohdellaan verkossa, sekä koulun jälkeistä toimintaa ja harrastuksia. Ennen kaikkea he toivovat, että aikuiset kysyisivät ja palaisivat aiheeseen, luoden useita mahdollisuuksia puhua asiasta.

Kun syrjäytymisen tunne muuttuu pitkäkestoiseksi, se voi Sandholmin mukaan tulla osaksi nuoren omakuvaa. Luvut viittaavatkin siihen, ettei kiusaaminen enää lopu koulupäivän päättyessä.

Nykysuomi 2.0 on täällä – uudistunut sivusto ja avoimet kommenttikentät

Julkaistu 3.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Nykysuomi 2.0 – uudistunut sivusto ja avoimet kommenttikentät

Nykysuomi on uudistunut perusteellisesti. Sivuston uusi versio on nopeampi, selkeämpi ja paremmin mukautettu sekä tietokoneille että mobiililaitteille. Samalla avaamme nyt kommenttikentät lukijoillemme.

Nykysuomi on viime aikoina käynyt läpi laajan teknisen ja visuaalisen uudistuksen. Tuloksena on Nykysuomi 2.0 – nykyaikaisempi uutissivusto, jonka navigointi on selkeämpää, luettavuus parempi ja kokonaisilme yhtenäisempi.

Etusivu on rakennettu uudelleen, jotta uusimmista ja luetuimmista uutisista saa paremman kokonaiskuvan. Luonnon, teknologian, urheilun ja kolumnien kaltaiset aihealueet saavat nyt aiempaa selkeämmän paikan. Samalla artikkelinäkymiä, hakua, mobiilinavigointia ja tummaa tilaa on parannettu.

Kommentointi on nyt avoinna

Uudistuksen merkittävin uutuus on, että lukijat voivat nyt kommentoida artikkeleita suoraan sivustolla. Keskusteluun voi osallistua ilman käyttäjätilin luomista. Toivomme kommenttikentistä paikkaa asiallisille näkemyksille, täydentäville tiedoille ja kunnioittavalle keskustelulle.

Nykysuomen kehittäminen jatkuu. Tulevina aikoina kehitämme sisältöä, aihealueita ja sivuston toimintoja edelleen.

Toivotamme sekä vanhat että uudet lukijat tervetulleiksi uudistuneeseen Nykysuomeen – ja ennen kaikkea mukaan keskusteluun.

Italia palautti rajavalvonnan Espanjan-liikenteelle – Suomi ja Itävalta tukevat päätöstä

Päivitetty 2.8.2026, Julkaistu 1.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Italia on palauttanut väliaikaisesti tarkastukset Espanjasta saapuville matkustajille Ceutan laajamittaisen rajakriisin seurauksena. Suomen hallitus tukee Roomaa, kun taas Itävalta ilmoittaa olevansa valmis kiristämään omia Schengen-rajojaan, mikäli tilanteella on heijastusvaikutuksia.

Italian sisäministeriö päätti perjantaina asettaa kohdennettuja tarkastuksia kuukaudeksi Espanjan lento- ja meriyhteyksille. Toimenpide seuraa kymmenien tuhansien ihmisten saapumista Marokosta Espanjan enklaaviin Ceutaan.

Mukaan Deutsche Wellen mukaan tarkastukset kohdistuvat EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisiin, jotka saapuvat Espanjasta. Espanjan ja muiden EU-maiden kansalaisten matkustamiseen ei odoteta vaikutuksia. Italian ulkoministeri Antonio Tajani on kuvaillut päätöstä välttämättömäksi kansalaisten turvallisuuden ja Euroopan rajojen suojelemiseksi.

Pääministeri Giorgia Meloni sanoi aiemmin, että Italia on valmis poikkeuksellisiin toimiin. Hän kuvaili Ceutan kuvia esimerkkinä siitä, kuinka hallitsematon laiton maahanmuutto voi vaarantaa turvallisuuden Euroopan rajoilla.

Suomi antaa avoimen tukensa

Suomen sisäministeri Mari Rantanen on antanut nimenomaisen tukensa Melonin kannalle. Hän kirjoitti, että Espanja on hänen näkemyksensä mukaan epäonnistunut Schengen-alueen ulkorajan suojelemisessa ja että maat, jotka eivät täytä tätä velvoitetta, eivät voi pysyä Schengenissä.

Rantanen sanoi myös, että Euroopan maiden tulisi tukea Melonin ehdotusta. Tiedon vahvistaa Yle, joka raportoi suomalaisministerin lausunnosta ja kertoo Espanjan viranomaisten arvioineen, että Ceutaan saapui noin 49 000 ihmistä 24 tunnin aikana.

Itävallan kansleri Christian Stocker on puolestaan kutsunut Ceutan tapahtumia selväksi varoitussignaaliksi. Hän on vaatinut Espanjaa varmistamaan, ettei laittomia siirtolaisia pääse Euroopan mantereelle, ja todennut Itävallan voivan ottaa käyttöön väliaikaiset Schengen-tarkastukset, mikäli paine yltää sen omille rajoille.

Yhä useampi hallitus lähestyy Rooman linjaa

Mukaan Euronewsin mukaan myös Alankomaat, Tanska, Tšekki ja Ruotsi ovat lähentyneet Italian kantaa. Ranska on päättänyt vahvistaa tarkastuksia Espanjan vastaisella maarajallaan samalla kun se on tarjonnut Madridille tukea Ceutan tilanteen hoitamiseen.

Espanja vastustaa Italian toimenpidettä. Madrid on kutsunut Italian suurlähettilään puhutteluun, ja ulkoministeri José Manuel Albares on sanonut, että Schengen-alueen eheys on taattu. Hän totesi, että lähes kaikki Ceutaan saapuneet ovat jo palanneet Marokkoon, ja korosti, että matkustajat Ceutasta Manner-Espanjaan kulkevat poliisitarkastusten läpi.

Euroopan maahanmuuttokomissaari Magnus Brunner on myös huomauttanut, että Ceutaa ja Melillaa koskevat Schengenin rajasäännöstön erityissäännöt ja että tarkastukset ovat jo ennestään käytössä enklaaveista poistuvien kohdalla.