Vantaan kouluampuminen – Poliisilla on alustava käsitys teon motiivista

Eilen aamulla Vantaan Viertolassa tapahtuneen kouluampumisen tutkinta jatkuu Itä-Uudenmaan poliisissa.

Tutkintatoimet jatkuvat muun muassa teknisellä tutkinnalla sekä useiden henkilöiden kuulemisilla.

Poliisi selvittää aktiivisesti myös teon motiivia. Poliisilla on alustava käsitys teon motiivista, mutta tutkinnallisista syistä sitä ei voida vielä vahvistaa.

Sosiaalisessa median eri kanavissa liikkuu tapahtuneesta paljon erilaista, osittain virheellistäkin tietoa. Poliisi haluaa edelleen muistuttaa, että virheellisen tiedon levittäminen somessa on rikos. Kunnioitetaan myös uhrien omaisia ja läheisiä.

Poliisi vahvistaa, että rikokseen tekoon epäiltyä henkilöä päästiin kuulemaan jo eilen ja hän on kuulustelussa myöntänyt teon. Epäillyn kiinniottotilanteessa poliisin haltuun ottama ase on revolverimallinen käsiase. Epäilty on suomen kansalainen.

Poliisi vahvistaa myös, että kouluampumisessa menehtynyt henkilö on poika. Kaksi vakavasti loukkaantunutta henkilöä ovat tyttöjä, jotka molemmat ovat edelleen sairaalahoidossa. Menehtynyt poika on suomen kansalainen ja sairaalahoidossa olevista työistä toinen on suomen ja kosovon kaksoiskansalainen ja toinen tytöistä suomen kansalainen.

Tapahtumaan liittyviä tietoja ja vihjeitä pyydetään edelleen lähettämään poliisin sähköpostiosoitteeseen  vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi 

3 thoughts on “Vantaan kouluampuminen – Poliisilla on alustava käsitys teon motiivista

  • 3.4.2024 at 14:47
    Permalink

    Niin kauan huhuja ja epämääräistä infoa liikkuu kun ei kerrota faktoja. Kuka ampui ketä ja miksi? Valehtelu, vaikeneminen ja kansalaisten uhkailu ei kuulu veronmaksajien varoilla elätettävien polisien toimiin. Murha info näemmä myös sensuroitu. Pohjoiskorealaista touhua.

    Reply
  • 3.4.2024 at 20:23
    Permalink

    Ilmeisesti kyseessä EI ole ÄÄRIOIKEISOLAINEN ”mielenilmaus” tai sitten sentään on vielä sen verran HÄPYÄ, että lapset jätetään tuikitärkeän GLOBALISTISEN agendan ajamisen ulkopuolelle. Aina täytyy muistaa, että ihmislapset ovat raakuudessan toisiaan kohtaan lähes HAIN sikiöiden luokkaa. Jotka äitinsä kohdussa aloittavat ”pudotuspelin” syömällä muita mutkitta toisiaan eli sisarusrakkauta EI tunneta eikä SÄÄLITÄ!!! Ja eikäpä nuo tunnon lahjat ole kaiklla edes ”AIKUISUUTEEN” mennessä sanottavasti kehiyneet eli monasti ”SARVIKUONOILLA” mennään. Eikä myöskään lasten kasvatustyö kukoista entiseen malliin edes kotona tai saarikka kouluissa, jossa luokasta on jo huomattava osa jo otsalohkonsa kasvattanut. Kun kokonaisen länsimaailman kattava RAPPIO on jo yltänyt kirkkoihin ja TIETYSTI kouluihin niin, että tavan vanhemmat ovat hätää kärsimässä kun ”ihmisenmitta” on suoraan HELVETISTÄ! Ja HÄTÄ on silloin TODELLISTA kun vanhemilta on ollaan RIISTÄMÄSSÄ oikeus olla VASTUU kasvattaja ja ”omistaja” pilttinsä suhteen. ”Uudessa Uljaassa Maailmassa” ja YK:n ”Agenda 2030” muassaan WEF:n Bond pahiksen mielissä kajastaa kristallin kirkkaana ajatus siitä, että KERSAT kuuluvat NWO TOTALITÄRISTISELLE hirmuhallinnolle. Kuten KOMMUNISMISSA on AINA painotettu. Ja edellinen on täyttä TOTTA, sillä aina miten kaikkein EPÄINHIMILLISIMMÄT ihmiset luonteenomaisine ajatuksineen ovat AINA nousseet pintaan tässä maailmassa kuin kolmen vuorokauden hukkumis -ruumiit! Joten NYT on paras pitää KERSOISTAAN kiinni ja kysellä kummia kun nykyiset ”OPETUSSUUNNITELMAT” ovat ISOSSA MAAILMASSA jo suoraan BORDELLISTA ja ”henkinen kasvatus” pitää sisällään saatananpalvontaa ym. ”viatonta” SANANVAPAUDEN nimissä valloissa! Mutta vieppä koulun parkkipaikalle autoon kiinnitetty AMEERIIKAN lippu tai mainitse luokassa nimi: ”JEESUS” kristillisesti. Niin siitäpä vasta sotilasoperaatio syntyy henkisine traumoineen! Kun kommunismi ja *”RUMA-KAUNOLUISTELU” eikä ”kaunoluiselu” mies-naisurheilijoineen on NYT IN!!! Mitä tulee nykyiseen koulukultuuriin niin on ILMISELVÄÄ puuttumattomuuden ja villaisella painamisen kulttuuri, jossa ”KIVA KOULU” sertifikaatilla on jo kommunistisesti julistettu, että kiiltokuvassa EI ole säröjä! Usein KIUSATTU romahtaa ja tekee ITSEMURHAN ja liki normisti KIUSAAJAT nauravat paskaset naurut päälle kun luokassa opettaja on lmoittanut ennen aikaisen poisumisen vahvuudesta. Jos ”RASSISMIN” pelosta ja opetajakunnan ideologiasta riippuvat etninen ”väritys” vaikuttaa ”Ruotsin taudin” tavoin. Tuolloin jo äitinsäkin vaikeaksi tunnistetavaksi ”tehty” UHRI jouruu ITSE pyytämään anteeksi MOUKARINYRKEILTÄ ja RAUTA-ANTURAKENGLTÄ. Ja syyllstäminen jatkuu ruattalasvanhempien ihmetellessä mokomaa esitystä. Kun mainittu TRAGEDIA tapahtuu. On syy koulun terveessä kriisinhallinnassa puutua HETI eikä VETISTELLÄ lippu puolitangossa jälkikäteen, josta rikastuvat vain vastenmieliset iltapaskat raflaafine lööppeineen. Poliisin on ainakin suurimmissa kaupungeissa tehtävä säännöllisiä k0ouluvierailuja, jossa – jos oppilas uskaltaa – on voitava puhua kiusaamisesta suoraan poliisille. Kun poliisivoimat keskittyvät tekemään veritekoja tai väkivaltatilanteita ehkäisevää työtä. Siitä hyötyy koko yhteiskunta ja poliisi itsekin ”good willinä”, sillä valloista tullut kriittinen rotuoppi ja valkoisten lähtökohtainen syyllistäminen pelkän ihonvärinsä takia EI TODELLAKAAN tuo suomalaista poliisia yhtään lähemmäksi jo AIKAA sitten ”LALLINSA” unohtanutta kansakuntaa!!!

    Reply
  • 4.4.2024 at 14:38
    Permalink

    Hyvinkäällä tapahtuu eniten murhia koko Euroopassa.

    Hyvinkään koulun nimi on Tapainlinnankoulu.

    Tapa-in-linnankoulu

    Lapsille hoetaan 9 vuotta sanaa

    Tapa ( inlinnankoulu )

    Tapa ( inlinnankoulu )

    Tapa ( inlinnankoulu )

    Tapa ( inlinnankoulu )

    Tapa ( inlinnankoulu )

    Tapa ( inlinnankoulu )

    Tapa ( inlinnankoulu )

    Tapa ( inlinnankoulu )

    Murhia Hyvinkäällä keskimäärin vuodessa 8,07 per 100 000 ( vuodet 2016-2019 )

    Vuosi – henkirikokset.

    2019 – 4

    2018 – 2

    2017 – 2

    2016 – 7

    https://yle.fi/a/3-11383347

    Vertaa:

    Top 10 deadliest European cities 2017

    https://www.foxnews.com/world/top-10-deadliest-european-cities

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.