Syntyneitä ennätyksellisen vähän alkuvuodesta 2023

Suomessa syntyi tammi–kesäkuussa 2023 aikaisempaa vähemmän lapsia. Kesäkuun ennakkotilaston mukaan alkuvuoden aikana syntyi 21 180 lasta, mikä on 1 082 lasta vähemmän kuin alkuvuonna 2022.

Elävänä syntyneiden lukumäärä tammi–kesäkuussa oli vuodesta 1900 alkavan mittaushistorian pienin.

Syntyvyys laski 2010-luvulla yhdeksänä vuotena peräkkäin. Vuonna 2010 kokonaishedelmällisyysluku oli 1,87, kun se vuonna 2019 oli enää 1,35. Tämän jälkeen, vuosina 2020 ja 2021, syntyvyydessä tapahtui elpymistä, mutta viime vuonna syntyvyys kääntyi jälleen laskuun niin, että kokonaishedelmällisyysluku oli 1,32.

Kokonaishedelmällisyysluku kertoo, kuinka monta lasta keskimäärin nainen synnyttäisi elämänsä aikana, jos syntyvyys pysyisi laskenta-ajanjakson tasolla.

”Syntyvyyden lasku on tänä vuonna edelleen jatkunut, sillä viimeisen 12 kuukauden (heinäkuu 2022–kesäkuu 2023) ennakolliseksi kokonaishedelmällisyysluvuksi kertyi 1,28. Luku on ennätyksellisen alhainen”, yliaktuaari Joonas Toivola kertoo.

Lähde: Tilastokeskus

One thought on “Syntyneitä ennätyksellisen vähän alkuvuodesta 2023

  • 29.7.2023 at 17:30
    Permalink

    Uskon että se lisäisi syntyvyyttä, jos ennen jokaista aktia pitäisi ilmoittaa viranomaisille että aikoo ryhtyä aktiin, ja siihen pitäisi saada sekä s****n osapuolen että viranomaisten hyväksyntä. Passista pitäisi lähettää aina kuva ja sormenjäljistä.uskon että tämä kiihottaisi.

    Nykyinen systeemi ei riitä syntyvyyden nostamiseen että pitää olla osapuolen lupa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.