Näkökulma: Suomalaiset maailman tyhmin kansa?
Onko suomalaiset maailman tyhmin kansa, tätä olen tässä pohtinut. Mitä tahansa propaganda koneisto keksii julkaista on suomalaiset ensimmäisenä ostamassa ideaa.
Korona aikana hysteeriset suomalaiset oli valmiita suorittamaan joukkoteloituksia ”kulkutautimyönteisille”, siis sen flunssan takia. Hysteerinen joukkio hyökkäsi aivoilla varustettujen ihmisten kimppuu kauppoissa ja muissa julkisissa tiloissa jos ei ollut sitä naurettavaa vaippaa kasvoilla. Ääri-idiootit on jo nykyjään saanut lukea netistä ja jopa medioista, että ne vaipat oli vain kosmeettinen naurettavan näköinen härpäke kasvoilla mistä ei ollut mitään terveydellistä hyötyä. Tämä ei tietenkää merkkaa mitään, ylväänä muistellaan aikaa kun näytettiin naurettavilta ja tehtiin itsestä täysiä pellejä.
Maailman tyhmin kansa oli valmiina luopumaan kaikista mahdollisista oikeuksista, jopa toimeentulosta. Kaikista tyhmimmät olivat valmiita eväämään lapsiltansa liikunnan ja jopa koulun ja nyt sitten ihmettelevät miksi nuoriso oireilee, mutta virhettä ei myönnetä, ei tietenkää!
Korona sekoilu loppui kuin seinään ja keksittiin tämmöinen kiva pikku sota tohon, missä oli uutena helmenä natsien ihannointi ja loputon rahan syytäminen sotaan mitä ei voi voittaa.
Somet alkoi täyttymään ihmisten tappamisen ihannoinnista ja media tuuttasi jäätävää sotapropagandaa minkä maailman tyhmin kansa osti mukisematta, kansa jopa kiihottui sotapsykoosiin. mediat veti tämän sotapropaganda kuurin kansalle kiitettävällä arvosanalla ja kansa hurrasi. Venäjä viha oli saanut uudet kierrokset ja faktoista ei kukaan enää välittänyt mitään, sotaan piti päästä ja heti. Tässä sivussa onnistuimme liittymään sotakoalitioon nimeltä Nato, mitä kansa tuki varauksetta, somessa ulvottiin ettei kukaan enää koskaan kyykytä meitä. Maailman tyhmin kansa ei välittänyt Yhdysvaltojen suomen kyykyttämisestä yhtään mitään, olihan nyt meidän kyykyttäjä ”kaveri”.
Sota uhoa häiritsi hullusti käyttäytyvä pupu Helsingissä, siis siellä meidän pääkaupungissa missä kovin sota into oli ja on yhä edelleen, pupu loi kauhua näille Helsingin Ramboille, mutta pupun raukkamaiset hyökkäykset ei Helsinkiläisiä lannistanut ja taistelutahto Venäjän tuhoomiseksi pysyi ennallaan, mutta joku voisi kuvitella, että uskottavuuteen tuli pienoinen kolhu.
Tulin johtopäätökseen, että kyllä suomalaiset on maailman tyhmin kansa, nämä hyvinvointivaltiossa elävät ihmiset haluavat kaventaa omia oikeuksiaan ja haluavat jopa tuhota sodalla tämän maan. Tuntuu ettei jätetä kiveäkään kääntämättä kun etsitään keinoa miten tämän maan saisi paskaksi ja ihmisille mahdollisimman kurjat olot.
Juha Korhonen
No tohon suomalaisten tyhmyyteen olen herännyt jo ikuisuus sitten. Alle 5% ajattelee ihan itse. 60% on ulkoistanut ajattelun muille (yle,Mtv,il,is,ect). Loput ei pysty mihinkään aivoja rasittavaan loogiseen ajatteluun.
Koronaplandemia ei kyllä unohdu koskaan. Ihmiset olivat valmiina mestaamaan jos et ottanut niitä saatanan piikkejä.
Hurjinta tässä huijauksessa oli se, että ne jotka olivat asioista perillä, tiesivät, että nuhahuijaukselle oli jo ennen alkua kirjoitettu jatko-osa nimeltä sota. Venäjä pakotettiin tilanteeseen haluamattaan. Kaikki tämä sirkus on luotu pönkittämään eliitin valtaa ja ihmisten vapauksien ja taloudellisten vapauksien riistoa. Viisaimmat tietää jo varautua seuraavaan sirkukseen jossa nälkäkään ei jää vieraaksi näille naamavaippasotureille.
Vaikka täälä onkin tollasia jotka luulee ymmärtävänsä asioita paremmin ja kirjoittaa typeriä näkökulmiaan, kun muut ei muka ymmärrä, niin on täällä fiksua kansaa silti.
Katkeraa kirjoitusta.
Fasistisen Venäjän murharetken hienoinen ryssiytyminen ei anna hetken rauhaa.
Heh, Juha tavoittaa kirjoituksellaan hyvin tämän tilanteen ja tunbelman jossa me normaalit ihmiset elämme. Jotenkin psykedeelistä aikaa kun valtaosa kansasta on transsissa kuin unussa kävelijöitä tai hypnoisissa. Tämmöinen joukkopsykoosi on vaarallinen tila sillä se johtaa tuhoon ja kuolemaan kuten niin monessa kommunistisissa totalitarismeissa on tapahtunut.. you aint seen nthing yet. Sairas maa ja sairaamnaksi muuttuu. Näette kun elätte.
Korona aika oli törkeää aikaa kun ihmisoikeudet vietiin pois aivan kuin olisi elänyt 30-luvun Saksassa juutalaisena
YLE Tekee tälläistä SDP tä palvovaa journalismia
Tämä nuori** politiikan tähti** on Belgian Sanna Marin
Conner Rousseau tarttui vallan kahvaan nuorena
viihtyy myös yhdessä Marinin kanssa
Ja YLE samaan aikaan INHOKISTAAN
Tuleva elinkeinoministeri Junnila kommentoi kytköksiään äärioikeistoon:
”Mitään suhdetta ei ole ollut alun perinkään”
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila piti muistopuheen äärioikeistolaisessa tapahtumassa kesällä 2019. Hänen mukaansa kohussa on kyse vääristelystä
TÄMÄ PÄÄ ASIA
EI YLEN Ilmeisesti ääri vasemmistolaista journalistia paljon kiinnosta
Tämä tilaisuus silloin oli tällainen
Turun terroristi-iskun uhrien muistolle pidettävä tilaisuus,
TÄLLÄISET ASIAT OVAT JUURI SE SYY MIKSI YLE PITÄISI RUOPATA
Näistä puna viher vasemmistolaista aktivisteista
He eivät ole journalisteja vaan
puna viher vasemmistolaisia poliittisia aktivisteja
YLEN Eli veronmaksajien rahoja
Poliittiseen harrastukseensa kuppaavia propagandisteja
YLEN
ANNI KAVANDERE ei joudu koskaan kriittiseen debattiin
näiden juttujensa takia
**siis perustelemaan juttujansa ja niiden sisältöä kenellekään
Hänellä on ikään kuin diplomaattinen koskemattomuus
jota hän käyttää hyväseen häikäilemättömästi
poliittiseen vasuri propagandansa tuottamiseen YLESSÄ
eli poliittisia vastustajiaan syyllistämällä
tai
maalittaminen on järjestelmällistä häirintää, jonka tavoitteena on yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeitä organisaatioita tai instituutioita kohtaan tunnetun luottamuksen rapauttaminen yksittäistä työntekijää uhkailemalla .
HUOM
YLEN PÄÄTOIMITTAJAN SIUNAUKSELLA
YLETÄ UNOHTUU KOKO JUTUN PÄÄ-ASIA
Eli ANNI KAVANDERIEN
ja ääri Viher vasemmiston mamu agendan karu poliittinen lopputulos
On syy siihen että
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila
joutui pitämään muistopuheen Turun terroristi-iskun uhrien muistolle
MITÄHÄN MUISTO PUHEITA VUONNA 2023 Vilhelm Junnila Joutuu pitämään
Syynä esim mamujern jengi väkivallan uhrit
ANNI KAVANDERI TEKEE SIITÄKIN JUTUN
MUTTA JAUHAA VAIN ÄÄRIOIKESITOSTA
Ja Vilhelm Junnilallan kytköksistä äärioikeistoon
Mutta hän ei löydä mitään poliittisia kytköksiä syylisiä sille
miksi mamut voivat pahoinpidellä suomalaisia
ja minkä puolen poliittinen agenda on siihen suurin syyllinen
oikeiston
vai puna viher liberaali vasemmiston
ANNI KAVANDERIN poliittinen Puoli aiheuttaa kaiken turvattomuuden
mutta he syyllistävätkin kierosti
heidän vasuri politiikan uhreja äärioikeistolaisiksi
Suomalainen äiti Nykysuomi comissa
Mamu raiskasi lapseni
vs
ANNI KAVANDERI -YLE
mitä sen Raiskauksen on väliä
mutta et kai kertonut sitä asiaa
*minusta* äärioikeistolaiselle Nykysuomi MEDIALLE
SE ON SE KAMALIN ASIA
PS
ANNI KAVANDER TOTEAA
OLISIT KERTONUT SEN ASIAN YLESSÄ
Mamu raiskasi lapseni
NIIN KUKAAN SUOMESSA
** EI TIETÄISI KOKO ASIASTA MITÄÄN**
Se faktan pimitys vastuullisesti näistä asioista
on vasuri journalisteille pää asia prioriteetti no 1
Eli suojella mamu ääri rikollisia
murhaajia huumediilereitä ja pedofilejä
KAIKELTA NEGATIIVISELTA JULKISUUDELTA
Ettei rasismi kasvaisi suomessa
eli jos arvostelet mamu ääri rikollisia
murhaajia huumediilereitä ja pedofilejä
ANNI KAVANDER *YLE
leipoo sinusta rasistin
https://edwarddutton.com/wp-content/uploads/2021/05/14.-SHIBAEV-FINNO-UGRIANS.pdf
Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen kehitysympäristö on suosinut älyä sekä taipumusta yhteistyöhön. Tällöin altruismi ja ryhmän ajattelun koheesio ovat yleisiä. Suomalaisten toiminta on korkean älykkyyden ilmentymä, ei päinvastoin.
Kyllähän nuo kaikki väittämät on vaan median luomaa harhaluuloa. Viisas kansa ollaan mutta kyllä sitä tyhmyyttäkin piisaa aika paljon.
Kertokoot annettu lempinimi ”Tsuhna” jotain. Jopa sotaisimmassa lännessäkin on niitä, jotka omistavat itsenäistä älyä ja ETENKIN uskallusta olla eri mieltä siitä mitä SOTATEOLLISUUS ja silkka välinpitämättömyys kokonaisen ihmiskunnan olemassaolosta vain ja ainoastaan alastoman vallanhalun ja ahneuden takia ajetaan kovat piippuun. Se, että vielä elämme on vain ja ainoastaan Putinin syytä (ansiota). Lännen idiootit päinvastoin ovat tehneet kaikkensa saadakseen ydinsodan aikaan tietäen sen, että HEILLÄ ovat vuosikymmenten aikoina veronmaksajien rahoilla rakennetur maanalaiset kaupungit kaikkine luksuksineen odottamassa silkkisistä vuodevaatteista aina samnppakaljoihin saakka unohtamatta HEILLE niin tärkeitä lapsia RAISKATTAVIKSI! Edellinen on se ”arvopohja”, jonka puolesta EU:n, NATO:n ja ”Sodoma”-USA:n sekä Suomen yksinkertaisuus kiedottuna henkiseen ja älylliseen rappioon ynnä jopa valtiollisen itsenäisyyden huoraamiseen lopullisen korruption keulakoristeeksi läpimädän valtiojohdon aikaansaannoksena. Presidentti J. K. Paasikivi (1870-1956) on sanonut: ”Suomalaiset ovat poliittisesti lahjaton kansa!”
Ei minkään maan kaikki kansalaiset ole yhteneväinen ja samanlainen ryhmä keskenään. On aivan lapsellista toimittajien kirjoittaa aina vähän väliä, että suomalaiset sitä ja suomalaiset tätä. Kaiken lisäksi toimittjat viljelevät kaikkein eniten väärin valitettavasti sanoja suomalainen ja suomalaiset. toimittajat kirjoittavat joskus jopa pääasiassa ulkomaalaisten asioiden olevan suomalaisten juttuja. Tai sitten vaikka tänään ammattiliitto Prossa kirjoitetaan suomalaisten työskentelevän yhä usemmin sairaana ja liitossa ei ollenkaan pohdita ulkomaalaisten työntekijöiden mahdollisesti työskentelevän sairaana.