Lukijan kynästä: Yhteiskunnista on tullut hullujenhuoneita

Kyllä tässä välillä tuntee pahaa taisteluväsymystä ja oma moraali on koetuksella. Valheiden, vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden orgiat menossa. Yhteiskunnista on tullut hullujenhuoneita. Koko tämä ihmeellinen sosiaalisen tasa-arvon utopia, jossa jokaikisen vähemmistön erityisetuoikeudet menevät kaiken edelle ja ajavat enemmistön pahoinvointiin.

Tarkoitus on aikaa päivää sitten pyhittänyt keinot ja nyt kitketään sanoja ja ajatuksia, pitää jatkuvasti käyttää kiertoilmaisuja ja kävellä kananmunankuorilla. Joku kun aina pahoittaa mielensä jostain. Ennenkin on kyllä mieliä pahoitettu, mutta nykyisin on ihmisoikeus uhmaikäisiin raivokohtauksiin, jos maailma ei pyöri erityisen lumihiutaleen ympärillä. On koko ajan enemmän ja enemmän aikuisoletettuja, jotka ovat ihan pikkulapsen tasolla kaikilta ominaisuuksiltaan.

Kun kaikki on katsottu googlesta, niin historiasta ei tiedetä mitään. Historia tunnetaan ysärille tai ehkä jopa 1980-luvulle, mutta sitä edeltävästä ajasta ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä. Eikä mitään kunnioitusta menneitä sukupolvia kohtaan, jotka rakensivat valmiin, turvallisen ja tasa-arvoisen maan, jonka nämä nyt haluavat repiä kappaleiksi. Vaikka ovat omien minuuksiensa kanssa niin pihalla, etteivät tiedä mitä tehdä pissavärkeilleen ja kuinka kaikkien täytyy kunnioittaa heidän ihmeellisen ainutlaatuista seksuaalista suuntautuneisuutta. Koska kukaan ei ole koskaan aiemmin maailmanhistoriassa harrastanut s***iä, vaan se on vasta löydetty näiden 70 sukupuolen kanssa. Minä ja minun genderini ja minun tunteeni ja minun ihmisihmeoikeuteni.

Mutta kaikilta muilta ihmisiltä he ovat viemässä näiden oikeutta olla olemassa. Kun he eivät itse tiedä mitä ovat, muunsukupuolisia transgendereitä, niin kukaan ei sitten saisi enää olla nainen tai mies, poika, tyttö, hetero ja ihminen, vaikka on sellaiseksi identifioinut itsensä. Äidit, isät, mummot, vaarit, kaikki ovat potentiaalisen loukkaavia käsitteitä, koska he ovat niin itsekkäitä, että kaikki pitää määritellä uusiksi niin, ettei heidän kallisarvoisia tunteitaan loukata. Kenenkään muiden tunteilla ei ole mitään merkitystä.

Kun täysin normaalit, inhimilliset ja biologiset käsitteet kiistetään ja yritetään muuttaa sukupuolineutraaleiksikonstruktioiksi ja runnotaan nämä harhaopit opetussuunnitelmiin, ettei kukaan saa olla normaali. Että tyttö joka haluaa olla tyttö ja identifioi itsensä tytöksi, ei saa olla tyttö, koska joku jota oletetaan ehkä tytöksi ei tunne olevansa tyttö, niin se loukkaa tämän ihmisarvoa. Joka ilmeisesti sitten on tärkeämpi ihmisarvo, kuin tytöksi itsensä tuntevan tytön, sillä myös hänen ihmisarvoaan loukataan kun hänet neutraloidaan henkilöksi.

Ja tätä siis kutsutaan sosiaaliseksi tasa-arvoksi ja vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamiseksi, vaikka sillä ihan varmasti aiheutetaan enemmistölle lapsista sukupuoli-identiteettiongelmia, persoonallisuushäiriöitä ja itsetunto-ongelmia, masennusta ja ahdistusta. On sinänsä loogista, että lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat räjähtäneet käsiin, yhä nuoremmat lapset oireilevat ja aina enevissä määrin. Itsensä tuntevan aikuisenkin on vaikea luovia näiden sukupuolineutraalien käsitteiden ja synnyttävien miesten maailmassa, jotka ovat valheellisia pseudokäsitteitä, jotka yrittävät kieltää biologian ja psykologian eli täysin tieteellisen ja kliinisen maailman ja sen käsitteet, omilla tunteisiin perustuvilla keksityillä käsitteillä ja termeillä, joilla ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Näitä tarjotaan nyt kaikille lapsille kaikissa kouluissa, vääristynyttä pseudobiologiaa ja sukupuolenkorjausleikkauksista puhutaan ja markkinoidaan, ikään kuin ne olisivat rutiinitoimenpiteitä.

Samaan sosiaalisen tasa-arvon ihmisoikeuspakettiin tuntuu kuuluvan myös seksuaalisten suuntausten syventäviä opintoja jo ala-asteelta. Ja painopiste tuntuu olevan nimenomaan vähemmistöseksuaalisuuksien markkinoinnista ja opetuksesta lapsille, jota kouluille tarjoaa Seta. Kun minä olin lapsi, tällaiselle materiaalille oli K18-merkinnät. Yläasteella tai ehkä se oli 6. luokalla, oli jotakin hyvin vaivaannuttavaa oppimateriaalia kukista ja mehiläisistä ja kehitysbiologiasta, miten tytöistä kasvaa naisia ja pojista miehiä. Nykyäänhän näin ei voi sanoa, nykyisin varmaan henkilöt tulevat puberteettiin ja heidän vaginansa ja peniksensä kokevat muutoksia -jotka muuten johtuvat suoraan biologisesta sukupuolesta ja sen luonnollisesta hormonitoiminnasta, mutta jos nyt sukupuoli on sosiaalinen konstruktio, niin varmasti on jouduttu luovimaan käsitteiden kanssa. En edes halua tietää miten nämä nyt selitetään.

Mutta nyt siis seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvoa edistävää seksimateriaalia halutaan normalisoida aina nuoremmille lapsille, joiden omilla ihmisoikeuksilla ei ilmeisesti ole merkitystä, vaan heille kerrotaan koko sukupuolisuuksien ja seksuaalisuuksien moninaisuus ja sen koko sateenkaari. Lapsille tuputetaan ja pakotetaan käsitteitä, jotka varmasti hämmentävät heitä, koska heillä ei yksinkertaisesti ole kykyä ymmärtää niitä. Lapset haluavat luonnostaan miellyttää aikuisia, niinpä näiden sukupuolineutraalien käsitteiden ja seksuaalisuuksien moninaisuuksien kirjoissa, varmaan jokainen lapsi alkaa tuntemaan itsensä epänormaaliksi, että hänessä on jotakin vialla, jos hän onkin poika, joka tuntee itsensä pojaksi ja ihastuu tyttöihin.

Minun on vaikeaa ymmärtää, missä ovat kaikki lääkärit, biologit, psykologit ja alan ammattilaiset, jotka eivät ole kiistämässä näitä käsitteitä ja estämässä sitä, etteivät koulumme ja lapsemme ole yhden sosiaalisen ideologian aivopesussa käytettäviä koekaniineja. Sosiaalisen tasa-arvon eli frankfurtin koulukuntana tunnettu oppisuuntaus, on vain yksi sosiaalinen ideologia, se ei ole mikään absoluuttisen oikeassa oleva totuus, vaan ainoastaan yksi ideologinen suuntaus. Ja niin kuin monesti ideologiset suuntaukset, se vaikuttaa paperilla ja kenties teoriassa ihan kivalta, mutta nyt kun siitä runnotaan todellisuutta niin tulokset ovat karmivat. Toteutuakseen se on niin utopistinen, että koko todellisuus pitää muuttaa. Tulokset ovat nähtävillä. Mihinkään sosiaaliseen tasa-arvoon ja ihanaan harmoniaan me emme todellakaan ole menossa tämän oppisuuntauksen mukana, vaan pikemmin tämä näyttää suoralta reitiltä mielipuoliseen maailmaan, jossa enimmistöiltä ollaan viemässä heidän oikeutensa olla ihmisiä. Ja se on lähinnä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden irvikuva.

Elina Louko

14 thoughts on “Lukijan kynästä: Yhteiskunnista on tullut hullujenhuoneita

  • 8.5.2020 at 17:46
    Permalink

    Täytyy ymmärtää, miten sosiaalistinen marksismi.. siis kommunismi toimii. Tarkoitus on tuhota yksilön arvot ja irrottaa se perheestä, suvusta ja kyläyhteisöstä. Tällöin yhteiskunta tulee määräävän asemaan. Kommunistisessa totalitarismissa yksilön vapaus riistetään ja hänet alistetaan järjestelmän osaksi. Kommunismia on kokeiltu monissa maissa monina aikoina ja yleensä aina se on päätynyt tuhoon ja kuolemaan. Varmasti moni on kokenut elävänsä hullujenhuoneessa kun on seurannut tapahtumia jotka johtavat kommunistiseen totalitarismiin. Ei tämä sen kummempaa. Sairas maa ja sairaammaksi tulee. Suomi taisteli kolme sotaa kommunismia vastaan mutta ei tainnut auttaa.. Omituista että yli 95 % kansasta haluaa tätä. Kommunismia. Lähes kaikki ympärilläsi olevat ihmiset kannattavat tätä kehitystä. Sinä et ole hullu.. Muut ovat.

    Meitä on harva jotka kaipaavat vapautta ja terveet arvot omaavaa yhteiskuntaa. Suomi niminen kommunistinen provinssi EUssa ei sitä tule tarjoamaan. Parempi siis irrottautua tästä hullujen huoneesta ja rakentaa huominen itse ja samanmielisten yhteisön kanssa.

    Reply
  • 8.5.2020 at 19:36
    Permalink

    Kirjoituksessa on hyvin pohdittu nykymenoa, jota ei voi oikein kommunismiin tai muuhun vanhaan aatteeseen liittää. Kysymyksessä on uusi ideologia tietenkin tulossa entisen kommunismin tilalle. Kommunismissa totalitarismi pääsi ottamaan ohjat ja siihen tämä uusi ideologiakin pyrkii ja on onnistumassa.

    Sitä pitää ihmetellä miten vale tai valtaälymystö saa levittää aatteitaan ja aito tai oikeaälymystö pysyy syrjässä tuomatta puhdistavia ajtuksiaan julkisuuteen. Yksi syy tähän tietenkin on, että kansa äänestää valeälymystön edustajia valtaan, vaikka ehdokkaissa on mukana aitoa älymystöä. Syy tähän löytyy valtamediasta, joka monin keinoin tukee uutta ideologiaa, joka lähestyy jo uskontoa. Kuka keksii sille nimen? Tolerancia extrema

    Reply
  • 8.5.2020 at 20:06
    Permalink

    Kyllä kun perehtyy Popperin avoimen yhteiskunnan ideologiaan ja Frankfurtin koulukunnan aatoksiin on taustalla marsilainen ajattelu. Nyky EUssa tätä kommunistista perintöä jatkaa Open society järjestö jonka ajatuspajasta kaikki viimeaikaiset aivopierut ovat lähtöisin, kuten yo. Petrin esille pöyhimä saasta. Täytyy avata silmät, että ymmärtää tätä päivää missä mennään. Harmi vaan kun alle 5 % jos sitäkään tajuaa että meitä kansakuntana viedään kuin litran mittaa.. Herätys todellisuuteen on kuin kohmelo johon ei ole parannusta.

    Reply
  • 8.5.2020 at 20:09
    Permalink

    Marksilainen ajattelu.. Pahuksen Androidin tekstin korjaus aiheuttaa typoja.
    Mutta jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle perehtykääpä Open societyyn.. Nyt kun eristyksissä on aikaa ajattelulle.

    Reply
  • 8.5.2020 at 20:56
    Permalink

    The Frankfurt School has 11 objectives to destroy society

    The creation of racism offences.
    Continual change to create confusion
    The teaching of s*x and homosexuality to children
    The undermining of schools’ and teachers’ authority
    Huge immigration to destroy identity.
    The promotion of excessive drinking
    Emptying of churches
    An unreliable legal system with bias against victims of crime
    Dependency on the state or state benefits
    Control and dumbing down of media
    Encouraging the breakdown of the family

    Nämä Frankfurtin koulukunnan teesit ovat myös Open societyn ajamaa ideologiaa.. väkivallaton vallankumous ajamalla yhteiskunta vähitellen sekasorron tilaan.. Tulevaisuutemme on punavihreä marxilaisuus

    Reply
    • 9.5.2020 at 18:46
      Permalink

      Valtamediia, erityisesti Puna-Yle ja Brysselin Pravda ovat kulttuurimarxistisen tuhopropagandan suoltajia.
      Heillä on myös huomattava joukko asialle omistautuneita ja päteviä propagandisteja käytössään:

      ”Neuvostorahoilla tuotettiin vasemmistolainen toimittajakunta Suomeenkin”,
      https://vapaasana.net/2011/08/28/neuvostorahoilla-tuotettiin-vasemmistolainen-toimittajakunta-suomeenkin/

      Tampereen Puna-Yliopiston kommunistiprofessori Kaarle Nordenstreng pitä jäähyväisluentonsa vasta v. 2009, joten hänen kommunismin myrkkyään nauttineista toimittajista nuorimmat ovat vasta kolmikymppisiä tai vähän päälle.
      Eikä suomalaisten kommunistien propaganda-korkeakoulun Sirola-opiston alasajostakaan vielä hirveän kauuaa ole: v. 1994 siltä loppuivat rahat., kun Neuvostoliitto oli ajetu alas v.1991.

      Reply
    • 9.5.2020 at 07:03
      Permalink

      ^^ No huh.. Olipa perinpohjainen selvitys Frankfurtin koulukunnasta. Mutta asian ydin on se, että kommunistinen ideologia kätkeytyi yhteiskuntatieteelliseen kaapuun kun Stalinin ja Maon jälkeen puhdasoppisen Marxismin maine tahrautui. Pyrkimys häivyttää kommunistiset juuret on johtanut siihen että aate omaksutaan yli puoluerajojen. Tämän Rubikin kuution ratkaiseminen auttaa oivaltamaan, että vaikkakin puoluekenttä on olevinaan monivärinen, jokainen kuution sivu onkin lopulta punainen. Eli tässä em. se punainen pilleri, jolla pääset ulos tästä Matrix-matriisista.

      Reply
  • 9.5.2020 at 05:17
    Permalink

    Ymmärrän yskän! Oli kukakin oppositio tai ei niin perehdy totuuteen! Turhaa koittaa jängätä jokaiselta ottaa oma aikansa! Ja raamattu on ja oli oikeassa melkein joka asiassa! Suosittelen avaamaan silmiä! Tässä muutama hyvä kanava esim entisistä puista ja muusta ja suomalainen huippu kanava litteästä maasta alla: Kukaanhan ei väitä tietävänsä mailmamme oikeaa muotoa mutta 100% varmuudella sanon ettemme ole pyöri vitun lujaa ja ole avaruus apinoita!! Niinkuin sanoin jokainen teistä tulee samaan tulokseen joka ainoa kun tutkitte asiaa!! Moni ”niin kutsuttu” HERÄNNYT ihminen on vielä kaukana mistään heräämisestä! Mitä enemmän ymmärrät sitä enemmän tulet vakuuttuneemmaksi siitä tosiasiasta että meillä on LUOJA!

    https://www.youtube.com/channel/UCNClz5_r0LrFH8TwjIt2zKA/videos

    https://www.youtube.com/channel/UCNClz5_r0LrFH8TwjIt2zKA/videos

    https://www.johnkaminski.org tämä ei kuulu asia yhteyteen!!

    Toki monia muitakin hyvIÄ KANAVIA!!

    https://www.youtube.com/user/waykiwayki/videos PARAS KESKUSTELU NIIN SANOTUN MASSA ASTROLOGIN KANSSA LÖYTYY TÄLTÄ KANAVALTA!! JOS VIELÄKIN LUULET ELÄVÄSI MAAPALLOLLA NIIN PAKKO HOITO ON AINOA VAIHTOEHTO!!

    https://www.youtube.com/watch?v=zoAhIsk5m9Y

    Itsekin maahanmuuttokriittisenä seurasin mm. UMV-lehteä ja Suomen Uutisia. Koronavedätyksen paisuttelu sekä globalistien koordinoimien lockdown-, pakkolääkintä-, seuranta-, ym.- tyranniatoimenpiteiden puolustelu on ollut itselle jopa järkytys, vaikka olenkin oppinut tuntemaan persujen metkut. Uskottavia vaihtoehtomedioita ei ole enää Suomessa kuin kaksi tai kolme. Kansallismielisen rintaman reagointi koronaan osoittaa uskomatonta tyhmyyttä ja tietämättömyyttä globalistien valtakenteista ja heidän aikomuksistaan. Kaikenlaista typerää saa kuulla, kuten lapsellista uskoa siihen, että korona-kriisi nykytyylin paisuteltuna ja hoidettuna vahvistaa kansallisvaltioita.

    Korona-huijaus perustuu tarkkaan psykologian tuntemukseen. Mediavedätyksellä saadaan aikaiseksi valtava pelkoreaktio. Pelkoa vahvistaa materialistinen maailmankatsomus. Syntyy kognitiivinen dissonanssi, jossa kerran traumaperäisesti omaksuttua uskomusta ei hylätä, vaikka saatavilla olisi päinvastaisia todisteita. Media pitää esillä tietoa ja mielipiteitä, jotka ruokkivat uhrien vahvistusharhaa. Tässä harhassa mieli etsii ja hyväksyy vain omaa uskomustaan vahvistavia todisteita. Turvaetäisyydet ja maskit lisäävät harhan vaikutusta. Heikot naiselliset luonteet ovat tälle erityisen alttiita.

    Reply
  • 10.5.2020 at 12:45
    Permalink

    Homma jatkuu niin kauan kun Poliisi suojelee mielisairasta eliittiä sen mielisairaassa NWO-suunnitelmassa. Jokaisen on ymmärrettävä että poliisi kouluun EI valita pätevimpiä hakijoita vaan Milgram-testissä täydellistä kuuliaisuutta osoittaneet väkivaltaan taipuvaiset tyypit. He käyttävät mielellään väkivaltaa ihmistä kohtaan, he nauttivat saadessaan alistaa, nöyryyttää, hakata, tuottaa kipua hallinta otteilla ja etenkin etälamauttimella kidutaminen saa heille aikaan touhutipan peniksen päähän. He eivät epäröi ampua ilman mitään syytä ketä tahansa Suomen kansalaista jos setä jolla on puku käskee niin tehdä. He täyttävät kaikki käskyt, vaikka oma moraali sanoisi ei. He ovat antaneet oman tahtonsa järjestelmälle koska ovat henkisesti pikkupoikia, jotka eivät uskalla ottaa vastuuta omasta elämästään. He imevät valtion nisää koska kärsivät Oidipus kompleksista.
    Toivottavasti ydinsota tulee pian ja tekee lopun tästä helvetillisestä maailmasta.

    Reply
  • 11.5.2020 at 08:08
    Permalink

    Kulttuurimarxismista on myös seurauksena yhteiskunnan romahtaminen, koska perusta eli kristillinen arvopohja on tuhottu. Kun huipulla pohditaan anti-kristuksen koulutusta ja valtaan nousemista alaportailla jatketaan globalismi-lässytystä tunnustamatta korkeampaa agendaa. Kristuksen vastaanottaminen pelastajana tarjoaa konkreettisen exitin hulluun pimeyden aikaan. Kun sijoitat kristukseen pelastajanasi tuotto on loppupeleissä korkein.

    Reply
  • 11.5.2020 at 18:10
    Permalink

    Paljasti mvlehti viimeistään korona huijauksessa todelliset kasvonsa! Samaa paskaa kun muutkin niin kutsutut vaihtoehto mediat! Venäjän puolustaja! Venäjää hallittee ihan samat juutalais oligargit kuin länttäkin! Löytyy hyviä venäläisiä tutkijoita jotka puhuu Venäjän pankkijärjestelmästä ja kuinka sitä kontrolloi Rothschildit samalla tavalla kuin länttäkin! Toki Venäjän media huomattavasti parempi kuin lännen jutku Muurari media! Mutta tekevät propagandaa omaksi hyödyksi! Ja Venäjällä ei kansanmielisiä liikkeitä hyväksytä vaan vainotaan kgb:n toimesta ja myös holokaustin kieltäminen kielletty! Venäjällä myös paljon nuorisoa jotka tekevät pilkka videoita holokaustista! Kuuluvat myös antartiks sopimukseen niille jotka ymmärtävät mitä piilottelevat ym ym! Koko mailma on pelkkää teatteria ja kipapäät nauravat massojen tyhmyydella verhojen takana RÄKÄSESTI!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.