Irakilainen jonka kuolemattomuutta Suomi ei kyennyt takaamaan on elossa – Epäillään mm. törkeää petosta

Keskusrikospoliisi on aloittanut esitutkinnan epäillyistä törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä liittyen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) Suomea koskevaan langettavaan päätökseen. EIT antoi langettavan päätöksen Suomea koskevassa ihmisoikeusvalitusasiassa 14.11.2019.

EIT:n ratkaistavaksi viedyssä asiassa oli kyse siitä, että Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö olisi surmattu kotimaassaan Irakissa pian paluunsa jälkeen. EIT:n käsittelyä pyysi kuolleeksi väitetyn henkilön lähiomainen, joka kertoi Suomen menettelyn ja omaisen kohtalon aiheuttaneen hänelle huomattavaa kärsimystä.

Langettavassa päätöksessään EIT katsoi, että Suomi oli rikkonut menettelyssä Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloja 2 ja 3, jotka käsittelevät oikeutta elämään ja kidutuksen kieltoa. EIT kiinnitti päätöksessään erityistä huomiota siihen, että Suomen viranomaiset eivät olleet tehneet tulevaisuuden uhan arviointia asianmukaisesti.

Poliisi epäilee, että langettavaan päätökseen johtaneet asiakirjat ovat väärennettyjä ja että kantajan lähiomainen olisi elossa.

– Keskusrikospoliisi on tehnyt tiedonhankintaa asiaan liittyen ja muun muassa Irakista on saatu vastaus sinne lähetettyyn oikeusapupyyntöön. Asiassa on suoritettu kuulusteluja ja yksi henkilö on pidätetty, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo Keskusrikospoliisista.

Asiassa on tehty yhteistyötä Valtakunnansyyttäjän toimiston kanssa.

Lähde: Poliisi

14 thoughts on “Irakilainen jonka kuolemattomuutta Suomi ei kyennyt takaamaan on elossa – Epäillään mm. törkeää petosta

  • 22.4.2020 at 22:56
    Permalink

    Monokultuuri FM, dlivessä käsitteli juuri asiaa!
    Ohisalolla on runsaasi selitettävää ja koko punikki hallituksella on!

    Reply
  • 23.4.2020 at 04:26
    Permalink

    Tytär sai suomen veronmaksjien rahoja 20 000 € Osoittaako ohisalo julkista katumusta tämän valheen takia.

    Reply
  • 23.4.2020 at 08:32
    Permalink

    Taas kerran eräät tahot tekivät itsensä naurunalaisiksi. Ja hyvä niin.

    Reply
  • 23.4.2020 at 08:49
    Permalink

    YLE ja YLEn toimittelija eero mäntymaa otti asiakseen seurata valehtelevat muslimin vaiheita. Eero lähti Irakiin etsimään alia ja kauhukseen sai alin ystäviltä tapetun alin kuolinpöytäkirjat. Tämän jälkeen Eero julkaisi valeuutisen vastaavan päätoimittelijan atte jääskeläisen alaisuudessa. On syytä kysyä mikä on ollut poliitikkojen motiivi valehdella ja syyllistää yhteiskuntaa ja järjestelmää.

    Reply
  • 23.4.2020 at 14:47
    Permalink

    Turvapaikkojen jako seis LOPULLISESTI!
    Ei enää ainuttakaan, piste!
    Mutta kun kansainväliset sopimukset….
    PASKAT SOPIMUKSET TÄYTYY IRTISANOA!

    Reply
    • 23.4.2020 at 18:50
      Permalink

      Sitä ei ainakaan nykyisen viherkommunistihallituksen aikana tule tapahtumaan.

      Reply
  • 23.4.2020 at 19:50
    Permalink

    Kuolleen turvapaikanhakijan motiivien epäileminen on rasismia (sisäministeri Orpo). Asiaan ei vaikuta millään tavalla, vaikka kuollut olisikin uudestisyntynyt. Ohisalo oli siis oikeassa, olihan Ali ainakin jonkin aikaa kuolleena.

    Reply
  • 23.4.2020 at 20:18
    Permalink

    Taas uusi sulka ”pillu-parvi” -hallituksen hattuun. Mutta yksi on varmaa! Koska olemme Suomi-”demokratiassa”. Hallitus seisoo kuin monisatainen tammi!

    Reply
  • 23.4.2020 at 23:48
    Permalink

    Milloinkahan kansalaistemme turvallisuudesta vastuussa oleva viherkommunistihallituksemme sisäministeri Ohisalo julistaa: ”Haemme lentokoneella 10000 ”hätääkärsivää afrikkalaista pakolaista” rikastuttamaan nykyistä yksitoikkoista monokulttuuriamme.”?

    Toista mieltä on Bosnia-Hetsegovinan turvallisuusministeri:

    ””Karkotamme 10 000 elintasopakolaista, he ovat turmioksi kansalaistemme turvallisuudelle ”,
    https://www.kansalainen.fi/bosnia-hertsegovinan-turvallisuusministeri-karkotamme-10-000-elintasopakolaista-he-ovat-turmioksi-kansalaistemme-turvallisuudelle/

    Reply
    • 24.4.2020 at 00:01
      Permalink

      Puna-Ylen kommunistitoimittaja taas vaudissa:

      ”VALTAMEDIAN TOIMITTAJAT MUSTIEN AISUREINA

      Ylen kulttuuritoimittaja Ville Vedenpää fanittaa täysillä mustaa miestä tänään ilmestyneessä jutussaan Hehkutettu Jesse Markin sai Teosto-palkinnon – laulaja koki lapsena rasismia ja sai jopa tappouhkauksia. Mitkä tahot tätä monotonista heimokilinää papattavaa ”artistia” oikeastaan hehkuttavat? Tuskin ainakaan kukaan omanarvontuntoinen suomalainen. Sen sijaan mediassa ja arvoiltaan politisoituneessa so. vasemmistolaisessa viihdemaailmassa massoja tyhmentävä eksotiikkaa herättää aina vastakaikua. Afrikkalaisten aisankannattajille mikä tahansa ala-arvoinen viidakkojumputus on arvokasta jo pelkästään siksi, että sillä voidaan syrjäyttää korkeatasoisempi suomalainen ja eurooppalainen musiikki.

      Jotta Yle voi myydä Jesse Markinin suurelle yleisölle, pitää tarinassa olla aimo annos poikkeuksellista taustaa ja sentimentaalista dramatiikkaa. Uutisen insertti kertoo lapsena Afrikasta Suomeen muuttaneen Markin käsittelevän musiikissaan ulkopuolisuuden tunnetta. Hämärän peittoon jää kuitenkin tieto, miten musta pentu voi tuosta vaan muuttaa Liberiasta Suomeen 6-vuotiaana.

      Onko kyse omien vanhempien rikkaaseen länteen lähettämästä käenpojasta vai onko joku itseinhoinen suomalainen adoptoinut itselleen mustan näyttelyesineen? Tällaisten kysymysten esittäminen on tietenkin epäkorrektia, sillä toimittajan mielestä globaaliin enemmistöön kuuluvilla on itsestäänselvästi oikeus mennä sinne missä hyvinvointia on eniten tarjolla.

      Teoston tunnustuspalkinto näyttääkin ottaneen mallia Koneen säätiön jakamista apurahoista, joiden jakokriteerinä on suomalaisvihamielisyys ja vieraan etnisen intressin edistäminen (tapaus Koko Hubara)…”
      Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/04/valtamedian-toimittajat-mustien.html

      Reply
  • 27.4.2020 at 21:39
    Permalink

    Ei mene varmaan sataa vuottakaan kun tässä maassa elää kantasuomalaisia enää pieni vähemmistö vailla mitään ihmisoikeuksia.

    Reply
  • 3.5.2020 at 09:40
    Permalink

    Myös tämän ” uutisen ” kimpussa maamme media paistatteli, valheiden, totuuden piilottelun ja ylitiöpoäisen roiston rooliin Suomi istutettiin, rankaistiin, mustamaalattiin jopa ministereiden ulostuloilla, noh` totuuden paljastuttua äänenpainot ovat olleet melko vaatimattomia, itkua raportin lomassa tuhertava tähtitoimittaja A. Kuronen onkin ollut varmaan lomalla kyynelkanavien oikaisuhoidoissa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.