Netanyahun korruptio-oikeudenkäyntiä siirretään koronaviruksen vuoksi
Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun piti vastata tulevana tiistaina korruptiosyytteisiin historiallisessa oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäyntiä on kuitenkin päätetty lykätä koronaviruksen vuoksi. Viimeisimpien tietojen mukaan israelissa on havaittu 200 koronatartuntaa.
Netanyahua on syytetty lahjuksen ottamisesta, petoksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä. Historiallisen oikeudenkäynnistä tekee se, että Netanyahu tulee olemaan maan ensimmäinen pääministeri, joka on kautensa aikana haastettu oikeuteen. Luonnollisestikin Netanyahu kiistää kaikki syytökset.
Yksi syytekohta koskee Netanyahun edesottamuksia medianäkyvyytensä takaamiseksi. Syyttäjän mukaan Netanyahu olisi tarjonnut israelilaiselle mediamogulille suotuisaa lainsäädäntöä vaihdossa positiivisesta medianäkyvyydestä.
Skandaalista huolimatta Netanyahun Likud-puolue voitti jälleen kerran hiljattain parlamenttivaalit, kolmannen kerran vuoden sisään. Maassa ei olla saatu hallitusta aikaiseksi yksienkään noiden kolmien vaalien jälkeen vaan edessä on luultavasti jälleen uudet vaalit.
Lähde: AFP
Oho, eihän sionistien valtaamalla Palestiinan maa-alueella pitänyt olla koronaa lainkaan. No, on se tapa tämäkin vältellä rikosoikeudellista vastuutaan.
Timo soini on pieni huomio Muurari rotta Sauli Niinistön homostelu looshi kaveri joka tuli raskaaksi anaalin kautta! Pitää lopettaa alfa teeveestä tulee Israel uutiset ja maapallo sää höystettynä dinosauruksilla ja tulivuorilla
NussikaA thaimaalaisia huoria niin tulee mulatteja hyviä merimiehiä ja valmiiksi jäte öljyn värisiä ei d vitamiini tartu edes anaali ruiskeena! Huoran penikka 666 satanisti Sauli Niinistö arvon presidentti Timo Soinin herppes perse kyrpä! Nyt huudetaan ihanaa ihanaa Israel ihanaa se on niin ihanaa vaikka tekee kipeää niin nyt juutalaiset huudetaan IHANAA VAIKKA PERSE ON KIPEÄ se on niin ihanaa!!!!!!
Sultahan tulee sellaista laatukamaa että sinuthan pitäisi palkata kolumnistiksi.
x’D
Tuo on ilmiselvää varjellusta, mutta kenen?