Marin kutsuu ”viisikon” kasaan koronaviruksen tiimoilta
Pääministeri Sanna Marin ilmoitti twitterissä kutsuvansa hallituksen ”viisikon”, eli itsensä, Katri Kulmunin (kesk.), Maria Ohisalon (vihr.), Li Anderssonin (vas.) ja Anna-Maja Henriksonin (RKP) kasaan keskustelemaan korona-tilanteesta.
Koronavirus on saanut jalansijaa Suomessa ja mediat ovat käytännössä kyllästetyt korona-uutisoinnista. Tartuntojen määrä on Suomessa paisunut parin viime päivän aikana ja hallitukselta on laajalti odotettu hyomattavasti rajumpia toimia epidemian ehkäisemiseksi.
Jo aiemmin on kuultu kritiikkiä ”kaikkien aikojen tasa-arvoisimman hallituksen” naisvoittoisuudesta, mutta erityisesti kritiikin perusteita alleviivaa Marinin tempaus kutsua päätöksentekoon vain hallituksensa kärkinaiset, jättäen kaikki muut eittämättä merkittävien keskustelujen ulkopuolelle.
Hallituksen viisikko kokoontuu huomenna käsittelemään tarvittavia lisätoimenpiteitä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi. Hallitus kokoontuu maanantaina.
— Sanna Marin (@MarinSanna) March 14, 2020
Siitäkin huolimatta, että Marin sensuroi omaa tiliään, on twiitin kommenteissa nähtävissä jo kriittisiä sävyjä. Jäämme odottamaan ”viisikon” linjauksia.
Lähde: Twitter
Viisikko pitänee sampanjabileet, keskustevat ilmeisesti tampooninvaihto viikoista,ja ruokakaupan kassatoimihenkilön corona tartuntariskistä.
Kas kun eivät vielä raahanneet mukaan länkkä-leukaa eli Tavja Havosta.
Viisi akkaa lätisee niitä näitä nuorempien vielä ollessa PMS:ssä.
Voidaan nähdä jopa TIKTOK-video, jossa ”tytöt” twerkkaavayt niin, että ”rytkyy”.
Minut voi jo julistaa kuolleeksi, kiitos!
Edit Blygläpp: Viisikon Uudet Seikkailut
Tuo viisikko ei pärjäisi edes lastentarhan päätöksenteossa vaan antti rinne antaisi neuvoja pepun pyyhkimiseen.
Suomen hallitukseen nuo eivät sovi ollenkaan eikä kansanäänestys halunnut tällaista hallitusta. Lopettakaa jo leikkiminen ennenkun ihmiset oikeasti hermostuu.
Avoimilla rajoilla kansamme ja muiden valkoihoisten länsimaalaisten tuhoamiseen tähtäävät maanpetturit voivat joutua hidastamaan projektiaan:
”KORONAVIRUS VOI OLLA KRIISIYTYVÄLLE LÄNSIMAAILMALLE MYÖS MAHDOLLISUUS
Vielä alkuviikosta virallinen Suomi piti koronavirusta (covid-19) lähinnä Kiinaa ja Italiaa koskevana terveysongelmana, kunnes keskiviikkona YK:n terveysjärjestö WHO julisti sen leviämisen pandemiaksi. Pikkuhousut kintuissa yllätetty punavihreä feministihallitus yritti seuraavan päivän tiedotustilaisuudessa paikata poliittisen vitkastelunsa antamalla suositukset koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Ylen uutisessa Lue lista hallituksen suosituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi käy ilmi, että muihin maihin verrattuna toimet ovat liian heppoisia ja tulevat liian myöhään taudin etenemisen hidastamiseksi. Tämä ei ole yllättävää, sillä pääministeri Sanna Marin totesi vielä keskiviikon A-studiossa, ettei jämeriin toimiin ole syytä ryhtyä:..
…
Kaikesta traagisuudestaan huolimatta Ilmestyskirjan ratsastajaa muistuttava koronavirus voi parhaassa tapauksessa kääntyä vielä eurooppalaisten eduksi. Jopa poliittisen johdon on tunnustettava, että rajat ja niiden ylläpitäminen ei olekaan anteeksiantamaton ihmisoikeusloukkaus, vaan täysin järkevää kansalaisten itsesuojelua. Samalla aletaan ehkä ymmärtää laajaemminkin, että avoin globalistinen järjestelmä on pahimpien katastrofien alkusyy, jota pitäisi sen vuoksi suitsia. Ihanteellisimmassa tapauksessa kansakuntia kahlitseva kansainvälinen järjestelmä puretaan ja vapaan liikkuvuuden sopimukset neuvotellaan uusiksi. Juuri nyt olisikin loistava mahdollisuus purkaa myös ajastaan jälkeen jääneet kansainväliset pakolaissopimukset, joista on tullut käytännössä vain väline Eurooppaan suuntautuvalle elintasosiirtolaisuudelle… ”
Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/03/koronavirus-voi-olla-kriisiytyvalle.html
”
Viisikko koolle, hallituksen toimet kuvastavat osaamattomuutta, vaikeiden päätöstä kiertelyä,katsotaan, odotetaan, höpinöitä yskimisestä hihaan, älkää hamstratko jne, ei nämä ole valtio johtajien lausuntoja. Ministerin maalailemat haavekuvat yrittäjille, ottakaa yhteyttä pankkiin ja verottajaan, voi per…e, asia on niin, että pankki ja verottaja ottaa kyllä yhteyttä yrittäjään, maksujen myöhästyessä viikon.
Viisikko seuraa muiden tekemisiä, omatoiminen päätöksen teko on halvaantunut tässä maassa, Niinistön toimet ponnettomia oman kansan puolesta puhujana ja tekijänä, höpisee käsittämättömiä, joita toimittelijat yrittävät parhaansa mukaan suomentaa, siinä onnistumatta. Kansainvälisten sopimusten taakse piiloutuessa ja niihin vedoten tukalassa tilanteessa on verrattavissa käpykaartilaisen saavutukseen.
-Voimakkaasti ammattitaidottoman tuntuista,epäitsenäistä, tilannetajutonta, sekä suosikki-sisäpiirihakuista ja epätasa-arvoista on pääministeri Sanna Marinin viisikko-touhuilu tässä kriittisessä ainutlaatuisessa tilanteessa. Hän vielä höpöttää kuin homma olisi tavallista politiikkaa,että nyt kokoonnutaan pohdiskelemaan.Ja hän kerää kokoon sellaisia joilla ei ole edes pääasiallisia vastuita asiassa, tai joiden rinnalle tarvittaisiin lisääkoko hallitus.-Eikö asia kuuluisi sosiaali-terveysministerille (ja eikö hänen vasemmistoliittolaisuutensa innostakaan), eikö kuulu puolustusministeriö (mutta on mies,ja vähän ”vilkas” hetero,sekä on miinusta, ja Kulmuni-kepu on jo tarpeeksi…onko noin?) ja kuinka he jättävät pois ulkoministerinä Haaviston?Eivätkö he enää arvostakaan ja suojele häntä? Onko kylmän natsien alunperin kehittämän sosiaali-darvinilaisen evoluutio-vihreysopin ja leninismi-marxismin mukaan Pekka Haavisto liian pehmeä ja porvarillisen höpsöttelyyn taipuvainen ja hänet syrjäytetään? Eikö Haaviston arvot ole enää moderneja onko hänenkin sukupuolensa väärä?Onko niin?-Toivottavasti viisikkoa on suitsimassa monta vastuunsa tuntevaa avustajaa ja heitä suitsimassa avustajan avustajat tässä epidemian ja kansan surman ehkä kenties lähestyessä.Toivotaan parasta ja kaikkea hyvää viisikolle,siis järkevää hyvää!-Vaikka huonolta vaikuttaa!
Nyt pitäisi olla johdossa hallitus joka uskaltaa sekä pystyy toimimaan, Marinin hallitus on saanut nyt näyttää osaamattomuutensa ja kykynsä tehdä päätöksiä! Suomeen poikkeustila ja hallitus vaihtoon sen nojalla,
Suomi kaipaa johtajaa jolla kyky tehdä päätöksiä ja toimia kriisi tilanteessa. Talous ja työhyvinvointi ei ole nyt päällimmäisenä vaan asioita pitää osata priorisoida, ihmishenget menevät kuitenkin kaikkien näiden edelle!
Jokainen kuolema on viisikon syytä, elinkautista pukkaa kovalla kädellä