Poliittisesti korrektit tyylivinkit: Onko sinulla vihakampaus?

Antisemitismiä ja omien sanojensa mukaan ”kaikenlaista vihaa vastaan” taisteleva Anti defamation league (ADL) on lisännyt jälleen uusia ulkonäköön ja käyttäytymiseen liittyviä asioita ”vihalistalleen”. Jo aiemmin on tiedetty, että tietyt käsimerkit tai vaatekappaleet ovat merkkejä siitä, että vihaa jotakin sydämensä pohjasta mutta nyt listalle on päässyt myöskin hiustyyli, vihakampaus!

Vaikka voisi kuvitella, että vihalistalle olisi joutunut esimerkiksi Joensuun alueella 90-luvun tienoilla suosittu ”nappanahkatukka”, kyseessä on kuitenkin aiemmin huomattavasti vähemmän tunteita herättänyt, joskin samalla aikakaudella suosittu ”bowl cut”, eli kotimaisittain ”pottatukka”. Oheisessa kuvassa räiskyvin värein koristeltu vihakampaus.

”Ok-merkki” ei siis riittänyt kitkemään antisemitismiä ja epätervettä vihaa pois yhteiskunnasta, vaan listalle oli liitettävä myöskin tuo lama-ajan lapsien tukkamuotti. Syyksi ADL ilmoittaa vuonna 2015 tapahtuneen kirkkoammuskelun. Dylann Roof tappoi vuonna 2015 yhdeksän ihmistä kirkossa Charlestonissa, Etelä-Carolinassa ja tämän fanit ovat ADL:n mukaan sittemmin alkaneet käyttää Roofin pottatukkaa ikäänkuin merkkinä ihailustaan Roofia kohtaan.

Myöskin listalle päätynyt, kansainvälisesti jopa pottatukkaa laajemmin käytössä oleva ja artikkelin pääkuvassa esitetty ”Ok-merkki” on myöskin herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. Poliittinen korrektius ei ole helppoa… Ilmaisetko Sinä vihaa käytökselläsi, kehonkielelläsi tai hiustyylilläsi?

Lähde: ADL

Kuva: Bowl Cut-facebookryhmä

 

9 thoughts on “Poliittisesti korrektit tyylivinkit: Onko sinulla vihakampaus?

  • 30.9.2019 at 12:47
    Permalink

    Kaikki mahdolliset eleet ja kampaukset ym. voidaan halutessa yhdistää vihaan. Jos on kovin vihervasemmistolainen, taistelee vihaa vastaan, mutta on itse vihan ilmentymä, joka kehittelee omasta mielestään sopivia leimakirveitä, eikä piittaa todellisuudesta.

    Reply
  • 30.9.2019 at 13:17
    Permalink

    en vihaa enkä muutenkaan ,,mutta nämä piilo ja näkyvät viher piiperöt kyllä häiritsevät olemalla näytillä ja ylen progeimalla esiintymisellään rikkovat ”minun!” normejaan joten voipi tulla ”karamelliä” jos nappaa llian lähelle… ihan vaan tiaroksi…onneksi jokainen ”tois”ajatteleva on kiertänyt jonkun matkaa……humorilla vaan mutta pickasen on totuutta….

    Reply
  • 30.9.2019 at 14:45
    Permalink

    Milloinka vapaamuurarien merkit ja symbolit ilmestyvät vihalistalle? En aio pidätellä hengitystäni.

    Reply
  • 30.9.2019 at 22:49
    Permalink

    Juutalaiset voisivat keskettyä siihen mitä goyimien on tehtävä elääkseen. Työntekoon!

    Reply
  • 30.9.2019 at 22:52
    Permalink

    On muuten jokseenkin huvittavaa kun monella Hellsingin viherkommarilla on ilmiselvä wehrmacht haircut sukupuolesta riippumatta.

    Reply
  • 5.10.2019 at 10:30
    Permalink

    Poliittisesti epäkorrekti on merkki siitä, että henkilöllä on munaa kyseenalaistaa piilokommunistien mantrat. Koska vihapuhetermi on korrektia tulee tietysti olla äärimmäisen vihainen. Vihan tehokkuus on siinä kun laajat kansanjoukot alkavat boikotoida suomalaista valtamediaa. Myöskin piilovasemmistolaisia yhteisöjä kuten spr, kirkon ulkomaanapu, ev.lut kirkko, google, facebook ja televisio ylipäänsä kannattaa boikotoida. Kun mainostajat ja yleisö häviävät näivettyy piilovasemmistolaisten toimijoiden toiminta.

    Reply
  • 8.10.2019 at 10:33
    Permalink

    Hei oletteko muuten huomanneet että keskustelua käydään vasemmiston termeillä. Viisain keino kysenalaistaa vasemmiston luokitteluperusteet on käydä keskustelua antiteesillä eli kristillisen dogmatiikan käsiteanalyysillä. Ihmisarvo on kyseenalaistettu niissä maissa joissa kristittyjä on sorrettu krislamin ja sen edustajien moraaliarvoilla. Kun kristillinen moraaliperuste on orjallisuutta Raamatun oikeustajuun maalistuneen maailman moraaliperuste on pohjimmiltaan orjallisuutta Marxin pääoman analyysiin. Kristinuskon heikkous on siinä että länsimaiset kirkot eivät ota Jeesuksen perimää ja pelasta ihmisiä uskoon vapahtajaan Kristukseen, joka voi vapauttaa sokeat ihmiset orjuudesta saatanaan ja hänen edustajiinsa aivopesukoneiston otteessa. Ihmisen hienous on siinä kun hän alistuu Jeesuksen eli valon orjuuteen ja kyseenalaistaa julkisen median demonisen pommituksen. Onnellinen ihminen kylvää Jeesus Herranaan Jumalan peltoon ja niittää siunauksen satoa.

    Reply
  • 16.10.2019 at 07:40
    Permalink

    Keskaria olen muutamalle pösilölle liikenteessä näyttänyt. En aio ”sivistyä” ja muuttaa pukeutumistan, käytöstäni tai muuta sen mukaan, mitä joku suvakkilahko milloinkin saa päähänsä

    Reply
  • 20.10.2019 at 23:33
    Permalink

    Te olette rasisti järjestö jonka nousu minkäänlaiseen poliittisen asemaan pitää estää vaikka voimalla! Minä olen ollut paljon tekemisissä erilaisten ja väristen ihmisten kanssa ja suurin osa afrikkalaisista ja muslimeista ovat paljon avoimempia ja parempia kuin yksikään teistä niin sanotuista isänmaallisista natseista! Hyi yök mitä sisäänpäin kasvaneita ihmisiä olette ja ette näe sitä hyvää mitä nämä ihmiset tuovat suomeen ja muualle eurooppaan!

    Teillä ei ole muutakuin negatiivisiä ajatuksia kaikesta! Monikulttuurinen suomi on paljon parempi paikka kuin sisäänpäin suuntautunut junttila missä minä ainakin koen eläväni juuri nyt! Ettekö te ymmärrä jos katsomme esimerkiksi ranskaa ja saksaa siellä kotiuttaminen on tehty oikein ja siellä yhteiskunta toimii niinkuin pitääkin! Te vaan ette näe sitä hyvää mitä maahanmuuttajat tuova mukanaan!! Ainoastaan kaiken negatiivisen! Minun lapseni tulevat hyvin toimeen maahanmuuttaja lapsien kanssa täällä eteläsuomessa ja ei ole ollut minkäänlaista konfliktia heidän kanssaan ja usein käyvät iltasella teellä tai leivän syömässä ja huomattavasti paremmin käyttäytyvät kuin ”teidän ylistämänne kantasuomalaiset” riehuja kakarat!!

    Ottakaa se järki nyt kauniiseen käteen ja katsokaa kuinka hyvin kotiuttaminen on onnistunut monessa kylässä!!! Meidän noin 5000 asukkaan kylässä on oltu todella tyytyväisiä ulkopuolisiin! Meidän kylän pojat ei edes uskalla puhua tytöille ja nämä uudet tulijat kohtelevat heitä paremmin kuin hyvin vaikka moista propagandaa väitätte että muka raiskaavat ym sairasta! Täällä meidän kylällä kantasuomalaiset pojat ovat saaneet uskallusta puhua tytöille kun ovat nähneet kuinka rohkeasti uudet tulijat lähestyvät heitä!

    Ja lopettakaa tuo iän kaikkien vihaaminen ei johda muuhun kuin vihanpitoon!

    T: Riitta onnellisesti toivotan uutta verta kylälle.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.