Venäjä aloitti Kiinan kanssa maan historian suurimman sotaharjoituksen

Venäjä on aloittanut Kiinan ja Mongolian armeijoiden kanssa Venäjän historian kaikkien aikojen suurimman sotaharjoituksen. Virallisten tietojen mukaan harjoitukseen osallistuu jopa 300 000 venäläistä sotilasta ja lähes 40 000 erilaista kulkupeliä. NATO on tuominnut harjoituksen ”valmistautumisena suuren mittakaavan konfliktiin”.

”Vostok-2018”-harjoitus on noin kaksi kertaa suurempi kuin Venäjän aiempi ”ennätys”. Vuonna 1981 Neuvostoliitto järjesti ”Zapad-81”-harjoituksen johon osallistui noin 100-150 000 venäläissotilasta. Myöskin vuoden 2014 ”Vostok-14” harjoitus ylsi samaiseen, n. 150 000 sotilaan mittaluokkaan. Harjoituksen mittakaavaa voisi hahmottaa seuraavalla vertauksella: Venäjältä osallistuu harjoitukseen enemmän sotilaita, kuin mitä Suomella on koko reservissään. Puolustusvoimien reservi on tällä hetkellä 280 000 miestä.

Harjoitus järjestetään kaukana idässä, Venäjän ja Kiinan rajalla sekä Tyynellämerellä. Venäjän ja Kiinan johtajien odotetaan vierailevan harjoituksessa muiden arvovaltaisten vieraiden muassa. Lännessä harjoitus on yleisesti tulkittu Venäjän voimannäytöksi Venäjän ja lännen välisten suhteiden alati kiristyessä.

NATO:n mukaan Venäjän toiminta sopii kuvaan itsevarmemmasta ja sotilaalliseen voimaansa panostavasta Venäjästä, jota on nähty jo tovin aikaa. Viime kuussa Kremlin tiedottaja Dmitry Peskov totesi Venäjän puolustuskyvyn ylläpitämisen nykyisessä tilanteessa olevan oikeutettua, ensiarvoisen tärkeää ja ainoa vaihtoehto.

Venäjä syyttää NATO:a sen rajoja kohti lähetymisestä ja näkee NATO:n laajenemisen suoraksi uhaksi maan turvallisuudelle.

Lähde: AFP, SU

8 thoughts on “Venäjä aloitti Kiinan kanssa maan historian suurimman sotaharjoituksen

  • 11.9.2018 at 11:38
    Permalink

    Huonosti käy, jos mennään Natoon.

    Reply
    • 11.9.2018 at 11:47
      Permalink

      No kuinkas nyt niin? Ajatellaanpa että olisi kaksi taloa vierekkäin, joissa asuvat pikkupoika ja toisessa iso poika. Pikkupoika pyytää kaverikseen toisen ison pojan, 6000 km päästä, kyläilemään ja vittuilee naapurilleen tämän kylässä käyvän ison pojan kainalosta. Kuinka käy kun tämä kyläilevä iso poika päättää lähteä kotiinsa sinne 6000 km päähän ja pikkupoika jää yksin sen naapurin ison pojan kanssa jolle on vittuillut silloin kun uskalsi?

      Reply
  • 11.9.2018 at 12:15
    Permalink

    Heh, Kysymys viisaille. Jos Venäjä päättää ottaa suuren osan Suomesta, osan Pohjois-Ruotsista,-Norjasta turvatakseen Naton vastaiset rajansa, niin hyökkääkö USA (nato) Venäjälle ja Kiinaan? Eikö pikkupojan olisi viisainta olla hyvissä väleissä ison pojan kanssa tässä tapauksessa?

    Reply
    • 11.9.2018 at 12:29
      Permalink

      Sanoisin että ensisijainen todellisuus on se että maamme on tässä pysyvästi parkkeerattuna emmekä sille mitään voi, tai ajella sillä muuallekaan. Sen mukaan olisi elettävä ja oltava. Toissijainen asia on se että joku ulkopuolinen taho voi puhella mitä tahansa turvaamisestamme, mutta tosipaikan tullen tämä pelkkää puhetta oleva asia ei ehkä pidä paikkaansa, toisin kuin se konkreettinen fakta että maamme on yhä pysyvästi parkkeerattuna tähän paikkaan.

      Reply
  • 11.9.2018 at 12:28
    Permalink

    Onpa isot sotaharjoitukset. Olisi ollut hyvä sauma myydä Kiinalle ja Venäjälle harjoitusten tarpeiksi taistelumuonia ja tietenkin tuoreruokaa, mutta suomalaisille päättäjille ei kelpaa raha.
    Myöskin kenttäkeittiöiden myyminen Venäjän tai ainakin Kiinan armeijalle olisi pitkässä juoksussa miljardi luokan bisness, mutta kun raha ei kelpaa.

    Reply
  • 11.9.2018 at 12:44
    Permalink

    ei meillä hätiä, onhan meillä 40 000 isiksen partalapsia jotka jenkit ovat kuoluttaneet valmiiksi, luvattiinhan niitä 100 000 lisää seuraavassa ”vyöryssä” että sillä viisiin…

    Reply
  • 11.9.2018 at 14:46
    Permalink

    Viimeistä onkin kulunut aikaa, jotka käytiin Ussuri joella n. 50-vuotta sitten. Yhdysvallat on taloudellisesti ja sotilaallisesti jo laki korkeutensa saavuttanut suurvalta maailmassa. Siksipä Suomi haluaakin köyttää NYT itsensä kiinni USA:n kylkeen. Mitä taas tulee Euroopan vapaamatkustajiin, niin Isoa-Britanniaa lukuunottamatta manner eurooppa on yhtä tyhjän kanssa. Ensinnäkin siksi, että Nato on aina ollut USA:n varassa eurooppalaisten ”liittolaisten” siipeillessä ja puriessa kättä, joka heidän kehtoaan keinuttaa. EU:sta voi sanoa sen keskittyvän enemmänkin eurooppalaisen Euroopan tuhoamiseen niin kulttuurillisesti, uskonnollisesti kuin myös kansanmurhaamalla valkoinen alkuperäisväestö, jonka puolesta Eurooppa on nimenomaan ollut Eurooppa.

    Reply
  • 11.9.2018 at 23:05
    Permalink

    Sotaa voi käydä monella taholla, massiivisiin hyökkäyksiin kykenevät ainoastaan valtiot.

    https://foreshadowattack.eu/

    ”speculative execution attack on Intel processors which allows an attacker to steal sensitive information stored inside personal computers or third party clouds”

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.