Toronton ammuskelija Faisal Hussein kärsi omaisten mukaan masennuksesta

Kanadassa, Torontossa sunnuntai-iltana tapahtuneen ammuskelun tapahtumapaikalle ammuttu epäilty on tunnistettu. Kyseessä on 29 vuotias Faisal Hussein, jolla tämän perheen mukaan oli vakavia mielenterveysongelmia. Husseinin kerrotaan kärsineen masennuksesta. Epäilyksiä herättää kuitenkin se, ettei Toronton poliisi tahdo paljastaa, oliko Husseinilla aiempaa taustaa tai kiinnostiko hän muuten poliisia ennen tapahtumaa.

Ammuskelu tapahtui paikallisen ravintolan edustalla. Yksi sivullinen kuoli ja 13 loukkaantui Husseinin aloitettua silmittömän räiskinnän ympäristöönsä. The Guardianin tietojen mukaan on yhä epäselvää, tappoiko Hussein itse itsensä vai ampuiko poliisi tämän. Kuolonuhri oli nuori, juuri high schoolista valmistunut nainen, joka toimi vapaaehtoisena Kanadan Liberaalipuolueen toiminnassa.

Kaupungin pormestarin mukaan tällaisia tapahtumia ei ollut aiemmin. Ammuskelu tapahtui vain kolmisen kuukautta sen jälkeen, kun 25 vuotias Alek Minassian ajoi pakettiautolla väkijoukkoon tappaen 10 ja haavoittaen 13 ihmistä.

– Olimme niin tottuneita asumaan kaupungissa missä tallaista ei tapahtunut. Vaikka näimme tällaista tapahtuvan ympäri maailman, emme voineet odottaa sellaista tapahtuvan täällä.

Lähde: The Guardian

Nykysuomen artikkeli Toronton tapahtumista:

22 thoughts on “Toronton ammuskelija Faisal Hussein kärsi omaisten mukaan masennuksesta

  • 24.7.2018 at 09:11
    Permalink

    NIINPÄ NIIN.Mielenterveysongelmia (ISLAM). Muslimi on lähestulkoon aina sekopää länsimaissa.Afrikansarven karvakädellisillä keittää lantussa,viimeistään siinä vaiheessa,vuosien syöttösikana olon jälkeen.kun ymmärtää ettei koskaan tule saavuttamaan valkoisen ihmisen elintasoa,eikä ymmärrystä länsimaisesta kulttuurista ja elintavasta. Neekerin paikka on afrikassa, ja Hiekkaneekerin lähidässä.

    Reply
  • 24.7.2018 at 09:22
    Permalink

    Odotan jännityksellä, kuinka nuo taikauskoiset entiset kuun palvojat sekoavat tulevana perjantaina (27.7), ”verikuun päivänä”.
    Viiltelevätkö itseään vai meitä.

    Reply
    • 24.7.2018 at 09:39
      Permalink

      Ramadanin jälkeen noilla alkaa perinteisesti sotimis- ja itsemurhaiskukausi, se on yleistä tietoa esimerkiksi Afganistanissa palvelevien joukkojen keskuudessa ja siihen osataan varautua, Länsimaisia ihmisiä länsimaissa asiasta ei kuitenkaan tiedoteta vaikka taas juuri ramadanin jälkeen alkavat pommit ja aseet paukkua ja kurkut aukeilla pitkin länsimaisia kaupunkeja. Sen sijaan että pelastettaisiin ihmishenkiä asiallisella tiedotuksella, valkopestään murhauskontoa ja vähätellään asiaa ”mielenterveysongelmiksi”.

      Reply
  • 24.7.2018 at 09:27
    Permalink

    Suvakkien ällistys ja tyrmistys on kaikkialla samanlaista. #emme voineet odottaa sellaista tapahtuvan täällä.
    Suvakkien poliittisesti korrektissa kuplassa vallitsee typeryys.

    Reply
  • 24.7.2018 at 09:35
    Permalink

    ”Kuolonuhri oli nuori, juuri high schoolista valmistunut nainen, joka toimi vapaaehtoisena Kanadan Liberaalipuolueen toiminnassa.”

    Oh, the irony…

    Sattuipas taas että joukkomurhaavalla muslimilla ”mielenterveysongelmia”. Kuinkahan mones kerta? Voitaisiinko pikkuhiljaa ryhtyä miettimään että aiheuttaako islam mielenteveysongelmia vai onko se itsessään kollektiivinen sellainen?

    Reply
  • 24.7.2018 at 10:11
    Permalink

    Jos masennus aiheutti ihmisten murhaamisen, niin Suomessa, jossa aseita ja masennusta on vaikka muille jakaa, pitäisi olla ammuskeluja joka viikko. Miksi näin ei ole? Ehkä syy löytyy jostain uskonnosta.

    Reply
    • 24.7.2018 at 10:19
      Permalink

      Maailman terveysjärjesto WHO:n mukaan masentuneita ihmisiä on tällä hetkellä 300 miljoonaa.

      Reply
    • 24.7.2018 at 11:18
      Permalink

      Ei ole vielä tarpeeksi oikeauskoisia.

      Reply
  • 24.7.2018 at 11:26
    Permalink

    Jaa että ihan masennuksesta… Taisi kuitenkin huutaa allahia avukseen kun ihmisiä ammuskeli.

    Ja vielä Faisal Hussein… Ei taida olla kristitty nimi, eihän?

    Reply
  • 24.7.2018 at 11:30
    Permalink

    MTV:n uutinen ko. ihminen on tunnistettu, mutta ei kerro nimeä. YLE näköjään kertoi nimen. HS ei ole kertonut vielä mitään.

    Reply
  • 24.7.2018 at 11:54
    Permalink

    Aina selitellään ja selitellään.
    On masennusta, syrjäytymistä, rasismia. Ennenkaikkea tekijästä tehdään UHRI!
    Radikalisoitunutkin on ISLAMIN VÄÄRÄN TULKINNAN UHRI.
    Olen lukenut koraania, useassa luvussa KÄSKETÄÄN TAPPAMAAN VÄÄRÄUSKOISET.
    Miten sitä tulkitaan väärin? Olemalla tappamatta ilmeisesti?

    Reply
  • 24.7.2018 at 12:26
    Permalink

    Jotain positiivista siinä, että uhri oli liberaali aktiivi.

    Reply
    • 24.7.2018 at 12:35
      Permalink

      Sanonta ”sitä saa mitä tilaa” osoitti toimivuutensa.

      Reply
  • 24.7.2018 at 12:37
    Permalink

    Liberaali suvakki sai mitä tilasi…

    Reply
  • 24.7.2018 at 12:53
    Permalink

    Ja tekoa ei saisi juutalaisen pormestarin mielestä spekuloida. Hmmm. Miksi. ?

    Reply
  • 24.7.2018 at 14:22
    Permalink

    Tervetuloa islamilaiseen todellisuuteen?

    Vielä se pyörä kääntyy. Siitä tuskin tulee kaunista.

    Viisaampaa olisi toki lopettaa matuvyöry etukäteen… mutta suvakismi, masokismi ja marxislaisuus pistää hanttiin.

    Reply
  • 24.7.2018 at 14:39
    Permalink

    Masentunut ihminen murhaa itsensä ”omin avuin” tai ”poliisi -avusteisesti” käyttäytymällä uhkaavasti tarkoituksellisesti poliisia kohtaan. Laajin itsemurhatapa on viedä mukanaan koko perhe eli vaimo ja lapset kuten v. 1990-luvun suur -laman ja nk. ”pankkikriisin” yhteydessä, joka on täysin väärä määritelmä, sillä todellisuudessa kyseessä oli ”pankkijackpot”, koska pankit saivat silloisen presidentti Mauno Koiviston ”konklaavi -päätöksellä” ajaa konkurssiin jokainen yrittäjä, joka oli ottanut valuuttalainoja pankeilta, jotka itse täysin vastuuttomasti tuputtivat heille ensin edesvastuuttoman Harri Holkerin hallituksen lainanannon yhtä äkkisen vapauttamisen siitä lähes sosialistisesta säätelystä, joka siihen saakka oli vallinnut siten, ettei pankinjohtaja antanut lainaa kuin ”hyvän päivän” tai ”edellisen yön” rakastajan kanssa sattuessa tämän ollen syynä kämppälainan saantiin, jota pidettiin suoranaisena humpuuki-investointina, mutta takaajien ja jostain löytyneiden vakuuksien saattelemana lainanottaja saattoi luottaa edes jossain määrin siihen, että lainaehdot korkoineen pysyivät samana kuten myös lyhennyksien kuukausierät siten, että yönsä saattoi nukkua edes koiranunta pelkäämättä joutumisesta itsestäänselvyydestä pakkohuutokaupasta vasaran alla.
    Suomessa tapahtui noina pienyrittäjien ja vähän suurempienkin keskuudessa ainakin 11 000 itseaiheutettua kuolemaa kun KAIKKI meni alta ja jäljelle jäivät HELEVETIN suuren velat, joista ei vapauttanut kuin KUOLEMA!!!

    Kyseessä Torontossa oli Jihad isku ”Allahu Akbar” -protokollaisesti, jolla on tekemistä Islamin kanssa yhtä paljon kuin paidalla ja perseellä.-
    Näistä kahdesta en luovu, eli edm. mielipiteestäni ja Turun Sinapista, jota noita-akka ei ole vielä myynyt ”Eulalia Kenkkuselle”.

    Reply
  • 24.7.2018 at 17:14
    Permalink

    Koko islam on pelkkä mielenterveysongelma vähä-älyisille

    Reply
  • 24.7.2018 at 19:22
    Permalink

    Mielenkiintoista… masennushan normaalisti passivoi ja vie aloitekyvyn…
    Vai olikohan sittenkin kyse jonkinlaisen yhteiskuntajärjestelmän soturista??
    Joka siis toteutti opittua tai opetettua toimintamallia ?
    Mutta , masennusta…? En usko…

    Reply
    • 24.7.2018 at 19:33
      Permalink

      Mutta islamilainen masennus onkin sellaista parempaa masennusta joka tekee aktiiviseksi ja tuo suorastaan räjähtävän suorituskyvyn.

      Reply
  • 24.7.2018 at 23:43
    Permalink

    Islam = mielenterveysongelma
    Jos muhammedin kaltainen rikollinen ja rosvopäällikö on esikuva niin eiv oi olla päästään terve.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.