Reijo Tossavainen: Saksan sopu arjen tosiasioiden tunnustamista, askel oikeaan suuntaan
“Merkelin CDU ja Seehoferin CSU pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että Saksan Itävallan-vastaiselta rajalta tavoitetut jo jonkin toisen EU-maan turvapaikanhakijoiksi rekisteröimät turvapaikanhakijat siirretään suoraan Baijerissa sijaitseviin transit-keskuksiin, joissa turvapaikkaprosessi käsitellään nopeutetusti. Prosessin aikana vastaanottokeskuksesta ei voi poistua, ja niistä tulijat palautetaan suoraan ensimmäisiin tulomaihinsa.” Näin tietää HS-Pravda.
Siinä tiivistetysti Saksan kahden sisarpuolueen välinen yhteisymmärrys. Se kertoo siitä, että arjen tosiasioiden ymmärtäminen on lisääntynyt ja sinisilmäinen idealismi on jäämässä taka-alalle.
Tosin HS-Pravda ei ole vielä hyljännyt punavihreää suodatintaan, sillä se puhuu vielä turvapaikanhakijoita. Useimmat toimittajat, jopa agendajournalistit puhuvat jo siirtolaisista, sillä se on totuus. Toki joukossa on myös turvaa ja tukea tarvitsevia, mutta he ovat hyvin pieni vähemmistö.
Pikkuhiljaa askel askeleelta on siirrytty kohti ongelman ratkaisua. Eurooppa on orbanisoitunut. Silti vielä tärkein askel on ottamatta.
Tuo askel on rikollisliigojen ja “avustusjärjestöjen” yhteistyön estäminen. En ymmärrä mitenkään, että ihmiset päästetään kumiveneillä ja muilla merikelvottomilla vehkeillä merelle. Tuhansia ihmisiä on hukkunut turhaan.
EU:lta löytyisi tarvittaessa resursseja estää hengenvaarallinen toiminta. Se tapahtuisi yksinkertaisesti tehostamalla Afrikan rannikon valvontaa ja estämällä merelle pääsy. Se ei olisi kovinkaan vaikeaa, jos vain olisi tahtoa tehdä niin.
Siirtolaiset pitäisi koota esim. Libyaan leireille, joissa heille tarjottaisiin kohtuullisen hyvät elinolot. Sieltä he ajanoloon voisivat palata takaisin kotiin.
Kun tieto Eurooppaan pääsyn estymisestä kiirii lähtöalueille, se tehokkaasti estää halukkuuden lähteä yrittämään merenylitystä. Näin siirtolaiskriisiin tulisi luonnollinen loppu.
……………
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.
Riikka Uosukainen Ylen ajankohtais- toiminnan päälliköksi
Ylen uutisten politiikan toimituksen päällikkö Riikka Uosukainen , 55, on nimitetty Yleisradion ajankohtaistoiminnan päälliköksi. Hänen vastuulleen tulevan toimituksen tuottamia ohjelmia ovat muun muassa A-studio, Ajankohtainen kakkonen, Silminnäkijä ja Pressiklubi.
https://haku.yle.fi/?language=fi&UILanguage=fi&q=ruotsin%20puolue%20kokous et yle
Miksi puolueet päättävät siitä miten pukeudumme?” Tanskalainen Lene lähtee pian ulos sakon uhalla YLE Riikka Uosukainen harhainen kupla suvakki
Satojen nuorten naisten arki muuttuu kun Tanska ja Norja rajoittavat uskonnollisten huivien käyttöä.
Oslon keskustassa sijaitsevan Grønlandin kaupunginosassa
*siskoset sulautuvat katuvilinään.*
NIIN OSLOSSA TANSKA JONKA YKSI ALUE ON ISLAMISTIEN HALLUSSA
*Täällä valtaosalla naisista on päänpeittävä huivi ja nilkkoihin asti vartalon peittävä asu.*
EDELEEN ON KYSE TANSKASTA Grønlandin kaupungin osa
EI SYYRIASTA TAI IRANISTA
MIKSI RIKKA UOSUKAINEN EI KYSY Grønlandin Islamin edustajien katuvilinältä
ELI PELKKIÄ MUSLIMEITA SIELLÄ
*Mitä tapahtuisi jos et käyttäisi burkaa* ……………………………………….niin miksei kysy
Tämän Rikka uosukainen YLEN burkan puolustus juttu on aika moista idiotismia
onko hän oikeasti noin tyhmä ja naivi
Chapter 2
https://yle.fi/uutiset/3-10223270
Rikka uosukainen Pelkää ruotsi demokraateja tai niin hän raportoi sanoin
TÄÄLLÄ RUOTSISSA PELÄTÄÄN HEITÄ RD tä
Ruotsin puolueilla paniikkitunnelmat vaalien alla –
Ruotsidemokraattien ennätyskorkea kannatus hermostuttaa
Ylen Skandinavian-kirjeenvaihtaja kävi demarien sydänmailla,
jossa *ruotsidemokraattien menestys** *pelottaa*** Keskustele aiheesta jutun lopussa.
niin ketkä pelkäävät
juuri ne ruotsi poliitikot jotka mamu poliitiialaan
JOIDEN SULLA RIITTA UOSUKAINEN PUHUU YKSIPUOISESTI PROPAGANDA
JUTUISAAN YLE TV UUTISSA PAIKAN PÄÄLTÄ ILMEISESTI
Ruotsin sosialidemokraattinen puolueen sydän mailla
Nykyinen puheenjohtaja Stefan Löfven on kasvanut näissä maisemissa
IHANAA
OLISIMPA MINÄKIN
T -Riikka Uosukainen yle
Örnsköldsvikin paikallisjärjestön puheenjohtaja Kristoffer Park on huolestunut puolueensa tilanteesta. Hän ei käsitä, miksi ihmiset ovat tyytymättömiä, vaikka Ruotsilla menee taloudellisesti hyvin ja työllisyystilanne on hyvä.
Voiko nuo ruotsi demarit oikeast sulkea silmänsä asioilta mistä se johtuu
noin UMPI sokeina KUPLASTAAN
HE ovat saaneet enemmistö Ruotsalaiset pelon ja kauhun valtaan
ja oikeasti he äänestävät RD tä sen takia että nämä idiootin
nyky Löveenit -Carl Biltit
eivät enään enempää pääsisi ruotsia tuhoamaan islamisoimaan
Rikka Uosukaisten tyylisen ihmisten aaten palolla
eli ääri suvakismi mielenvikaisuus idiotismi
vieraatuneina realismista
mitä tapahtuu ympärillä ruotsissa mamujen takia
ja mikä siihen on syypää
no juuri ne poliitikot jotka pelkäävät uosukaisen kanssa RD tä
oikeasti he pelkäväät valtansa itsensä politiikojen valtapuolueissa
Uriensa kannatuksensa puolesta
Jotka ovat rohmahtaneet heidän
todella järkevän maaha muuto poliitikansa takia
ei kansalaisten takia vaan heidän demari feministi vasureiden
järjetömien poliitisten päätöksiensä takia
joita nyt kansa vastustaa ja syystäkin äänerämällä RD tä ilman pelkoa
enneminkin he pelkävät että nämä muutvanhat liberaali valtapuolueet
torpaavat ruotsalais äänestäjien ennemistön tahdon *epädemokratialla*
kansan tahdon halveksimisella
Demonisoinilla heidät realiastit rasisteiksi valtamedian avustuksella ruotsissa
miksi silti kaikki europan päämiehet toteavat
ruotsi on *malli maa*
epäonnistuneesta maahanmuuto poliitikasta
joka on tuhonnut sen maan kanta ruotsalaiset henkisellä tasolla eli
*tuntella pelko*
*islam terrorismista *
tai matujen suorittamista raiskauksita tai ……………………………………….
ruotsin kansalaiset ennemistönä eivät RD tä pelkää
päin vastoin he ovat pelastus renkaita kun juuri kun nämä vanhojen puolueiden edustajat ovat heitäneet heidät laivan kannelta mereen
ja noukkivat sieltä vain libyän rannikon elintaso surfareita islamisteja
ja antavat ruotsalaisten hukkua heidän paskaansa yksipuolisina maksumiehinä
rahalisesti sekä henkisesti
tunne terrorismin pelko ruotsalaisten mielissä joka sekuntti
eikä se pelko ole enään mikään hypoteesi
vaan realismia siellä niiden jatkuvin murhienkin takia joita mamu jengit suoritavat ruotsissa no go alueilaan ja niiden ympäristössä
https://yle.fi/uutiset/3-10274714
Ruotsidemokraatit: tuoreimmat
https://yle.fi/uutiset/18-177052
Peittävien asusteiden muoti on oma juttunsa WHAT
ja Asha on samaa mieltä kuin Skam-tähti. Peilikuva tuntuu eniten omalta itseltä, kun päässä on hijab-huivi.
Kaikkia huivilla verhottu omakuva ei miellytä.
Ruotsissa jälleen ammuskeltu – neljä kiidätetty sairaalaan
Poliisi on eristänyt alueen ja tekee paikalla rikosteknistä tutkimusta.että näin
Chapter 3
Poliisiin kohdistuva väkivalta kasvaa ja kunnioitus näyttää saaneen kolauksen: ”Sylkemistä, puremista ja suunsoittoa” – keskustele
Poliisi kohtaa työssään yhä useammin väkivaltaa ja joutuu itsekin turvautumaan voimankäyttöön.
Poliisiin kohdistuvan väkivallan kasvu ei ole vain suomalainen ilmiö. Rikanderin mukaan samanlainen ilmiö on havaittu myös Ruotsissa. Pohjois-Euroopassa poliisiin kohdistuva väkivalta on jopa kolminkertaistunut 1980-luvulta.
Mietikkää miksi
ne ruotsin No go alueet esim miksi Yle ei sano siitä sanakaan
Rikander näkee asian niin, että poliisin kunnioitus on kärsinyt kolauksia.
– Siellä tulee sylkemistä, puremista ja suunsoittoa. Viimeisimmät ilmiöt ovat maalittamista, mikä näkyy sitten työtehtävien häirinnässä.
Maalittamisella tarkoitetaan yleensä sitä, kun yksittäinen henkilö otetaan sosiaalisessa mediassa ikään kuin maalitauluksi ja lähetetään hänelle esimerkiksi vihapostia. Maalitus-sanan monimutkaisuudesta on kirjoittanut muun muassa Nyt.fi (siirryt toiseen palveluun).
Äärivasmmisto on siihen syylinen
Yle ei sano siitäkään sanalkaan jutusaan
17.5.2018 klo 12:10
eli Yle on pistänyt tämän toimitajien viranomais kritiikin kriminalisoimisen liikelle
alunperin jutuilaan 17.5.2018
ja heidän kansaan korruptoitineet suvakki poliitikot polisit viran omaiset toimittajat
ja kohDe on ainoastaan kansalismieliset oikeiston konservatiivi edustajat
ei väkivaltainen siihen yllytävä poliisin vastustaja wsim pakko palautusten yhteydessä
oleva ääri vasemmisto
Riikka Uosukainen Ylen ajankohtais- toiminnan päälliköksi
Ylen uutisten politiikan toimituksen päällikkö Riikka Uosukainen , 55, on nimitetty Yleisradion ajankohtaistoiminnan päälliköksi. Hänen vastuulleen tulevan toimituksen tuottamia ohjelmia ovat muun muassa A-studio, Ajankohtainen kakkonen, Silminnäkijä ja Pressiklubi.
Miksi puolueet päättävät siitä miten pukeudumme?” Tanskalainen Lene lähtee pian ulos sakon uhalla YLE Riikka Uosukainen harhainen kupla suvakki
Satojen nuorten naisten arki muuttuu kun Tanska ja Norja rajoittavat uskonnollisten huivien käyttöä.
Oslon keskustassa sijaitsevan Grønlandin kaupunginosassa
*siskoset sulautuvat katuvilinään.*
NIIN OSLOSSA TANSKA JONKA YKSI ALUE ON ISLAMISTIEN HALLUSSA
*Täällä valtaosalla naisista on päänpeittävä huivi ja nilkkoihin asti vartalon peittävä asu.*
EDELEEN ON KYSE TANSKASTA Grønlandin kaupungin osa
EI SYYRIASTA TAI IRANISTA
MIKSI RIKKA UOSUKAINEN EI KYSY Grønlandin Islamin edustajien katuvilinältä
ELI PELKKIÄ MUSLIMEITA SIELLÄ
*Mitä tapahtuisi jos et käyttäisi burkaa*
Tämän Rikka uosukainen YLEN burkan puolustus juttu on aika moista idiotismia
onko hän oikeasti noin tyhmä ja naivi
Chapter 2
Rikka uosukainen Pelkää ruotsi demokraateja tai niin hän raportoi sanoin
TÄÄLLÄ RUOTSISSA PELÄTÄÄN HEITÄ RD tä
Ruotsin puolueilla paniikkitunnelmat vaalien alla –
Ruotsidemokraattien ennätyskorkea kannatus hermostuttaa
Ylen Skandinavian-kirjeenvaihtaja kävi demarien sydänmailla,
jossa *ruotsidemokraattien menestys** *pelottaa*** Keskustele aiheesta jutun lopussa.
niin ketkä pelkäävät
juuri ne ruotsi poliitikot jotka mamu poliitiialaan
JOIDEN SULLA RIITTA UOSUKAINEN PUHUU YKSIPUOISESTI PROPAGANDA
JUTUISAAN YLE TV UUTISSA PAIKAN PÄÄLTÄ ILMEISESTI
Ruotsin sosialidemokraattinen puolueen sydän mailla
Nykyinen puheenjohtaja Stefan Löfven on kasvanut näissä maisemissa
IHANAA
OLISIMPA MINÄKIN
T -Riikka Uosukainen yle
Örnsköldsvikin paikallisjärjestön puheenjohtaja Kristoffer Park on huolestunut puolueensa tilanteesta. Hän ei käsitä, miksi ihmiset ovat tyytymättömiä, vaikka Ruotsilla menee taloudellisesti hyvin ja työllisyystilanne on hyvä.
Voiko nuo ruotsi demarit oikeast sulkea silmänsä asioilta mistä se johtuu
noin UMPI sokeina KUPLASTAAN
HE ovat saaneet enemmistö Ruotsalaiset pelon ja kauhun valtaan
ja oikeasti he äänestävät RD tä sen takia että nämä idiootin
nyky Löveenit -Carl Biltit
eivät enään enempää pääsisi ruotsia tuhoamaan islamisoimaan
Rikka Uosukaisten tyylisen ihmisten aaten palolla
eli ääri suvakismi mielenvikaisuus idiotismi
vieraatuneina realismista
mitä tapahtuu ympärillä ruotsissa mamujen takia
ja mikä siihen on syypää
no juuri ne poliitikot jotka pelkäävät uosukaisen kanssa RD tä
oikeasti he pelkäväät valtansa itsensä politiikojen valtapuolueissa
Uriensa kannatuksensa puolesta Jotka ovat rohmahtaneet heidän
todella järkevän maaha muuto poliitikansa takia
ei kansalaisten takia RD tä
miksi silti kaikki europan päämiehet toteavat
ruotsi on malli maa epäonnistuneesta maahanmuuto poliitikasta
joka on tuhonnut sen maan kanta ruotsalaiset henkisellä tasolla eli
*tuntella pelko*
*islam terrorismista *tai matujen suorittamista raiskauksita tai ……………………………………….
ruotsin kansalaiset ennemistönä eivät RD tä pelkää
päin vastoin he ovat pelastus renkaita kun juuri kun nämä vanhojen puolueiden edustajat ovat heitäneet heidät laivan kannelta mereen
ja noukkivat sieltä vain libyän rannikon elintaso surfareita islamisteja
ja antavat ruotsalaisten hukkua heidän paskaansa yksipuolisina maksumiehinä
rahalisesti sekä henkisesti
tunne terrorismin pelko ruotsalaisten mielissä joka sekuntti
eikä se pelko ole enään mikään hypoteesi
vaan realismia siellä niiden jatkuvin murhienkin takia joita mamu jengit suoritavat ruotsissa no go alueilaan ja niiden ympäristössä
-nämä kaikki suvakki propaganda jutut löytyvät ylestä-
Peittävien asusteiden muoti on oma juttunsa WHAT
ja Asha on samaa mieltä kuin Skam-tähti. Peilikuva tuntuu eniten omalta itseltä, kun päässä on hijab-huivi.
Kaikkia huivilla verhottu omakuva ei miellytä.
Ruotsissa jälleen ammuskeltu – neljä kiidätetty sairaalaan
Poliisi on eristänyt alueen ja tekee paikalla rikosteknistä tutkimusta.että näin
Chapter 3
Poliisiin kohdistuva väkivalta kasvaa ja kunnioitus näyttää saaneen kolauksen: ”Sylkemistä, puremista ja suunsoittoa” – keskustele
Poliisi kohtaa työssään yhä useammin väkivaltaa ja joutuu itsekin turvautumaan voimankäyttöön.
Poliisiin kohdistuvan väkivallan kasvu ei ole vain suomalainen ilmiö. Rikanderin mukaan samanlainen ilmiö on havaittu myös Ruotsissa. Pohjois-Euroopassa poliisiin kohdistuva väkivalta on jopa kolminkertaistunut 1980-luvulta.
Mietikkää miksi
ne ruotsin No go alueet esim miksi Yle ei sano siitä sanakaan
Rikander näkee asian niin, että poliisin kunnioitus on kärsinyt kolauksia.
– Siellä tulee sylkemistä, puremista ja suunsoittoa. Viimeisimmät ilmiöt ovat maalittamista, mikä näkyy sitten työtehtävien häirinnässä.
Maalittamisella tarkoitetaan yleensä sitä, kun yksittäinen henkilö otetaan sosiaalisessa mediassa ikään kuin maalitauluksi ja lähetetään hänelle esimerkiksi vihapostia. Maalitus-sanan monimutkaisuudesta on kirjoittanut muun muassa Nyt.fi (siirryt toiseen palveluun).
Äärivasmmisto on siihen syylinen
Yle ei sano siitäkään sanalkaan jutusaan
17.5.2018 klo 12:10
eli Yle on pistänyt tämän toimitajien viranomais kritiikin kriminalisoimisen liikelle
alunperin jutuilaan 17.5.2018
ja heidän kansaan korruptoitineet suvakki poliitikot polisit viran omaiset toimittajat
ja kohDe on ainoastaan kansalismieliset oikeiston konservatiivi edustajat
ei väkivaltainen siihen yllytävä poliisin vastustaja wsim pakko palautusten yhteydessä
oleva ääri vasemmisto
ruotsidemokraattien menestys** *pelottaa*** Keskustele aiheesta jutun lopussa.
niin ketkä pelkäävät
juuri ne ruotsi poliitikot
ja JOIDEN SULLA RIITTA UOSUKAINEN PUHUU YKSIPUOISESTI PROPAGANDA
JUTUISAAN YLE TV UUTISSA PAIKAN PÄÄLTÄ ILMEISESTI
*Ruotsin sosialidemokraattinen puolueen sydän mailla *
Nykyinen puheenjohtaja Stefan Löfven on kasvanut näissä maisemissa
IHANAA
OLISIMPA MINÄKIN
T -Riikka Uosukainen yle
ymärtäkää mistä ja kenen näkökannalta Yle näitä jutujaan väsää
*Ruotsin sosialidemokraattinen puolueen sydän mailla *
täysin ykspuolinen näkö kanta akendoilaan
he kyselevät ja komentoivait tekevät näitä puna viher vasuri liberaali juttujaan
poliitista propaganda
ainostaan oman mielu aatensa edustajia hastatelemala
muilta he eivät kysy mitään vaan eristävät heidän mielipitensä totaalisesti uutioisoinistaan
eli he dissavat nykyään ennemistön kannatuksen mielipuolueen suosituiman puolueen
RD een kanattajien mielipiteet medioistaan
ja demonisoivat heidät pahoiksi väärät arvot moraali ei ihmisoikeuksien kunnioitusta
oleviksi perkeleiksi
täysi tarkoituksellisesti
kun mietii miksi RD tä äänestetään heillä muiden suvaki puolueiden edustajilla ei pitäisi olla paljon varaa arvostella ketään
hehän ovat juuri niitä jotka nämä ongelmat ruotsissa ovat aiheutaneet
matujen suorittamat r******s aalot
vaikka juuri ruotsalaiset noukivat heidät raiskarit meren aalokoista hyvytään
ja he he aalokoista pelastetut kiitävät hyväntekijöitään
todella kiitolisina va mitä
ja vielä ruotsin terrorismin pelko no go alueet
ja paljon se maksaa veron maksajille
eli *yksipuolisesti* kantaruotsalaisille työntekijöille veronmaksajille
juuri sinne saapuneet matut ovat ainoastan se saava osapuoli ennemistönä siellä
eli rasite joka asiassa
paitsi matu bisnestä tekeville teko suvakeile ruotsissa kuten suomesakin
he ovat myös
ruotsin työtömyys tilastojen kuninkaita top 1
Eli jos ylen tomittaja olisi HIFK Joukueen fani
ja inhoaisi esim tampereen Tapparaa
hän tekisi jutun tappara joukueesta
HIFK joukueen kannatajien SYDÄN ALUELLA ELI HESASTA mielipiteisiin Perustuen
haastatelemalla Ainoastaan heitä
ja kirjaamala ylös heidän HIFK Fanien Tapparan herjaukset joukueena
HiFK fanien suusta
Tässä täysin puoleelisessa Yle uutisoinissa
ei ole periaatessa mitään eroa yllä mainituun esimerkiin
Suomi hiihtelee omia latujaan kun on kysymys ”itsensä viiltelystä”.