Valtio myi Nesteen osakkeet, ei kerro minne – Osinkoja menetettiin noin 20 miljoonaa vuodessa

Suomen valtio onnistui 13.6.2018 nopeutetussa tarjousmenettelyssä myymäään instituutiosijoittajille 12,8 miljoonaa Neste Oyj:n osaketta, eli noin 5,0 prosenttia kaikista Nesteen osakkeista. Myyntihinta oli 67,27 euroa osakkeelta, joten bruttomyyntitulot olivat yhteensä noin 861 miljoonaa euroa. Asiasta ”lisätietoa tarjoavat” eivät kertoneet, minne osakkeet menivät.

Nykysuomi kysyi eilen minne valtion myymät Neste Oyj:n osakkeet myytiin, Suomeen vai ulkomaille. Ensin puhelimen päähän saatiin ilmeisestikin omistajaohjausministeri Mika Lintilän erityisavustajan sihteeri. Puhelimeen vastanneen naisoletetun titteli ei selvinnyt. Hän kehoitti olemaan yhteydessä Lintilän erityisavustajaan Markku Rajalaan, joka taas ohjasi finanssineuvos Jarmo Väisäsen puheille.

Kysyttäessä Väisäseltä yksinkertaista kysymystä: ”Kuinka suuri osa 12,8 miljoonan osakkeen potista myytiin ulkomaisille sijoittajille ja kuinka suuri osa kotimaisille?”- ei vastausta saatu, vaan sähköpostivastauksessa kerrottiin vain, ettei osakekaupan järjestäjä Credit Suisse ole raportoinut asiasta. Jatkokysymykseen: ”Tarkoittaako tämä, että ette ole vielä saanut, vai että ette tule saamaankaan tietoonne myytyjen osakkeiden uusia omistajia tai näiden kotipaikkaa?”- ei vastausta enää kuulunut.

Neste Oyj maksoi tänä vuonna osinkoa 1,7 euroa per osake, joten valtio menetti kaupassa noin 20 miljoonaa vuosittaisesta osinkopotista. Valtio myöskin myi Nesteen osakkeita yli kaksi euroa pienempään kappalehintaan, kuin mitä osakkeen kurssi oli 12.6 (69,31 euroa). Siten kauppahinnassa hävittiin n. 25,6 miljoonaa euroa.

Lähde: Valtioneuvoston kanslia, Taloussanomat,

11 thoughts on “Valtio myi Nesteen osakkeet, ei kerro minne – Osinkoja menetettiin noin 20 miljoonaa vuodessa

  • 14.6.2018 at 10:22
    Permalink

    Hallituksen poliitikkojen tyhmyys vetää sanattomaksi. Hallitus itkee ja marisee valtionvelasta silti Sipilän hallitus on syntyhetkistään alkaen tehnyt vain ja ainoastaan taloudellista vahinkoa aiheuttaneita päätöksiä. Lisäksi valtakunan turvallisuus on mennyttä, oliisi on politisoitunut äärivasemmalle, oikeuslaitos on pelkkä vitsi, lääkärit eivät paranna, koska potilaat ovat bisnestä ja niin edelleen. Asioita seuranneet tietävät miten kaikki on käännetty päälaelleen Sipilän bolshevistisen arvopohjan mukaisesti.

    Reply
    • 14.6.2018 at 10:59
      Permalink

      Olisiko Sipilän bolshevismi-lausahdus sittenkin freudilainen lipsahdus? Sipilää riivaava paha henki ei pystynyt pidättelemään itseään, vaikka mies ilmiasunsa perusteella näyttäisi olevan koko ajan vahvassa lääkityksessä.

      Reply
      • 14.6.2018 at 11:11
        Permalink

        ”Pikantti yksityiskohta Juha Sipilän matkasta miljonääriksi
        Jonkun rikoksen tunnusmerkit täyttynee, mutta minkä?

        Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla

        Valtamedia on tiennyt tästä hänen rikoksestaan, ja muista, joista me emme tiedä, kauan. He ovat kuitenkin salanneet nämä asiat. Kuka hyötyy?

        MV-media”

        Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/06/13/pikantti-yksityiskohta-juha-sipilan-rikastumisesta/

        Reply
  • 14.6.2018 at 11:08
    Permalink

    Korpit – vai sanoisiko maanpetturit ja muut rikolliset – haaskalla. Lypsävän lehmän teurastusta, kuten aikaisemmin esim. Fortumin osakkeiden myynti ja tapaus Caruna, Kemiran lannoiteteollisuuden täysin polkuhintaan myynnistä puhumattakaan – 30 miljardin euron potti myyytiin muutamalla sadalla miljoonalla – eli melkein lahjoitettiin ulkomaiselle Yaralle, joka kohta moninkertaisti lannoitteiden hinnat, josta suomalaisille kuluttajille aiheutunutta laskua maksamme edelleen kalliimpana ruokana – mahtoivat asian kulissientakaiset junailijat saada mukavat ”provisiot”. Jatkoa sille mitä tutkikva journalisti Seppo Konttinen on kuvannut kirjassaan ”Kansallisomaisuuden ryöstö”.

    Reply
  • 14.6.2018 at 11:34
    Permalink

    > osakekaupan järjestäjä Credit Suisse

    > kauppahinnassa hävittiin n. 25,6 miljoonaa euroa.

    Eivät rahat hävinneet mihinkään. Ne siirtyivät Credit Suisse’n taskuun välityspalkkiona. Ostaja kyllä maksoi täyden hinnan.

    Ei kyseessä ole varallisuuden hukkaaminen tai hävittäminen. Rahojen siirtäminen Credit Suisse’lle oli hallituksen tietoinen päätös.

    Reply
  • 14.6.2018 at 15:07
    Permalink

    ”Suggestoitiinko Elina Lepomäki Bilderberg reissulla liittovaltion kannattajaksi

    Ei ole kulunut kuin vain muutama vuorokausi viime viikonloppuna Italiassa järjestetystä salaisesta Bilderberg kokouksesta, niin jo nyt siellä käynyt Kokoomuksen Elina Lepomäki julistaa nyt että ”Kokoomuksesta vaatimus… On otettava askelia kohti Euroopan liittovaltiota”.

    Miten poliittinen suggestio toimii

    Poliittisten kulissien takana toimivien operaattorien suggestio toimii sillä tavalla, että siinä käytetään poliitikkojen kohdalla mm. uhkailua, painostamista sekä muuta kiristystä, jotta nämä poliitikot suostuisivat julistamaan tätä globalistirikolliseliitin poliittista agendaa johon EU:n kohdalla kuuluu mm. tämä liittovaltiohanke.

    Se että miten Kokoomuksen Elina Lepomäki alkaa välittömästi vain 3 päivää Bilderberg kokouksen jälkeen julistamaan, että Kokoomuksen vaatimus on liittovaltioon päin kääntyminen. Tämä viestii sähtuorasta eliitin toiminnasta ja painostuksesta Lepomäkeä kohtaan ja nämä kolme mahdollista vaihtoehtoa ovat uhkailu, kiristys ja lahjonta.

    Lepomäki on todennäköisesti päätynyt tähän viimeisimpään eli lahjontaan ja hänelle on vasta järjestetyssä Bilderberg kokouksessa luvattu uranostetta jossain Eurooppalaisen sijoituspankin johdossa, joka palkkiovirka ohjataan hänelle muutaman vuoden päästä.

    Mutta tähän palkkiovirkaan sisältyy myös vaatimus ja se on Kokoomuspuolueen liittovaltiokehityksen integraation julistus, jonka Lepomäki toteutti välittömästi salaisesta Bilderberg kokouksesta palattuaan.”

    Ylläoleva teksti on lainattu sellaiselta sivustolta, joka on bannissa tällä ”sensuroimattomalla” sivustolla nimeltä Nykysuomi!

    Alkuperäisenä lähteenä yllämainitussa artikkelissa on käytetty seuraavaa: https://demokraatti.fi/kokoomuksesta-vaatimus-on-otettava-askelia-kohti-euroopan-liittovaltiota/?utm_campaign=twitter&utm_medium=twitter&utm_source=twitter

    Reply
    • 14.6.2018 at 15:14
      Permalink

      Tällaisessa seurassa kävivät Antti Herlin, Björn Wahlroos ja (entistä) ’koti-, uskonto- ja ISÄNMAA’-puoluetta edustava Lepomäki:

      DANIEL ESTULIN: The True Story of the Bilderberg Group:
      ”Maailmaa hallitsee todellisuudessa pienen valtaeliitin muodostama
      ydinjoukko, jota ei ole vaaleilla valittu ja joka kokoontuu
      säännöllisesti keskustelemaan salassa maailman tulevaisuudesta. Tämä
      salainen maailmanhallitus muun muassa päättää, kenestä tulee USA:n
      seuraava presidentti, minne EU laajenee, missä soditaan, paljonko öljyn
      hinta on tai paljonko asuntolainasi korko on. Lopullisena päämääränä
      sillä on alistaa koko maailma yhden hallinnon alaisuuteen. Tässä uuden
      maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain
      eliitti ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä
      on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa
      poliisivaltiossa. Tämä on tiivistettynä Daniel Estulinin
      maailmanlaajuisen menestyskirjan väite. Hänellä on myös perustelut
      väitteensä tueksi.” – Kirjaesittely kokonaisuudessaan:
      https://keskustelu.diabetes.fi/index.php/topic,1718494.msg1783220.html#msg1783220

      Reply
    • 14.6.2018 at 17:22
      Permalink

      Eiköhän Elina Lepomäki saatu takaisin kaikkien lypsyjen äidin SoTen taakse, joka on Bilderberg-ryhmän Soroslaisten yksi keinoista tuhota Suomen Pohjoismaista hyvinvointivaltio. Palkkioksi kokoomuksen riveissä pysymisestä Elinalle luvattu rahakas palkkiovirka.

      Reply
  • 14.6.2018 at 17:17
    Permalink

    Menikö Nesteen osakkeet poliitikoille hallintarekisterin kautta? Enää ei mikään ihmetytä täällä Suomen eliitin hyvävelikerhossa.

    Sipiläkin teki miljoonansa lainaamalla valtionyhtiö Rautaruukilta sen hallituksen kepulaisten avustuksella rahat Rautaruukin parhaan osan Solitran ostoon. Oliko ennen ostoa jo katsottu Solitralle ostaja valmiiksi, sillä vuoden päästä Sipilä myi omistuksensa jenkeille ja kuittasi valtionyhtiöltä lainaamiensa rahojen maksun jälkeen kymmeniä miljoonia markkoja, luoden näin omaisuutensa valtion lainarahalla.

    Reply
  • 18.6.2018 at 17:17
    Permalink

    Vaikuttaa olevan ”sisäpiirin kauppoja”, edes Nesteen työntekijät evät tienneet myynnistä. Yhtiötä pilkotaan pala kerralla kaikessa hiljaisuudessa.

    ”Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Mika Lintilän mukaan Neste Oyj:n pitkään jatkuneen hyvän kurssikehityksen vuoksi valtiolla siis KANSALLA ei ole erityistä syytä omistaa nykyisen kokoista osuutta yrityksestä.”

    – Siis kansan ei haluta tienaavan omistamillaan valtionyhtiöillä!
    ….
    ”Valtio siis KANSAA EDUSTAVAT RIKOLLISET on sitoutunut tietyin poikkeuksin olemaan myymättä muita omistamiaan Nesteen osakkeita 90 päivän aikana osakemyynnin jälkeen”

    – Tietyin edellytyksin… mitähän tällä tarkoitetaan? Joka tapauksessa Nestettä ja muita kansan omistamia yhtiöitä pilkotaan pienin palasin ja ne myydään joko sisäpiirikauppana itselle ja ulkomaille. Myyjänä on Vake Oy jolle siirrettiin Valtionyhtiöiden omistus eduskunnan ulottumattomiin ja sen kansan edustajien tyhmää täynnä olevalla päätöksellä.

    Seuraava myynti tapahtuu viimeistään 90 päivän kuluttua, sillä ”tietyin edellytyksin” haiskahtaa jo aikaisemmin myynniltä.

    Hiljattain yhtiöstä oltaisiin myyty kerralla koko 27 prosentin siivu, mutta työntekijät uhkasivat keskeyttää polttoaineen jakelun. Nyt pilkkomisen strategia on muutettu kaikessa hiljaisuudessa pala kerralla myyntiin ettei kansa ja yhtiön työntekijät tietäisi kansalta varastamisen tapahtuvan.

    Reply
  • 19.6.2018 at 19:34
    Permalink

    Mikseivät myy koko suomea kerralla kun se tuntuu olevan lopullinen päämäärä kuitenkin
    Olisi mieenkiintoista tietää onko tää hallitus eniten suomea myynyt hallitus, vai oliko se Stubin tai Kataisen hallitus, joku näistä se on ollu ???

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.