Espanjan hallitus on kaatunut- Mm. Korruptiotapaukset veivät parlamentin luottamuksen

Espanjan pääministeri Mariano Rajoy sai suomalaisittain ”kuokkaan” tänään, kun maan parlamentti äänesti hallituksen luottamuksesta. Korruptio oli lopulta syönyt pääministeripuolueen sekä pääministerin uskottavuutta siinä määrin, että parlamentti äänesti hallituksen kumoon. Äänestys ratkesi luvuin 180-169 epäluottamuslauseen puolesta.

”Hyväksyn demokraattina äänestystuloksen. En kuitenkaan hyväksy sitä mitä on tehty”-Rajoy kommentoi äänestyksen jälkeen. Sosialistit, Podemos-puolue sekä Katalonian separatistit järjestäytyivät hallitusta vastaan. Katalonialaisilla varmasti oli omat syynsä äänestää epäluottamuksen puolesta, sillä hallitus tuomitsi kansannousun aikana esitettyjä todisteita mm. poliisiväkivallasta ”valeuutisiksi” ja rajoitti Katalonian itsemääräämisoikeutta rajusti.

Lukuisat Rajoyn hallituksen korruptiotapaukset ovat saaneet melkoisesti julkisuutta. Esimerkiksi entinen valtiovarainministeri Rodrigo Rato sai vankilatuomion ”firman luottokorttien” väärinkäytöksistä. Rato johti Bankia SA:ta miten sattui, kunnes lopulta lähes konkurssikypsän pankin tilanne pakotti Espanjan hallituksen anomaan 41 miljardin euron rahoitusta EU:n vakausmekanismilta. Kyseessä oli niin sanottu ”Bank bailout”, johon EU:n yhteisen vakausmekanismin rahoja nimenomaan ei pitänyt käyttää.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että valtaosa parlamentista on nostamassa sosialistien johtajaa  Pedro Sanchezia pääministeriksi. Syrjäytetty pääministeri Rajoy on kertonut hyväksyvänsä Sanchezin pääministeriksi, mutta nimitti hänen hallitustaan vastaan asettautuneet ryhmät ”Frankenstein-koalitioksi”, johtuen varmasti joukon monimuotoisesta poliittisesta taustasta.

Lähde: Bloomberg

3 thoughts on “Espanjan hallitus on kaatunut- Mm. Korruptiotapaukset veivät parlamentin luottamuksen

  • 1.6.2018 at 13:42
    Permalink

    Turun terrori-iskun sankarille Hassan Zubierille hengenpelastusmitali

    siis tämä on niin matuista hyväntekijä propagandaa etei mitän rajaa
    eikö siellä ollut ketän muita paikalla kuin Hassan Zubieri

    joka kuuluu saman heimoon kuin tekijä

    jos kaksi nahkapäätä pelastaisi mustan toisten nahkäpäiden pahoinpitelyltä saden itse vakavia vammoja

    tehtäisiinkö heistä sankareita ei todelakaan tehtäisi

    Hassan Zubieri edeleen kuuluu samaan heimoon kuin tekijä eli on muslimi maahamuutaja

    miksi hänen palkitaan ainoastaan

    siksi kun media haluaa luoda kuvan heidän matujen hyväntahtoisuudestaan

    ilman koko turun terroristin maahantunkeutujan paikalla oloa suomessa
    Hassan Zubier kin kävelisi

    eikä ketään tarvitsi palkita kun joku tekee suomen turussa terroristi teon

    on irvokasta että palkitaan ihmisiä kun hän autaa heimoveljensä uhreja suomen turussa
    ääri islamilaisen ihmisen terroristin jihadisti murhien takia

    koska aikaisemmin on palkittu ihmisiä
    siis toinen maahanmuutaja

    joka päätyi ruotsiin lähi idästä

    kun hän on auttanut suomen turussa ääri islamilaisen terrorin uhreja suvakit
    ei koskaan

    siis tämä irvokaan näytelmän on käsikirjoittanut suomen valtamedia
    ja tasavallanpresidentti on juonesa mukana

    Reply
  • 1.6.2018 at 14:08
    Permalink

    https://www.bing.com/search?q=Hassan+Zubier&qs=n&form=QBLH&sp=-1&pq=hassan+zubier&sc=3-13&sk=&cvid=667FC4AD4DBC490DB044427196F72CE8

    mietikää näiden lööpien määrää suomen valtamediassa Hassan+Zubier

    kukaan suomalainen auttaja
    saatika uhri ei ole saanut minkäänlaista media huomiota suomen valtamediassa

    vain Hassan+Zubier maahan muutaja muslimi

    Isä oli Zubierin mukaan jyrkän uskonnollinen muslimi, mikä vaikutti osaltaan siihen, että pojasta kasvoi ateisti.

    – Olen nähnyt, miten paljon pahaa uskonto voi aiheuttaa, hän sanoo.

    Samaan aikaan Zubier kuitenkin puhuu intohimoisesti enimmäkseen muslimienemmistöisistä maista kotoisin olevien pakolaisten aseman puolesta Euroopassa.

    – Turun terroristi ei edusta muslimeja ollenkaan. Suurin osa pakolaisista on hyviä, särkyneitä ihmisiä, jotka ovat pakon edessä joutuneet jättämään kotinsa, työnsä, perheensä ja turvansa. Suurin osa heistä tekee täällä kovaa työtä esimerkiksi yrittäjinä tai kuljettajina.

    HassanZubier kuului ruotsin refugees welcome sweden aktivisteihin

    eli hän on edistänyt tätä europpa islamisteille akendaa ja huolella

    ja kun mietii hänen kohtaloaan syy ja seuraus en voi muuta sanoa kuin onneksi olkoon
    hyvästä työstä

    Reply
  • 1.6.2018 at 14:34
    Permalink

    eli Hassan Zubierin isä ei ole yrittänyt intngroitua euroopalaisten arvomaailmaan millän tavalla
    mietäkä sitäkin pointtia

    Isä oli Zubierin mukaan jyrkän uskonnollinen muslimi
    joka on ilmeisesti ruotsissa noudattanut sharian kotikasvatusta Hassan Zubierille

    mites nämä nyky matut burkineen suomessa
    mitäs kun heidän jälkikasvunsa eivät käänny ateisteiksi
    vaan ehkä radikalioituvat ääri islamisteiksi

    olen kirjoittanut koko ajan väärin hänen maahanmuutaja taustastan mutta hän on kuitenkin muslim perheen lapsi joka puolustaa muslimeita kuin että se on hänestä ihana uskonto
    enkä usko hänen ateisti puheisiinsa pätkääkään

    ateistit eivät kunnioita tai ymmärrä islamia pätkääkään
    saatika puhu heistä kunioitavaan sävyyn
    juuri sen fundamentalistisen kuoleman epätasa arvo kultuuri takia

    eiväthän ateisti ymmärrä edes maltilisempaa kristin uskontoa s
    aatika sitten muslimi islamisteja mutta …Hassan Zubier

    Samaan aikaan Zubier kuitenkin puhuu intohimoisesti enimmäkseen muslimienemmistöisistä maista kotoisin olevien pakolaisten aseman puolesta Euroopassa.

    – Turun terroristi ei edusta muslimeja ollenkaan

    ei vai mitenkä niin sitä hän juuri kirjaimellisesti on
    radikalisoituminen tapahtuu islamin uskosta
    ääri muslimi islamistiksi piste

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.