Kolumni: Lähiö- Sosiaalisen katastrofin ground zero

Lähiöstä on sekä mediassa, että taiteessa luotu melkoisen värikkäitä mielikuvia. Oluen ruskeaa, veren punaista, kaupungin vuokra-asuntojen istuttamien pensaiden vihreää ja yhteisöllisyyden luomaa hattaran pinkkiä on maalailtu tasaisiksi kerroksiksi niin, että elämä lähiössä saadaan ulkopuolisen silmin näyttämään ”normaalilta” ja joillekin jopa tavoittelemisen arvoiselta. Saattaa tuollainen fantasiamaailma olla tottakin, joskus, hetken… Totuus kuitenkin on melkoisen toisenlainen.

Lähiö on betonisten kuutioiden harmautta, köyhyyden värittömyyttä sekä päihde- ja mielenterveysongelmien syvää mustaa. Näitä kolmea kehystämässä ja ikään kuin jalustalle nostamassa ovat ne ”tavalliset” ihmiset. Ne, jotka käyvät töissä, kasvattavat perhettä ja haravoivat pihalla eläkepäiviensä ratoksi. Heille lähiö on väliaikainen ratkaisu. Hyvin harvoin nuo ”normaalit” ihmiset ovat viettäneet koko ikäänsä lähiössä tai ainakaan suunnittelevat siellä koko elämäänsä viettävänsä. Vierailunsa aikana he korostavat tehokkaasti kaikkea sitä, mikä on yhteiskunnan toimesta onnistuttu eristämään lähiöön: Juoppoja, narkkareita, köyhiä, maahanmuuttajia ja edellä mainittujen huonokäytöksisiä ja äänekkäitä lapsia, jotka kaiken lisäksi rikkovat paikkoja sekä todennäköisesti kasvavat vanhempiensa kaltaisiksi. Mistäkö tiedän? Koska olen itse kasvanut lähiössä, vieläpä poikkeuksellisen paskassa sellaisessa.

Yritin jo ylä- aste ikäisenä kuvailla omaa lähiötäni esimerkiksi kuvataiteen tai kirjoitetun sanan muotoon. Myöhemmin yritin kuvailla sitä myöskin musiikilla, mutta aina jotakin jäi puuttumaan. On äärimmäisen vaikeaa kuvailla ymmärrettävästi jotakin sellaista, jonka niin monenlaiset ihmiset ja jopa kokonaiset kansan kerrokset kokevat niin kovin eri tavalla. Tämä kirjoitus on yksi, todennäköisesti epäonnistunut yritys muiden joukossa. Vaikeinta on mielestäni kuvailla lähiössä asuvien enemmistön tuntemuksia, niitä, jotka kaikkein räikeimmin ovat ristiriidassa muun väestön kanssa. Vaikka lähiöiden asukkaat usein puhuvat hieman kaunistellen asioista, on ihmisellä kummallinen aisti jolla havaita se, ettei kaikki ole kunnossa. Tuo aisti ei näe naapuriluukussa asuvan nistin arkea tai tunne mitä hän tuntee. Kuitenkin tuo nisti muistuttaa olemassaolostaan kävellessään vaikkapa paikallisen ostoskeskuksen edessä, pihalla kuin tamppoonin naru, joskus nauraen, joskus itkien. Sama toistuu toki muidenkin päihteiden kohdalla. Esimerkiksi alkoholistit ovat usein varsin syrjäytynyttä väkeä, hautautuneena, joskus kirjaimellisestikin omaan paskaansa. Mikään meidän aisteistamme ei riitä näkemään puliukon pään sisään, mutta ahdistuksen ja pahan olon yleensä voi helposti aistia tällaisen elämänsä uhrin kävellessä ohi. Se, joka väittää, ettei tuollaisen aistiminen jätä minkäänlaista jälkeä, omaa jonkintasoisia sosiopaatin oireita, vaikkakin välinpitämättömyys on aikamme ihmiselle ominaista… Aistimuksen jättämä jälki vaikuttaa sekä aistijaan itseensä, että välillisesti muihin, kuten sen alkulähde, puliukkokin. Jäljen edelleen siirtyminen taas luo juurikin sen ilmapiirin, tunteen ja tunnelman, jota on sanalla, kuvalla tai äänellä niin helvetin vaikea kuvailla. Jäljen edelleen siirtyminen on varmasti myöskin yksi niistä syistä, miksi lähiön asukkaat on ohjattu asumaan lähiössä.

Joskus tuo jälki asuu omassa perheessä ja joskus taas naapuriovessa. Yhtä kaikki, pidemmän päälle se vaikuttaa samalla tavalla, joskin eri vahvuisena. Se syö elämäniloa, tekee kyyniseksi ja passivoi. Vaikka televisio välittää kuvaa menestyvistä sekä ”normaaleista” ihmisistä, on tietoisuus kaikesta ympärillä vellovasta paskasta vahvasti läsnä. Sekä lapset, että aikuiset altistuvat sille ja television tarjoama kontrasti yksilön todellisuudelle tuo ihmiseen katkeruuden, kateuden ja tunteen epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Yksin edellinen lause selittää sen, miksi lähiöissä rikotaan ikkunoita, sotketaan paikkoja, juodaan kaljaa lapsesta saakka ja haukutaan pystyyn kaikki, jotka eivät tietyiltä osin ole kuten hän itse. On turhaa kysyä lähiön lapselta ”miksi teit mitä teit?”. Ilkivalta kun hyvin usein on oire, eikä sille usein ole sen tuomittavampaa syytä, kuin vaikkapa ärhäkässä vatsataudissa housuun turahtavalla sonnalla.

Evoluutiossa korostunut ihmisen sopeutumiskyky ei ole vain hyvä asia, vaan ihminen sopeutuu myöskin lähiön aiheuttamiin oireisiin ja useimmiten hyväksyy annetun tuomion sellaisenaan. Ihminen adaptoituu ympäristöönsä, assimiloi toimintatavat sekä keinot selviytyä, vain nähdäkseen oman jälkikasvunsa hukuttautuvan samaan apatian sitkeään suohon. Köyhyys on periytyvää, kuten usein ovat päihde- ja mielenterveysongelmatkin. Yhteiskunta ei tee itselleen palvelusta työntämällä köyhät sekä päihde- ja mielenterveysongelmaiset näille altistavien riskitekijöiden sammon äärelle. Surullista on myöskin se, että äärimmäisen usein köyhyys aiheuttaa päihde- ja mielenterveysongelmia ja toisin päin. Yksilön on oltava poikkeuksellisen lahjakas sekä geneettisesti, että muilta osin, päästäkseen ”ehjänä” pois lähiöstä, mikäli sellaiseen on sattunut syntymään. Valitettavasti tällaisia yksilöitä on kovin vähän.

Lyhyesti: Lähiö tekee ihmisistä kaltaisiaan. Betonisten asuinkuutioiden tavoin, ihmisestä tulee säiliö, johon on pakattu se ”abstrakti massa”, mitä ihmisenä elämiseen tarvitaan. Massa aloittaa käymisprojektin ja ulkopuolelta tulee lisää hiivaa ja sokeria. Lopputuloksena on pahoinvoinnin, sosiaalisten ongelmien sekä menetetyn yhteiskunnallisen potentiaalin lisäksi valtava kontrasti ”normaalien” ja lähiön ihmisten välillä. Se, että poikkeukselliset yksilöt tai ”paremmat lähiöt” nostetaan framille, ei poista vuosikymmeniä vanhoja ongelmia, jotka lähiöiden sammuksiin potkittujen katuvalojen reunustamien pimeiden kujien ja katujen varsilla asuu. Toiset ovat 1947 Château Cheval Blancia ja toiset ovat vesikiljua.

Petri Perta

5 thoughts on “Kolumni: Lähiö- Sosiaalisen katastrofin ground zero

  • 12.4.2018 at 15:41
    Permalink

    Hyvinhän kirjoitus kuvaili lähiöiden olemusta. Järkyttävän kauan on samoja ongelmia vastaan kamppailtu ja annettu periksi lähiöissä ympäri Suomen. Maalta paon hinta on järkyttävä. Aikanaan vusosikymmeniä sitten maaseutu ei enää elättänyt. Oli pantava pellot pakettiin eikä kirkonkylällä ollut töitä, niin nuoriso lähti kaupunkeihin. Osa menestyi uusissa oloissa. Osa ei. Tehtaissa ja kaupunkien muissa töissä ei välttämättä nähnyt työnsä jälkeä paitsi kellokortissa työssä vietetyn ajan. Metsän ja peltojen seesteinen näkymä vaihtui betoniin ja meteliin.Ihminen oli revitty irtii juuriltaan
    Pahiten juurettomuutta vieraassa ympäristössä kokeneet tarttuivat pulloon. Menestyjät muuttivat parempiin keskiluokkaisiin oloihin ok-talo alueille paremman työuransa ja ansiokehityksen siivittäminä.
    Nyky Suomessa putoajien osuus tuntuu koko ajan kasvavan. Lisäksi haittamaahanmuutto politiikka on kasvattanut ongelmien määrää yli yhteiskunnan kantokyvyn.
    Kaikki tietävät mistä päästä ongelmien purku tulisi aloittaa, mutta sehän eii ole poliittisesti korrektia tänä toiseuden palvonnan aikakautena.
    Onneksi eduskuntavaalit lähestyvät.

    Reply
  • 12.4.2018 at 19:12
    Permalink

    Ei tätä tai mitään muutakaan suuremman mittaluokan suuntausta pysty äänestämällä lopettamaan. Suomen koko eduskunta on rajojen ulkopuolelta tulevan käskytyksen alaisena, ”kansan”edustajien päätäntävalta rajoittuu kaupassa myytävän oluen vahvuuteen -todennäköisesti sekin vahvan ”näin tulisi äänestää” suosituksen alaisena. Se että joku vielä uskoo tämän poliittisen järjestelmän vallitessa tapahtuvaan käänteeseen on pelkkää haaveilua ja turhan toiveikkuuden ylläpitämistä ilman perusteita. Vaikka muutama näyttelijä tähän teatteriin saataisiin vaihdettua ei käsikirjoitus muutu mihinkään. Eikä sitä käsikirjoituksen laatinutta (((ryhmää))) suomalaisten hyvinvointi kiinnosta hevonvittuakaan Betonihelvetissä asuva apaattinen ja moniongelmainen sekasotku on suoranainen tavoite -helposti hallittava ja eliitille vaaraton.

    Reply
  • 12.4.2018 at 22:33
    Permalink

    Mark Twain sanaili jotain seuraavankaltaista: Jos äänestämällä voisi asioita muuttaa, ei meidän annettaisi äänestää…
    Juu, lähiöt on ”lähtöisin perkeleestä” ja vielä nykyäänkin niitä on olemassa…
    Nykyinen vouhotus jossa kaikkien halutaan muuttavan kaupunkeihin vain lisää lähiöitä ja pahoinvointia.
    Vaatii rohkeutta ja päättäväisyyttä edelleen asustella täällä ”maalla” pienessä muutaman tuhannen asukkaan taajamassa. Tosin pyrkimyksenäni on hakea vieläkin pienempi kyläpahanen johon muuttaa…

    Reply
    • 13.4.2018 at 00:57
      Permalink

      Kilometri lähimpään naapuriin on hyvä nyrkkisääntö asuinpaikan etsinnässä. Eurooppa on tullut aikoinaan työnkeikkojen takia melko kattavasti läpikäytyä ja turistina reilut 20 maata ihmeteltyä -näillä retkillä kolme asiaa on tullut varsin selväksi: 1. Suomi ja omakotitalo (vaikka leikkimökki kunhan ok) 2. Monikulttuurisuus on varma tie asuinympäristön pilaantumiselle. Poikkeuksetta. 3. Väestönkasvu on saatava pysäytettyä ja ihmiset asutettava VALTIOIDEN SISÄLLÄ tasaisesti ympäri maata. Nykyinen jatkuvasti kasvavien suurkaupunkien paisuttaminen on täysin ihmisluonnon vastaista.

      Reply
  • 13.4.2018 at 18:10
    Permalink

    Hiton fiksu kirjoitus! Itse tiedän ainakin osan tuosta näköalattomuudesta. Mä menetin vuosikymmenen vaihteessa duunin ja luottotietoni. Kuppi alkoi maistumaan ja kaveripiirikin vaihtui sumeasilmäiseen porukkaan, jossa nuppia sekoitettiin muullakin kuin brenkulla. Ystävieni ja läheisteni tukemana pääsin kuitenkin jaloilleni. Oon ollut nyt reilun vuoden työelämässä ja uudessa ammatissa. Pääsin myös velkajärjestelyyn. Nyt uusi työ ja siitä suoriutuminen on kunnia-asia. Ja se luottamus, jonka saan työnantajaltani. Ei näitä tilaisuuksia lähes viiskymppiselle ”luuserille” joka oksalla kasva! Nykyään kun näen narkin tai spugen, pysähdyn ja mietin mielessäni et mikä on mennyt poskelleen tuonkin elämässä? Joskus nuorena ja ”kuolemattomana”!!? saatoin naureskella kyseisille ”elämän taiteilijoille” mutten enää… Olinhan itekin siinä kintaalla.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.