Ministeri Tiilikainen: Kivihiilen kielto 2029 – Kannustepaketti nopeille luopujille

Hallitus on päättänyt, että kivihiilen käyttö energiantuotannossa kielletään lailla vuonna 2029. Lisäksi valmistellaan 90 miljoonan euron kannustepaketti niille kaupunkien kaukolämpöyhtiöille, jotka sitoutuvat luopumaan kivihiilen käytöstä jo vuonna 2025.

– Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä paljon aiottua nopeammin. Luopumalla kivihiilen energiakäytöstä lämmityksen päästöjä vähennetään merkittävästi, toteaa ministeri Kimmo Tiilikainen.

– Kivihiilestä jo vuonna 2025 irtautuvien kaupunkien kannustepaketilla tuetaan kivihiiltä korvaavia investointeja. Tuki jakautuu puoliksi uusiutuvalle yhdistetyn sähkön ja lämmöntuotannolle (CHP) ja puoliksi muille hiiltä korvaaville teknologioille. Uusiutuvan CHP:n tukemisella turvataan samalla sähkön tuotantokapasiteetin riittävyyttä huippukulutustilanteissa, Tiilikainen muistuttaa. Kannustepaketti toteutetaan EU:n määrittelemien valtiontukisääntöjen puitteissa.

– Paketti rahoitetaan pienentämällä uusiutuvan sähkön tarjouskilpailuun ehdotettua kahden terawattitunnin vuosituotantoa 1,4 terawattituntiin. Tuen uudelleensuuntaaminen uusiutuvasta sähköstä uusiutuvaan lämpöön on perusteltua, koska sähkön tuotannosta päästötöntä on jo liki 80 prosenttia, mutta kaukolämmöntuotannosta uusiutuvaa on vasta 36 prosenttia, toteaa Tiilikainen.

Nämä uudelleenmäärittelyt eivät edellytä muutoksia eduskunnan käsittelyyn olevaan hallituksen esitykseen, johon sisältyy ehdotus uusiutuvan energian tarjouskilpailuun perustuvasta preemiojärjestelmästä.

Kivihiilen käytön kieltämiseen tähtäävä hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokauden aikana.

Lähde: TEM

9 thoughts on “Ministeri Tiilikainen: Kivihiilen kielto 2029 – Kannustepaketti nopeille luopujille

  • 10.4.2018 at 17:41
    Permalink

    Olisipa kiinnostava tietää mistä se poistuva sähkö pieraistaan. Ranskalainen ydinvoima saattaa valmistua jo lastenlapsimmelle jos sitä heti tänä päivänä aletaan rakentamaan. Turve on saatanasta ja vesivoima itse belsebuubin keksintö. Ehkä sitä vihreää sähköä sitten löytyy taas itärajan takaa…

    Reply
  • 10.4.2018 at 18:56
    Permalink

    Sitä suuresti ihmettelen miten Helsinki korvaa kivihiilen saati, jos asukasluku kasvaa samalla, jotain 100000 ihmistä.

    Reply
    • 11.4.2018 at 05:33
      Permalink

      Kepu ajattaa helsinkiin risuja ja rankoja. Vapaavuorella on resrvissä kunniakansalaisia yllin kyllin niitä pienimään. Saavat myös maistaa kepun aktiivimallia. Noo taitaa olla utopiaa että noiden loisijoiden tarvitsisi paljon muuta kuin kylkeä kääntää yltäkylläisen ylläpitonsa eteen.

      Reply
  • 10.4.2018 at 19:25
    Permalink

    Ilmastonmuutos kusetus on näemmä nielty matoineen ja koukkuineen ja jopa siimoineen päivineen. Sitten ihmetellään kun energia kallistuu kallistumistaan, verot nousevat ja leikataan leikkaamissesta päästyäkin. Kalliisti verotettu energia tappaa kilpailykyvyn ja nostaa kaikkia hintoja, Etenkin tuotantokustannusten ja kun maailman markkinoilla ei pärjää hintoja nostamalla se tietää vientiyrityksissä YT kierrettä ja lisää työttömyyttä.
    Kiitos tästäkin vihreille ja vihreiden valhesiin uskoville kokoomukselle, sinisille, keskustalle, demareille, vasemmistolle ja rkp:lle.

    Suomessa kivihiili kielletään, mutta samaan aikaan muualla (järkevässä) maailmassa kivihiilen käyttöä lisätään. Etenkin Kiinassa.
    Kiinalaiset voittavat kauppasodan eikä heidän tarvitse kuin katsoa päältä miten länsi raunioittaa itsenä kehitysmaiksi.

    Reply
    • 11.4.2018 at 01:56
      Permalink

      Kivihiiltä on aivan maan perkeleesti koko maapallolle vielä iät ja ajat. Siksi se on halpaakin.
      Suomen/Helsingin huippulaitokset päästävät käsittämättömän puhdasta höyryä piipuistaan. Tärkeä osa on myös kaukolämpö mikä mahdollisesti on pakko korvata lisäenergiamuodoilla.
      Olen hyvin pitkään pitänyt Tiilikaista täystollona joka tulee suomelle ja suomalaisille poikkeuksellisen kalliiksi. En kerro mitä tuo mies ansaitsisi 5,5 miljoonakertaisesti. Hatutus on suuri ja meno vain jatkuu.

      Ei hitto tätä kansaa.

      Meillä oli kaikki potentiaali ja myös pääoma, mutta sitten äänestäjien oli pakko mennä pilaamaan koko valtio.

      Reply
  • 10.4.2018 at 21:56
    Permalink

    Siis se, joka on hyvin hoitanut tonttinsa ja jo etukäteen turvautunut sellaisiin lämmitysmuotoihin, joissa ei kivihiiltä käytetä, ei saa mitään tukea. Mitä saastuttavamman lämpövoimalan kunta rakentaa sitä enemmän siitä maksetaan rahaa.

    Reply
  • 11.4.2018 at 10:25
    Permalink

    Onkohan otettu huomioon ollenkaan sellaista mahdollisuutta, että ilmasto kylmenee? Olemme saaneet siitä jo esimakua muutaman vuoden ajan aivan kuten monet tiedemiehet ovat ennustaneet. Lämpimiä aikoja seuraavat kylmemmät ajat ja näin se on jatkunut vuosituhannesta toiseen ja tulee jatkumaan. Ihmisen vaikutus on joitakin prosentteja ja on kummallista, että hiilidioksidista on tehty myrkky.

    Uuden jääkiekkomailagraafin ja valhekuplan puhkeamista odotellessa voi vain taas lähteä tänäänkin huhtikuun puolessa laittamaan lohkolämmityksen päälle ja raaputtamaan jäitä auton ikkunoista.

    Reply
  • 11.4.2018 at 20:40
    Permalink

    Menisi Vihreiden messiin mesoamaan, eikä koko kansan kuulleen huutele. Ei se ole meistä saastuttajista kiinni, vaan heistä jotka ”säästävät” luontoa jatkamalla peittoa ottamalla jalkopäästä ja lisäämällä sen alkupäähän.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.