Esko Leipälä: Lapsen huostaanotto on kunnalle ilmaista

Lapsen huostaanotto ei maksa kunnalle yhtään mitään! Ensi vaiheessa kunta maksaa huostaanoton kuluista noin neljänneksen. Jo ensimmäisen verovuoden päättyessä kunta on saanut saman verran veroina takaisin niistä tulovirroista, mitä valtio lastensuojelun palveluntuottajille maksaa.

Kertasuoritukset valtiolta kunnan palveluntuottajille ovat tyypillisesti 80.000 – 150.000, enimmillään jopa lähes 300.000 per lapsi per vuosi. Niistä rahavirroista päättää käytännössä yksi lastensuojelun vastuutyöntekijä henkilökohtaisen salassapito-oikeuden kätköissä.

Kaiken lisäksi rahateorioiden mukaan rahan substanssi (sen todellinen, syvin olemus) arvo ei ole se rahan numeraalinen määrä, mikä rahansiirrosta kirjanpitoon kirjataan, vaan rahan kiertonopeus!

Rahan kiertonopeus määrää hyödyt

Asia tulee ymmärrettäväksi, kun huomaatte ajatella esim. mitä pankkien omavaraisuusaste tarkoittaa.  Se on tyypillisesti vain 3-4 prosenttia. Pankkien omavaraisuusaste tuskin koskaan nousee 10 prosenttiin. Sen suuruisella ”omalla rahalla” pankki miljardiliikevaihtojaan ja niistä maksettavia osinkojaan maksaa. Tätä tarkoittaa kansankielellä ilmaistu sanonta ”pane raha poikimaan”.

Ei kunta talousyksikkönä kovin paljon pankin toimintaperiaatteista eroa. Kerran saatu raha poikii rahan kiertonopeuden mukaan kauan sen jälkeenkin, kun raha on kassaan saatu. Se poikii lisää rahaa ja sitä paremmin, mitä tiuhempaan se jää seutukunnalla kiertämään kädestä toiseen. Paikallispankki myöntää sitä summaa vastaan uutta lainaa, ja taas tulee kuntaan uutta valuuttaa.

Mitä pienemmin sirpalein raha jää seutukunnan taloudessa kiertämään, sitä hedelmällisempää se on. Rahan kiertonopeus kasvaa, ja joka kierroksella Huostaanotto-Sampo suoltaa joillekin, vaan ei huostaanotetuille, jotain hyvää.

Kyllä kuntapäällikkö tietää…

Kunnan hallintoyksikön tulosvastuullinen päällikkö osaa valvoa ja ajaa oman talousalueensa etua.  Ilman valtionosuuksilla maksettavia palveluja se ei ryhdy kuntalaiselle edes juhlapuheiden ”lapsen parhaaksi” ja ”avohuollon tuet ensin” -palveluja toimeenpanemaan.

Lapsen ja perheen ongelmat on ylidiagnosoitava, siis valehdeltava ja väärennettävä, jotta kunta saa lapsen tuet valtionosuuksien piiriin. Oikeasti kunnan tavoitteesta pitää sanoa, että vasta ylimääräisillä tuloilla, valtionosuuksilla, kunta voi toimia talousalueensa ”pankkina” ja täyttää kunnan sosieteetin odotukset.

Ylidiagnosointia vauhdittavat lastensuojelujärjestöt, jotka vaativat aina vain suurempia valtion panostuksia lastensuojelun palveluntuottajilta tehtäviin ostopalveluihin. Lastensuojelussa palveluntuottajille kelpaavat pääsääntöisesti ainoastaan huostaanotot, koska vain niistä yritykset saavat tasaisen, katkeamattoman tulovirran, jonka varaan vain ja ainoastaan yrityksen jatkuva, taloudellisesti kannattava, riskitön tulovirta voidaan perustaa.

Lastensuojelu houkuttelee ulkoista rahaa

Kansainväliset sijoittajaryhmittymät ovat jo vuosia sitten haistaneet, että Suomen eduskunta on ollut ylivertaisen tyhmä luodessaan automaatin, jossa on vain nouseva trendi. Tosin ei se mitenkään tavatonta ole. Vastaavia systeemejä on muissakin Länsi-maissa. Se lienee taitavien lobbareiden ansiota.

Suomessa on myös erittäin julma lastensuojelu, jonka toimia – epäonnistumisia – Suomessa ei saa tutkia. Esimerkiksi niin yksinkertaista ja olennaista asiaa, kuin sitä, ovatko huostaanotetun lapsen olot huostaanoton aikana parantuneet vai huonontuneet, SUOMESSA EI OLE SAANUT TUTKIA! Siihen aiheeseen Suomen Akatemian tai minkään muunkaan Suomen tutkimusrahoitusorganisaation rahoja ei ole suunnattu.

Salatut inhimilliset menetykset

Huostaanottojen tuloksellisuus on tutkimushankkeiden kannalta kielletty tabu. Lastensuojelun toimien tuloksellisuutta yleensäkään ei saa tutkia, vaikka kaikki lastensuojelun toimet tehdään muka ”lapsen parhaaksi”. Mitään näyttöä sille, toteutuuko ”lapsen paras” lastensuojelussa, ei ole.  Tietenkin on yksittäistapauksia, joissa lastensuojelu onnistuu, mutta mitään yleistettävissä olevaa, tutkittua ja testattua faktaa lastensuojelun onnistumisprosentista ei ole.

Asiaa ei ole saanut tutkia. Se itsessään antaa viitteitä, että epäonnistumisen riksi tiedetään. Ilmeistä on, että epäonnistumisen riski on jossakin 60 -80 prosentin välillä, kuten asian minulle näyttäytyy.

Jos olisi pienintäkään mahdollisuutta siihen, että lastensuojelutyön epäonnistumiset jäisivät edes alle 30 prosenttiin, niin asiaa olisi varmasti tutkittu, jotta aihetta ylpeilyyn olisi ja ne perustelut olisivat tulleet myös uskottavalla tavalla todistetuiksi.

Huostaanotetun koulumenestys romahtaa

 Yksinkertainen testi ja indikaattori lastensuojelun tuloksellisuudesta voisi olla esim. lapsen koulumenestyksen jälkiseuranta huostaanoton jälkeen.

Suomalainen lastensuojelu niin sanotusti kentällä, tosielämässä, perustuu lastensuojeluvirkailijan ylivallan ja ehdottoman oikeassa olemisen korostamiseen. Se perustuu sen korostamiseen, että lastensuojelu perustuu kunkin asiakkaan kohdalla yhden ainoan vastuutyöntekijän jumalalliseen erehtymättömyyteen, jossa hän käyttää valtaansa vain ja ainoastaan ”harkitsen itse” -periaatteella.

Lastensuojeluvirkailijan ”harkinta” on kaikkien Suomen lakien, lainvoimaisten ohjeiden ja laillisuusvalvonnan ylä- ja ulkopuolella!

Leimaavinta lastensuojelun työtapakuvauksissa ovat kaikenmoiset pakottamiset ja uhkaamiset. Karkeimmillaan ja useimmiten se menee niin, että virkailija uhittelee, että nyt on tehtävä niin tai näin, tai muuten huostaanotto uhkaa.

Lastensuojelija halveksii lakeja ja säädöksiä

Toiseksi leimaavinta on lastensuojelun täydellinen piittaamattomuus laeista ja säädöksistä, ja kun niistä ei tarvitse välittää, niin lastensuojelun työntekijöiden laintuntemus jopa lastensuojelulain osalta on 4- perinteisellä kouluarvosana-asteikolla 4-10. Mihinkään lakeihin lastensuojeluvirkailijan ei ole tarve paneutua, koska lastensuojeluvirkailija ”harkitsee itse”, milloin ja minkä vuoksi hänellä ”on huoli”, joka yksilöimättömänkin on huostaanoton peruste.

Miinus tulee siitä, että pelkästään yhdessä kunnassa parin kokouksen aikana saattaa tulla vastaan kymmenkunta tilannetta, joissa lastensuojeluvirkailija tai muu lapsesta erityisessä vastuussa oleva virkamies, jopa johtajatasolta, väittää ihan pokkana, että laki määrää niin tai näin, tai että laki ei salli sitä eikä tätä.

Tätä olen joutunut kuulemaan pelkästään kuluneen maaliskuun 2018 aikana parinkin sote-palvelualueen lastensuojelun ja koulutoimen palavereissa ja puheluissa.

Lastensuojelussa ”Minä ite olen Suomen laki”

Röyhkeimmin omia henkilökohtaisia uskomuksiaan ja pelkojaan ja arvojaan Suomen laiksi väittäviä virkailijoita on nimenomaan lastensuojelussa. Niiden väitteiden ainoa tavoite näyttää olevan maksimaalisen pelon ylläpitäminen, niin että huoltajat alistuvat mihin tahansa lapsensa julmaan kohtelun ja ylidiagnosointiin.

Virkailijoiden tarkoitushakuisen uhittelun ja kiristämisen motiivi näyttää olevan sama: korotettujen valtionosuuksien (nykyisin maksimaalisten jyvityspisteiden) hankkimiseksi mahdollisimman monien lukuisten lasten päänahan skalpeeraamiseksi valtionapujen uhrilavoilla rahan jumalalle uhrattavaksi.

Monivuotisen kokemuksen perusteella väitän, että pääsääntöisesti huostaanotettujen lasten koulumenestys Suomessa romahtaa.

Lastensuojelun iso tyhjä tynnyri

Monivuotisen kokemuksen perusteella väitän, että lastensuojelun piirissä lastensuojelulain 4 § on pelkkä utopiaa, joka aktiivisesti unohdetaan tai on pakko unohtaa, kun lastensuojeluvirkailija viran saa.

LASTENSUOJLEULAKI

4 §   Lastensuojelussa on toimittava mahdollisimman hienovaraisesti ja käytettävä ensisijaisesti avohuollon tukitoimia, jollei lapsen etu muuta vaadi.

 Lastensuojelu on tämän maan kaksinaamaisinta virkatyötä, jossa ihmisen kohtelu on kaikkein brutaaleinta, paikoin suorastaan sadistista. Toimisektorilla yleistä on, että mikäli asiakas vaatii lainmukaista kohtelua – edes – lastensuojelu kostaa sen julmimmilla mahdollisilla keinoilla, mitä sen toimivallassa on. Se on äidin tai isän vieraannuttamista kerta kaikkiaan lapsestaan yhteydenpidon rajoittamisilla minuutteihin viikossa ja virastohuoneessa toteutettavilla valvotuilla tapaamisilla. Hyvä jos lapsen ja vanhemman tapaaminen sallitaan kerran viikossa, usein vielä paljon harvemmin. Mitään asiallisia, todennettavissa olevia perusteluja tapaamis- ja yhteydenpidon rajoituksiin lastensuojelulta ei tosielämässä edellytetä. Tavallisesti rajoituksiin riittää vieraannuttaja-exän kostoksi esittämä vaatimus!

Rakastettu narsisti-vieraannuttaja

Parhaillaan lapsen huoltoa ja tapaamista koskevan lain kokonaisuudistus on eduskunnassa. Yllä esittämäni rahavirtateorian tuntevat lobbarit jaksavat korostaa, että vieraannuttamisen käsitettä ei saa lakiin sisällyttää. Sen sijaan on lisättävä palveluntuottajille maksettavia korvauksia.

Niinpä tietenkin. Kostonhaluiset, oman lapsensa hätään myötätuntoa tuntemaan kyvyttömät, narsistiset ja psykopaattiset vieraannuttaja-exät ovat niitä, joiden vaatimukset lastensuojelu toimeenpanee sellaisenaan, ilman näytönarviointia ja viivyttelemättä. Näin viranomaisvalta siirtyy laittomalla tavalla yksityiselle toimijalle. Vaan mitäs siitä, sanovat korkeat päättäjät. Vieraannuttaja-exät tukevat kaikkein vahvimmin seutukunnan valtionosuusvirran kasvattamista, ja sen vuoksi huostaanottojen tuotto talousalueelle vauhdittuu.

Kaikkein maireimmat hymyt lastensuojelussa suodaan vieraannuttaja-exille. Kaikkein halukkaimmin lastensuojelu on yhteistyössä vieraannuttaja-exien kanssa. Lastensuojelulle vieraannuttaja-exien vaatimukset ovat LAKI.

 Vieraannuttaja-exä julkisen vallan käyttäjänä

Kunnassa haaveiltu seutukunnan nousukausi rakennetaan vieraannuttajien varaan. Siihen tarvitaan kiihtyvään nousuun saatettu valtionapujen virta. Mikään ei johda siihen suuremmilla kertasummilla ja helpommin monistettavalla tavalla kuin lastensuojelun laittomat huostaanotot.

Omasta mielestään lastensuojeluvirkailija palvelee yhteiskuntaa ottamalla huostaan mahdollisimman monta lasta. Hän on ylpeä työstää! Mutta, mutta …. se työ tuhoaa lapsia varmemmin kuin mikään muu nyky-Suomessa.

On kuntia, etenkin kaupunkeja, joissa lastensuojelu on pelkkää teollisuutta. Työtapoja määräävät lastensuojelun palveluntuottajien neljännesvuosikatsaukset ja osinkotavoitteet. Kuten teollisessa tuotannossa yleensäkin, jätettä syntyy. Lastensuojelussa ”jäte” on yhtä kuin aktiivisesti heitteille pannut ja aktiivisesti syrjäytetyt lapset.

Tutkimusaihe sosiaali- ja terveysministerille

Pyyntö sosiaali- ja terveysministeriölle: selvittäkää nyt edes se, miten lasten koulumenestys huostaanoton jälkeen kehittyy. Minulle asia näkyy niin, että huostaanotetun lapsen keskiarvo putoaa 2-3 numeroa arvoasteikolla 4-10. Syynä siihen ovat lastensuojelun brutaalit, LASTENSUOJELULAIN 4 §:n vastaiset työtavat.

Esko Leipälä

28 vuotta hädänalaisten lasten auttajana

Katso myös: