Migrin vuoden ensimmäinen tiedonhankintamatka tehtiin Somaliaan
Kaksi Maahanmuuttoviraston maatietopalvelun tutkijaa vieraili Somaliassa Mogadishussa tiedonhankintamatkalla tammikuussa.
Tutkijoiden tavoitteena oli luoda kontaktiverkosto kansainvälisten ja kansallisten toimijoiden, kuten apuorganisaatioiden, viranomaisten, tutkijoiden ja paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Tiedonhankintamatka sujui onnistuneesti.
Kontaktiverkostoa voidaan vastaisuudessa käyttää, kun hankitaan tietoa Somalian turvallisuustilanteesta turvapaikkapäätöksenteon tueksi. Lisäksi matkalla hankittiin tietoa maan yleisistä olosuhteista.
Maatietopalvelun edellinen Somaliaa koskeva tiedonhankintamatka tehtiin vuonna 2010 Somalimaahan.
Päätöksissä käytettävä lähtömaatieto ei perustu vain tiedonhankintamatkoihin. Maatietoa päivitetään koko ajan ja sitä kerätään useista eri lähteistä. Niitä ovat mm. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR, kansainväliset ja paikalliset ihmisoikeusjärjestöt, kansalaisjärjestöt, tutkimuslaitokset ja muiden maahanmuuttovirastojen tutkijat.
Tietoa hankittiin haastattelemalla Mogadishussa ja Nairobissa toimivia asiantuntijoita
Tiedonhankintamatkalla kerättiin mahdollisimman monipuolisesti tietoa Somalian nykytilanteesta. Tietoa hankittiin haastattelemalla eri asiantuntijoita, kuten kansainvälisten järjestöjen edustajia ja Somaliassa aktiivisesti toimivien kansalaisjärjestöjen asiantuntijoita. Tutkijat vierailivat myös Keniassa Nairobissa haastattelemassa asiantuntijoita.
Raportti tiedonhankintamatkasta julkaistaan Maahanmuuttoviraston verkkosivuilla, kun se on valmistunut.
Tavoitteena luoda rutiini turvapaikanhakijoiden lähtömaissa käymiseen
Maatietopalvelun tutkijat tekevät tänä vuonna tiedonhankintamatkat myös Afganistaniin ja Syyriaan.
Viraston tavoitteena on tehdä tiedonhankintamatkoista rutiini, jotta viraston asiantuntijat voisivat vierailla maissa useammin.
Tiedonhankintamatka Somaliaan on osa FAKTA-hanketta, joka on saanut EU:n turvapaikka-, maahanmuutto-, ja kotouttamisrahaston (AMIF) tukea.
Maahanmuuttoviraston maatietopalvelu tuottaa lähtömaita koskevaa maatietoa (Country of Origin Information/COI) erityisesti niistä maista, joista Suomeen tulee turvapaikanhakijoita, kiintiöpakolaisia ja muita maahanmuuttajia. Maatietopalvelun tutkijat eivät osallistu oleskelulupien päätöksentekoon tai maalinjausten tekemiseen.
Lähde: Migri
Helpotti, kun tajusin kyseessä todella olevan FAKTA-hankkeen.
Faktantarkistajat tyrmäävät kaikki palautuksia puoltavat lausunnot velheellisina viha uutisina.
Pitäähän sitä rahaa tuollakin tavalla saada haaskattua. Se, että tuolla toiminnalla muka vähennettäisiin kunniakansalaisten määrää täällä perustuen Somalian rauhanomaiseen kehittymiseen sitten 30-vuotta vallinneeseen tilanteeseen on yhtä puppua, koska Somalian sota on monoliitti, joka ei muutu koskaan suvakkien mielessä. Päinvastoin ”palveluja” on kehitettävä ja suomalainen pakolaisrahat ym. sosiaalituet on nostettava nykyiselle Somalian hyvinvointivaltion tasolle ja tietysti vielä paremmaksikin.
Rahaa palaa armottomammin kuin kerosiinia hävittäjän jälkipoltossa.
Mihin hankittua tietoa sitten käytetään, jos ei oleskelulupien päätöksentekoon tai maalinjausten tekemiseen? Huvimatka ”vaaralliseen” maahan toisten rahoilla?
Saatana nää somputhan käy lomailemassakin siellä!
MEIDÄN MAKSAMANA!
Palautus lennot laitettava viipymättä alkuun. Menköön rakentamaan omaa kotimaataan ja suvakit samalle lennolle.