Näkökulma: Mikä on oikeasti valhe- ja vihamediaa?

Viime aikoina on jälleen aktivoitunut valtamedian hyökkäys vaihtoehtoisia medioita vastaan.

Oman osansa siitä on saanut myös Nykysuomi, jota on esimerkiksi Markkinointi&Mainonta-julkaisussa nimitetty ”mukamasuutissivustoksi” Ilkka Jauhiaisen toimesta, sekä Ylen aamu-TV:ssä ”valemediaksi” Kauppalehden päätoimittajan ja päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtajan Arno Ahosniemen suulla. Ahosniemi ei suostunut perustelemaan väitteitään Nykysuomelle.

Tämä mustamaalauskampanja todistaa vain sen, että olemme onnistuneet tehtävässämme. Valtamedian yleisölle tuputtama valheellinen ja puolueellinen maailmankuva on vaarassa, ja siksi totuudenkertojat yritetään leimata ja vaientaa. Nykysuomi jatkaa piikkinä valtamedian lihassa jatkossakin, ja tällaiset itkupotkuraivarit valtamedian taholta antavat vain lisää pontta jatkaa taistelua puolueettoman ja totuudenmukaisen uutisoinnin puolesta.

Hyvänä esimerkkinä Ylen yksipuolisesta ja puolueellisesta uutisoinnista on uunituore, tämänaamuinen artikkeli ääriliikkeistä. Jutussa keskitytään pelkästään äärioikeistoon ja pelätään sitä, miten nuoret ovat vaarassa radikalisoitua äärioikeistolaisiksi. Ja kuinka äärioikeistolaiset liikkeet hamuavat itselleen lisää jäseniä somessa. Aivan kuin muita ääriliikkeitä ei olisi olemassakaan.

Ylen artikkelissa tuttuun tapaan jauhetaan rasismista ja liputetaan ”nykyaikaisen monikulttuurisen yhteiskunnan” puolesta. Muun muassa väkivaltaisista itsenäisyyspäivän mielenosoituksistaan tunnettu ja viime itsenäisyyspäivänä Suomen lippuja lipputangoista varastanut ja polttanut äärivasemmisto mainitaan Ylen jutussa ainoastaan kerran ohimennen. Eurooppaan ja Suomeenkin viime aikoina rantautuneista uskonnollisista ääriliikkeistä ei Ylen jutussa mainita mitään, vaikka Suomikin on jo ehtinyt saada osansa uskontoon perustuvista terrori-iskuista.

Jutussa puhutaan myös tiistai-aamuisessa aamu-TV:ssä aiheena olleesta medialukutaidosta. Jokainen oikeasti medialukutaitoinen näkee kyllä Ylen puolueellisuuden ja yksipuolisuuden sekä poliittiset pyrkimykset tällaisten juttujen takana. Ylelle ja muulle valtamedialle JSN mukaan lukien medialukutaito tuntuu olevan sitä, että Yle ja muut valtamediat puhuvat totta valehdellessaankin, ja kaikki riippumattomat vaihtoehtomediat julkaisevat automaattisesti pelkkää valhetta.

Toinen tuore esimerkki suomalaisen valtamedian valheellisesta uutisoinnista on Iltalehden eilen illalla julkaisema, kerrassaan ala-arvoinen ”uutinen”, joka on otsikoitu ”Tuulenpuuska paljasti: Trump on takaa täysin kalju”. Kyseessä on silkka valheuutinen, sillä Nykysuomi tarkisti faktat ja julkaisi asiasta artikkelin, jossa kerrotaan totuus Trumpin ”kaljusta”.

Iltalehden uutinen on myös puhdas vihauutinen, sillä Trump-viha haisee jutusta kauas. Jutussa keskitytään pelkästään Trumpin ulkonäön ruotimiseen. Varsinainen rimanalitus Iltalehdeltä. Aivan sama asia, jos Iltalehti olisi julkaissut uutisen jostain pyylevästä suomalaisesta poliitikosta otsikolla: ”Kuva sen paljastaa: NN on täysin läski”.

Valtamedia voisi katsoa peiliin

Vihervasemmistolaisella valtamedialla on meneillään kampanja, jossa ylipäätään kaikki isänmaallinen ja kansallismielinen toiminta ja mielipiteet, olivat ne miten maltillisia tahansa, julistetaan rikolliseksi ”ääritoiminnaksi” tai rangaistavaksi ”vihapuheeksi”. Poliittisesti eri mieltä olevien puheet ja kirjoitukset kriminalisoimalla pyritään vaientamaan vastustajien puheet, ja tekemään Suomesta yhden virallisen totuuden maata. Vähemmästäkin tulee Orwellin 1984 mieleen.

Valtamedia syyttää vaihtoehtomedioita valhemedioiksi syyttäen niitä toimintatavoista, joita se itse harjoittaa. Esimerkiksi Yle ei ole useista pyynnöistä huolimatta suostunut poistamaan sivuiltaan artikkelia, jossa väitetään Nykysuomen olevan valemedia.

Yle toimii kansalaisten maksamilla pakkoverovaroilla, joten sen rahoitus on turvattu, vaikka sen toimintaa arvosteltaisiinkin. Ja tokihan toiminnan maksajilla on myös oikeus vaatia laatua maksamastaan palvelusta.

Verovaroin operoiva Yle julkaisee itse jatkuvasti kyseenalaisia artikkeleita, joissa ammattitaitoinen puolueeton journalismi loistaa poissaolollaan. Sitten se samaan aikaan pyrkii leimaamaan puolueettomat totuuden torvet valheeksi. Miten tällainen voi olla mahdollista?

Jos Yle joutuisi toimimaan samoilla markkinaehtoisilla resursseilla kuin muut mediat, se menisi nurin alta aikayksikön. Valtion kustantaman rahoituksen turvin on hyvä levittää omaa poliittisesti värittynyttä maailmankuvaa ja esittää laupiasta samalla muut tuomiten.

Tuskin olen ainoa, jonka mielestä Yleltä tulisi ottaa valtion rahoitus pois ja lakkauttaa Yle-vero. Ylen kanavat voisi laittaa maksukortin taakse, jolloin ne, jotka haluavat maksaa kulttuurimarxistisesta aivopesusta ja mielipidevaikuttamisesta, voivat tehdä sen, ja meidän muiden ei tarvitsisi rahoittaa tällaista ala-arvoista toimintaa.

Katso myös:

5 thoughts on “Näkökulma: Mikä on oikeasti valhe- ja vihamediaa?

  • 8.2.2018 at 14:57
    Permalink

    Vihervasemmistolainen propaganda epäloogisuuksinen ei uppoa ajattelevalle suomalaiselle. Monikulttuurisuus ei vaan toimi kaikilla yhtälöillä. Mahtaa valtamediaa harmittaa kun Laura Huhtasaaren lanseeraama uusi normaali näyttää jo merkkejään.

    Reply
  • 8.2.2018 at 16:47
    Permalink

    ”Totuus ei pala tulessakaan!”

    Reply
  • 9.2.2018 at 21:59
    Permalink

    Julkisen sanan neuvostolle tekemä valitus auttaa aina asiaan. Valitukset kannattaa tehdä, vain niin voidaan saada muutoksia aikaan, ja loppu Ylen annon vale-uutisoinnille!!!

    Löydettyä:
    ”Voiko Yleen luottaa? Käyttää puolueellisia asiantuntijoita, salailee rahankäyttöään, saa usein moitteita Julkisen sanan neuvostolta”:

    https://www.suomenuutiset.fi/yle-mainostaa-itseaan-luotettavaksi-peittelee-haastateltaviensa-taustoja-salailee-rahankayttoaan-ja-saa-usein-moitteita-julkisen-sanan-neuvostolta/

    Reply
  • 14.2.2018 at 14:19
    Permalink

    silloin kun sun omat silmät näkevät, ja tekevät havaintoja, on aivan turhaa minkään median väittää mitään muuta. Niinpä suurimpia muljautusia tekevät Yle, Mtv, HS, ja te hyvä pääministeri.

    Reply
  • 17.4.2018 at 12:51
    Permalink

    Totta!! kun yle kerta saa rahat veronmaksajilta ,pitäs itten kanssa olla puolueeton ,mutta paskat ,Yle kintaalla viittaa puoluettomuuteen ja vetää omaa agedaa ,jonka kaikki tiettää mitä se on..

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.