Hesari rikkoi lakia – Päätoimittajan mielestä sen tutkiminen huolestuttavaa

Helsingin Sanomat syyllistyi erittäin salaiseksi määrätyn tiedon julkistamiseen.  Iltalehdessä julkisoikeuden professori emeritus Teuvo Pohjalainen pitää asiaa yksiselitteisesti laittomana.

”On lainvastaista julkaista salassa pidettäviä aineistoja, jotka ovat valtakunnan turvallisuuden nojalla salassa pidettäviä. Ymmärrän rikostutkinnan.”

Poliisi on käynnistänyt rikostutkinnan ja teki eilen kotietsinnän Helsingin Sanomien toimittajan Laura Halmisen kotiin. Sitä ennen Halminen oli tuhonnut jo osan aineistosta, jota olisi tarvittu rikoksen selvittämiseen.

”Toimittajaan kohdistuva kotietsintä, vieläpä tällaisessa mittaluokassa, on täysin poikkeuksellinen Suomessa, joka on profiloitunut lehdistönvapauden kärkimaana. Pidän tapahtunutta lehdistön toimintaedellytysten ja lähdesuojan kannalta hyvin huolestuttavana”, sanoo Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi.

Niemen käsien levittely on ylimielisyydessään poikkeuksellinen, sillä se kohdistuu tapahtuneen rikoksen selvittämiseen. Silloin media/toimittaja ei voi olla erityisasemassa. Jos sitä ei ymmärretä, niin silloin median punavihreässä, mukasuvaitsevassa kuplassa on  pilkkopimeää.

……

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää!

 

7 thoughts on “Hesari rikkoi lakia – Päätoimittajan mielestä sen tutkiminen huolestuttavaa

  • 18.12.2017 at 08:50
    Permalink

    Hesari on poliisin ja hallituksen yläpuolella, noin niinkuin heidän omastamielestään.

    Reply
  • 18.12.2017 at 09:31
    Permalink

    No, mitä niin salaista sitten julkistettiin että siitä nousi tällainen show. Minä en ole vielä löytänyt mitään salaista.

    Vai onko tämä teatteria jolla Hesari koittaa nostaa lukija/tilaajakantaansa? Sillä nythän se on niin alhainen että konkurssi kolkuttaa jo ovelle.

    Reply
    • 18.12.2017 at 21:31
      Permalink

      Teatteria -tosin muista syistä mitä mainitsit. Ne syyt ovat huomion siirtäminen pois Niinistön mahdollisesta valtiopetokseen sotkeutumisesta sekä kansalaisoikeudet ja yksityisyydensuojan tuhoavan tiedustelulain lobbaaminen kansalle jota vastaan se on tarkoitettu.

      -Seuraava henkilö joka sanoo minulle että Suomi on ”oikeusvaltio”, ”demokratia” tai ”sananvapauden mallimaa” saa varoa seuraamuksia. Mitään edellämainituista asioista ei ole enää olemassa -viimepäivien tapahtumat ovat tästä kristallinkirkas todiste. Mitähän seuraavaksi tapahtuu? Joko EU ja NATO-fantsukat alkavat poistaa ”väärää” mieltä olevia henkilöitä? Jatkuuko propaganda yhtä hurjana mitä tähänkin saakka?

      -Jäämme kauhulla odottamaan seuraavaa siirtoa.

      Reply
  • 18.12.2017 at 09:46
    Permalink

    No aika typerää olisi, jos kaikkien muiden maiden sotilastiedustelu saisi tarkkailla Suomen viestiliikennettä, mutta Suomi itse ei saisi. Mulle on aivan sama lukeeko joku luutnantti mun sähköpostejani vai ei ja jos olisi jotain salattavaa, niin salaisin sen.

    Reply
  • 18.12.2017 at 13:12
    Permalink

    Parempiin maanpetoksiin, rajarikoksiin ja maturaiskaajiin kohdistuva tutkinta, vieläpä tällaisessa mittaluokassa, on täysin poikkeuksellinen Suomessa, joka on profiloitunut monikulttuurisuuden ja ”Suomi kuuLUU kaikille”-periaatteen kärkimaana.
    Pidän tapahtunutta mokulehdistön ja hybridimatujen toimintaedellytysten ja lähdesuojan kannalta hyvin huolestuttavana.

    Reply
  • 18.12.2017 at 17:44
    Permalink

    Media aloitti juuri hybridisodankäynnin hölmöläis-määkijäkansaa (sheeple) vastaan. Päivän uutinen on se, että Sauli on rikkonut perustuslakia ja se yritetään nyt kaikin keinoin lakaista totuusmediassa maton alle.

    Reply
    • 18.12.2017 at 21:13
      Permalink

      Juuri näin. Olen todella pettynyt että vaihtoehtomedia lähtee mukaan tähän suomalaisvastaiseen, erittäin röyhkeään ja läpinäkyvään vedätykseen. Se on lukijoiden älykkyyden aliarvioimista.

      -Tärkein ei saa unohtua! -Onko sauli niinistö syyllistynyt valtiopetokseen on se kysymys jonka PITÄÄ olla JOKAISEN suomalaisen tärkein selvitettävä. Helsingin sanomien tylytys jääkööt myöhäisempään ajankohtaan -se on hyvin epäoleellista tällähetkellä.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.