Kolumni: Ajatuksia itsenäisyyspäivästä

Hyvää itsenäisyyspäivää veljet ja siskot. Kun aamulla heräsin ja katsoin ikkunasta ulos, näin kauniin, joskin hentoisen lumihunnun ja laiskasti lepattavan tasavaltamme lipun salossa. Lähes täydellistä… Vain tuntemukset tilanteessa olivat vieraat. Takavuosien riemukas patrioottisuus ja puhdas ylpeys olivat jostain syystä vaihtuneet surullisuuteen ja huoleen isänmaamme tulevaisuudesta.

Ei vihaa, ei katkeruutta, vaan jotain paljon kauniimpaa

Toki olen onnellinen tästä näennäisestäkin vapaudesta ja näennäisestä itsenäisyydestä, mutta jokin siitä puuttuu. Ehdin jo miettiä, ”olenko ajautunut valtamedian ja vasemmiston propagandan uhriksi ja tylsistänyt sinivalkoisen sydämeni?”. ”Olenko tiedostamattani niellyt vastapuolen väitteet siitä, kuinka Minun näkemykseni itsenäisyydestä, suomalaisuudesta ja oikeudestamme olemassaoloon sellaisena kuin tahdomme olemassa olla, olisi väärä?”.

Hetken asiaa pohdiskeltuani, totesin, ettei siitä toki ole kysymys. Tuo suru ja huoli olivat ja ovat merkki todellisesta, syvästä rakkaudesta tätä maata ja kansaa kohtaan. Se, ettei tuo rakkaus ole aiemmin manifestoitunut suruna ja huolena tässä mittakaavassa, kertoo mielestäni yhtä lailla ymmärtämättömyydestä ja lähes sokeasta idealismista jonka pauloissa olen näihin vuosiin saakka elänyt.

Kun mietin sitä kaikkea, mitä tämän maan eteen on ennen minua tehty, herää huoli siitä, onko uhri ollut turha? Ovatko maamme sankarit muuttumassa vain myyttisiksi sankarihahmoiksi, joidenka merkitystä tietoisesti väheksytään ja loataan? Vasta hiljattain olen ymmärtänyt, kuinka Suomen sankareita eivät olleet vain he, jotka taistelivat ase kädessä olemassaolomme puolesta, vaan myöskin he, jotka tekivät politiikkaa ja diplomatiaa vapaan, itsenäisen Suomen puolesta.

Marsalkkamme, Sankarivainajat, Svinhufvud, Enckell, Paasikivi, Ryti… Vaikka nämä miehet ja monet muut, ovatkin kultaisin kirjaimin kirjattuna maamme historiaan, on heidän työnsä ja isänmaalle omistettu, jopa uhrattu elämänsä valumassa hukkaan.

Se, että me puhumme näistä sankareista, ei riitä. On yksin kansallismielisten suomalaisten vastuulla pitää huolta heidän aikaansaannoksiensa pysyvyydestä, sillä kukaan muu sitä ei tunnu olevan valmis tekemään. Päinvastoin. Työtä kansakuntamme itsemääräämisoikeuden ja suomalaisten kansanvallan kaventamiseksi tehdään jatkuvasti. Samoin kansan ääntä pyritään vaientamaan ja riippuvuuttamme muista lisäämään. Näkemykseni mukaan elämme uutta sortokautta ja kansakunta tarvitsee uusia sankareita.

Itsenäisyyspäivä ansaitsee parempaa

Uskon tulevaisuuteen ja isänmaan asian oikeellisuuteen. En ole katkera tai kyyninen, vaan realisti. Kuten olen usein sanonut, realismia me tarvitsemmekin. Aikaa ei ole haihatteluun tai toleranssin kasvattamiseen. Vaikka en yhä vieläkään näe esimerkiksi mielenosoituksia kovinkaan merkityksellisinä työvälineinä paremman huomisen rakentamisessa, aion tänään itse osallistua kahteen tapahtumaan, jotka molemmat ovat tavalla tai toisella relevantteja itsenäisyyspäivänä, etenkin vuonna 2017.

Itsenäisyytemme muistopäivä saa tänään väistyä ja kohotan katseeni kohti tulevaisuutta. Kuljen tänään matkan siskojeni ja veljieni kanssa osoittaakseni kunnioitukseni itsenäisyytemme edestä työtä tehneille ja sen palauttamisen eteen työtä tekeville. Minä en juhli johtajiamme tai kansamme vihollisten tänne istuttamia ajatuksia ja ideologioita, vaan tätä maata ja tätä kansaa.

Petri Perta