Ulkomaalaisten osuus seksuaali- ja raiskausrikoksissa Pohjanmaalla 38,7 % – Kasvua 344 prosenttia

Seinäjoen kaupunginvaltuutettu, vanhempainvapaalla oleva vanhempi rikoskonstaapeli Piia Kattelus kirjoittaa Facebook-sivullaan olevassa julkisessa päivityksessään seuraavasti:

”Ohessa kuvakaappaus 28.7.2017 Poliisiammattikorkeakoulusta saamastani tilastosta koskien ulkomaan kansalaisten osuutta rikollisuudessa Pohjanmaan poliisilaitoksen osalta.

Seksuaali- ja raiskausrikosten osalta ulkomaan kansalaisten osuus on järkyttävä, vuoden 2017 tammi-kesäkuun osalta 38,7 prosenttia.

Seksuaalirikoksissa yhteensä, joissa rikoksesta epäilty (RE) on ulkomaan kansalainen, on kasvua hurjat 344,44 prosenttia.

Me kaikki tiedämme, että ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä on huomattavasti em. tilastollista edustusta pienempi, joten määräänsä nähden ovat rankasti yliedustettuina näissä etenkin naisiin ja tyttöihin törkeän loukkaavasti sekä syrjivästi kohdistuvissa rikoksissa.

Minun mielestäni tämä on osoitus löperöstä ja ääliöliberaalista maahanmuuttopoliitikasta, jonka harjoittamisessa etenkin nykyinen istuva hallitus on kunnostautunut.”

Kattelus toivoo, että asiasta käytävä keskustelu pidettäisiin asiallisena. Päivityksen alla olevassa keskustelussa Kattelus antaa luvan jakaa päivitystä, koska kyseessä on julkinen tilasto.

Muutama kommentoija arvuuttelee, moniko media ”uskaltaa” kyseisen tilaston julkaista.

Lähde: Facebook

8 thoughts on “Ulkomaalaisten osuus seksuaali- ja raiskausrikoksissa Pohjanmaalla 38,7 % – Kasvua 344 prosenttia

  • 28.7.2017 at 14:01
    Permalink

    Monikulttuurisuus on raiskaus. Ei mulla muuta.

    Reply
    • 28.7.2017 at 16:43
      Permalink

      Ei kun rikastus – niinhän monet suureen ääneen huutavat. Muuttaisivat vaikkapa Pohjanmaalle kun kerran sitä niin kovasti halajavat.

      Reply
  • 28.7.2017 at 16:51
    Permalink

    Tästähän on siis helppo laskea kuinka monta prosenttai matuista raiskaa. Ja sitten sen voi sovittaa siihen lukuarvoon jonka suvakit haluaisivat Suomeen. Äkkiä voisin sanoa että Suomeen tulsi satoja tuhansia raiskaajia. Ei potentiaalisia, vaan raiskaajia.

    Reply
  • 28.7.2017 at 20:01
    Permalink

    Mitäpäs sanoo tähän Alexandro Stupido???

    Reply
    • 29.7.2017 at 07:01
      Permalink

      Tuo hammaskeiju ei osaa kuin twiitata että monikulttuurisuus on rikkaus, ei mulla muuta. Olihan tuo idiootti hetken aikaa jopa pääministeri joka kertoo paljon Suomen henkisestä tilasta.

      Reply
  • 31.7.2017 at 03:04
    Permalink

    Taitaa olla ammatinvaihto edessä tän jälkeen….Suvakkihuorat ja homot sen varmistaa..

    Reply
  • 1.8.2017 at 05:46
    Permalink

    Tämä rasistinen poliisi saanee kenkää. Totuutta kun ei tässä maassa saa julkistaa.
    Jollain tapaa tämä tilasto vielä väännetään ja käännetään pätemättömäksi, ilmoituskynnys on madaltunut ym paskaa…..

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.