Nesteen protesti hallitukselle – keskeyttää viikoksi polttoaineen jakelun
Nesteen henkilöstöryhmät keskeyttävät polttoaineen jakelun viikoksi. Huoltoasemilla saattaa tulla pulaa polttoaineista jakelukatkon takia.
Nesteen henkilöstöryhmät keskeyttävävät polttoainejakelun protestiksi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen omistajapolitiikalle. Polttoaine jakelun keskeytys kestää viikon ja alkaa 26. kesäkuuta ja päättyy 2. heinäkuuta.
Viranomaisille polttoainejakelu jatkuu normaali ja se varmistetaan erikseen sovittavalla tavalla kertoo Nesteen ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Timo Nyman. ja, sanoo myös:
”Huoltoasemilla saattaa tulla pulaa polttoaineista jakelukatkon takia.”
Hallitus on ajanut omistajaohjauslakiin muutoksia, että Valtion tuella omistusosuutta Nesteestä voidaan laskea 33,4 prosenttiin nykyisestä 50,1 prosentista. Samalla on perustettu Valtion Kehitysyhtiö (Vake), johon siirretään osakkeita 2,4 miljardin euron edestä.
Nesteen henkilöstöryhmät toteavat tiedotteessaan:
”Omistusten siirto Vakeen avaa mahdollisuuden ulkopuoliselle taholle hankkia yhtiön osake-enemmistön ja vaarantaa yhtiön pitkäjänteisen kehittämisen. Nesteen henkilöstössä kasvaa huoli siitä, että Vaken perustaminen on vain välivaihe valtion omistuksen myynnissä, siis yksityistämisessä.”
Työntekijöiden edustajat vaativat, että sijoittajille ei lyhytnäköisen voitontavoittelun nimissä ei pidä myydä Valtion omistamissa yhtiöissä olevaa osaamista ja innovaatioita.
Asiasta uutisoi: Keskisuomalainen
Päivitetty 21.6.2017: Mielenilmaus peruuntui.
Sipilän ”Tuhoa Suomi” politiikka on ennennäkemätöntä. Suomen valtiolla on kaksi tulonlähdettä: pääomatulot sekä verotulot. Nyt Sipilä haluaa tuhota kultamunia munivan hanhen tuloista 50%. Mistä saadaan erotus verotuloihin? Sipilän silmine väli on sitä luokkaa että mies ei ehkä edes ymmärrä kysymystä.
No, henkilökunnan huoli on aiheellinen. Mutta ei Suomesta sentää bensiini lopu. Meillä on Teboil ja ST1 jota toimittavat bensaa jatkossakin. Enkä muista koska olisin tankannut Nesteellä viimeksi… Toisaalta, tankillinen bensaa riittää ajossani yli kuukaudeksi. Joskus jopa kolmeksi.
Käsikirjoitus on tämä: kaikki EU-valtiot hukutetaan velkaan, jotta voitaisiin paremmin ”perustella” pankkiunioni, yhteiset velat ja yhteinen verotus. Yksikään jäsenmaa ei saa kyetä nousemaan velkasuosta kansallisen omaisuuden avulla ja siksi ne pitää myydä ulkomaisille pääomasijoittajille pilkkahintaan.
Tämän jälkeen suomalaiset voidaan pumpata kuiviin, kun sähköverkko, vedenjakelu, televerkko, tv- ja radioverkko, terveydenhuolto, metsät, malmit, lannoitteet ja ihan kaikki on ulkomaisen pääoman monopolimaisen hinnoitteluvallan piirissä.
Paitsi että Nesteen jalostamolta ne polttoaineet muillekkin tulee…
Eikö kukaan vois tappaa tota lestadiolais-huoran poikaa perheineen…?