Pyöräliitto haluaa 30 km/h yleisrajoituksen taajamiin

Nykyinen taajamien nopeusrajoitus on 50 km/h, eikä sitä esitetä muutettavaksi tieliikennelain uudistuksessa. Taajamamerkki tarkoittaa automaattisesti 50 km/h nopeusrajoitusta. Monissa taajamissa nopeusrajoitus on kuitenkin erillisellä merkillä säädetty tätä alhaisemmaksi, usein 40 km/h nopeuteen.

Arkipyöräilijöitä edustava Pyöräliitto kuitenkin haluaa taajamiin 30 km/h yleisrajoituksen. Liiton toiminnanjohtajan Matti Koistisen mukaan esimerkiksi pääkaduilla voidaan kuitenkin merkillä erikseen osoittaa tätä korkeampi nopeusrajoitus tarvittaessa.

”Kaikki liikenteen osapuolet hyötyisivät turvallisemmasta, joustavammasta ja sujuvammasta liikenteestä. Nykyinen yleisrajoitus ei ole yleinen eikä turvallinen”, Koistinen kertoo.

Suomessa on trendi matalampiin nopeusrajoituksiin taajamissa joka tapauksessa. Esimerkiksi Tampereella arvioidaan, että jo pelkästään siellä tulee lähivuosina yli 400 kilometriä katuverkkoa siirtymään 30 km/h rajoituksen piiriin.

Artikkelikuvassa pyöräliiton ehdotus uudeksi taajamamerkiksi, joka samalla osoittaa 30 km/h nopeusrajoituksen voimaantulon.

 

Lähde: Pyöräliiton lausunto

10 thoughts on “Pyöräliitto haluaa 30 km/h yleisrajoituksen taajamiin

  • 26.4.2017 at 11:58
    Permalink

    Harmiku ei oo maalaisjärki päättämässä helsingissä voisikin olla järkevää tai jossakin muualla isollapaikka kunnalla mutta miettikää jotaki 3tuhanne asukkaan kylää missä on ehkä 10km pätkä taajamaa jossa yksiliikenneympyrä hyvin voisi olla vaikk 60km/h rajotus. Voisi alkaa ajattelemaan muitakin kuin itseään ja omaa kylää näissä asioissa.

    Reply
  • 26.4.2017 at 13:08
    Permalink

    Pyöräliiton idea on suorastaan täysin sairas. 30kmh on aivan liian alhainen nopeus ajettavaksi autoilla. Pyöräilijöiden turvallisuus on usein kiinni pyöräilijöistä itsestään, ei niinkään muun liikenteen nopeudesta.

    Reply
  • 26.4.2017 at 13:43
    Permalink

    Keksin vielä paremman idean. Kaikille pyöräilijöille polkupyörä kortit, nii voisi vähentyä tuo mielipuolinen ajelu, ku pitää niiden väkisin suhata mankelilla autojen etee suojateillä.

    Reply
  • 26.4.2017 at 13:56
    Permalink

    Itse ”himopyöräilijänä” lienen etuikeutettu ottamaan tähän esitykseen kantaa: Perseestä!! Täysi aivopieru pyöräilyliitolta!!!

    Se että ajaa omaa asiaan ei saa tarkoittaa sitä että terrorisoi toista. Kaupunkien on hyvä tehdä pyräilyväylät kuntoon. Mutta se että ajoneuvot kukisivat kauemmin työmatkoja eli tupruttelisivat pidempään pakokaasuja, on täydellinen aivopieru.

    Vahinkoja sattuu suunniteltaessa asioita, mutta jos liittotason ajatuksenjuoksu on tätä niin johto pitää vaihtaa heti ennenkuin sattuu pahempaa.

    Energian voisi kohdistaa siihen että teiden pientareet korjattaisiin keväisin (varsinkin valtateiden) ja ne tärinäraidat täytettäisiin massalla. Parempi olisi jos niitä ei tehtäisi lainkaan. Sillä maantien pientareen pitäisi olla 50cm, ja jos siitä tärinäraidat vievät pois 30cm, ei jäljelle jää paljoakaan ajotilaa. Toisaalta, jos reuna on murentunut, ei pyöräilijällä ole muuta vaihtoehtoa kuin siirtyä ajoradalle. Jota kaikki autoiliajt eivät ymmärrä.

    Nämä pyöräilijöiden yliajot johtuvat pääsääntöisesti siitä että pyöräilijä on joutunut siirtymään huonorakenteisen pientareen vuoksi ajoväylälle. Tai tärinäraitojen tai sen vuoksi ettei piennarta ole käytännössä lainkaan.

    Tekisivät ensin metrin pientareen niin sillä se liikenneturvallisuus parantuisi oleellisesti.

    Reply
  • 26.4.2017 at 16:40
    Permalink

    Siis jumalauta onko meillä olemassa oma pyöräliitto? Mihin sellaistakaan ylipäätänsä tarvii!?

    Reply
    • 26.4.2017 at 17:52
      Permalink

      Ajamaan pyöräilijöiden ja muiden viherpiipertäjien etuja autoilijoiden kustannuksella, ja lopulta tappamaan yksityisautoilun kokonaan.

      Reply
  • 27.4.2017 at 23:59
    Permalink

    Suomessa kyllä kaikenlaisia hulluja riittää.

    Reply
    • 28.4.2017 at 00:01
      Permalink

      ..niin ja pyöräilen kanssa suht ahkeraan, enkä koe nyky nopeusrajoituksia liian korkeiksi pyöräillessäni.

      Reply
  • 1.5.2017 at 19:26
    Permalink

    erittäin hyvä juttu , mutta pyöräilijöille pitäisi laittaa 7 km/h rajoitus taajamiin sekä villkuvalo tarakalle .

    Reply
  • 1.5.2017 at 19:39
    Permalink

    Itse olen pyöräillyt Helsingissä ja ympäristössä paljonkin, mm. työmatkoja Espooseen. Tiedän autoilijana, että 30 km/h nopeusrajoitus tietyissä paikoissa on todella alhainen, vaikea noudattaa. Esim. Hakaniemessä ja Sörnäisissä tulee väkisin mieleen, ollaanko seudun juoppoja suojelemassa auton alle jäämiseltä. Mielestäni jalankulkijoidenkin pitäisi vähän ottaa vastuuta liikkumisestaan kaupungilla. Usein jää pelkästään autoilijan vastuulle, että jalankulkija ei jää alle, koska jalankulkija kulkee täysin silmät ummessa tarkkailematta ympäristöään. Usein onnettomuuteen tarvitaan kaksi huonon tarkkaavaisuuden ihmistä. Mielestäni laki ei saa olla sellainen, että autoilija on aina syyllinen.
    Eihän katsastuskaan hyväksy kaksipiirijarruissa olevan vikaa toisella puolella, vaikka autolla voikin jotenkuten ajaa. Samoin ei voida hyväksyä sitä, että vain toinen liikenteen osapuoli on skarppina ja toinen kulkee unissaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.