Sipoon Sanomat: Tornados MC tukee julmasti pahoinpideltyä sipoolaispoikaa: ”Kiusaamisen on loputtava”

Julmasti pahoinpidelty sipoolaispoika sai tukea koulumatkalle neljältä Tornados MC:n jäseneltä varhain torstaiaamuna Nikkilässä.

15-vuotiaan pojan kouluun saattaneet moottoripyöräkerhon miehet herättivät huomiota Nikkilän Sydämen edustalla. Kouluun suunnanneiden opettajien ja oppilaiden päät kääntyivät sipoolaispojan kanssa jutelleiden miesten suuntaan.

Jotkut oppilaat ottivat reilun etäisyyden päästä kännykkäkameroillaan kuvia kerhon jäsenistä.Tornados MC:n jäsen ei halunnut esiintyä nimellään tai kasvoillaan tilanteessa.

– Me ei tehdä tätä julkisuuden, vaan pojan takia.

Miehet olivat lähteneet liikkeelle varhain aamulla kerhon kotipaikalta Salosta.Tornados MC:n miehet hakivat pojan kotoaan Sipoosta ja veivät hänet kouluun.

He haluavat, että pojalla on hyvä olla koulussa.

(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});
Teini-ikäiset pahoinpitelijät potkivat, löivät ja ampuivat vuorotellen kuulapyssyllä maassa maannutta uhria sunnuntaina 15.1. Leppätien koulun pihalla Nikkilässä. Pahoinpitelijät videokuvasivat pahoinpitelyn.

Tammikuun 15. päivän tapahtumat koskettavat Nikkilän Sydämessä toimivien yläkoulujen – Kungsvägens skolan ja Sipoonjoen koulun – oppilaita.

Vuoden 2014 lokakuussa sama poika, silloin 13-vuotias, hakattiin huonoon kuntoon ja hänen päälle syljettiin ja virtsattiin neljän pahoinpitelijän toimesta Suursuolla Nikkilässä.

Tornados MC:n jäsenet painottivat, että kiusaaminen ei kannata.

– Kiusaamisen on loputtava, yksi heistä sanoi ja myös muut miehet tuntuivat olevan samoilla linjoilla.

Vajaan kahden viikon takainen pahoinpitelytapaus on herättänyt aktiivista keskustelua lasten ja nuorten hyvinvoinnista sipoolaisten keskuudessa.

Sipoolaiset kokoontuvat rauhan puolesta kello 13 lauantaina kunnantalon (Kuntalan) eteen Nikkilässä.

Asiasta uutisoi: Sipoon Sanomat

Poliisi nosti teosta metelin

 


133,639 total views, 12 views today

Also cheap oakleys sunglasses depending on the area of damage, an option like medial meniscus removal (when the tear is on the inner side of the knee joint), or a lateral meniscus removal (if the torn cartilage is on the outer covering of the knee joint) can be decided. The surgeon will insert instruments through the incision to remove the damaged part of the cartilage. Because cheap nfl jerseys you are cheap nfl jerseys a multi millionaire elite athlete with your own set of unique Cheap NFL Authentic Jerseys problems, myself and my fellow police officers will never ever know the struggles that you face on a daily basis. You in turn, will never know the issues that we face on a daily basis. It was Wholesale NFL Jerseys walking across, slowly, and had something in its mouth. As we neared the animal, I slowed to15 mph and continued to brake. 11. The Patriots’ defensive backs certainly are more poised than their Denver counterparts. On a hot June afternoon, he walks down the central aisle of a nursery in eastern Iowa, scoops up a piglet and dangles her by her hind legs. A newborn piglet’s navel is an easy entry point for bacterial infections, he explains. I’m going for stripes, the scenario is, so I have stripes and I have to hit my ball first. And, during these clips I’ll be telling you rules, so, rules will get instilled in you. This week, the National Football League accepted Kroenke’s proposal to move his St Louis Rams to Los Angeles, where he will build a dazzling new $2bn (1.4bn) stadium complex. The Rams left Los Angeles for the midwest two decades ago. Yep, a different deal. And the look of a team destined to become the latest Super loser to fail to get Cheap NFL Jerseys back to the Super Bowl. Players across the country have been arrested for assault, possession, DUI and other offenses. At my alma mater the University of Florida, linebacker Antonio Morrison was arrested for, get this, barking at a police dog. By following these types of networks you will often see personal posts from the players and you can also post on their page or send them a ”tweet.” You may be able to obtain an cheap jerseys official address this way in which to send your letter, or an email address. You can also write to them directly on the Facebook page.. He was a good guy, a great player, and someone who everyone around league respected, but he lacked the one thing ESPN loved most, he wasn’t a winner yet. When he moved to Miami, ESPN seized their chance and made LeBron their poster boy. These are some of the principal causes of employee turnover which can surely be avoided by the organizations after taking some necessary steps to better their in house services towards employees. However, there are many more causes; such as lack of employee motivation, work pressure, job stress, partiality and favoritism, employee egos and attitudes, poor employee management, etc..

9 thoughts on “Sipoon Sanomat: Tornados MC tukee julmasti pahoinpideltyä sipoolaispoikaa: ”Kiusaamisen on loputtava”

  • 26.1.2017 at 13:09
    Permalink

    Opettajat osoittaneet todellista piittaamattomuutta ja ammattitaidottomuutta.Noinkin pienessä koulussa pakko olla sokea ja kuuro,jollei pysty ennakoida tilannetta omalla työmaalla.Ulos koululaitoksista moiset vaaratekijät.

    Reply
  • 26.1.2017 at 13:29
    Permalink

    Tällee niitä kouluampujia tulee ku vatipäät kiusaa tappii asti jotakin, sitte napsahtaa päässä kiusatulla kun ei kerta opettajat eikä vanhemmat joiden kakarat kiusaa tee mitään. Olisiko kannattavaa puuttua kurilla noihin eikä pelätä vanhempien reaktiota jos komentaa kiusaajaa, vanhemmatkin sais uskoa omista lapsistaan jos kuulee että kiusaa eikä vain että eihän meidän Pertti tai Liisa sellasta tee. Munki lasta on kiusattu koulussa ja opettaja sanoi vaan kun pojan kaveri meni kertomaan että eihän se nyt voi kiusata ku se on niin kiltti poika :O käsittämätöntä touhua, kyllä menin koululle ja pidin sellasen puhuttelun opettajille ja tälle kiusaajalle että loppu se kiusaaminen siihen. Sanoillakin saat sen loppumaan jos osaat puhua.

    Reply
  • 26.1.2017 at 13:44
    Permalink

    Tornados MC:lle nostettava hattua. Kumma vain ettei kyseinen suojaamistapa ole tullut mieleen poliisille, koululle, kunnalle ja näille kiusaaja pilttien vanhemmille (koska noille se kuuluisi lain mukaan mutta kaikilla on parempaa tekemistä). Itse olen ollut jo vuosia sitä mieltä että nykyinen peruskoulumme ei ole lasten paikka ja tämä todentuu silloin varsinkin kun on ryhmästä poikkeava tai ei ole päässyt ryhmään sisään. Enkä tarkoita nyt opettajien diipa daapa porukoita vaan sosiaalista kanssa käymistä lasten kesken.

    Reply
  • 26.1.2017 at 14:07
    Permalink

    Hienosti tehty mc jengiltä,hatun nosto paikallansa

    Reply
  • 26.1.2017 at 19:59
    Permalink

    Turhaa siinä on poliisin tuohtua, saa kait sitä kouluun saattaa.. Ja mitäpä poliisi tekee koulukiusattujen eteen muutenkaan? Vuoden päivät turpaan koulussa saaneena voin kertoa, ettei se kiinnostanut koulua eikä sossua. Kiusaaminen ei lopu sanomalla, että meidän koulussa ei kiusata (kiva- koulu hanke on syvältä), koska sillon vaan opettajat sulkee silmät. Kiusattuna näki, ettei se oikeesti kiinnostanu ketään, koska näkyviä merkkejä jäi tullu ( kukapa mun selkää on ollu kattomassa, mustelmat/haavat ei näy paidan läpi). Varmaan kohta kaikki koulu kiusatut joutuu hankkiin oman mp-kerholaisen kouluun, koska viranomaiset ei takaa opiskelu rauhaa tai oikeuttaa fyysiseen koskemattomuuteen. Ja ei meistä kaikista kiusatuista tuu ampujia, jotku meistä malttaa odottaa sitä, että pärjää 1vs 1 kiusaajalle (kickboxing tunnit kannattaa) , niin mätkii sitten niiden vuosien edestä, mitä ite joutu kärsimään.

    Reply
  • 27.1.2017 at 08:49
    Permalink

    Hienointa mitä olen kuullut liivimiesten tekevän koskaan. Suomen lain säädäntö ja varsin oikeuslaitos on todella pahasti kuralla. Sitä niin suojellaan kaikkia, ettei rikoksen tekiää nyt liian kovasti rangaista.

    Tälläisten kiusaajienkin /törkeästi pahoinpitelivien pitäis saada sellanen rangaistus, joka olisi kovempi kärsimys, kuin tämä poika on saannut kokea.

    Se olisi oikein.

    Kaikki täällä kohta uskaltaa, pahoin pidellä, raiskata, ryöstää tai tehä mitä vaan. Kun tuomioksi pahimmillaan pääset täyden ylläpidon hostelliin, jossa saa pelailla pleikkaa ja katella töllöä.

    Poliisi pahoittaa mielensä, että heidän täällä pitäisi valvoa järjestystä eikä ihmisten oma aloitteisesti. Kaikki kunnia teillekkin, mutta määrärahat ei riitä ihan kaikkeen ja jos tilanne on menny näin pahaksi. Ei selvästi pojille riitä enää että joku sanoo pahasti.

    Hyvvää työtä liivimiehet. Suomi tarvitsee nyt järjestöjä, jotka taistelee rohkeasti oikeiden asioiden puolesta.

    Reply
  • 27.1.2017 at 12:07
    Permalink

    Jumankauta juu. Oisko jossain muuallakin korkea aika kunnon miesten näyttää, ettei avutonta poliisia tarvita. Olin aikanaan itsekin syrjinnän ja sadistisen joukkopilkan kohteena koulussa. Pahimmista ja törkeimmistä toisten ahdistelijoista tuli aikuisina POLIISEJA ! ! !

    Reply
  • 28.1.2017 at 00:50
    Permalink

    POLIISI EI TEE MITÄÄN,EIKÄ OPETTAJAT.POLIISINA ON USEIN ENTINEN KOULUKIUSAAJA,EIKÄ POLIISILLA OLE PELOTEVAIKUTUSTA.ITSE OLEN JO KAUAN AJATELLUT VASTAAVAA KÄYTTÄÄ ULKOPUOLISTA TAHOA .JA JOS KAIKKI KÄYTTÄIS NIIN EI NE MAHDA MITÄÄN.EI KOKO KANSAA VOI PIDÄTTÄÄ,VETÄKÖÖT VIRANOMAISET MIELENSÄPAHOITTAJA PIPOT PÄÄHÄNSÄ

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.