Mainos:

Ville Niinistö hakee Palloliiton johtajaksi

Julkaistu 10.11.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Vihreiden entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Niinistö on ilmoittanut hakevansa Suomen Palloliiton puheenjohtajuutta. Niinistö kirjoittaa Facebook-sivullaan:

Hyvät jalkapallon ystävät,

Minua on pyydetty hakemaan Suomen Palloliiton seuraavaksi puheenjohtajaksi. Olen päättänyt vastata myöntävästi. Olen suoraan sanottuna todella innostunut tästä mahdollisuudesta: aivan kuin pikkupoikana olin innostunut futiskentällä tuomarin puhaltaessa pilliin pelin alkamisen merkiksi. Jo kysytyksi tuleminen on suuri kunnia kaarinalaisen juniorijalkapallon kasvattamalle.

Keskusteluissa saamani laaja tuki erityisesti kotiseutuni Turun ja Länsi-Suomen jalkapallovaikuttajilta ja seuroilta kannusti tähän päätökseen. Valintaprosessin aikana haluan tehdä ajatuksiani tutuksi koko maassa Suomen jalkapalloväelle, kuunnella kaikkia seuroja ja jalkapallon parissa toimivia.

Mainos:

Jalkapallo on ollut sydämessäni pikkupojasta asti ja se on siellä yhä. Kaarinan Pojissa ja Kaarinan Nappuloissa näin kymmenen vuoden aktiiviharrastukseni aikana sen mikä liikuttaa suomalaista futista: satojen tuhansien ihmisten rakkaus lajiin ja yhteisöön sen ympärillä. On sää mikä tahansa, seuroissa jaksetaan tehdä talkootyötä oman ja läheisten harrastuksen puolesta. Haluan olla mukana uudistamassa Palloliiton toimintaa tavalla, joka nostaa tämän perusajatuksen kunniaan: seurojen toimintaedellytysten ja valmennuksen tukeminen.

Kuningaspeli yhdistää ihmisiä: pelikentällä kaikki ovat tasa-arvoisia, taustasta riippumatta. Futiksen pariin niin tyttöjen kuin poikienkin on helppo tulla. Pallo on pyöreä, pelikenttä sama, meille jokaiselle. Sen eteen pitää jatkossakin tehdä töitä, että kynnys tulla mukaan olisi mahdollisimman matala ja kustannukset harrastaa lajia eivät sulje ketään pois. Haluaisin olla puheenjohtaja, joka korostaa jalkapallon merkitystä koko suomalaisen yhteiskunnan ja erityisesti nuortemme hyvinvoinnille. Jalkapallo liikuttaa harrastuksena satoja tuhansia suomalaisia, penkkiurheilijana vielä paljon useampia. Monille nuorille futis on se harrastus, joka pitää osallisena. Futiksen kautta voimme tehdä paljon sen eteen, että Suomi on hyvä maa kasvaa ja osallistua.

Futis on myös laji, jossa suomalaiset odottavat menestystä. Itse uskon huippu-urheilun ja nuorisotyön samanaikaisen vahvistamisen luomaan positiiviseen kierteeseen: me tarvitsemme molempia. Jokainen nuori ansaitsee hyvän valmennuksen – hyvä valmennus luo pohjaa myös lajin tuleville huipuille. Maajoukkueen ja Veikkausliigan menestys luo lisää mielenkiintoa lajiin, nuorisotyöhön panostaminen kasvattaa tulevia huippufutaajia. Tätä positiivista toimintakulttuuria haluan olla rakentamassa Palloliiton työhön.

Edellinen puheenjohtaja Pertti Alaja teki valtavan upean elämäntyön suomalaisen futiksen puolesta. Kunnioitan tätä perintöä. Haluan jatkaa myös sitä uudistyötä, jota hän oli viime vuosina puheenjohtajana käynnistämässä. Palloliitto on murrosvaiheessa, jossa on tarvetta kokemukselle johtamisesta ja muutosten läpiviemisestä. Seurojen Palloliitto -hankkeen tavoitteena on ohjata resursseja hallinnosta kenttätyöhön, seuratyön ja valmennuksen laatuun. Se on hyvä tavoite: hallinnon sijaan siirretään katse palloon. Haluan olla modernisoimassa Palloliiton toimintaa kohti tulevaisuuden menestystä, niin kilpailullisesti kuin kansanliikkeenäkin.

Uskon, että kokemukseni johtajana ja muutosprosessien läpiviemisessä voi auttaa Palloliittoa toteuttamaan tämän uudistuksen onnistuneesti. Oma johtamistapani korostaa avoimuutta, tasa-arvoa ja ihmisten osallisuutta.

Tapanani ei ole hakea tehtäviin, jos en ole sitoutumassa niihin tosissani. Olen valmis käyttämään merkittävästi aikaani Palloliiton toiminnan kehittämiseen ja Suomi-futiksen menestyksen eteen. Haluan olla koko jalkapalloväkeä kuunteleva puheenjohtaja. Olisin puheenjohtaja, jota futisväki voi tavata kentän laidalla niin Veikkausliigan matseissa kuin junnufutisturnauksissakin.

Rakkaudesta lajiin,
ystävällisesti,

Ville Niinistö

Lähde: Facebook

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

3 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Joopa joo.
Joopa joo.
8 years ago

Ruoho se vain vetää vihreitä puoleensa.

Poliittinen yhteistyö
Poliittinen yhteistyö
8 years ago

Eikös se Esko Ahokin päässyt jonnekkin hiihtoliiton pomoksi kun oli ensin ryssinyt maineensa ja ajanut Suomen syvimpään konkurssiaaltoon kauttta hstorian. Mutta Katainen/Urpilainan/Stpido/Sipilä/Soini/Orpo pistivät vieläkin paremmkasi. Vaikka ei olisi koskaan voinut kuvitella että KEPUlaista tuhoa ei voi parantaa. Näköjään yhteistyöllä voi.

CFF
CFF
8 years ago

Jos Vihreiden Ville Niinistöstä tulee Suomen Palloliiton puheenjohtaja ilmestyy Stadionille uusia kulttuurimarxismin iskulauseita nykyisen Say no to racism lisäksi:

Say no to masculinity
Say no to whiteness
Say no to hate speech
Say no to heterosexuality
Say no to antisemitism
Say no to nationalism
Say no to traditionalism
Say yes to diversity
Say yes to homos
Say yes to black on white rapes
Say yes to equality
Say yes to gender free society

Kulttuurimarxismin yksi monista tukikohdista, eli Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA allekirjoittaa tämän.

Kimi Antonellista tulee Formula 1 -maailmanmestari

Julkaistu 2.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kimi Antonelli pukeutuneena Pirelli-lippikseen ja kääriytyneenä Italian lippuun konfetin ympäröimänä.
Kimi Antonelli juhlii maailmanmestaruuttaan Meksikossa, missä hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin Formula 1 -maailmanmestari.

Kimi Antonelli on kaikkien aikojen nuorin Formula 1 -maailmanmestari. Mercedes-kuljettaja varmisti mestaruuden sunnuntaina sijoittumalla kolmanneksi Meksikon GP:ssä.

Italialainen on vasta 20-vuotias ja rikkoi Sebastian Vettelin ennätyksen kolmella vuodella. Saksalainen oli 23-vuotias voittaessaan ensimmäisen F1-tittelinsä vuonna 2010.

Antonelli lähti Meksikon GP:hen neljännestä ruudusta ja nousi kolmanneksi varhaisessa vaiheessa, erityisesti Ferrarin Charles Leclercin rohkean ohituksen myötä.

Hän piti sen jälkeen kolmannen sijansa ja sijoittui voittaja Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin jälkeen.

Mainos:

Verstappen hyödyntäisi Ferrari-kuljettajien Hamiltonin ja Leclercin välisen hurjan taistelun avauskierroksella.

Kilpailu keskeytettiin Valtteri Bottaksen rajun kolarin vuoksi, ja Verstappen piti Hamiltonin takanaan uusintastartin jälkeen.

Kaksi Ferrari-autoa Formula 1 -kentän kärjessä Meksikon radalla.
Kärkikamppailu Meksikon Grand Prix'n aikana. Kuva: Xinhua/Francisco Canedo

Italian ensimmäinen mestari sitten vuoden 1953

Kun 19 kilpailun jälkeen pisteitä on 380, kukaan ei voi enää saavuttaa häntä, vaikka neljä kilpailua on vielä jäljellä.

Kimi Antonelli on myös Italian ensimmäinen mestari sitten Alberto Ascarin vuonna 1953.

— Me teimme sen. Ilman Mercedestä ja ilman perhettäni en olisi tässä, Antonelli sanoi kilpailun jälkeen.

Kimi Antonelli nostaa nyrkkinsä ilmaan Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin kantaessa häntä hartioillaan.
Kimi Antonelli juhlii maailmanmestaruuttaan Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin kanssa Meksikon Grand Prix'n jälkeen. Kuva: Xinhua/Francisco Canedo

Kimi Antonelli halasi perhettään ja Mercedes-tiimiä ennen nousemistaan palkintokorokkeelle Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin rinnalle.

Verstappen voitti kaikki muut Singaporessa aiemmin tänä syksynä, mutta Meksikossa juuri Antonelli vei arvostetun maailmanmestaruustittelin.

Formula 1 jatkuu Brasilian GP:llä São Paulossa 6.–8. marraskuuta.

Real Madrid voitti El Clásicon

Julkaistu 26.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kylian Mbappé Real Madridin valkoisessa peliasussa kurottaa jalkaansa palloa kohti Barcelonan pelaajan ollessa vieressä.
Kylian Mbappé teki molemmat maalit Real Madridin voittaessa Barcelonan 2–1 sunnuntain El Clásicossa.

Kylian Mbappé teki molemmat maalit, kun Real Madrid voitti Barcelonan 2–1 vieraskentällä Espanjan jättiläisten El Clásico -kohtaamisessa sunnuntaina.

Ranskalainen supertähti Kylian Mbappé vei Realin johtoon 41. minuutilla suuren onnenpotkun saattelemana.

Barcelonan epäonnistunut purkupallo omalla rangaistusalueella osui ranskalaiseen, ja pallo kimposi verkkoon Barcelonan suureksi turhautumiseksi.

Barcelona kuitenkin tasoitti Raphinhan maalilla tunnin pelin jälkeen.

Mainos:

Brasilialainen sai syötön pelintekijä Pedriltä ja laukoi pallon Jude Bellinghamin jalkojen välistä ohi Realin maalia vartioineen Andri Luninin.

Pelin loppuminuuteilla Mbappé iski jälleen.

Kun Gabriel Jesus menetti pallon, Eduardo Camavinga ohitti Pau Cubarsín ja syötti takaviistoon Mbappélle, joka rullasi voittomaalin tyhjään verkkoon.

Barcelona koki näin kauden ensimmäisen liigatapionsa, kun taas Real Madrid saavutti ensimmäisen voittonsa Barcelonassa kolmeen vuoteen.

Realin valmentaja José Mourinho juhli voittoa polviliukulla.

Voiton myötä Real Madrid on nyt sarjataulukossa kolmantena, kolme pistettä Barcelonaa jäljessä.

Atlético Madrid on toisena – vain kaksi pistettä katalonialaisjohtajaa jäljessä.

Lamine Yamal Barcelonan peliasussa antaa keskityksen Real Madridin pelaajien ympäröimänä.
El Clasico: Barcelonan supertähti Lamine Yamal antaa keskityksen.

F1: Max Verstappen voitti Singaporen osakilpailun

Julkaistu 12.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Max Verstappen saavutti uransa ensimmäisen Grand Prix -voiton Singaporessa ja kauden toisen peräkkäisen voittonsa.

Max Verstappen juhlisti sunnuntaina 250. Grand Prix -lähtöään johtamalla Singaporen osakilpailua alusta loppuun. Hollantilainen saavutti uransa ensimmäisen voiton Marina Bayn radalla.

Charles Leclerc haastoi Verstappenin tiukasti ensimmäisessä mutkassa. Ferrari-kuljettaja pysyi aivan hänen kannassaan avauskierroksilla kosteassa iltakuumuudessa.

Nelinkertainen maailmanmestari karkasi kuitenkin vähitellen ja kasvatti vankan eron.

Hänen varikkokäyntinsä, jonka aikana hän vaihtoi pehmeät renkaat keskikoviin, sujui ongelmitta, eikä hänen johtoasemansa ollut missään vaiheessa uhattuna.

Mainos:

Verstappen ylitti maaliviivan 7,3 sekuntia ennen Leclerciä, saavuttaen uransa 73. voiton ja toisen peräkkäisen ykkössijansa.

Kyseessä oli Red Bullin ensimmäinen voitto Singaporessa sitten vuoden 2022.

— Kaikki toimi, joten olen tietysti erittäin iloinen voitosta täällä, Verstappen sanoi kilpailun jälkeen.

A Red Bull car ahead of two Ferrari cars and the rest of the Formula 1 field in a turn at Marina Bay in Singapore.
Formula 1 -letka kiertää mutkaa Marina Bayssa Singaporessa. Kuva: Xinhua/Shu Zelin

Antonelli kasvattaa MM-sarjan johtoaan

Johtajan takana Lewis Hamilton teki kilpailun suurimman riskivaihdon. Ferrari toi hänet aikaisin sisään renkaiden vaihtoon, ja hän vastasi ajamalla sarjan nopeita kierroksia.

Renkaat kestivät maaliin asti, mutta pito ja vauhti hiipuivat viimeisillä kierroksilla.

Lando Norris lähti hyökkäykseen, ja tuo taistelu avasi raon Kimi Antonellille. Mercedes-kuljettaja pujahti molempien ohi ja nappasi kolmannen sijan.

Myös Norris ja Oscar Piastri ohittivat Hamiltonin, joka joutui lopulta tyytymään kuudenteen sijaan.

Kilpailun jälkeen brittiläinen myönsi, että strategia oli ratkaiseva tekijä hänen putoamisessaan kuudenneksi.

Andrea Kimi Antonellille palkintokorokesijoitus oli kullanarvoinen. Italialaisella on nyt 102 pisteen johto tämän vuoden MM-sarjassa.

Kaudesta on jäljellä kuusi kilpailua ja 150 pistettä. Jos Antonelli poistuu Austinin kisaviikonlopulta 23.–25. lokakuuta vähintään 125 pisteen johdossa, mestaruus on hänen.

Italialainen itse vaikutti yllättyneeltä kuullessaan, kuinka lähellä mestaruus yhtäkkiä oli.

— Voinko? Todellako? Älkäämme murehtiko sitä! Yritetään tehdä mahdollisimman hyviä viikonloppuja ja viedä homma loppuun, Antonelli sanoi.

Raportit: Cristiano Ronaldo on pelannut viimeisen maaottelunsa

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Cristiano Ronaldo on vahvistanut lähteneensä maajoukkueen leiriltä, mutta ei sitä, että hänen maajoukkueuransa olisi ohi. Arkistokuva vuoden 2026 MM-kisoista.

Cristiano Ronaldo, 41, lähti Portugalin maajoukkueen leiriltä Kööpenhaminasta keskiviikkona ennen torstain Kansojen liigan ottelua Tanskaa vastaan. Portugalilaislehti O Jogon mukaan hänen maajoukkueuransa on ohi. Ronaldo itse on vahvistanut vain lähteneensä leiriltä.

Hänen lähtönsä tapahtui sen jälkeen, kun päävalmentaja Jorge Jesus sanoi Gonçalo Ramosin olevan käytännössä varma avaaja Tanskaa vastaan ja että Ronaldo tulisi kentälle vain, jos joukkue tarvitsisi häntä.

Ronaldo vietti koko sunnuntain Norja-ottelun vaihdossa. Hän teki selväksi, ettei ollut tyytyväinen tilanteeseen.

Omassa julkaisussaan Ronaldo kirjoittaa: "Päävalmentajan lehdistötilaisuuden ja liiton puheenjohtajan (Pedro Proença) kanssa käydyn keskustelun jälkeen päätin lähteä maajoukkueen leiriltä".

Mainos:

Ronaldo lupaa, että hän kertoo aikanaan Portugalin kansalle totuuden lähtönsä syistä.

O Jogo raportoi, että päätös maajoukkueen jättämisestä on tehty ja se on lopullinen. Jos näin on, 24. syyskuuta pelattu 1–0-voitto Walesista jää Ronaldon viimeiseksi maaotteluksi.

Cristiano Ronaldo on pelannut 234 ottelua ja tehnyt 146 maalia Portugalin paidassa. Useiden seurajoukkuemestaruuksien lisäksi hän voitti Euroopan mestaruuden vuonna 2016 ja kaksi Kansojen liigan mestaruutta.

Portugalin jalkapalloliiton (FPF) kurinpitomääräysten mukaan pelaaja, joka jättää maajoukkueen ilman perusteltua syytä, voidaan asettaa 1–6 kuukauden pelikieltoon ja hänelle voidaan määrätä 500–1 000 euron sakko.

Säännökset mahdollistavat myös automaattisen varotoimenpiteenä annettavan pelikiellon. Tässä vaiheessa rangaistuksia ei ole määrätty.

Tätä kirjoitettaessa Ronaldo ei ole vahvistanut lopettavansa Portugalin maajoukkueessa.