Mainos:

Valtion urheilija-apurahat myönnetty – Katso lista rahaa saaneista urheilijoista

Julkaistu 31.1.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Yhteensä 166 kesälajien urheilijaa saa kaikkiaan 1 266 000 euroa verovapaina urheilija-apurahoina. Ministeri Sampo Terhon myöntämien urheilija-apurahojen tavoitteena on luoda taloudelliset edellytykset ammattimaiselle ja päätoimiselle valmentautumiselle. Apurahat myönnetään Veikkauksen tuotosta.

- Kesälajien osalta edessä on Tokion vuoden 2020 olympialaisten ensimmäinen karsintavuosi eli ensimmäiset olympiapaikat varmistuvat jo tulevan kesän arvokisoissa. Apurahoja myönnettäessä painopiste on ollut nuorissa urheilijoissa. Tämän vuoksi pienintä apurahaa on korotettu 5000 eurosta 6000 euroon, sanoo urheiluasioista vastaava ministeri Sampo Terho.

- Eduskunta lisäsi talousarviokäsittelyssä apurahoihin 500 000 euroa painottaen juuri nuorten urheilijoiden harjoittelumahdollisuuksien parantamista. Toukokuussa on toinen apurahojen myöntö, jolloin talvilajien urheilijat saavat apurahapäätökset, jatkaa Terho.

Ns. suuren, 20 000 euron apurahan sai 11 urheilijaa, 10 000 euron apurahan 29 urheilijaa ja 126 urheilijaa sai 6 000 euron apurahan.

Apurahaa myönnettäessä huomioidaan urheilijan kansainväliset näytöt sekä huomioidaan urheilijan tulos- ja menestyskehitys suhteessa lajin kansainväliseen tasoon ja kehitykseen. Arvioinnissa otetaan huomioon lajien erityispiirteet, kansainvälinen arvostus ja taso, paralympialajeissa myös eri kilpailuluokkien taso sekä kilpailuihin osallistuvien maiden ja kilpailuluokassa kilpailevien urheilijoiden määrä.

Mainos:

Apurahan saamisen edellytyksenä on se, että urheilijalla on henkilökohtainen valmentaja tai valmennustiimi ja lajilla on kansainvälisiin arvokilpailuihin valittu maajoukkue. Lähtökohtaisesti apurahan saaminen edellyttää urheilijan kuulumista lajiliiton maajoukkue- ja valmennusjärjestelmän piiriin.

Lisätietoja: ylitarkastaja Hannu Tolonen, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 02953 30314

Urheilija-apurahat lajeittain

20 000 euroa

Nyrkkeily

Potkonen Mira

Paini

Olli Petra

Purjehdus

Tenkanen Tuula

Pyöräily

Lepistö Lotta

Triathlon

Lilja Liisa

Uinti

Liukkonen Ari-Pekka

Yleisurheilu

Heikkinen Marjaana

Kotaja Amanda

Piispanen Toni                          

Söderberg David

Tähti Leo-Pekka

10 000 euroa

Ammunta

Mäkelä-Nummela Satu

Salmi Marika

Törnroos Vesa

Veromaa Mopsi

Beach volley

Lahti-Liukkonen Taru

Lehtonen Riikka

Parkkinen Anniina

Jousiammunta

Forsberg Jere

Antonios Jean-Pierre

Nyrkkeily

Gustafsson Elina

Paini

Heino Ville

Kuosmanen Elias

Purjehdus

Mikkola Monika

Nirkko Tapio

Petäjä-Siren Tuuli

Ratsastus

Karjalainen Katja

Suunnistus

Harju  Venla

Rantanen Merja

Teini  Marika

Taekwondo

Mikkonen Suvi

Triathlon

Sali Kaisa

Uinti

Jallow Mimosa

Laukkanen Jenna

Lähteenmäki Leo

Yleisurheilu

Lipsanen Simo

Manni Henry

Murto Wilma

Mäkelä Kristiina

Ojala Aleksi

6 000 euroa

Ammunta

Friman Cristian

Heinonen Marjut

Kallioinen Eetu

Kopra Vili

Kurki Juho

Kössi Oskari

Laitinen Timo

Takanen Tommi

Vallioniemi Timi

Beach volley

Ahtiainen Niina

Sinisalo Ida

Golf

Lindell Oliver

Jalkapallo

Ahtinen Olga

Collin Kaisa

Danielsson Jenny-Julia                               

Engman Adelina

Heroum Nora

Kemppi Juliette

Naumanen Katarina

Tulkki  Emmaliina

Jousiammunta

Kuoppa Taru

Judo

Kanerva Emilia

Viitanen Samuli

Karate

Keinänen Titta

Aronen Emma

Keilailu

Jähi Joonas

Oksanen Niko

Palermaa Osku

Pasanen Sanna

Koripallo

Edon Maxhuni

Gustavson Andre

Hopkins Shawn

Pöllä Hannes

Raitanen Remu

Rajala Sofia

Valtonen Elias

Äijänen Anniina

Lentopallo

Breilin Niklas

Heikkiniemi Ronja

Jokela Joonas

Lankinen Akseli

Porkka Henrik

Sosunoff Matias

Maalipallo

Miinala Erkki

Honkanen Miika

Melonta

Dietrich Miika

Hakala Jeremy

Nykänen Miika

Polet  Pauliina

Vettanen Niklas

Miekkailu

Vuorinen Niko                          

Nyrkkeily

Aliu Krenar

Khataev Arslan

Kujala Ilari

Paini

Heino Jere

Lahti Tuomas

Lipasti Matias

Metsomäki Toni

Mäenpää Konsta

Peltokangas Mikko

Savolainen Arvi

Selenius Henri

Painonnosto

Ilmarinen Meri

Vuohijoki Anni

Purjehdus

Kurtbay Sinem

Muhonen Oskari

Ruskola Noora

Tapper Kaarle

Wulff Mikaela

Pöytätennis

Miettinen Esa

Oláh Benedek

Pyöräily

Sopanen Harri

Ratsastus

Kivimäki Jaana

Salibandy

Johansson Sami

Salo Nico

Soutu

Karppinen Eeva

Naukkarinen Joel

Ven Robert

Sulkapallo

Koljonen Kalle

Suunnistus

Anttonen Sari

Haataja Anna

Ojanaho Olli

Portin Fredric

Tennis

Ruusuvuori Emil

Triathlon

Goesch Henrik                        

Uinti

Latikka Antti

Kylliäinen Tanja

Markkanen Jessika

Mattsson Matti

Voimanosto

Kokko Juhani

Törrönen Susanna

Voimistelu

Gergalo Rebecca

Joronen Siiri

Kirmes Oskar

Närevaara Milja

Oikari  Ada

Rantala Emma

Saarenketo Heikki

Tikkanen Jouki

Vainio Juulia

Virkkunen Amanda

Yleisurheilu

Richardsson Camilla

Andersson Saga

Bäck Kristian

Helander Oliver

Hurske Reetta

Hyryläinen Anne-Mari

Jaakkola Aleksi

Kangas Jenni

Kinnunen Jarkko

Lehikoinen Viivi

Liipola Henri

Mörö Oskari

Neziri Nooralotta

Nikkanen Minna

Nokelainen Heidi

Oja Ronja

Partanen Aku (Veli-Matti)

Pulli Kristian

Purola Samuel

Raitanen Topi

Sandblom Linda

Savola Elmo

Seppänen Tuomas

Tervo Krista

Uusimäki Hilla

Lähde: OKM

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

3 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
juha.
juha.
8 years ago

Tarkoittaako tuo lista, että heillä on ”oikea arvopohja”? Toivottavasti EI, vaan jakoperusteena ovat urheilusaavutukset.

Pekka Koivumäki
Pekka Koivumäki
8 years ago

Mielenkiintoista nähdä kuinka puolueiden nuorisojärjestöt arvotetaan tänä vuonna 😉

Iina
Iina
8 years ago

Tiina Kivisaari myrkyttää järjestelmän.

Kimi Antonellista tulee Formula 1 -maailmanmestari

Julkaistu 2.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kimi Antonelli pukeutuneena Pirelli-lippikseen ja kääriytyneenä Italian lippuun konfetin ympäröimänä.
Kimi Antonelli juhlii maailmanmestaruuttaan Meksikossa, missä hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin Formula 1 -maailmanmestari.

Kimi Antonelli on kaikkien aikojen nuorin Formula 1 -maailmanmestari. Mercedes-kuljettaja varmisti mestaruuden sunnuntaina sijoittumalla kolmanneksi Meksikon GP:ssä.

Italialainen on vasta 20-vuotias ja rikkoi Sebastian Vettelin ennätyksen kolmella vuodella. Saksalainen oli 23-vuotias voittaessaan ensimmäisen F1-tittelinsä vuonna 2010.

Antonelli lähti Meksikon GP:hen neljännestä ruudusta ja nousi kolmanneksi varhaisessa vaiheessa, erityisesti Ferrarin Charles Leclercin rohkean ohituksen myötä.

Hän piti sen jälkeen kolmannen sijansa ja sijoittui voittaja Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin jälkeen.

Mainos:

Verstappen hyödyntäisi Ferrari-kuljettajien Hamiltonin ja Leclercin välisen hurjan taistelun avauskierroksella.

Kilpailu keskeytettiin Valtteri Bottaksen rajun kolarin vuoksi, ja Verstappen piti Hamiltonin takanaan uusintastartin jälkeen.

Kaksi Ferrari-autoa Formula 1 -kentän kärjessä Meksikon radalla.
Kärkikamppailu Meksikon Grand Prix'n aikana. Kuva: Xinhua/Francisco Canedo

Italian ensimmäinen mestari sitten vuoden 1953

Kun 19 kilpailun jälkeen pisteitä on 380, kukaan ei voi enää saavuttaa häntä, vaikka neljä kilpailua on vielä jäljellä.

Kimi Antonelli on myös Italian ensimmäinen mestari sitten Alberto Ascarin vuonna 1953.

— Me teimme sen. Ilman Mercedestä ja ilman perhettäni en olisi tässä, Antonelli sanoi kilpailun jälkeen.

Kimi Antonelli nostaa nyrkkinsä ilmaan Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin kantaessa häntä hartioillaan.
Kimi Antonelli juhlii maailmanmestaruuttaan Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin kanssa Meksikon Grand Prix'n jälkeen. Kuva: Xinhua/Francisco Canedo

Kimi Antonelli halasi perhettään ja Mercedes-tiimiä ennen nousemistaan palkintokorokkeelle Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin rinnalle.

Verstappen voitti kaikki muut Singaporessa aiemmin tänä syksynä, mutta Meksikossa juuri Antonelli vei arvostetun maailmanmestaruustittelin.

Formula 1 jatkuu Brasilian GP:llä São Paulossa 6.–8. marraskuuta.

Real Madrid voitti El Clásicon

Julkaistu 26.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kylian Mbappé Real Madridin valkoisessa peliasussa kurottaa jalkaansa palloa kohti Barcelonan pelaajan ollessa vieressä.
Kylian Mbappé teki molemmat maalit Real Madridin voittaessa Barcelonan 2–1 sunnuntain El Clásicossa.

Kylian Mbappé teki molemmat maalit, kun Real Madrid voitti Barcelonan 2–1 vieraskentällä Espanjan jättiläisten El Clásico -kohtaamisessa sunnuntaina.

Ranskalainen supertähti Kylian Mbappé vei Realin johtoon 41. minuutilla suuren onnenpotkun saattelemana.

Barcelonan epäonnistunut purkupallo omalla rangaistusalueella osui ranskalaiseen, ja pallo kimposi verkkoon Barcelonan suureksi turhautumiseksi.

Barcelona kuitenkin tasoitti Raphinhan maalilla tunnin pelin jälkeen.

Mainos:

Brasilialainen sai syötön pelintekijä Pedriltä ja laukoi pallon Jude Bellinghamin jalkojen välistä ohi Realin maalia vartioineen Andri Luninin.

Pelin loppuminuuteilla Mbappé iski jälleen.

Kun Gabriel Jesus menetti pallon, Eduardo Camavinga ohitti Pau Cubarsín ja syötti takaviistoon Mbappélle, joka rullasi voittomaalin tyhjään verkkoon.

Barcelona koki näin kauden ensimmäisen liigatapionsa, kun taas Real Madrid saavutti ensimmäisen voittonsa Barcelonassa kolmeen vuoteen.

Realin valmentaja José Mourinho juhli voittoa polviliukulla.

Voiton myötä Real Madrid on nyt sarjataulukossa kolmantena, kolme pistettä Barcelonaa jäljessä.

Atlético Madrid on toisena – vain kaksi pistettä katalonialaisjohtajaa jäljessä.

Lamine Yamal Barcelonan peliasussa antaa keskityksen Real Madridin pelaajien ympäröimänä.
El Clasico: Barcelonan supertähti Lamine Yamal antaa keskityksen.

F1: Max Verstappen voitti Singaporen osakilpailun

Julkaistu 12.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Max Verstappen saavutti uransa ensimmäisen Grand Prix -voiton Singaporessa ja kauden toisen peräkkäisen voittonsa.

Max Verstappen juhlisti sunnuntaina 250. Grand Prix -lähtöään johtamalla Singaporen osakilpailua alusta loppuun. Hollantilainen saavutti uransa ensimmäisen voiton Marina Bayn radalla.

Charles Leclerc haastoi Verstappenin tiukasti ensimmäisessä mutkassa. Ferrari-kuljettaja pysyi aivan hänen kannassaan avauskierroksilla kosteassa iltakuumuudessa.

Nelinkertainen maailmanmestari karkasi kuitenkin vähitellen ja kasvatti vankan eron.

Hänen varikkokäyntinsä, jonka aikana hän vaihtoi pehmeät renkaat keskikoviin, sujui ongelmitta, eikä hänen johtoasemansa ollut missään vaiheessa uhattuna.

Mainos:

Verstappen ylitti maaliviivan 7,3 sekuntia ennen Leclerciä, saavuttaen uransa 73. voiton ja toisen peräkkäisen ykkössijansa.

Kyseessä oli Red Bullin ensimmäinen voitto Singaporessa sitten vuoden 2022.

— Kaikki toimi, joten olen tietysti erittäin iloinen voitosta täällä, Verstappen sanoi kilpailun jälkeen.

A Red Bull car ahead of two Ferrari cars and the rest of the Formula 1 field in a turn at Marina Bay in Singapore.
Formula 1 -letka kiertää mutkaa Marina Bayssa Singaporessa. Kuva: Xinhua/Shu Zelin

Antonelli kasvattaa MM-sarjan johtoaan

Johtajan takana Lewis Hamilton teki kilpailun suurimman riskivaihdon. Ferrari toi hänet aikaisin sisään renkaiden vaihtoon, ja hän vastasi ajamalla sarjan nopeita kierroksia.

Renkaat kestivät maaliin asti, mutta pito ja vauhti hiipuivat viimeisillä kierroksilla.

Lando Norris lähti hyökkäykseen, ja tuo taistelu avasi raon Kimi Antonellille. Mercedes-kuljettaja pujahti molempien ohi ja nappasi kolmannen sijan.

Myös Norris ja Oscar Piastri ohittivat Hamiltonin, joka joutui lopulta tyytymään kuudenteen sijaan.

Kilpailun jälkeen brittiläinen myönsi, että strategia oli ratkaiseva tekijä hänen putoamisessaan kuudenneksi.

Andrea Kimi Antonellille palkintokorokesijoitus oli kullanarvoinen. Italialaisella on nyt 102 pisteen johto tämän vuoden MM-sarjassa.

Kaudesta on jäljellä kuusi kilpailua ja 150 pistettä. Jos Antonelli poistuu Austinin kisaviikonlopulta 23.–25. lokakuuta vähintään 125 pisteen johdossa, mestaruus on hänen.

Italialainen itse vaikutti yllättyneeltä kuullessaan, kuinka lähellä mestaruus yhtäkkiä oli.

— Voinko? Todellako? Älkäämme murehtiko sitä! Yritetään tehdä mahdollisimman hyviä viikonloppuja ja viedä homma loppuun, Antonelli sanoi.

Raportit: Cristiano Ronaldo on pelannut viimeisen maaottelunsa

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Cristiano Ronaldo on vahvistanut lähteneensä maajoukkueen leiriltä, mutta ei sitä, että hänen maajoukkueuransa olisi ohi. Arkistokuva vuoden 2026 MM-kisoista.

Cristiano Ronaldo, 41, lähti Portugalin maajoukkueen leiriltä Kööpenhaminasta keskiviikkona ennen torstain Kansojen liigan ottelua Tanskaa vastaan. Portugalilaislehti O Jogon mukaan hänen maajoukkueuransa on ohi. Ronaldo itse on vahvistanut vain lähteneensä leiriltä.

Hänen lähtönsä tapahtui sen jälkeen, kun päävalmentaja Jorge Jesus sanoi Gonçalo Ramosin olevan käytännössä varma avaaja Tanskaa vastaan ja että Ronaldo tulisi kentälle vain, jos joukkue tarvitsisi häntä.

Ronaldo vietti koko sunnuntain Norja-ottelun vaihdossa. Hän teki selväksi, ettei ollut tyytyväinen tilanteeseen.

Omassa julkaisussaan Ronaldo kirjoittaa: "Päävalmentajan lehdistötilaisuuden ja liiton puheenjohtajan (Pedro Proença) kanssa käydyn keskustelun jälkeen päätin lähteä maajoukkueen leiriltä".

Mainos:

Ronaldo lupaa, että hän kertoo aikanaan Portugalin kansalle totuuden lähtönsä syistä.

O Jogo raportoi, että päätös maajoukkueen jättämisestä on tehty ja se on lopullinen. Jos näin on, 24. syyskuuta pelattu 1–0-voitto Walesista jää Ronaldon viimeiseksi maaotteluksi.

Cristiano Ronaldo on pelannut 234 ottelua ja tehnyt 146 maalia Portugalin paidassa. Useiden seurajoukkuemestaruuksien lisäksi hän voitti Euroopan mestaruuden vuonna 2016 ja kaksi Kansojen liigan mestaruutta.

Portugalin jalkapalloliiton (FPF) kurinpitomääräysten mukaan pelaaja, joka jättää maajoukkueen ilman perusteltua syytä, voidaan asettaa 1–6 kuukauden pelikieltoon ja hänelle voidaan määrätä 500–1 000 euron sakko.

Säännökset mahdollistavat myös automaattisen varotoimenpiteenä annettavan pelikiellon. Tässä vaiheessa rangaistuksia ei ole määrätty.

Tätä kirjoitettaessa Ronaldo ei ole vahvistanut lopettavansa Portugalin maajoukkueessa.