itsemurha

Japanissa huimia lukuja itsemurhatilastoissa

Ulkomaat Maailma saattaa olla koronaviruksen myötä totaalisen muuttunut paikka eikä sen vaikutuksilta ole voitu välttyä juuri missään. Myöskin Japanissa huhtikuu toi muassaan radikaaleja muutoksia, mutta hieman




Viikon kysymys

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti. Miten Pohjoismaiden pitäisi toimia, kun suuret teknologiayhtiöt sitovat kotimaista sähköä pitkiin sopimuksiin?

Mainos:

Linkin Parkin solisti Chester Bennington on kuollut

Viihde Linkin Parkin keulakuva ja laulaja Chester Bennington, 41, on kuollut. Viranomaiset ovat vahvistaneet kyseessä olleen itsemurhan. Bennington löydettiin kuolleena torstaiaamuna Los Angelesilaisesta yksityisasunnosta. Laulaja oli