Mainos:

Suomalaisten palkkakuninkaat eivät ole liike-elämän johtajia eivätkä lääkäreitä

Julkaistu 3.11.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Suomessa ja suomalaisten keskuudessa palkoista puhuminen ja erityisesti niistä kysyminen on jonkinlainen tabu. Aika ajoin saamme lukea parhaiten palkatuista aloista ja toisaalta erilaisten palkkavertailujen ikuisesti palkkakuopassa rämpivistä ammateista, mutta yksittäiset ihmiset eivät juuri palkoistaan julkisuudessa avaudu, eivät suuntaan tai toiseen. Urheilijoiden kohdalla tilanne on toinen ja joissain tapauksissa huippu-urheilijoiden palkkauksessa riittääkin äimisteltävää.

"Tavallisista" palkansaajista parhaiten palkattuja ovat perinteisesti olleet esimerkiksi erilaiset johtajat ja lääkärit, jotka miehittivät mm. Iltalehden vertailussa viisi kärkisijaa. Työmarkkina- ja elinkeinoelämän järjestöjen johtajat tienasivat vuonna 2017 keskimäärin 7745 euroa kuukaudessa, kun taas kakkossijaa pitävät ylilääkärit tienasivat keskimäärin 7644 euroa kuukaudessa.

Toisessa päässä spektriä taas killuvat mm. maa-, metsä- ja kalatalouden avustavat työntekijät, jotka hankkivat töistään kaikkine lisineen ja muine etuuksineen keskimäärin 1669 euroa kuussa sekä kampaajat ja parturit 1982 euron kuukausiansioillaan. "Kahden tonnin kerhossa" ovat myöskin esimerkiksi koulunkäynnin avustajat, jotka tekevät tiliä keskimäärin 2144 euron edestä.

Kaukana perus palkansaajien ja niin suomalaisten keskiansioiden, kuin eniten ansiotuloja tienaavien johtajien ja lääkäreiden yläpuolella ovat Suomen kovapalkkaisimmat urheilijat. Ammattiurheilijoiden keskipalkkaa ei laske kukaan ja toki tuloerot eri lajien kesken ovat massiivisia, mutta esimerkiksi Kimi Räikkösen tältä kaudelta käärimät seitsemän miljoonaa dollaria ja aiemmin hankittu noin 200 miljoonan omaisuus pitää miehen kansainvälisessäkin vertailussa melko korkealla. Vuonna 2009 Räikkönen oli 45 miljoonan vuosituloilla maailman toisiksi parhaiten tienaava urheilija.

Suurimmat tulot rapakon takaa

Jääkiekko on perinteisesti ollut formuloiden lisäksi suomalaisurheilijoiden todellinen runsauden sarvi, mitä tulee korkeisiin palkkoihin. Kaikkien aikojen kovapalkkaisin suomalaiskiekkoilija, Teemu Selänne kuittasi vuonna 2001 San Jose Sharksin riveissä mojovan 9,5 miljoonan dollarin palkkapussin.

Mainos:

Edes lähelle "Finnish flashin" tuloja NHL kaukaloissa pääsee Mikko Koivu, joka vuolee yhä vieläkin 9,18 miljoonaa dollaria kaudessa Minnesota Wildin palkkalistoilla. Tosin Koivun korvaus sisältää myöskin uuden sopimuksen allekirjoituspalkkion.

Lähelle kymmentä miljoonaa käärivien suomalaiskiekkoilijoiden lisäksi paljon mainetta niittäneet suomalaiset maalivahdit Miikka Kiprusoff, Tuukka Rask ja Pekka Rinne ovat puolustaja Kimmo Timosen ohella päässeet yli kuuden miljoonan dollarin liksoille.

Ison lätäkön takana Yhdysvalloissa on kultaa vuolemassa myöskin koripalloilija Lauri Markkanen, joka napsi tulokassopimuksestaan taskuunsa mukavat 20 miljoonaa dollaria neljästä kaudesta, eli poikkeusellisella lahjakkuudella siunattu Markkanen hankkii noin viisi miljoonaa taalaa kaudessa kohahduttaessaan korisfaneja Chicago Bullsin puna-valko-mustassa pelipaidassa.

Miljoona-ansioihin myös suomalaisittain vähemmän "stara statuksellisissa" lajeissa

Vaikkei Suomi kenties Lionel Messin tai Christiano Ronaldon kaltaisia maalitykkejä giganttisine palkkapusseineen tuotakkaan, ovat suomalaiset jalkapalloilijat kuitenkin rakentaneet uraansa maailmalla myös taloudellisesti. Englannin Championshipissä pelaava Teemu Pukki repii talousongelmissa rypevässä Norwichissakin kahden miljoonan euron vuosipalkkaa ja Saksan kärkisarja Bundesligassa Werder Bremenin veräjää vartioiva maalivahti Niklas Moisanderkin tienasi ainakin vielä edellisessä työpaikassaan Italian Sampdoriassa nettona noin miljoonan vuodessa.

Erikosuutena, kotimaisia jalkapalloilijoitakin enemmän hankkivana uuden urheilumuodon edustajana on e-urheilija Jesse “JerAx” Vainikka, joka on mm. Dota2:sta ja Counter Strikea tahkoamalla tienannut 2,8 miljoonaa euroa ja miehittää tällä hetkellä tulojen valossa maailmanlistan kuudetta sijaa.

Lähde: IL, TS, RVG

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

3 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Tottahan toki ammattiurheilusta maksetaan. Huippu-urheilijat ovat systeemille hyödyllisiä. Urheilusta on tullut teollisuutta. Fanituote kauppaa, ravintolisiä yms.
Urheilulle on luotu mahtavat rakennelmat ja palatsimaiset alttarit dokaus mahdollisuuksineen. Urheilun seuraamisesta on saatu luotua elämän tapa, jolloin kaikkeen ihmis elämään suuresti vaikuttava asia politiikka jää vaille huomiota. Siitä globalistinen uusi maailman järjestys tykkää.

Urpiilainen Reijo
Urpiilainen Reijo
8 years ago

Nämä nämä lotto-, Viging-, Jackpot-, ym. voittajat on sitten unohdettu kokonaan. Maksvat hekin verot voitoistaan, kun saavat rahat puhtaana käteen. Siellähän kalpenee urheilijat sun muut näiden kymmenien miljoonien edessä.

juha.
juha.
8 years ago

Sain tapella hiki päässä ja kynnet verillä, että minut pyyhittiin pois yläpäästä listalta, koska punastun helposti kun naapurit käyvät vihreiksi.
En tunne harrastusta olla kade, koska kalatonlampi on kalatonlampi.

Kimi Antonellista tulee Formula 1 -maailmanmestari

Julkaistu 2.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kimi Antonelli pukeutuneena Pirelli-lippikseen ja kääriytyneenä Italian lippuun konfetin ympäröimänä.
Kimi Antonelli juhlii maailmanmestaruuttaan Meksikossa, missä hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin Formula 1 -maailmanmestari.

Kimi Antonelli on kaikkien aikojen nuorin Formula 1 -maailmanmestari. Mercedes-kuljettaja varmisti mestaruuden sunnuntaina sijoittumalla kolmanneksi Meksikon GP:ssä.

Italialainen on vasta 20-vuotias ja rikkoi Sebastian Vettelin ennätyksen kolmella vuodella. Saksalainen oli 23-vuotias voittaessaan ensimmäisen F1-tittelinsä vuonna 2010.

Antonelli lähti Meksikon GP:hen neljännestä ruudusta ja nousi kolmanneksi varhaisessa vaiheessa, erityisesti Ferrarin Charles Leclercin rohkean ohituksen myötä.

Hän piti sen jälkeen kolmannen sijansa ja sijoittui voittaja Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin jälkeen.

Mainos:

Verstappen hyödyntäisi Ferrari-kuljettajien Hamiltonin ja Leclercin välisen hurjan taistelun avauskierroksella.

Kilpailu keskeytettiin Valtteri Bottaksen rajun kolarin vuoksi, ja Verstappen piti Hamiltonin takanaan uusintastartin jälkeen.

Kaksi Ferrari-autoa Formula 1 -kentän kärjessä Meksikon radalla.
Kärkikamppailu Meksikon Grand Prix'n aikana. Kuva: Xinhua/Francisco Canedo

Italian ensimmäinen mestari sitten vuoden 1953

Kun 19 kilpailun jälkeen pisteitä on 380, kukaan ei voi enää saavuttaa häntä, vaikka neljä kilpailua on vielä jäljellä.

Kimi Antonelli on myös Italian ensimmäinen mestari sitten Alberto Ascarin vuonna 1953.

— Me teimme sen. Ilman Mercedestä ja ilman perhettäni en olisi tässä, Antonelli sanoi kilpailun jälkeen.

Kimi Antonelli nostaa nyrkkinsä ilmaan Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin kantaessa häntä hartioillaan.
Kimi Antonelli juhlii maailmanmestaruuttaan Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin kanssa Meksikon Grand Prix'n jälkeen. Kuva: Xinhua/Francisco Canedo

Kimi Antonelli halasi perhettään ja Mercedes-tiimiä ennen nousemistaan palkintokorokkeelle Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin rinnalle.

Verstappen voitti kaikki muut Singaporessa aiemmin tänä syksynä, mutta Meksikossa juuri Antonelli vei arvostetun maailmanmestaruustittelin.

Formula 1 jatkuu Brasilian GP:llä São Paulossa 6.–8. marraskuuta.

Real Madrid voitti El Clásicon

Julkaistu 26.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kylian Mbappé Real Madridin valkoisessa peliasussa kurottaa jalkaansa palloa kohti Barcelonan pelaajan ollessa vieressä.
Kylian Mbappé teki molemmat maalit Real Madridin voittaessa Barcelonan 2–1 sunnuntain El Clásicossa.

Kylian Mbappé teki molemmat maalit, kun Real Madrid voitti Barcelonan 2–1 vieraskentällä Espanjan jättiläisten El Clásico -kohtaamisessa sunnuntaina.

Ranskalainen supertähti Kylian Mbappé vei Realin johtoon 41. minuutilla suuren onnenpotkun saattelemana.

Barcelonan epäonnistunut purkupallo omalla rangaistusalueella osui ranskalaiseen, ja pallo kimposi verkkoon Barcelonan suureksi turhautumiseksi.

Barcelona kuitenkin tasoitti Raphinhan maalilla tunnin pelin jälkeen.

Mainos:

Brasilialainen sai syötön pelintekijä Pedriltä ja laukoi pallon Jude Bellinghamin jalkojen välistä ohi Realin maalia vartioineen Andri Luninin.

Pelin loppuminuuteilla Mbappé iski jälleen.

Kun Gabriel Jesus menetti pallon, Eduardo Camavinga ohitti Pau Cubarsín ja syötti takaviistoon Mbappélle, joka rullasi voittomaalin tyhjään verkkoon.

Barcelona koki näin kauden ensimmäisen liigatapionsa, kun taas Real Madrid saavutti ensimmäisen voittonsa Barcelonassa kolmeen vuoteen.

Realin valmentaja José Mourinho juhli voittoa polviliukulla.

Voiton myötä Real Madrid on nyt sarjataulukossa kolmantena, kolme pistettä Barcelonaa jäljessä.

Atlético Madrid on toisena – vain kaksi pistettä katalonialaisjohtajaa jäljessä.

Lamine Yamal Barcelonan peliasussa antaa keskityksen Real Madridin pelaajien ympäröimänä.
El Clasico: Barcelonan supertähti Lamine Yamal antaa keskityksen.

F1: Max Verstappen voitti Singaporen osakilpailun

Julkaistu 12.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Max Verstappen saavutti uransa ensimmäisen Grand Prix -voiton Singaporessa ja kauden toisen peräkkäisen voittonsa.

Max Verstappen juhlisti sunnuntaina 250. Grand Prix -lähtöään johtamalla Singaporen osakilpailua alusta loppuun. Hollantilainen saavutti uransa ensimmäisen voiton Marina Bayn radalla.

Charles Leclerc haastoi Verstappenin tiukasti ensimmäisessä mutkassa. Ferrari-kuljettaja pysyi aivan hänen kannassaan avauskierroksilla kosteassa iltakuumuudessa.

Nelinkertainen maailmanmestari karkasi kuitenkin vähitellen ja kasvatti vankan eron.

Hänen varikkokäyntinsä, jonka aikana hän vaihtoi pehmeät renkaat keskikoviin, sujui ongelmitta, eikä hänen johtoasemansa ollut missään vaiheessa uhattuna.

Mainos:

Verstappen ylitti maaliviivan 7,3 sekuntia ennen Leclerciä, saavuttaen uransa 73. voiton ja toisen peräkkäisen ykkössijansa.

Kyseessä oli Red Bullin ensimmäinen voitto Singaporessa sitten vuoden 2022.

— Kaikki toimi, joten olen tietysti erittäin iloinen voitosta täällä, Verstappen sanoi kilpailun jälkeen.

A Red Bull car ahead of two Ferrari cars and the rest of the Formula 1 field in a turn at Marina Bay in Singapore.
Formula 1 -letka kiertää mutkaa Marina Bayssa Singaporessa. Kuva: Xinhua/Shu Zelin

Antonelli kasvattaa MM-sarjan johtoaan

Johtajan takana Lewis Hamilton teki kilpailun suurimman riskivaihdon. Ferrari toi hänet aikaisin sisään renkaiden vaihtoon, ja hän vastasi ajamalla sarjan nopeita kierroksia.

Renkaat kestivät maaliin asti, mutta pito ja vauhti hiipuivat viimeisillä kierroksilla.

Lando Norris lähti hyökkäykseen, ja tuo taistelu avasi raon Kimi Antonellille. Mercedes-kuljettaja pujahti molempien ohi ja nappasi kolmannen sijan.

Myös Norris ja Oscar Piastri ohittivat Hamiltonin, joka joutui lopulta tyytymään kuudenteen sijaan.

Kilpailun jälkeen brittiläinen myönsi, että strategia oli ratkaiseva tekijä hänen putoamisessaan kuudenneksi.

Andrea Kimi Antonellille palkintokorokesijoitus oli kullanarvoinen. Italialaisella on nyt 102 pisteen johto tämän vuoden MM-sarjassa.

Kaudesta on jäljellä kuusi kilpailua ja 150 pistettä. Jos Antonelli poistuu Austinin kisaviikonlopulta 23.–25. lokakuuta vähintään 125 pisteen johdossa, mestaruus on hänen.

Italialainen itse vaikutti yllättyneeltä kuullessaan, kuinka lähellä mestaruus yhtäkkiä oli.

— Voinko? Todellako? Älkäämme murehtiko sitä! Yritetään tehdä mahdollisimman hyviä viikonloppuja ja viedä homma loppuun, Antonelli sanoi.

Raportit: Cristiano Ronaldo on pelannut viimeisen maaottelunsa

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Cristiano Ronaldo on vahvistanut lähteneensä maajoukkueen leiriltä, mutta ei sitä, että hänen maajoukkueuransa olisi ohi. Arkistokuva vuoden 2026 MM-kisoista.

Cristiano Ronaldo, 41, lähti Portugalin maajoukkueen leiriltä Kööpenhaminasta keskiviikkona ennen torstain Kansojen liigan ottelua Tanskaa vastaan. Portugalilaislehti O Jogon mukaan hänen maajoukkueuransa on ohi. Ronaldo itse on vahvistanut vain lähteneensä leiriltä.

Hänen lähtönsä tapahtui sen jälkeen, kun päävalmentaja Jorge Jesus sanoi Gonçalo Ramosin olevan käytännössä varma avaaja Tanskaa vastaan ja että Ronaldo tulisi kentälle vain, jos joukkue tarvitsisi häntä.

Ronaldo vietti koko sunnuntain Norja-ottelun vaihdossa. Hän teki selväksi, ettei ollut tyytyväinen tilanteeseen.

Omassa julkaisussaan Ronaldo kirjoittaa: "Päävalmentajan lehdistötilaisuuden ja liiton puheenjohtajan (Pedro Proença) kanssa käydyn keskustelun jälkeen päätin lähteä maajoukkueen leiriltä".

Mainos:

Ronaldo lupaa, että hän kertoo aikanaan Portugalin kansalle totuuden lähtönsä syistä.

O Jogo raportoi, että päätös maajoukkueen jättämisestä on tehty ja se on lopullinen. Jos näin on, 24. syyskuuta pelattu 1–0-voitto Walesista jää Ronaldon viimeiseksi maaotteluksi.

Cristiano Ronaldo on pelannut 234 ottelua ja tehnyt 146 maalia Portugalin paidassa. Useiden seurajoukkuemestaruuksien lisäksi hän voitti Euroopan mestaruuden vuonna 2016 ja kaksi Kansojen liigan mestaruutta.

Portugalin jalkapalloliiton (FPF) kurinpitomääräysten mukaan pelaaja, joka jättää maajoukkueen ilman perusteltua syytä, voidaan asettaa 1–6 kuukauden pelikieltoon ja hänelle voidaan määrätä 500–1 000 euron sakko.

Säännökset mahdollistavat myös automaattisen varotoimenpiteenä annettavan pelikiellon. Tässä vaiheessa rangaistuksia ei ole määrätty.

Tätä kirjoitettaessa Ronaldo ei ole vahvistanut lopettavansa Portugalin maajoukkueessa.