Mainos:

Ruotsi palaa taas, tällä kertaa parkkipaikoilla – Useissa kaupungeissa tuhopolttoja ja mellakoita

Päivitetty 15.8.2018, Julkaistu 14.8.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Mustiin pukeutuneet henkilöt ovat polttaneet kymmenittäin autoja Göteborgissa länsi-Ruotsissa. Henkilövahingoilta on toistaiseksi vältytty mutta luonnollisesti paikalliset ovat silti peloissaan turvallisuutensa puolesta. Göteborgin tapahtumat eivät jääneet yksittäiseksi tapauskokonaisuudeksi, vaan myös Tukholman alueella on poltettu reilu tusinan verran autoja ja tehty muuta ilkivaltaa. 

Erästä tapausta sivummalta todistaneen mukaan Göteborgin autojen poltot näyttivät erittäin suunnitelluilta.

- Näin kolme, neljä mustiin pukeutunutta tyyppiä. Yksi näistä heitti molotovin koktailin kohti autoa ja auto syttyi välittömästi. Sitten kuului kovaääninen räjähdys, eräs todistaja kuvailee näkemäänsä.

Tapahtumat alkoivat Göteborgin koillisosassa noin yhdeksän aikaan illalla, kun Hjällbon alueelle hälytettiin palokunta autopalojen vuoksi. Pelastushenkilöstön saavuttua paikalle, paljastui tapauksia olevan laajalla alueella ja autoja palavan kymmenittäin. Paikallisen poliisin tiedottaja Ulla Brehm kertoo poliisilla olevan kokolailla samat tuntomerkit kuin tapausta todistaneillakin: Naamioituneita nuoria huppareissa ja verkkareissa.

- Meidän tietojemme mukaan tekijöitä on ollut kuudesta kahdeksaan kappaletta.

Mainos:

Myöskin Lysekilin kunnasta on raportoitu mellakoista ja tuhopoltoista. Lysekilissä on viranomaisten mukaan särjetty ikkunoita, sytytetty tulipaloja ja myöskin poltettu autoja. Poliisi kertoo, ettei ilmoitetuilla tapahtumapaikoilla ollut ketään poliisin päästyä paikanpäälle.

Noin 75 kilometrin päässä Göteborgista, Trollhättanissa paloi myös ja siellä tapauksien yhteydessä myös viranomaisiin kohdistui väkivaltaa. Paloautot joutuivat odottamaan hyvän tovin päästäkseen sammuttamaan kuutta palavaa autoa poliisin turvatessa aluetta. 30-40 ihmisen kerrotaan sulkeneen viranomaisilta pääsyn tapahtumapaikalle ja poliisi on ilmoittanut mellakoista alueella. Joidenkin tietojen mukaan poliisia olisi myös kivitetty näiden raivatessa tietä sammutushenkilöstölle. Tätä artikkelia kirjoittaessa tilanne on viranomaisten mukaan rauhoittunut alueella.

Tiedottaja Brehmin mukaan tapauksien yhteyttä ei voida sulkea pois, sillä tekotavat olivat jokaisella paikkakunnalla hyvin samanlaiset. Poliisi epäilee, että tapahtumat olisivat organisoitu sosiaalisen median välityksellä.

- Teot tapahtuivat niin lyhyen ajan sisään, että on mahdotonta välttyä ajatukselta siitä, että nämä olisivat olleet koordinoituja iskuja.

Kaikenkaikkiaan Göteborgin ympäristössä ja lähettyvillä paloi yön aikana 80 autoa.

Tukholmassa ja Uppsalassa omat tuholaisensa

Myöskin maan pääkaupungissa Tukholmassa sekä siitä noin 70 kilometrin päässä Uppsalassa paloi reilun tusinan verran autoja. Myöskin näissä tapauksissa vältyttiin henkilövahingoilta. Tukholman tapahtumista ilmoitus tuli pikkutunneilla, 04:01. Tukholman pelastuslaitoksen päällystöön kuuluva Lars Lindberg jakaa Göteborgilaisten virkaveljiensä näkemyksen siitä, ettei tämä voinut tapahtua sattumalta.

- Se, että 13 autoa syttyisi itsestään tuleen yön aikana ei ole kovin todennäköistä, Lindberg toteaa.

Toistaiseksi minkäänlaisia yksityiskohtia ei olla tarjottu poliisin toimesta eikä mikään aktivistiryhmä tai vastaava ole ilmoittautunut tuhopolttojen ja muun levottomuuden tekijäksi.

Toim. Huom. Otsikkokuvan auto ei liity tapauksiin.

Lähde: Expressen, 2

 

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

13 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
ro
ro
8 years ago

Ruottalainen nykynuoriso pittää pieniä nuotiopiiriä kylillä,niihänne heijän esiisäthiin aikoinaan poltteli kamelinpaskaa aavikolla.sweduissa ei taija olla kamelin skeidaa saatavilla.biili lienee jonkinlainen korvike köntsälle!

Raksaäijä
Raksaäijä
8 years ago

Jaa… olisiko ollut jokin harjoitus? Meĺlakoinnin haittahan on suurempi jos sen saa useissa kaupungeissa yhtäaikaisesti liikkeelle. Täytyyhän sitä viestiliikennettäkin harjoitella ja siihen tarkoitukseen tämmöinen pienimuotoinen autojenpolttelu sopii mainiosti. Tuskin tämä nyt kuitenkaan tosiasiallinen operaatio ollut, pieni harjoitus vain…

Boso
Boso
8 years ago

Ja valtamedia puhuu NUORISOSTA.
Ei taida olla Börje, Pär-Erik, Göran tai Olof asialla.
Olisiko kenties Mohammed, Saiid, Ibrahim ja Ali ????
Monikulttuurisuus on rikkautta!

Ruåtsi on pian kalifaatti
Ruåtsi on pian kalifaatti
8 years ago

SUVAITKAA!!!!

juha
juha
8 years ago

Syypäitä ovat joko sikäläiset anarkisti-kommunistit eli nämä ”kommari -burkalla” varustetut mammanpojat ja talkki-perseet. Tai vielä todennäköisemmin nk. ”uusruotsalaiset”, jotka ovatkin sananmukaisesti ”ketjupolttajia”. Yle kertoo tietenkin pehmennettyä jargonia eli suoraa valetta siten, ettei vahingossakaan hiisku tekijöiden tosiasiallisesta etnisestä taustasta vaan ”kielen päällä pyörii” legenda kälviäläis pojista.

Jeppes
Jeppes
8 years ago

>>Ruotsin hallitus linjasi maan tarvitsevan lisää maahanmuuttajia ”osaamispulan kattamiseksi”<<

Valemdiakin heräsi, viimein
Valemdiakin heräsi, viimein
8 years ago

Kas kummaa, autopalot ovat ensimmäisen kerran ylittäneet valemedian uutiskynnyksen. Vissiin pari vuotta jatkuneista nuotiopiireistä matujen sytyttäminä ei enää voitu olla hiljaa.

Siitä huolimatta kommentointi on suljettu kaikissa valemedian lehdissä. Valtaapitävät eivät halua tietää mitä kansa ajattelee eivätkä halua että vielä niiden valehtelua lukevat ihmiset ryhtyvät ajattelemaan.

No, muutos on tapahtunut eikä sitä enää voi pysäyttää. Kansallismielisyys on tullut jäädäkseen ja se voittaa globalisteien sätkynyket sekä kaataa sionistien korttitalot.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
8 years ago

Tämä kantaswessonien nöyryytys jatkuu tasan niin kauan kunnes näitä apinoita aletaan laittamaan kylmäksi. Kaikki muut toimenpiteet ovat pelkkää näpertelyä ja niiden ainut tarkoitus kantaväestön rauhallisena pitäminen. Valtiotason vittuilua niille jotka pitävät yhteiskunnan pyörimässä.

Timo Eriksson
Timo Eriksson
8 years ago

Saatanalliset peltilehmät pitää tappaa…Kamelit saatava tilalle….

huugo
huugo
8 years ago

Kansankodin valkonaamoja nöyryytetään muslimien toimesta oikein olan takaa.

Unelma murenee
Unelma murenee
8 years ago

mietikää miten tämä juttu on rakenetu ja kuinka epätoivoisesti tekiöiden motiiveja yritetään valkopyykata YLESSÄ
NÄITÄ YLE SUVAKKEJA EI HUOLETA SE
ETTÄ MAAILMAN SIVISTYNEIMÄSÄ VALTIOSSA TAPAHTIUU JOTAIN TÄLLÄISTÄ
MATU VÄKIVALTAA
VAAN SE ETTÄ RUOTSI DEMOKRAATEILLE SATAA ÄÄNIÄ
SE YLEN UOSUKAISTA HUOLETAA ENITEN

SIIS HÄH

https://areena.yle.fi/1-4234856

Unelma murenee
Unelma murenee
8 years ago

nämä ruotsin matu ongelmat ovat todella hyvää pr ruotsille

ei auta abban come bakki

kun ajatus ruotsista on nykyään se
että
eihän sinne uskalla kohta matkustaa näiden unelmien takia

Unelma murenee
Unelma murenee
8 years ago

löytyy kuitenkin ihmisiä jotka pitävät gööteboria turvalisena YLE ENSIMÄISENÄ TOITOTAA

HAASTATELUUN HAMID MASQUMI YLESSÄ** IRANIN VEIJJARI VEIKKAISIN **

sama kuin yle haastatelisi syyriassa ISISIÄ

KYLLÄ TÄLLÄ HOMMA TOIMII EI MITÄÄN
TURVALISTA ON **OMIEN KESKUUDESSA ***

Hakkerit iskivät Ranskan veriplasmavarastoon

Kyberturvallisuus

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
EFS-veripalvelun rakennuksen sininen julkisivu Sensissä, jossa on EFS-kyltti, punainen veripisara-grafiikka ja luovuttajien pysäköintiopasteet.
Arkistokuva: Ranskan veripalvelu EFS Sensissä. Tätä toimipistettä ei ole vahvistettu yhdeksi hyökkäyksen kohteeksi joutuneista laitoksista.

Uudet kyberhyökkäykset ovat koetelleet verenluovutuspalveluja Ranskassa hakkereiden murtauduttua ranskalaisen veriplasman jäähdytysjärjestelmiin ja asetettua pakastinhuoneiden lämpötilaksi 110 °C. Hyökkäys tapahtui samana yönä, jona ruokakauppoihin Ruotsissa ja muualla Euroopassa iskettiin.

Yksi yritys, jonka on vahvistettu joutuneen kohteeksi, on Coolworld, joka ylläpitää säilytyskontteja Ranskan veripalvelulle Etablissement français du sangille (EFS), muun muassa Bourgogne-Franche-Comtén alueella.

Pakastinhuoneissa säilytetään verenluovuttajien näytteitä -30 °C:n lämpötilassa. Lukema 110 °C viittaa hyökkääjien ohjelmoimaan lämpötila-asetukseen, ei huoneiden sisältä mitattuun lämpötilaan.

Päivystävä teknikko huomasi lämpötilojen nousevan pakastinhuoneissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, EFS kertoi Le Canard enchaîné -lehdelle.

Mainos:

Veripalvelu sanoi aluksi, että huoneissa säilytettiin verensiirtoihin liittyvää terveyden seurantaa varten pidettyjä näytteitä. EFS myönsi myöhemmin, että hyökkäys oli vaikuttanut myös "verensiirtoon tarkoitettuun pakastettuun plasmaan".

Ranskan terveysministeriö sanoo tietomurrolla olleen "nolla operatiivista seurausta", koska henkilökunta havaitsi tilanteen ajoissa.

Sitä, kuka oli Coolworldiin kohdistuneen hyökkäyksen takana, ei edelleen tiedetä.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hyökkääjät ottivat kohteikseen myös kylmä- ja pakastealtaita ruokakaupoissa Belgiassa, Virossa, Irlannissa, Luxemburgissa, Alankomaissa ja Ruotsissa.

Kohteeksi joutuneisiin ketjuihin kuuluvat ICA ja Coop. Eräässä ICA-myymälässä pakastimien lämpötila nousi 50 °C:een, ja tuotteet jouduttiin heittämään pois henkilökunnan saavuttua töihin.

Ruotsin kansallinen kyberturvallisuuskeskus (NCSC) seuraa tapauksia, pitää yhteyttä kohteeksi joutuneisiin yrityksiin ja vaihtaa tietoja vastaavien tahojen kanssa useissa Pohjoismaissa ja muissa Euroopan maissa.

Varoitus annettiin jo lokakuussa

Ranskan kansallinen tietoturvaloukkausten vastauskeskus CERT-FR varoitti jo 12. lokakuuta laajalle levinneistä murroista Danfossin, Copelandin ja Dixellin valmistamiin etäohjattaviin jäähdytysjärjestelmiin.

Varoitus seurasi aikaisempia hyökkäyksiä satoihin ranskalaisiin ruokakauppoihin.

CERT-FR päivitti varoituksen 16. lokakuuta kirjoittaen, että laitteisiin kohdistuvat hyökkäyskampanjat olivat "todennäköisesti edelleen käynnissä".

Tietoturvayhtiö Censys löytää hieman yli 1 000 Danfoss StoreView -ohjausjärjestelmää avoimesti saatavilla internetin kautta maailmanlaajuisesti, joista 50 on Ruotsissa. Luku viittaa ulkopuolelta tavoitettavissa oleviin järjestelmiin, ei myymälöihin, joihin on isketty.

Silti hieman yli neljässä kymmenestä ruotsalaisesta järjestelmästä on käytössä vanhempi ohjelmistoversio ilman tietoturvapäivitystä.

NCSC kehottaa nyt organisaatioita inventoimaan internetiin kytketyt laitteensa ja arvioimaan, tarvitseeko niiden ylipäätään olla kytkettyinä.

Donald Trump kärsii raskaasta vaalitappiosta

Donald Trumpin Yhdysvallat

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva Donald Trumpista sinisessä puvussa hänen virallisessa presidentin muotokuvassaan, taustalla Yhdysvaltain lippu.

Demokraatit ottavat kongressin hallintaansa Yhdysvaltain välivaalien murskavoiton jälkeen. Puolue on voittanut molemmat kamarit, senaatin ja edustajainhuoneen, suurin marginaalein, kun taas Donald Trump kiistää vastuunsa tappiosta.

Uutistoimisto AP ja useat Yhdysvaltain tiedotusvälineet ovat julistaneet senaatin demokraateille. Puolueen piti voittaa puolelleen vähintään neljä paikkaa, ja se ylitti määrän reilusti.

Demokraattien ehdokkaat voittivat senaatin paikkoja Iowassa, Kansasissa, Ohiossa, Pohjois-Carolinassa, Etelä-Carolinassa ja Texasissa. Useat näistä osavaltioista ovat olleet republikaanien turvallisimpia tukikohtia vuosikymmenten ajan.

Kansas valitsi demokraatin senaattiin ensimmäistä kertaa vuoden 1932 jälkeen ja Texas ensimmäistä kertaa vuoden 1988 jälkeen. Mainessa republikaani Susan Collins myönsi tappionsa Troy Jacksonille kolmenkymmenen senaattivuoden jälkeen.

Mainos:

Demokraatit ovat myös varmistaneet edustajainhuoneen enemmistöön tarvittavat 218 paikkaa The New York Timesin ennusteen mukaan. Enemmistön lopullinen suuruus on vielä nähtävissä.

Vähemmistöjohtaja Hakeem Jeffriesistä on tulossa maan ensimmäinen musta edustajainhuoneen puhemies, mikäli hänen puoluetoverinsa valitsevat hänet tehtävään tammikuussa.

"Ei isku minulle"

Trump lupaa The New York Timesin haastattelussa hyväksyvän vaalituloksen.

— Olen ehdottomasti valmis hyväksymään tulokset, Trump sanoo.

Presidentti odottaa innolla yhteistyötä demokraattien kanssa eikä aio toteuttaa uhkaustaan jokaisen lakiesityksen veto-oikeudella kumoamisesta. Samalla hän muistuttaa vastustajiaan siitä, kenellä on viimeinen sana.

— Minulla on täysi veto-oikeus, joten heidän on tultava meidän luoksemme.

Trump uskoo sodan Iranin kanssa vaikuttaneen merkittävästi lopputulokseen, mutta ei halua syyttää ketään. Hän väittää, että republikaanit olisivat voittaneet, jos hänen oma nimensä olisi ollut äänestyslipussa.

Fox Newsilla hän kehui demokraatteja kovasta taistelusta ja hyvästä työstä. Hän syytti sen sijaan republikaanien ehdokkaita.

— En koe tätä iskuna minulle, Trump sanoo.

Texasin kuvernööri Greg Abbott, yksi presidentin uskollisimmista liittolaisista, hävisi demokraatti Gina Hinojojalle. Trump leimasi hänet myöhemmin Truth Socialissa "RINOksi" (Republican in name only), eli republikaaniksi vain nimellisesti.

Oma puolue osoittaa sormella presidenttiä

Kaksi republikaanien senaattikampanjoissa mukana ollutta virkamiestä maalaa hyvin erilaisen kuvan. Tappiot Etelä-Carolinassa, Ohiossa ja Texasissa olivat suora tuomio presidentille, he kertoivat AP:lle nimettömänä.

Donald Trump voitti kaikki kolme osavaltiota selvin marginaalein kaksi vuotta sitten. Hän pyysi äänestäjiä äänestämään aivan kuin hänen nimensä olisi äänestyslipussa.

Äänestäjät tekivät juuri niin, vaikka eivät tavalla, jota presidentti oli toivonut, strategit sanovat. Tyytymättömyys hänen politiikkaansa ja elinkustannusten nousu ajoivat äänestäjiä pois.

Edustajainhuoneen puhemies Mike Johnson myönsi tappion yön aikana. Republikaanien olisi pitänyt uhmata yli vuosisadan pituista välivaalihistoriaa säilyttääkseen edustajainhuoneen hallinnan, hän selitti.

Johnson viittasi siihen, että presidentin puolue häviää lähes aina välivaalit. Äänestäjät tekivät saman päätöksen kuin lähes kaikissa välivaaleissa viimeisen vuosisadan aikana, hän totesi myöhemmin.

Demokraatit ottavat tammikuussa haltuunsa kongressin valiokunnat ja voivat sen jälkeen käynnistää tutkimuksia Trumpin hallintoa kohtaan.

Robert Garcia, josta on tulossa edustajainhuoneen valvontavaliokunnan puheenjohtaja, antoi lyhyen viestin lausunnossaan: "Hankkikaa asianajaja."

— Helpota on tulossa, lupaa senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer.

USA varoittaa terroriuhasta Moskovassa – koordinoi toimia Venäjän kanssa

Julkaistu 1.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Punatiilinen Kuviosilta, jossa on koristeellisia torneja ja suuri keskiholvi polun yllä Moskovan Tsaritsynon museopuistossa.
Kuviosilta Moskovan Tsaritsynon museopuistossa (arkistokuva).

MOSKOVA (Xinhua) -- Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelu (FSB) sanoi lauantaina saaneensa Yhdysvalloilta tietoa mahdollisen terrori-iskun valmisteluista Moskovassa ja ryhtyneensä asianmukaisiin toimenpiteisiin, paikallinen media raportoi.

Tieto saatiin kumppanikanavien kautta, FSB sanoi lausunnossaan ja lisäsi, että "asianmukainen työ on käynnissä".

Samaan aikaan Yhdysvaltain Moskovan-suurlähetystö julkaisi turvallisuusvaroituksen X:ssä, varoittaen mahdollisesta suuria uhrimääriä aiheuttavasta tapahtumasta Tsaritsynon museoalueella Moskovassa lauantaina 31. lokakuuta.

Suurlähetystö sanoi, että Yhdysvaltain hallitus koordinoi toimiaan asianomaisten Venäjän viranomaisten kanssa vastauksena uhkaan.

Mainos:

Tätä artikkelia saatetaan päivittää.

Morawiecki varoittaa kansalaissodasta: ”Istumme ruutitynnyrin päällä”

Julkaistu 1.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Mateusz Morawiecki mielenosoitusnäkymän vieressä, jossa näkyy mielenosoittajia ja poliiseja, jäljennetty Laki ja oikeus -puolueen materiaalista.
Mateusz Morawiecki varoittaa, että oikeuskriisi voi kärjistyä. Laki ja oikeus -puolue on kutsunut uusiin mielenosoituksiin perustuslakituomioistuimen ulkopuolelle.

Puolan entinen pääministeri Mateusz Morawiecki varoittaa, että taistelu perustuslakituomioistuimesta voi päättyä kansalaissotaan. Hän syyttää Donald Tuskin hallitusta haltuunotosta, jollaista ei ole nähty Euroopassa vuoden 1989 jälkeen.

Morawiecki, joka johti kuusi vuotta Laki ja oikeus (PiS) -puolueen muodostamaa hallitusta, on viettänyt tuntikausia mielenosoittajien parissa perustuslakituomioistuimen ulkopuolella Varsovassa. Hänen arvionsa tilanteesta on synkkä.

— Tilanne voi eskaloitua kohti kansalaissotaa, ja siksi olen niin järkyttynyt, Morawiecki sanoo.

— Istumme ruutitynnyrin päällä, ja asiat voivat eskaloitua hyvin, hyvin jyrkästi lähipäivinä ja -viikkoina, hän sanoo.

Mainos:

Hän sanoo puhuvansa sekä kaduilla olevien mielenosoittajien että muiden puolueiden johtajien kanssa ja tietävänsä, että tilanne on aidosti vakava.

Kriisi puhkesi perjantai-iltana. Seitsemän Puolan parlamentin alahuoneen, Sejmin, valitsemaa tuomaria tunkeutui tuomioistuinrakennukseen valtion suojelupalvelun upseerien saattamana.

Tuomari Anna Korwin-Piotrowska ilmoitti tällöin ottavansa johdon käsiinsä ja hyllyttävänsä tuomioistuimen presidentin Bogdan Święczkowskin ja varapresidentin Bartłomiej Sochańskin kuukaudeksi. Święczkowski ei tunnusta hänen toimivaltaansa ja kutsuu väliintuloa "vallankaappaukseksi". Sochańskilta evättiin pääsy rakennuksen porteilla.

Siitä lähtien kaksi kilpailevaa johtoa on vaatinut itselleen maan ylintä perustuslakituomioistuinta.

Kiista on jatkunut pitkään. PiS:n kahdeksan hallitusvuoden aikana tuomioistuin täytettiin puolueen nimittämillä henkilöillä, mukaan lukien Święczkowski. Presidentti Karol Nawrocki on kieltäytynyt vannottamasta virkaan viittä tuomaria, jotka Tuskin enemmistö valitsi Sejmissä. He vannoivat valansa sen sijaan parlamentissa, mutta Święczkowski on estänyt heitä käsittelemästä tapauksia.

Nawrocki keskeytti virallisen vierailunsa Senegaliin ja meni suoraan tuomioistuimelle, missä syntyi nujakka tuomarijoukon kanssa hänen astuessaan sisään.

Hänen kansliapäällikkönsä Paweł Szefernakerin rakennuksen ulkopuolella lukemassa lausunnossa presidentti kutsui yön tapahtumia "Puolan tasavallan perustuslaillisen järjestyksen loukkaukseksi ja perustuslaillisen valtionelimen väkivaltaiseksi haltuunotoksi". Hän vaati, että hallituksen paikalle lähettämät valvontajoukot poistuvat tuomioistuimen alueelta.

PiS:n kannattajia kerääntyi rakennuksen ulkopuolelle, ja poliisi pidätti kolme henkilöä, jotka olivat kiipeämässä aidan yli. Poliisi sanoo, ettei se ole mennyt itse tuomioistuinrakennukseen.

Odotti, kunnes presidentti oli poistunut maasta

Morawieckille tapahtunut on ennennäkemätöntä.

— Tämä on ennennäkemätön haltuunotto. Koskaan Puolan historiassa vuoden 1989 jälkeen, tai sen puoleen minkään muunkaan Euroopan maan historiassa, hallitus ei ole yrittänyt ottaa perustuslakituomioistuinta hallintaansa poliisivoimien avulla, hän sanoo.

Hän syyttää Tuskia ajoituksen tarkoituksellisesta valinnasta. Puolan järjestelmässä presidentillä on valta vedota lainsäädäntöön ja vahva mandaatti suoraan valittuna johtajana, huomauttaa Morawiecki, joka kuvailee Nawrockia erittäin suosituksi presidentiksi.

— Pääministeri odotti, kunnes hän poistui maasta pitkään suunnitellulle matkalle Senegaliin, ja käynnisti väkivaltaisen hyökkäyksen perustuslakituomioistuinta vastaan. Tätä voidaan verrata vain menetelmiin, joita tietyt autoritaariset järjestelmät käyttävät Afrikassa tai joissakin Latinalaisen Amerikan maissa. Mitään tällaista ei ole tapahtunut Euroopassa viime vuosikymmeninä, hän sanoo.

— Monia patriootteja kerääntyi perustuslakituomioistuimen ympärille. Olin siellä useita tunteja eilen ja useita tunteja tänään, ja yritämme puolustaa tuomioistuinta Donald Tuskin haltuunotolta, Morawiecki sanoo.

Haluaa sivuuttaa presidentin veton

Morawieckin mukaan kyse ei ole tuomioistuimen johdosta itsessään, vaan siitä, kuka lopulta kirjoittaa Puolan lait.

— Heidän tarkoituksensa on tänään suoraan sanoen ottaa tuomioistuin hallintaansa ja käyttää poliittisesti nimitettyjä tuomareita Puolan oikeusjärjestelmän muuttamiseen perustuslailliset vaatimukset ja presidentin veto-oikeus sivuuttaen. He haluavat kiertää veton, joka on kirjattu perustuslakiimme, hyökkäämällä perustuslakituomioistuimen kimppuun ja alistamalla sen hallitukselle, hän sanoo.

Hän kutsuu sitä hallituksen erittäin vaaralliseksi siirroksi ja vetoaa vuosisatoja vanhaan vallanjaon periaatteeseen.

Osoittaa sormella Brysseliä

EU:sta ei ole tullut reaktiota, eikä Morawiecki sano odottavansakaan sellaista. Hän kuvailee komission johtoa vasemmistoliberaaliksi eliitiksi, joka on tukenut Donald Tuskia vuosikymmeniä.

— Tietenkään kukaan ei reagoinut, olipa kyse Brysselistä, Berliinistä tai Pariisista. Mutta en odottaisikaan heidän reagoivan, hän sanoo.

Hän näkee Puolan osana laajempaa kaavaa ennen ensi vuoden neljää tärkeää vaalia Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Puolassa.

— Missä tahansa vasemmisto on uhattuna ja kärsii tappion tai voi kärsiä tappion tulevina kuukausina, se iskee. Jos isänmaalliset ja suvereenit puolueet voittavat ensi vuonna, voimme olla erittäin vahvassa asemassa muuttamaan Euroopan komission ja EU:n tärkeimmät toimielimet. Sitä he pelkäävät. He haluavat estää sen, ja siksi he hyökkäävät maa toisensa jälkeen, Morawiecki sanoo.

— Jos he onnistuvat Puolassa ja ottavat perustuslakituomioistuimen hallintaansa, jos tuomioistuinta hallitsee yhden miehen, pääministerin, tahto, silloin meillä on Puolassa puolidiktatuurinen järjestelmä. Ja tietysti Euroopan komissio taputtaa sille, hän sanoo.

Kahdentoista äänen päässä Tuskin syrjäyttämisestä

Morawiecki osoittaa tien ulos kriisistä: rakentava epäluottamuslause, jossa Sejm erottaa pääministerin valitsemalla samalla uuden. Hän on lähestynyt kahta Tuskin hallituskumppania, puolustusministeri Władysław Kosiniak-Kamyszia ja Sejmin entistä puhemiestä Szymon Hołowniaa.

— Olen kehottanut heitä olemaan tarpeeksi rohkeita tukemaan rakentavaa epäluottamuslausetta. Tarvitsemme vain kaksitoista ääntä. Toinen hallitsee noin viittätoista ääntä ja toinen noin kolmeakymmentä, joten voimme tehdä muutoksen tämän parlamenttikauden aikana, hän sanoo.

Morawieckin mukaan kompromissista ei ole enää toivoa. Hän sanoo Tuskin tehneen tiedotustilaisuudessa selväksi, ettei hän etsi sopimusta muiden poliittisten voimien kanssa, vaan aikoo vauhdittaa muutoksia ja pakottaa laillisesti valitut tuomarit eroamaan tai lukita heidät ulos toimistoistaan.

— Se tarkoittaa, että hän haluaa eskaloitua koko tilanteen, Morawiecki sanoo.

Kysyttäessä, voitaisiinko tuomioistuinta käyttää aseena hallituksen poliittisia vastustajia vastaan, hän vastaa, että se on täysin mahdollista. Hän huomauttaa, ettei Puolan oikeuslaitoksessa koskaan suoritettu minkäänlaista tuomareiden taustaselvitystä kommunismin kaatumisen jälkeen ja että hänen oman hallituksensa uudistukset etenivät liian hitaasti.

— Lisää tähän tämä muutos perustuslakituomioistuimessa, ja sinulla on erittäin vaarallinen sekoitus: oikeuslaitos, joka käytännössä, korostan käytännössä, on suurelta osin alisteinen nykyiselle pääministerille, seuraajalleni Tuskille. Siksi tilanne on poliittisesti niin vaarallinen, Morawiecki sanoo.